Kello viideltä talon naiset vetäytyivät omalle puolelleen pukeutumaan,
ja puoli seitsemältä tultiin Elizabethia kutsumaan päivälliselle.
Kohteliaisiin tiedusteluihin sisarensa tilasta -- ja tällöin
Elizabethia nimenomaan ilahdutti havaita, että hra Bingley oli kaikkein
huolestunein kyselijä -- hänellä ei ollut paljon hyvää vastattavana.
Jane ei ainakaan ollut yhtään parempi. Sen kuultuaan talon naiset
vakuuttivat kolmeen tai neljään kertaan, kuinka tuo uutinen heitä
suretti, kuinka ikävää heistä oli vilustua ja kuinka suuresti heitä
inhoitti ajatellakaan joutuvansa kipeiksi -- ja siihen heidän surunsa
Janesta sitten loppuikin. Tuo merkillinen käytös -- että he Janen
edessä näyttäytyivät helliksi ystäviksi ja selän takana jokseenkin
välinpitämättömiksi -- palautti Elizabethille hänen aikaisemman nurjan
käsityksensä heistä.
Heidän veljensä sen sijaan oli ainoa perheenjäsen, jota kohtaan
hän tunsi jonkinmoista mieltymystä. Nuoren miehen hätä Janen
sairastumisesta oli ilmeinen ja vilpitön, ja Janen sisarelle hän
osoitti imartelevaa huomaavaisuutta, joka esti tätä tuntemasta olevansa
talossa vieras tungeksija, jollaisena toisten kylmä välinpitämättömyys
oli alussa saattanut häntä pitämään itseänsä. Naiset olivat syventyneet
keskustelemaan hra Darcyn kanssa, ja hra Hurst, joka istui Elizabethin
pöytätoverina, tuntui elävän ainoastaan syödäkseen, juodakseen ja
korttia lyödäkseen; ja huomattuaan vierustoverinsa pitävän
yksinkertaista keittoa parempana kuin herkullista ranskalaista
muhennosta, vaikeni hän kokonaan puhumattomaksi.
Pöydästä noustua palasi Elizabeth heti Janen tykö, ja kohta kun hän oli
selkänsä kääntänyt, rupesi nti Bingley arvostelemaan häntä; hänen
käytöstapaansa ei kannattanut kehua, se oli samalla haavaa jäykkä ja
kursailematon; hänellä ei ollut seurustelutaitoa, ei esiintymistyyliä,
ei makua -- ulkonaisista suloista puhumattakaan. Rva Hurst oli samaa
mieltä kuin sisarensa ja kävi jatkamaan luonnepiirrelmää.
"Hänellä ei sanalla sanoen ole vähimmässäkään määrin ominaisuuksia,
jotka puhuisivat hänen puolestaan, lukuunottamatta sitä että hän on
mainio kävelijä. En unohda milloinkaan, miltä hän näytti aamulla tänne
tullessaan. Häntä olisi voinut luulla mustalaistytöksi."
"Niin tosiaankin, Louisa. Minun oli vaikea pidättää nauruani. Mitä
hänen tarvitsi ollenkaan tulla tänne? Ravata nyt pitkin peltoja ja
hakoja mukamas sentakia, että sisarensa oli vähän kylmettynyt! Hapset
hajallaan ja kengät kurassa -- uh!"
"Niin, ja näitkös hänen alushameensa? Ainakin kuusi tuumaa paksulta oli
kuraa helmassa, siitä olen varma, vaikka hän koettelikin peitellä sitä
päällyshameellaan."
"Sinun kuvauksesi saattaa olla yhtä tarkka kuin silmäsikin, Louisa",
sanoi Bingley, "mutta minulta tuo kaikki jäi aivan huomaamatta. Minusta
neiti Elizabeth oli mainion raittiin näköinen, kun hän aamulla
odottamatta ilmestyi seuraamme. Hänen tahraantunutta alushamettaan en
tullut lainkaan panneeksi merkille."
"_Te_ sen varmastikin huomasitte, herra Darcy", sanoi nti Bingley. "Ja
arvaanpa, ettette haluaisi nähdä _omaa sisartanne_ siinä tilassa."
"En varmastikaan."
"Harppailla kolme mailia, vai neljä tai viisikö niitä oli, nilkkojaan
myöten liejussa, ja yksin -- aivan yksin! Mikähän hänen päähänsä oikein
olikaan pälkähtänyt? Minusta tuollainen käytös on moukkamaista
homssuttelua, kerrassaan surkeata välinpitämättömyyttä kaikista
ihmistavoista."
