Bennetin perhe oli kutsuttu Lucasten luo päivälliselle; ja taasen oli
Charlotte kyllin kiltti kuuntelemaan miltei koko illan hra Collinsin
haastelua, ansaiten sen kautta Elizabethilta lämpimät kiitokset. "Sinä
pidät häntä hyvällä tuulella hänen poislähtöönsä saakka", sanoi hän,
"ja siitä olen sinulle kiitollisempi kuin osaan sanoakaan".
Charlotte vakuutti ystävättärelleen, että hän kernaasti oli toisille
hyödyksi miten vain taisi, ja että ilo ja tyydytys sellaisesta
ystävänpalveluksesta korvasi runsaasti hänelle vähän vaivannäön.
Herttaiseltahan tuo kaikki kuulosti; mutta Charlotte ulotti
ystävällisyytensä pitemmälle kuin Elizabeth osasi arvatakaan -- hän
näet tahtoi suojella tätä hra Collinsin kiintymykseltä koettamalla
kohdistaa sen omaan lylleröiseen persoonaansa. Sellainen oli suoraan
puhuen nti Lucasin suunnitelma; ja se luonnistui niin mainiosti, että
hän vieraitten myöhään poistuessa oli miltei varma siitä, että kaikki
olisi ollut kohtakin selvillä, jollei hra Collinsin olisi tarvinnut
lähteä Hertfordshirestä niin pian. Mutta tällöinpä neitonen erehtyi
ritarinsa voimakkaasta luonteesta ja tulisista tunteista, jotka saivat
tämän jo seuraavana aamuna karkaamaan salakähmää Longbournista ja
kiirehtimään Lucas Lodgeen heittäytyäkseen Charlotten jalkain juureen.
Hra Collinsin arkailu oli hyvin käsitettävä; keskiviikkona saamansa
rukkaset olivat pahasti järkyttäneet hänen itseluottamustaan, eikä hän
tahtonut antaa serkkujensa arvailla hänen asiaansa, ennenkuin hän itse
oli siitä täysin varma. Häntä kuitenkin odotti perillä mitä vakuuttavin
vastaanotto. Neiti Lucas oli itse älynnyt hänet akkunasta, kun hän
asteli puistokujannetta taloa kohti, ja rientänyt oitis alas tapaamaan
tulijaa ruohokentällä. Mutta vähänpä oli Charlotte osannut arvata, mikä
rakkauden ja kaunopuheisuuden yltäkylläisyys häntä siellä odotti.
Niin lyhyessä ajassa kuin hra Collinsin pitkäveteinen saarnanuotti
suinkin salli, oli tärkeä kysymys ratkaistu molemminpuoliseksi
tyytyväisyydeksi; ja kun he yhdessä kävivät sisälle, vannotti
onnellinen sulhanen lemmittyään vakavasti nimeämään sen päivän ja
hetken, jolloin hänen aivoituksensa kruunattaisiin alttarin edessä ja
hänestä tulisi onnellisin kaikista aviomiehistä; ja vaikka tätä
kysymystä ei käynyt käden käänteessä ratkaiseminen, ei neitosella silti
ollut halua pitää nuoren miehen totisia tunteita pilanaan.
Sir William ja Lady Lucas olivat kerkeät antamaan siunauksensa
solmitulle liitolle. Hra Collinsin nykyiset olosuhteet tekivät hänestä
mieluisan puolison heidän tyttärelleen, jolle he suuren lapsiparvensa
vuoksi voivat antaa jokseenkin pienet myötäjäiset. Lady Lucas rupesi
mielessään punnitsemaan suuremmalla mielenkiinnolla kuin koskaan ennen
hra Bennetille suotujen elinvuosien pituutta; ja Sir William lausui
hyvin päättäväisesti mielipiteenään, että peripä hra Collins
Longbournin tai oli perimättä, niin joka tapauksessa oli suotava, että
hän nuorikkoineen kävisi kohta häiden jälkeen esittäytymässä
kuningashovissa.
