Elizabeth oli viettänyt melkein koko yön sisarensa huoneessa ja
aamulla hän voi ilokseen antaa rauhoittavan tiedon hra Bingleyn
lähettämälle sisäkölle ja hänen sisartensa mahtaville kamarineidoille.
Sairaan verrattaisesta hyvinvoinnista huolimatta hän halusi lähettää
kirjeen Longbourniin pyytääkseen äitiään tulemaan katsomaan Janea ja
päättämään tilanteesta. Kirje toimitettiin oitis perille, ja kohta
aamiaisen jälkeen saapuikin rva Bennet kahden nuorimman tyttärensä
kera.
Jos äiti olisi tavannut Janen hyvin huonona, niin olisi hän tietysti
säikähtänyt, mutta nähdessään tyttärensä hymyilevän rauhallisesti
pielukseltaan ei hänellä ollut lainkaan kiirettä toimittaa häntä
kotiin. Hän ei senvuoksi tahtonut kuullakaan tyttärensä pyyntöä päästä
palaamaan, eikä apteekkarikaan arvellut muuttoa vielä hyväksi.
Istuttuaan hetkisen Janen luona äiti ja hänen kolme tervettä tytärtään
noudattivat nti Bingleyn kutsua ja lähtivät alas ruokasaliin. Hra
Bingley tuli heitä tervehtimään ja lausui toivovansa, ettei rva Bennet
ollut tavannut nti Bennetiä huonompana kuin oli odottanut.
"Olen tosiaankin, hyvä herra", vastasi huolekas äiti. "Hänestä ei
millään muotoa ole vielä muutettavaksi. Herra Joneskin siitä varoitti.
Meidän täytyy vielä vähän aikaa turvautua teidän pitkämielisyyteenne."
"Muutettavaksiko!" huudahti Bingley. "Sellaista ei saa ajatellakaan.
Sisarenikaan ei tahdo kuulla mitään muuttamisesta, siitä olen varma."
"Voitte luottaa siihen", sanoi nti Bingley jäätävän kohteliaasti, "että
neiti Bennet saa mahdollisimman parasta hoitoa meidän luonamme
ollessaan."
Rva Bennet tulkitsi kiitollisuuttaan sangen laajasanaisesti.
"Olen varma", hän lisäsi, "että jollei hänellä täällä olisi niin hyviä
ystäviä, niin en tiedä kuinka hänen kävisikään, sillä hän on tosiaankin
hyvin kipeä ja kärsii armottomasti, vaikka hän kestää sen enkelin
kärsivällisyydellä, sillä hänellä on tosiaan laupiain ja lempein luonne
mitä koskaan olen nähnyt. Olen monesti sanonut toisille tytöilleni,
etteivät he ole mitään _hänen_ rinnallaan. Teillä on todellakin kaunis
talo täällä, herra Bingley, ja entä mikä ihana näköala soratien yli. En
tiedä koko kreivikunnassa toista paikkaa, joka olisi niin viehättävä
kuin Netherfield. Toivon, ettette kovin pian ajattele muuttaa täältä,
vaikka tiedän teidän vuokranneen talon vain lyhyeksi ajaksi."
"Kaikki, mitä minä teen, tapahtuu aivan äkkiä", vastasi Bingley, "niin
että jos saisin päähäni muuttaa pois Netherfieldistä, kävisi se
viidessä minuutissa. Tätä nykyä en kuitenkaan ajattele mitään
sellaista."
"Sitä minä odotinkin teiltä", sanoi Elizabeth.
"Mitä -- oletteko vaivannut itseänne ajattelemalla minua?" huudahti
Bingley ja kääntyi tyttöön päin.
"Olen kylläkin -- minä ymmärrän teidät täydellisesti."
"Tahtoisin kernaasti käsittää tuon puheenne imarteluksi, mutta on
samalla peloittavaa tuntea olevansa läpinäkyvä kuin lasi."
"Se riippuu luonteesta. Eihän ole sanottu, että syvällinen ja
monimutkainen luonne olisi enemmän tai vähemmän arvokas kuin teidän
läpinäkyvä luonteenne."
"Lizzy", hätäili hänen äitinsä, "muista toki missä olet, äläkä Herran
tähden ole täällä samanlainen raivopää kuin kotona saat olla."
"Enpä ennen tiennyt, että te olette sellainen luonteiden tutkija",
jatkoi Bingley kevyeen sävyyn. "Se mahtanee olla varsin huvittava
tutkimusala."
"On kylläkin, mutta _enimmin_ huvittavat minua tuollaiset monimutkaiset
luonteet. Se etu niillä ainakin on toisiin verraten."