"Minusta on sellainen sisarellinen hellyys ja huolenpito sangen
ilahduttavaa nähdä", sanoi Bingley.
"Minä pelkään, herra Darcy", huomautti nti Bingley puolittain
kuiskaten, "että tämä seikkailu on ollut omiaan heikontamaan sitä
ihailua, jota te tunnette hänen kauniita silmiään kohtaan."
"Eipä suinkaan, päinvastoin oli reipas liikunto tehnyt ne paljon
kirkkaammiksikin."
Lyhyt äänettömyys seurasi tätä lausuntoa ja sitten aloitti rva Hurst
uudestaan:
"Minä pidän paljon Jane Bennetistä; hän on todellakin suloinen tyttö;
ja toivoisin kaikesta sydämestäni hänen pääsevän hyviin naimisiin.
Mutta kun tyttöparka on siunattu sellaisella isällä ja sellaisella
äidillä ja niin halpa-arvoisilla sukulaisilla, niin pelkäänpä ettei
hänellä ole suuriakaan toiveita siihen."
"Muistanpa kuulleeni sinun sanovan, että hänen setänsä on asianajajana
Merytonissa?"
"Niin, ja toinen setä pitää rihkamapuotia jossain Cheapsiden[10]
puolella."
"Sehän on suurenmoista", sanoi sisar, ja molemmat nauroivat sydämensä
pohjasta.
"Vaikka heillä olisi setiä koko Cheapside täynnänsä", huudahti Bingley
ärtyneenä, "niin se ei vähentäisi hiukkastakaan heidän miellyttäviä
ominaisuuksiaan."
"Mutta sangen paljon se vähentäisi heidän mahdollisuuksiaan päästä
hyviin naimisiin", huomautti Darcy.
Siihen väitteeseen Bingley ei vastannut mitään; mutta hänen sisarensa
yhtyivät siihen täydestä sydämestään ja pitivät vielä jonkin aikaa iloa
"rakkaan Janen" halpa-arvoisten sukulaisten kustannuksella.
Heidän hellyytensä kuitenkin palasi, kun he päivällispöydästä
siirtyivät sairaan luo ja istuivat siellä, kunnes heidät kutsuttiin
alas kahville. Jane oli edelleen hyvin huonona eikä Elizabeth luopunut
hänen viereltään, ennenkuin myöhään illalla nähdessään hänen nukkuvan
rauhallisesti, jolloin hän arveli pikemminkin velvollisuutensa kuin
oman hauskuutensa vaativan häntä lähtemään alakertaan toisten seuraan.
Hän tapasi toiset salissa lyömässä korttia, ja häntäkin kehoitettiin
liittymään mukaan; mutta epäillen heidän pelaavan korkeista panoksista
hän kieltäytyi ja sanoi kernaammin huvittelevansa lukemalla jotain
kirjaa sen vähän aikaa, minkä hän voi olla poissa sisarensa luota. Hra
Hurst katsahti häneen silmät suurina rehellisestä ällistyksestä.
"Pidättekö te tosiaankin enemmän lukemisesta kuin kortinpeluusta?" hän
sanoi. "Sepä on kerrassaan merkillinen maku."
"Neiti Eliza Bennet", sanoi nti Bingley, "halveksii kortteja. Hän on
ahkera kirjatoukka eikä löydä huvia mistään muusta."
"En ansaitse sellaista kehumista enkä sellaista arvostelua", huudahti
Elizabeth, "minä _en_ ole mikään ahkera kirjatoukka, ja minä saan huvia
paljosta muustakin."
"Sisarenne hoitamisesta teillä ainakin on paljon hankaluutta", sanoi
Bingley, "ja minä toivon, että hän pian toipuu palkitakseen teidän
vaivannäkönne."
Elizabeth kiitti häntä sydämestään ja meni erään pöydän luo, jolla oli
moniaita kirjoja. Bingley tarjoutui kohta noutamaan hänelle lisää,
vakuuttaen että koko kirjasto oli hänen käytettävänään.
"Ja minä toivoisin, että kirjakokoelmani olisi paljon suurempi sekä
teidän tyydytykseksenne että omaksi kiitoksekseni; mutta minä olen
vetelä veitikka; ja vaikka minulla onkin vain vähän kirjoja, on niitä
sentään enemmän kuin mitä olen koskaan avannut lukeakseni."
