Kun Jane ja Elizabeth olivat jääneet kahdenkesken, niin edellinen, joka
siihen asti oli ollut vaitelias hra Bingleyn suhteen, rupesi
tunnustamaan sisarelleen, kuinka suuresti hän ihaili tätä nuorta
miestä.
"Hän on aivan sellainen kuin nuoren miehen pitääkin olla: järkevä,
hyväluontoinen ja vilkas, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään osaavan
käyttäytyä niin hyvin! Hän on niin luonnollinen ja saanut ilmeisesti
erinomaisen kasvatuksen."
"Hän on myöskin kauniin näköinen", sanoi Elizabeth, "jota nuoren miehen
myöskin pitäisi olla, mikäli mahdollista. Hän on siis joka suhteessa
täydellinen."
"Minä tulin niin hirveästi mieliini, kun hän pyysi minut toisen kerran
kanssaan tanssimaan. Niin suurta kohteliaisuutta en olisi osannut
odottaakaan."
"Etköhän vain? _Minä_ ainakin odotin sitä. Mutta siinä suhteessa me
olemmekin niin erilaiset. _Sinä_ joudut kohteliaisuuksista aina
ymmälle, mutta _minä_ en milloinkaan. Mikä olisi voinut ollakaan sen
luonnollisempaa, kuin että hän pyysi sinua uudelleen? Eihän hän voinut
olla huomaamatta, että sinä olit ainakin viisi kertaa kauniimpi kuin
kukaan muu nainen koko salissa. Ei siis kannata liiaksi kiitellä hänen
kohteliaisuuttaan. No niin, hän on varmastikin sangen miellyttävä, ja
minun puolestani sinä saat pitää hänestä. Olethan ennen pitänyt paljon
kömpelömmistäkin ihmisistä."
"Mutta, rakas Lizzy!"
"No, tiedäthän itsekin, että sinulla on taipumus pitää ihmisistä
yleensä. Sinä et koskaan näe vikoja kenessäkään. Koko maailma on sinun
silmissäsi niin hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun
sanovan pahaa sanaa yhdestäkään ihmisolennosta."
"En tahtoisi mielelläni arvostella ketään liian hätiköivästi; mutta
yleensähän minä aina puhun mitä ajattelenkin."
"Sen tiedän, rakkaani; ja _sehän_ se juuri ihmetyttääkin minua. Niin
järkevä kuin _sinä olet_, ja kuitenkin niin vilpittömän sokea toisten
hullutuksien ja typeryyksien suhteen! Vilpittömyyden hyve on kyllä
sangen yleinen; kenpä kieltäisi tahtovansa kernaasti olla kaikessa
vilpitön! Mutta ollapa vilpitön aivan luonnollisesti ja ilman vastaavan
hyödyn toivoa -- suodattaa joka ihmisen luonteesta kaikki mahdollinen
hyvä näkyviin ja kirkastaa se vieläkin paremmaksi ja ummistaa silmänsä
pahoille puolille -- kas, siihen vain sinä yksin pystyt! Ja
sittenhän sinä pidät tuon miehen sisaristakin, eikö totta? Heidän
käyttäytymisensä ei kuitenkaan ollut yhtä sulavan luonnollista kuin
hänen."
"Ei ollutkaan, ainakaan ensi alussa, mutta kun antautuu heidän kanssaan
puheisiin, niin ovat he koko miellyttäviä ihmisiä. Neiti Bingley tulee
asumaan veljensä luona ja hoitamaan hänen talouttaan; ja erehtyisinpä
suuresti, jollemme saa hänestä hyvin hauskaa naapuria."
Elizabeth kuunteli vaieten, mutta ei lainkaan vakuutettuna. Vierasten
naisten käytös tanssi-iltana ei suinkaan ollut tarkoitettukaan
voittamaan ympäristön mieliä heidän puolelleen; ja ollen sukkelampi
tekemään havaintoja ja vähemmän mukautuvainen kuin sisarensa sekä
varustettu terävällä arvostelukyvyllä, jota älykäs liehittelykään ei
kyennyt samentamaan, oli hänellä sangen vähän halua hyväksyä heidät
ilman muuta. Totta kyllä, että he olivat hienoja naisia, eivät suinkaan
säästeliäitä osoittamaan hyväluontoisuutta, milloin he sitä todella
tunsivat ja suvaitsivat näyttää; mutta sittenkin ylpeitä ja
itseluuloisia. He olivat sangen sievän näköisiä; olivat saaneet
kasvatuksensa eräässä Lontoon parhaassa yksityisessä naisopistossa;
olivat kumpikin perineet vanhemmiltaan kaksikymmentä tuhatta puntaa,
mutta tottuneet kuluttamaan vuodessa enemmän kuin korkonsa
seurustellessaan ylhäisissä seurapiireissä; ja kaiken tuon nojalla he
luulivat olevansa joka suhteessa oikeutetut ajattelemaan itsestään
pelkkää hyvää ja katselemaan toisia yli olkainsa. He kuuluivat erääseen
Pohjois-Englannin vanhaan mahtisukuun, mikä seikka heillä pysyi
paremmin muistissa kuin se tosiasia, että heidän isänsä oli koonnut
varallisuutensa kauppakeinotteluilla.