Koko perhe oli hyvin iloissaan onnellisesta tapahtumasta. Nuoremmat
tyttäret toivoivat tämän johdosta pääsevänsä mukaan seuraelämään vuotta
tai paria aikaisemmin kuin muuten olisivat päässeet; ja pojat tunsivat
huojennusta, kun ei enää ollut pelkoa, että Charlotte jäisi vanhaksi
piiaksi. Charlotte itse oli levollinen ja tyytyväinen. Hän oli
saavuttanut päämääränsä, ja hänellä oli hyvää aikaa miettiä sitä. Hra
Collins ei tosin ollut mikään erittäin älykäs eikä miellyttävä mies;
hänen seuranpitonsa oli väsyttävä, ja hänen kiintymyksensä morsiameensa
täytyi olla itseluulottelua. Mutta sittenkin oli Charlotte saanut
itselleen sulhasen, mikä oli pääasia. Panematta erityisen suurta
arvoa miehiin ylipäänsä hän oli aina pitänyt avioliittoa elämänsä
päämääränä; mitäpä muuta turvaa hyvin kasvatetulla, mutta
vähävaraisella nuorella naisella olikaan säästyäkseen näkemästä pahoja
päiviä? Tähän turvasatamaan hän nyt oli pääsemäisillään, ja
seitsemänkolmattavuotiaaksi ennättänyt tyttö, joka ei ole erityisen
kaunis, voi tällöin kiitellä hyvää onneaan. Ikävintä muuten mieluisessa
jutussa oli kertoa siitä Elizabeth Bennetille, jonka ystävyyteen hän
pani enemmän arvoa kuin yhdenkään toisen ihmisen. Elizabeth tietysti
ihmettelisi asiainkäännettä, ehkäpä moittisikin häntä; ja vaikka
Charlotten päätös olikin järkähtämätön, koskisi toisen paheksuminen
kipeästi hänen tunteisiinsa. Hän päätti ilmoittaa asiasta itse,
ennenkuin kukaan pääsisi kääntelemään sitä, ja vannotti senvuoksi hra
Collinsia vaikenemaan siitä visusti Longbourniin palattuaan. Sulhanen
antoikin tietysti vaitiololupauksen, vaikka tiesi sen pitämisen käyvän
hänelle vaikeaksi; sillä hänen pitkä poissaolonsa aiheuttaisi
luonnollisesti kyselyjä, joihin hänen oli tukala vastata ilmaisematta
asianlaitaa; samalla se vaati häneltä suurta itsekieltäytymystä, sillä
hänen teki mieli pöyhkeillä hyvällä onnellaan sen perheen keskuudessa,
jossa hän oli vastikään saanut rukkaset.
Koska hänen oli lähdettävä matkalle varhain seuraavana aamuna, lausui
hän talonväelle jäähyväiset jo illalla, kun naiset nousivat pöydästä
poistuakseen makuusuojiinsa. Rva Bennet toivotti hänet erittäin
sydämellisin sanoin uudelleen tervetulleeksi Longbourniin, milloin hän
muilta toimiltaan suinkin pääsi tulemaan.
"Rakas arvoisa rouvani", vastasi vieras, "tämä kutsunne on minulle
erittäin mieluinen, sillä suoraan sanoen odotinkin sitä; ja olkaa
varma, että tulen käyttämään sitä hyväkseni niin pian kuin minulle vain
on mahdollista."
Kaikki olivat ällistyksissään; ja hra Bennet, joka ei lainkaan toivonut
vierastaan niin pian palaavaksi, huomautti:
"Mutta luuletteko Lady Catherinen siihen suostuvan, hyvä herra? Teidän
olisi mielestäni parempi laiminlyödä sukulaisianne kuin pahoittaa
palkanmaksajanne mieltä."
"Rakas arvoisa isäntäni", vastasi hra Collins, "olen hyvin
kiitollinen teidän huolenpidostanne minun hyvistä suhteistani hänen
jalosukuisuuteensa; mutta saatte olla varma, etten aiokaan ottaa niin
painokasta askelta ilman hänen nimenomaista suostumustaan."
"Ette voi mitenkään olla liiaksi varovainen. Olkaa kernaammin
välittämättä kaikesta muusta kuin hänen epäsuosiostaan; ja jos vain
huomaatte herättävänne sitä palaamalla tänne takaisin, niin pysykää
kaikin mokomin kotona ja rauhoittakaa mieltänne sillä tiedolla, että me
ainakaan emme loukkaannu poisjäämisestänne."
"Rakas serkkuni, olen erinomaisen kiitollinen niin liikuttavasta
huolenpidostanne minun asioistani; ja olkaa varma, että pian saatte
minulta kirjeen, jossa seikkaperäisemmin kiitän sekä tästä että
kaikesta muusta vierasvaraisuudestanne, jota olen saanut nauttia täällä
Hertfordshiressä. Mitä kaunoisiin serkkuihini tulee, niin -- vaikka
poissaoloni täältä ei tulekaan pitkäaikaiseksi -- pyydän nyt toivottaa
heille terveyttä ja onnea, suinkaan sulkematta toivotuksestani
Elizabeth serkkuakaan."