Elizabeth vakuutti, että salissa oli aivan riittävästi hänen
valitakseen.
"Minua ihmetyttää", sanoi nti Bingley, "että isäni jätti jälkeensä niin
vähäisen kirjakokoelman. Kuinka ihmeen kaunis kirjasto teillä onkaan
Pemberleyssä, herra Darcy!"
"Hyvä sen pitäisi olla", vastasi tämä, "sillä monet sukupolvet ovat
kasvattaneet sitä."
"Entä kuinka paljon te itse olette sinne hankkinut? -- Tehän ostelette
alinomaan uusia kirjoja."
"En voi ymmärtää, mitä syytä olisi sitä laiminlyödä tällaisena aikana."
"Laiminlyödä! Olen varma, että te ette laiminlyö mitään, mikä vain voi
lisätä tuon ylhäisen kartanon kauneutta. Charles, kun sinä kerran
rakennat _oman_ talosi, niin toivoisin, että siitä tulisi edes
puoleksikin niin kaunis paikka kuin Pemberley on."
"Toivoisinpa sitä itsekin."
"Minä neuvoisin sinua todellakin valitsemaan itsellesi jonkin paikan
sen läheisyydestä ja ottamaan Pemberleyn malliksi. Koko Englannissa ei
ole kauniimpaa seutua kuin Derbyshire."
"Kaikesta sydämestäni -- minä ostaisin vaikka Pemberleyn itsensä, jos
Darcy suostuisi myymään sen."
"Charles, minä puhun vain mahdollisista asioista."
"Kautta kunniani, Caroline, minusta on mahdollisempaa hankkia itselleen
Pemberley ostamalla kuin jäljittelemällä."
Keskustelu kiinnitti Elizabethin mieltä paljon enemmän kuin hänen
kirjansa; ja kohta hän laski sen tykkänään kädestään ja saapui
korttipöytään, asettuen hra Bingleyn ja tämän vanhemman sisaren väliin
katselemaan peliä.
"Onko neiti Darcy kasvanut vielä viime keväästä lähtien?" jatkoi nti
Bingley kyselyään. "Tuleeko hänestä minun pituiseni?"
"Luulisin tulevan. Hän on nyt jokseenkin neiti Elizabeth Bennetin
pituinen, ehkä hiukan pitempikin."
"Kuinka minä ikävöinkään nähdä häntä! En ole koskaan tavannut ketään,
johon olisin oitis niin ihastunut kuin häneen. Niin kaunis kuin hän on,
ja niin hienotapainen, ja niin ihmeesti kehittynyt ikäisekseen! Pianoa
hän soittaa oikein hurmaavasti."
"Minua ihmetyttää", virkkoi hänen veljensä, "kuinka nuorilla neitosilla
voi olla kärsivällisyyttä kehittyä niin täydellisiksi kuin he
jok'ikinen ovat."
"_Jok'ikinenkö_ täydellinen! Mutta rakas Charles, mitä sinä oikein
tarkoitat?"
"Niin juuri, jok'ikinen heistä, sitä tarkoitan. Kaikki he maalaavat
kuvia pöydänlevyihin, näpertelevät pahvirasioita ja kutovat kukkaroita.
Tuskin tunnen ainoatakaan, joka ei osaisi tuota kaikkea -- ja olen
varma, etten ole kuullut mainittavan ainuttakaan nuorta neitosta, jota
ei jo heti ensi sanoiksi vakuutettaisi aivan täydelliseksi."
"Sinun määritelmäsi täydellisyyden yleisyydestä on valitettavasti
liiankin tosi", sanoi Darcy. "Sitä sanaa sovitetaan moneenkin naiseen,
joka ei osaa mitään muuta kuin kutoa kukkaroita tai näperrellä
pahvirasioita; mutta muuten en ole samaa mieltä sinun kanssasi
puhuttaessa ylempien seurapiirien naisista ylimalkaan. Minä en voi
kerskua tuntevani puolta tusinaa enempää koko tuttavapiiristäni, joita
voi todella sanoa täydellisiksi."
"Enkä minäkään, siitä olen varma", vakuutti nti Bingley.
"Sitten teidän täytyy sisällyttää sangen paljon hyviä ominaisuuksia
täydellisen naisen käsitteeseen", huomautti Elizabeth.
