Hra Bennet oli sittenkin kaikkein ensimmäisiä vierailijoita hra
Bingleyn luona. Hän oli koko ajan aikonut käydä siellä, vaikka olikin
viimeiseen saakka vakuuttanut vaimolleen päinvastaista; ja vasta
vierailupäivän illalla sai hänen vaimonsa aivan sattumoilta tietää
hänen käynnistään. Se sattui seuraavasti. Nähdessään toisen tyttärensä
koristelevan uutta hattua hän virkkoi tälle aivan äkkiä:
"Toivon herra Bingleyn pitävän siitä, Lizzy."
"Emmehän me tule tietämään, _mistä_ herra Bingley oikein pitää", sanoi
äiti moittivasti, "kun emme pääse vierailemaan hänen luonaan."
"Mutta sinähän unohdat, äiti", sanoi Elizabeth, "että me tapaamme hänet
vierasseuroissa, ja että rouva Long on luvannut esitellä hänet meille."
"En usko rouva Longin tekevän mitään sellaista. Hänellä on itsellään
kaksi sisarentytärtään huolehdittavana. Hän on itsekäs teeskentelijä
koko ihminen, enkä minä pane häneen suurtakaan arvoa."
"En minäkään", vakuutti hra Bennet; "ja minua ilahduttaa, ettet sinä
enää ollenkaan välitä hänen palveluksistaan."
Rva Bennetin mielestä ei kannattanut vastata moiseen puheeseen; mutta
kykenemättä hillitsemään harmiaan hän rupesi torumaan neljättä
tytärtään.
"Älä herran nimessä yskiä kakistele tuolla tapaa, Kitty! Sääli edes
vähäsen minun hermojani. Sinähän raastat ne ihan palasiksi."
"Kitty ei hoida oikein hienotunteisesti hänelle annettua yskimisen
lahjaa", huomautti hänen isänsä. "Hän voi ruveta yskimään aivan
sopimattomissakin tilaisuuksissa."
"En minä omaksi huvikseni yski", sanoi Kitty ärtyneesti. "Milloin sinä
menet ensi tanssiaisiisi, Lizzy?"
"Huomenna kahden viikon päästä."
"Ah, herrantähden, niinhän se onkin", huudahti hänen äitinsä, "eikä
rouva Long palaa kotia ennenkuin vasta tanssiaisten aattona; ja silloin
hänen käy mahdottomaksi esittää herra Bingley meille, kun ei vielä
itsekään tunne häntä."
"Silloin, rakkaani, voi sinulla olla etusija ystävättäresi rinnalla --
sinä voit esittää herra Bingleyn _hänelle_."
"Mahdotonta, rakas Bennet, aivan mahdotonta, kun en itsekään tunne koko
miestä. Kuinka sinä saatatkaan niin härnäillä minua?"
"Minä kunnioitan sinun varovaisuuttasi. Kaksiviikkoinen tuttavuus ei
tottakaan merkitse paljoa. Ketäpä miestä oppisi perinpohjin tuntemaan
toisen viikon loppuun mennessä? Mutta jos _me_ emme uskalla viljellä
hänen tuttavuuttaan, niin voi joku toinen uskaltaa, ja täytyyhän kaiken
kohtuuden nimessä myöntää rouva Longillekin tilaisuutta huolehtia
sisarentyttäristään. Ja siksipä, vaikka hän sydämellisyydessään
tarjoutuisikin esittelemään teidät, jonka tarjouksen sinä tietysti
hylkäät, tahdon minä itse ottaa sen huolen niskoilleni."
Tytöt tuijottivat suurin silmin isäänsä. Rva Bennet sanoi vain:
"Hörönlöröä!"
"Mitähän oikein tarkoitat tuolla voimakkaalla huudahduksellasi?" kysyi
hänen miehensä. "Onko sinusta nuoren herrasmiehen esitteleminen ja
kaikki siihen liittyvä mielen jännitys pelkkää hörönlöröä? _Siinä_
asiassa en voi olla oikein yhtä mieltä sinun kanssasi, rakkaani. Vai
mitä sinä sanot, Mary? -- sinä, jonka tunnen perin syvämietteiseksi
neitoseksi, joka luet isoja kirjoja ja teet niistä otteita."
Mary olisi tahtonut sanoa jotain hyvin viisasta, mutta ei tiennyt
kuinka sen sanoisi.
"Jättäkäämme siis Mary selvittämään ajatustensa juoksua", jatkoi hänen
isänsä, "ja palatkaamme jälleen herra Bingleyhin."
"Minä tulen kipeäksi koko herra Bingleystä!" huudahti hänen vaimonsa.
"_Tuopas_ pahoittaa mieltäni; mutta miksi et sanonut sitä minulle jo
ennen, rakkaani? Jospa olisin tuon jo aamulla tiennyt, niin en
tottakaan olisi käynyt tervehtimässä häntä. Tämähän nyt sattui
ohraisesti -- mutta kun onnettomuus kerran on tapahtunut ja minä olen
todellakin käynyt tutustumassa häneen, niin en luule enää mahdolliseksi
vältellä hänen tuttavuuttaan."
Naisten hämmästys oli aivan niin suuri kuin hän oli toivonutkin; rva
Bennetin ällistys kenties voitti tyttärienkin mielenliikutuksen --
vaikka hän sitten kun oli tointunut ensimmäisestä tunnemyrskystään,
rupesi selittämään, että tätä juuri hän oli koko ajan odottanutkin.
"Kuinka kiltisti siinä teitkään, rakas Bennet! Mutta tiesinhän minä,
että saisin sinut lopulta suostutetuksi. Olin varma, että rakastit
tyttäriäsi niin paljon, ettet laiminlöisi tehdä sellaista tuttavuutta.
Ah sentään, kuinka olenkaan mielissäni! Ja sellainen sukkela
päähänpisto sinulta, että menit sinne tänä aamuna hiiskumatta minulle
sanaakaan koko asiasta!"
"No niin, Kitty, nyt saat yskiä niin paljon kuin sinua haluttaa", sanoi
hra Bennet; ja sen sanottuaan hän lähti omalle puolelleen, väsyneenä
vaimonsa ylivuotavasta ihastelusta.
"Kuinka kelpo isä teillä onkaan, tytöt", jatkoi äiti aviollista
suitsutustaan oven sulkeuduttua. "En tiedä, kuinka oikein voisitte
palkita hänen hellyyttään -- ja minunkin huolenpitoani teistä, jos
siksi tulee. Meidän iällemme tultua ei ole niinkään hupaista, sen sanon
teille, saada uusia tuttavia jok'ikinen päivä; mutta teidän tähtenne me
kannamme vaikka mitä uhreja hyvänsä. Lydia, rakkaani, vaikka sinä
_oletkin_ nuorin kaikista, niin ennustanpa, että herra Bingley tanssii
sinun kanssasi ensi tanssiaisissa."
"Oh, en minä sitä pelkää", sanoi Lydia isotellen; "sillä vaikka
_olenkin_ nuorin, olen kaikista isoin."
Loppu-ilta kului pohtiessa kysymystä, milloin hra Bennetin uusi tuttava
mahdollisesti saapuisi vastavierailulle, ja päätellessä, milloin hänet
käskettäisiin päivällisille.