"Mutta maaseudulla", puuttui Darcy puheeseen, "teillä lienee sangen
vähän tutkimisen arvoisia ihmisiä. Maallahan te liikutte hyvin
rajoitetuissa ja alati muuttumattomissa seurapiireissä."
"Mutta ihmiset muuttuvat sen sijaan itse niin paljon, että heissä
huomaa alituisesti uusia piirteitä."
"Niin tosiaankin", kivahti rouva Bennet, jota maaseudun halveksiminen
syvästi loukkasi. "Kyllä meillä täällä _sen puolesta_ on kaikki yhtä
hyvää kuin kaupungissakin."
Kaikki ällistyivät tästä sangen hämärästi tulkittavasta väitteestä.
Darcy katseli puhujaa pitkään ja pyörähti sitten ääneti ympäri. Uskoen
täydellisesti nolanneensa kaupunkilaiskeikarin jatkoi rouva Bennet
voitonriemuisesti:
"En minä vain jaksa käsittää, missä suhteessa Lontoossa elettäisiin
meitä maaseutulaisia edellä, jollei oteta lukuun puoteja ja teatteria.
Onhan maalla sentään paljon hauskempi elää, eikö totta, herra Bingley?"
"Kun minä asun maalla", vastasi tämä, "niin ei minua koskaan haluta
muuttaa sieltä pois, ja kun olen Lontoossa, niin on juttu aivan sama.
Kummallakin taholla on omat etunsa, ja minä viihdyn mainiosti
kummassakin."
"Niin kai -- se riippuu siitä, että teillä on suora ja siloinen
luonnonlaatu. Mutta tuo toinen herra", hän katseli Darcyyn, "tuntuu
mielessään panevan maaseudun pataluhaksi."
"Äiti, nyt sinä aivan erehdyt", huudahti Elizabeth, punastuen äitinsä
takia. "Sinä käsität herra Darcyn väärin. Hän tarkoitti vain, ettei
täällä maalla tapaa niin monenlaisia ihmisluonteita kuin
suurkaupungissa, ja sehän täytyy sinunkin myöntää todeksi."
"Tietysti, rakkaani, kukapas muuta voi väittääkään. Mutta mitä siihen
tulee, ettei täällä naapuristossamme tapaisi paljon arvokasta väkeä,
niin siinä väitteessä ei ole totta eikä perää. Kuuluuhan meidänkin
seurustelupiiriimme ainakin pari tusinaa kelpo perhettä."
Ainoastaan sääli ja hellyys Elizabethia kohtaan pidätti Bingleytä
purskahtamasta nauruun. Hänen sisarensa ei ollut yhtä hienotunteinen,
ja katsellessaan Darcyyn hänen huulillaan väreili hyvin merkitsevä
hymy. Koettaen kaikin mokomin kääntää äitinsä ajatukset toiselle
tolalle Elizabeth tiedusti häneltä, oliko Charlotte Lucas käynyt
Longbournissa hänen sieltä lähdettyään.
"Kyllä, kävihän hän eilen isänsä kanssa meillä. Siinä vasta kerrassaan
miellyttävä mies, tuo Sir William -- eikö tottakin, herra Bingley?
Sellainen hieno suuren maailman käytös, ja aina niin herttainen ja
puhelias! Aina on hänellä jotain sanottavaa jokaiselle. Kas _siinä_ on
minun ihanteeni hienosta kunnianmiehestä -- kerrassaan toista maata
kuin sellaiset, jotka luulottelevat mukamas olevansa jotain suurta
eivätkä saa pelkästä ylpeydestä suutansa auki ollessaan ihmisten
parissa."
"Kuule -- jäikö Charlotte meille päivällisille?"
"Ei, hänellä oli kiire kotia. Arvaan, että häntä tarvittiin siellä
laittamaan lihapasteijaa. Siinä se taas nähdään, herra Bingley --
_minä_ pidän aina sellaisia palvelijoita, jotka osaavat tehdä
tehtävänsä; _minun_ tyttärieni ei tarvitse keittiössä heiskua. Mutta
jokainenhan voi itse paraiten arvostaa omat lapsensa, ja Lucasin tytöt
ovat kyllä kelpo tyttöjä, sen vakuutan, vaikka askaroivatkin
keittiöhommissa. Sääli vain, etteivät he ole sen sievempiä! En minä
_sitä_ tarkoita, että Charlotte olisi mikään naurisnaama; onhan hän
meidän tyttöjen paraita ystäviä."
"Hän tuntuu todellakin hyvin miellyttävältä neitoselta", sanoi Bingley.
"Niin kyllä -- mutta muistakaa, ettei hän ole paljon minkään näköinen.