"Niin kyllä -- minä sisällytänkin niitä siihen hyvin paljon", vastasi
Darcy.
"Se on varmaa", huudahti hänen uskollinen avustajansa, "ei ketään voi
sanoa täydelliseksi, joka ei olisi monin kerroin ylempänä tavallista
naistasoa. Naisen pitää osata soittaa mallikelpoisesti, laulaa,
piirustaa, tanssia ja puhua vieraita kieliä. Ja kaiken sen
lisäksi hänellä täytyy olla jotain aivan erikoista käytöksessään,
liikkumistavassaan, puheensa sävyssä ja tunteittensa ilmaisemisessa,
muuten hän ei vielä vastaa kuin puoleksi tuon määritelmän sisällystä."
"Kaikkea tuota hänellä pitää olla", jatkoi Darcy hyvien avujen
luetteloa. "Ja kaiken sen lisäksi hänen pitää olla saavuttanut
sisällistä itsenäisyyttä ja vakavuutta perusteellisen lukemisen
avulla."
"Eipä sitten ihmekään, että te tunnette _ainoastaan_ kuusi täydellistä
naista. Pikemminkin käy kummakseni, että tunnette edes _ainuttakaan_."
"Oletteko sitten niin varma oman sukupuolenne vajavaisuudesta, että
voitte epäillä noita kaikkia avuja siihen nähden mahdottomiksi?"
"_Minä_ ainakaan en ole tavannut yhtään sellaista naista. Minä en vain
ole missään nähnyt sellaista syväoppisuutta ja hyväaistisuutta ja
uutteruutta ja siroutta ja taitojen monipuolisuutta yhdistettyinä
yhteen ainoaan naiseen."
Rva Hurst ja nti Bingley nousivat kiivaasti vastustamaan hänen
epäoikeutettua epäilyään, ja molemmat vakuuttivat tuntevansa paljonkin
sellaisia ihmeolioita, kunnes hra Hurst viimein manasi heitä malttamaan
mielensä valittaen katkerasti, että moinen viisastelu vei kauniin pelin
hunningolle. Keskustelun saatua täten äkkilopun Elizabeth lähti kohta
sisarensa luo.
"Eliza Bennet", julisti nti Bingley, kun ovi oli sulkeutunut
poismenijän perästä, "näkyy olevan niitä nuoria naisia, jotka koettavat
päästä vastakkaisen sukupuolen suosioon halventamalla oman sukupuolensa
ansioita. Moniin miehiin nähden se kai onnistuukin, mutta minusta se on
viheliäinen viehätyskeino, kerrassaan halpamainen miellytystapa."
"Epäilemättä", vastasi Darcy, jolle tuo huomautus tuntui etupäässä
olleen kohdistettu, "on paljon halpamaista _kaikissa_ keinoissa,
joihin naiset näyttävät toisinaan turvautuvan miehiä miellyttääkseen.
Kaikki, mikä tässä suhteessa vähänkin vivahtaa kylmästi laskevaan
tarkoitusperäisyyteen, on minusta vastenmielistä ja inhoittavaa."
Nti Bingleytä ei tuo vastaus tuntunut täysin tyydyttävän, sillä hän ei
enää jatkanut puheenaihetta.
Elizabeth palasi toisten luo vain sanoakseen, että hänen sisarensa voi
huonommin ja ettei hän voinut jättää tätä yksin yöksi. Bingley ehdotti
hra Jonesia noudettavaksi sairasta katsomaan; hänen sisarensa sen
sijaan halveksivat kaikkea maalaisapua ja ehdottivat käännyttäväksi
jonkin Lontoon etevimmän erikoislääkärin puoleen. Siitä Elizabeth ei
tietysti tahtonut kuulla puhuttavan, vaan kallistui heidän veljensä
esitykseen; ja päätökseksi tuli; että hra Jones haettaisiin varhain
huomisaamuna, jollei nti Bennet silloin ollut käynyt paremmaksi.
Bingley oli hyvin huolissaan; hänen sisarensa olivat aivan lohduttomia.
He koettivat kuitenkin haihduttaa suruaan laulamalla duettoja kaiken
iltaa; veli sen sijaan ei voinut pukea tunteitaan sen parempaan muotoon
kuin että kehoitti emännöitsijää antamaan kaikkea mahdollista apua
sairaalle neidille ja tämän sisarelle.