Hra Bingley oli perinyt isältään lähes satatuhatta puntaa, ja isä oli
ollut aikeissa ostaa maatilan ja muodostaa siitä sukukartanon, mutta
oli kuollut ennen aikeensa toteutumista. Hra Bingleyllä oli myöskin
sama aikomus, ja joskus hän oli jo suunnitellut, mihin kreivikuntaan[2]
asettuisi; mutta kun hänen nyt oli onnistunut vuokrata itselleen kelpo
talo ja siihen kuuluva tila ja maatalous, niin arvelivat monetkin,
jotka parhaiten tunsivat hänen keveän ja mukavuutta rakastavan
luonteensa, että hän hyvinkin pesiytyisi koko loppuiäkseen
Netherfieldiin ja jättäisi oman tilan ostohommat seuraavan sukupolven
asiaksi.
Hänen sisarensa hoputtivat ahkerasti häntä hankkimaan itselleen oman
kartanon ja asettumaan vakituisesti maalaisherraksi; mutta vaikka hän
nyt ainakin toistaiseksi oli vain vuokrannut sellaisen, ei nti Bingley
ollut suinkaan haluton emännöimään siinä, eikä myöskään rva Hurst,
jonka aviomiehellä oli enemmän rakkautta hienoon elämään kuin varoja
sen ylläpitämiseen, ollut sen haluttomampi pitämään veljensä taloa
omana kotinaan, milloin asianhaarat tekivät sen suotavaksi. Hra Bingley
oli vasta kaksi vuotta ollut aikamiesten kirjoissa,[3] kun häntä
kehoitettiin katsastamaan Netherfield Housea. Hän katsastikin sitä
puolituntisen ulkoa ja sisältä; talon asema ja loistohuoneet
miellyttivät häntä, omistajan ylistelyt tyydyttivät häntä, ja
vuokrasopimus kirjoitettiin oitis.
Hänen ja Darcyn välillä vallitsi vankka ystävyys, vaikka heidän
luonteensa olivatkin hyvin erilaiset. Darcya miellytti Bingleyn
avomielisyys, hilpeys ja mukautuvaisuus, vaikka nuo ominaisuudet
olivatkin mitä suurimpia vastakohtia hänen omilleen, joihin hän ei
suinkaan tuntunut olevan tyytymätön. Bingley puolestaan luotti mitä
lujimmin ystävänsä teräväsilmäisyyteen ja varmaan arvostelukykyyn.
Tietysti syrjäinenkin huomasi, että Darcy oli johtava luonne tässä
ystävyyssuhteessa. Bingley ei suinkaan ollut typerä; mutta Darcy oli
häntä älykkäämpi. Hän oli yhdellä haavaa ylpeä, hillitty ja oikullinen;
ja vaikka hän esiintyikin sujuvatapaisena maailmanmiehenä, ei hänen
sävynsä ollut omiaan taivuttamaan toisten mieliä hänen puoleensa. Siinä
suhteessa oli ystävä häntä paljon edellä. Missä hyvänsä Bingley
näyttäytyikin, tiesi hän sydänten kohta avautuvan hänelle; Darcy
sitävastoin oli alituisena loukkauskivenä ja pahennuksen kalliona
lähiympäristölleen.
Se erilainen sävy, jolla ystävykset perästäpäin puhelivat Merytonin
tanssiaisista, oli hyvin kuvaava heidän luonteilleen. Bingley ei ollut
vielä ikänään tavannut niin hauskoja ihmisiä ja niin kauniita tyttöjä
kuin siellä; jokainen oli ollut mitä herttaisin ja huomaavaisin häntä
kohtaan; muodollisuudesta ja jäykkyydestä ei ollut näkynyt merkkiäkään;
hän oli oitis tuntenut olevansa salissa kuin kotonaan; ja mitä
nimenomaan nti Bennetiin tulee, niin ei hän voinut kuvitella taivaan
enkeliäkään sen hurmaavammaksi kuin tämä tyttö oli. Darcy sitävastoin
oli nähnyt vain rykelmän ihmisiä, joiden kauneutta ja hienotapaisuutta
ei juuri kannattanut kehua; ei yksikään niistä ollut herättänyt
hänessä niin vähäisintäkään mielenkiintoa; ja huomaavaisuutta ja
miellyttäväisyyttä hän ei ollut kokenut kenenkään taholta. Nti Bennetin
hän myönsi sieväksi, mutta väitti tämän hymyilevän liikaa.
Rva Hurst ja hänen sisarensa myönsivät tuon seikan todeksi; mutta siitä
huolimatta he ihailivat Janea ja pitivät hänestä, sanoen hänen olevan
kerrassaan suloinen tyttö, johon kannatti enemmänkin tutustua. Nti
Bennet oli siis perheneuvostossa tunnustettu suloiseksi tytöksi; ja
sellaisen tunnustuksen turvin oli velimies oikeutettu ajattelemaan
hänestä mitä parhaaksi näki.