Lady Lucas on itse sen sanonut minulle monesti ja kadehtinut Janen
kauneutta. En tahdo ollenkaan kerskua omasta lapsestani, mutta Jane --
hänen veroistaan tyttöä ei totisesti näekään monesti! Kaikki sen
sanovat. Kun hän oli vasta viidentoistavuotias heilakka, niin muuan
nuori herra veljeni Gardinerin puodissa Lontoossa rakastui häneen niin
silmittömästi, että kälyni pelkäsi hänen kosivan tyttöämme, ennenkuin
pääsimme lähtemään kotia. Sitä hän ei kuitenkaan tullut tehneeksi.
Ehkäpä hän piti Janea vielä liian nuorena. Joka tapauksessa hän rustasi
runoja hänelle, ja aika sieviä ne olivatkin."
"Ja siihen päättyi koko hänen lemmenhehkunsa", sanoi Elizabeth
kärsimättömästi. "Luulen monelle toisellekin käyneen samalla tapaa.
Tahtoisinpa tietää, kukahan se ensin keksi runot parhaaksi
vastamyrkyksi hupsulle lemmen kiihkolle."
"Minä olen tottunut pitämään runoutta rakkauden ylläpitäjänä", sanoi
Darcy.
"Niin -- terveen, vakavan ja todellisen rakkauden kenties. Kaikkihan
kehittyy ja vaurastuu, mikä itsessään on vankkaa ja väkevää. Mutta
tuollaisen tuulentuoman, huikentelevaisen mieltymyksen pystyy hyvä
sonetti tappamaan nälkään, siitä olen vakuutettu."
Darcy tyytyi vain hymyilemään ja kaikkien jäädessä äänettömiksi pelkäsi
Elizabeth sydämessään äitinsä taas laskevan uusia kömpelyyksiä. Hän
tahtoi kiihkeästi puhua itse jotakin, mutta ei hädissään keksinyt
mitään aihetta.
Vihdoin rva Bennet katkaisi äänettömyyden toistellen kiitoksensa talon
isännälle hänen Janelle osoittamastaan hellästä huolenpidosta ja
pyydellen anteeksi Lizzyn taloon jäämistä. Hra Bingley vastasi
vääjäämättömän kohteliaasti ja pakotti sisarensakin olemaan kohteliaat.
Rva Bennet oli tyytyväinen ja pyysi ajamaan vaununsa portille. Hänen
nuorimmat tyttärensä olivat supatelleet keskenään koko keskustelun
ajan, ja supatuksen tuloksena oli, että Lydian piti muistuttaa hra
Bingleylle hänen aikaisempaa lupaustaan, että hän heti maalle
palattuaan panisi toimeen tanssiaiset Netherfieldissä.
Lydia oli kookas, varhain kehittynyt viisitoistavuotias. Hänellä oli
hyvin terve ihonväri ja reipas, ujostelematon käytös. Hän oli äitinsä
lemmikki, ja sitä seikkaa hän sai kiittää siitä, että oli päässyt liian
varhain mukaan seuraelämään. Hänen luontainen itsetuntonsa oli saanut
hyvää virikettä miliisiupseerien huomaavaisuudesta, joita hänen enonsa
hyvät päivälliset ja hänen oma suorasukainen käytöksensä oli
houkutellut hänen ympärilleen. Hän kävi nytkin ujostelematta
muistuttamaan hra Bingleylle hänen lupaustaan, sanoen että sen
unohtaminen olisi anteeksiantamatonta. Isännän vastaus tähän
äkkinäiseen hyökkäykseen oli kuin hunajaa huolekkaan äidin korviin.
"Olkaa varma, että aion mitä tarkimmin täyttää lupaukseni ja kohta kun
sisarenne on täysin terve, pyydän teidän itsenne määräämään
tanssiaispäivän. Ettehän toki tahdo tanssia hänen vielä kipeänä
ollessaan?"
Lydia oli tyytyväinen. "Niin kai -- parempi lienee odottaa, kunnes Jane
pääsee jalkeille; ja siihen aikaan arvaan kapteeni Carterinkin jo
palanneen Merytoniin. Ja tiedättekös mitä -- kun teidän tanssiaisenne
ovat ohi, niin vaadin upseerejakin pitämään samanlaiset. Minäpä käyn
kohta eversti Forsterin kimppuun."
Rva Bennetin ja hänen tyttäriensä lähdettyä Elizabeth. palasi oitis
Janen luo jättäen talon naiset ja hra Darcyn vaihtamaan mielipiteitä
hänen ja hänen omaistensa käyttäytymisestä. Viimemainitulla
herrasmiehellä ei kuitenkaan tuntunut olevan halua arvostella _hänen_
käytöstään, huolimatta kaikista nti Bingleyn herttaisista sutkauksista
_kauniista silmistä_.