Esko. Kanttoorin olisi pitänyt kirjoittaa, että minä otan tämän
askeleen omasta, vapaasta tahdostani.
Sepeteus. Mitä minä kirjoitin sen minä kirjoitin.
Topias. Kaikki hyvin; eikä puutu enään, kuin eväänne, ja se on valmis
paikalla. -- Että saatte lähteä jalkataneissa ei ole minun syyni; mutta
tulettepa takaisin aika jyryllä, sen tiedän varmaan. Morsiustalosta
tänne teille kyllä annetaan hevoinen.
Mikko. Minä luulen, että antavat meille sieltä hyvän kyydin.
Topias. Ilman epäilystä, Mikko. Ja koska lähdette sieltä, niin
lähtekäät kuin tuulis' ja pilvis', että morsiamen kaulaliina liehuu
kuin sotalippu; se näyttää komealta, ylpeältä.
Mikko. Lähdemmepä vauhdilla, ettei yhdenkään silmä morsiusparia
eroittaman pidä.
Topias. Uljaasti lausuttu, poikani. (Esko on istunut pöydän ääreen ja
aikoo panna puumerkkinsä lupauskirjaan.) Mitä tekee Esko?
Esko. Puumerkkini täytyy löytyä kirjassa.
Topias. Esko on villitty. (Tempaa hänen kädestänsä valtuuskirjan).
Sepeteus. Mikä rohkeus, mikä hävyttömyys!
Topias. Sinä klöntti, lurjus, juutas! Onko tämä viisaan käytöstä? Sinä
pöllö!
Esko. Jos et olisi isäni, niin löisin sinua, vasten kuonoa minä
antaisin; mutta että olet isäni, niin en suinkaan sitä tehdä tahdo.
Sepeteus. Ynseys kova!
Topias. Esko, minä sanon sinulle: katso, etten anna sinulle
hääporsaita, ja-a minä sanon sen.
Esko. Hääporsaita. -- Wihani rupeaa vähitellen kiehumaan. (Ottaa tuolin
ja lyö sen permantoon.) Tämä mies ei huoli mistään. (Menee ulos.)
Topias. Herran Kiesus sitä poikaa!
Sepeteus. Hävytön ja uppiniskainen poika.
Topias. Onpa lasten kanssa tekemistä. Sitä ei usko se, jolla ei heitä
ole. -- Kiittäkäät onneanne, kanttoori, että olette jääneet
naimattomaksi mieheksi.
Sepeteus. Se onkin minulle parasta, nimittäin siltä kannalta katsottu,
että minä olisin kova isä, ankaran kova.
Topias. Kiivas isä on minunki nimeni. Mutta auttaako tässä kiivaus
aina? Se on luonto, joka vetää tikan poikaista puuhun. Ja puut
metsässä, ehkä kaikki yhden ja saman viisaan käsialaa, ovat toki yksi
oikea, toinen väärä.
Sepeteus. Mutta paljon riippuu myös siinä kohdassa, kuinka puu vesasta
vääristyä saa.
Topias. Oikein haasteltu ja viisaasti. Jaa, kanttoori, niin on laita
tässä mailmassa kuin sanon. Meitä vanhempia pitäisi jokaisen, jolla ei
lapsia ole, katkerasti valittaman ja kunniassa pitämän. Mutta kuinka
moni ajattelee sen päälle? (Esko tulee.) Tuletko sisään vielä, juupeli?
Esko (itsekseen). Mielisinpä osoittaa vihaani kauvemmin; mutta tämä
hetki on tärkeä.
Mikko (erittäin Eskolle). Käy sovintoon, Esko!
Esko. Koetanpa mieltäni murtaa. (Topiakselle) Antakaat minulle anteeksi
tämä tapaus, isä!
Topias. Sinä pyydät sitä sydämestäs?
Esko. Niin, minä pyydän sydämestäni sitä asiaa.
Topias. Noh, minä en ole se, joka pistää jotain hampaanne koloon ja
kävelee kuin lautapää härkä! Mutta pyydä myös anteeksi kanttoorilta.
Esko. Antakaat minulle anteeksi, kanttoori, elkäät pistäkää mitään
hampaanne koloon ja elkäät kävelkää kuin lautapää härkä. Se tapa ei käy
kontoon tässä mailmassa. Sovinto ja ystävyys on paras. (Huokaavalla
äänellä.) Heijuuh!
Topias. Hän juttelee kuin poika. Mitä sanoo kanttoori hänestä nyt?
Sepeteus. Minä en vihaa häntä, en ensinkään, mutta mielipiteeni
luontonsa laadusta on järkähtämätön.
Topias. Niin niin. Mutta äsköinen mutina on nyt unohdettu; ei sanaakaan
enään menneistä asioista, vaan kaikki olemme drastu-kamraatia taas. Ja
miksi pitäisi isän ja pojan vihamiehinä eroaman toinen toisestansa? Ja
eronhetkihän on tämä. Esko jättää isänsä ja äitinsä ja vaimoonsa
kiinni-liittyy. Mutta yhtä tahdon sinulta kysyä, tässä vierasmiesten
kuullessa. Mitä ajattelit Jaanasta ennen Kreetaa?
Esko. Olisin nainut hänen, mutta pilkkaa teki hän vaan minusta, kutsui
minun tarhapöllöksi.
Topias. Niin niin. Minä tiedän, että moni irvihammas tahtoisi antaa
sinulle nimen yksitotinen ja tyhmä, mutta tämä tapahtuu heidän
kiukustansa sinua kohtaan, jonka elämä on ollut siivo ja nuhteeton.
Mutta sinulla on tavallinen, terve järki, sen takaan minä. -- Tutkikaat
häntä, kanttoori, koettakaat pistää häntä pussiin kysymyksillä ja
solmusanoilla; tehkäät se tässä meidän kuullessamme!
Sepeteus. Mitä kyselisin häneltä?
Topias. Esimerkiksi häistä ja niiden tarkoituksesta.
Sepeteus. Wastaa minua, poika! Mika on häitten tarkoitus?
Esko. Sillä on monta tarkoitusta.
Sepeteus. Sen päätarkoitus?
Mikko (erittäin Eskolle). Että mies tulee vaimonsa pääksi.
Esko. Että mies tulee vaimonsa pääksi.
Sepeteus. Mutta sen taivaallinen, sen juhlallinen tarkoitus?
Mikko (erittäin Eskolle). Peli ja musiiki ja palavat olkilyhteet.
Esko. Peli ja musiiki ja palavat olkilyhteet aidanseipäissä.
Sepeteus. Poika! Punnitse sanasi!
Topias. Esko!
Esko (itseksensä ja heittäen epäileväisen katsannon Mikkoa kohden.) Hän
narraa minua, tai on hän tyhmä pässi koko mies. (Poistuu hänestä
matkan.)
Topias. Kyselkääpäs häneltä mailman luomisesta, Aabramista ja
Iisakista.
Sepeteus. Minä kysyn sinulta: mistä on mailma luotu?
Esko. Se on, niinkuin Hannuksen ruoto-ukko sanoi, luotu saven palasta,
vaan ei tyhjästä.
Sepeteus. Mutta mistä on sitten tämä saven pala luotu?
Esko. No no, ei nyt sentähden niin pitkälle mennä! -- Ja siksi
toiseksi, sitä ei taitaisi sanoa kukaan, vaikka olisi hän niin lukenut
kuin pispat ja kirjan painajat. Se on ylönluonnollinen asia, ja ihminen
on sokea, Jumala paratkoon!