Samanlaisten kohteliaisuuksien jatkuessa naiset vetäytyivät omalle
puolelleen, kaikki yhtä ihmeissään vieraan odottamattomasta
palaamisesta. Rva Bennet halusi mieluusti käsittää asian siten, että
hra Collins aikoi kohdistaa huomaavaisuutensa johonkin hänen
nuoremmista tyttäristään, jolloin Maryn tuli astua vuoroon. Tämä
neitonen muutenkin arvosteli kosijan persoonallisia ominaisuuksia
paremmin kuin muut sisarensa; hänen vakavat mielipiteensä ja jyrkkä
katsantokantansa miellyttivät oppinutta impeä, ja vaikka hän ei
suinkaan ollut sellainen älypää kuin Mary itse, arveli tämä, että hra
Collinsista voisi hänen vertaisensa elämäntoverin rinnalla tulla
mieluinenkin aviomies. Mutta seuraavana aamuna surkastutti kylmä halla
kaikki nämä hennot toivon oraat. Nti Lucas saapui näet kohta aamiaisen
jälkeen Longbourniin ja uskoi yksityisessä keskustelussa Elizabethille
eilisiltaisen onnensa.
Elizabethin päähän oli tosin viime päivinä kerran tai pari pälkähtänyt,
että hra Collins oli saattanut kuvitella rakastuneensa hänen
ystävättäreensä; mutta että Charlotte itse olisi käynyt rohkaisemaan
tuota kömpelöä kosijaa, sitä hän ei ollut osannut uskoakaan; ja hänen
yllätyksensä kuulemastaan uutisesta oli senvuoksi niin suuri, ettei hän
voinut pidättyä huudahtamasta:
"Sinäkö kihloissa herra Collinsin kanssa, Charlotte? Se on mahdotonta.
Älä uskottele minulle päättömiä."
Neiti Lucasin tasainen maltti, millä hän oli kertonut uutisensa,
järkähti vähän sellaisesta moitteesta; mutta naisellinen itsetunto
terästi hänet kohta, niin että hän kykeni vastaamaan kylmäverisesti:
"Miksi sinä siitä niin suuresti hämmästyt, rakas Eliza? Onko sinusta
sitten niin uskomaton asia, että herra Collins pystyy saavuttamaan
jonkun toisen naisen arvonantoa, vaikka hänellä ei ole ollutkaan onnea
sinun silmissäsi?"
Elizabeth oli jo ennättänyt tointua ensi hämmästyksestään, niin että
hän kykeni tahtoaan terästäen toivottamaan morsiamelle parahinta onnea
ja sanoi iloitsevansa, että he täten tulivat tavallaan sukuun
keskenään.
"Minä ymmärrän kyllä hyvin sinun tunteesi", sanoi Charlotte. "Sinun
täytyy olla suuresti ihmeissäsi siitä, että herra Collins joutui jo
niin pian sinulta rukkaset saatuaan kosimaan minua. Mutta kun olet
ennättänyt tarkemmin ajatella asiaa, niin toivon, että tulet olemaan
tyytyväinen tällaiseen asiainmenoon. Tiedäthän, etten minä ole
vähimmässäkään määrässä romanttinen ihminen, enkä ole sitä koskaan
ollutkaan. Minä haluan ainoastaan saada mukavan olon ja hauskan kodin;
ja ottaen lukuun herra Collinsin luonteenlaadun, elämänaseman ja hyvät
tuttavuussuhteet luulen voivani olla varma, että tulen hänen kanssaan
olemaan ainakin yhtä onnellinen kuin useimmat muut naiset voivat
itsestään vakuuttaa naimisiin mennessään."
Elizabeth vastasi levollisesti "epäilemättä", ja lyhyen piinallisen
äänettömyyden jälkeen he palasivat muun perheen pariin. Charlotte ei
enää viipynyt kauan, ja Elizabeth jäi mietiskelemään äsken kuulemaansa
ja kokemaansa. Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni levollisesti
sulattamaan tuon merkillisen kihlausjutun. Se seikka, että hra Collins
kykeni kosimaan kahta tyttöä kolmen päivän kuluessa, ei merkinnyt
mitään sen tosiasian rinnalla, että hänet lopultakin oli hyväksytty
sulhaseksi. Elizabeth oli kyllä aina tiennyt, että Charlotte katseli
elämää ja nimenomaan avioliittoa vähän toiselta kannalta kuin hän;
mutta hän ei olisi arvannut pitää mahdollisena, että ystävätär täyden
toden eteen tullessa mieluummin uhrasi kaikki paremmat persoonalliset
tunteensa aineellisten seikkojen vuoksi. Charlotte Lucas hra Collinsin
vaimona -- se oli mitä nöyryyttävin kuva!