Räätälin poika Nurmijärveltä, syntynyt 1834, tuli yliopistoon 1857.
On kirjoittanut näytelmät _Kullervo_ (Näytelmistössä III) ja
_Nummisuutarit_. Pienempiä runoelmiansa löytyy runokalenterissa
Mansikoita ja Mustikoita II 1860 ja Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1866.
Nummisuutarit.
Ensimäinen näytös.
Sepeteus ja Topias.
Sepeteus. Olitko kirkossa eilän?
Topias. Enhän ollut, Jumala paratkoon!
Sepeteus. Wahinko, vahinko, suuri vahinko. Siellä Kurkelan Juho
saarnasi, että kajahtelit Herran temppelin seinät.
Topias. Kurkelan Juho! Kas niinpä rikas lapsensa mieheksi saa; mutta
mitä auttaa täällä köyhän? -- Wai jo mar Juho puusäkissä paukutteli?
Hänen tunsin jo pienestä nallikasta ja tuntui hän mielestäni aina vähän
tölhömäiseksi, mutta nyt on hän maisteri.
Sepeteus. Kimnasisti, kimnasisti vasta; mutta siinä pojassa asuu Herran
henki. Jos olisit häntä katsellut saarnastuolissa ja sanansa kuullut,
niin takaanpa, että olis hän selkämunaskin vapisemaan pannut. Tosin oli
ensin nenänsä vähän kelmeä ja äänensä tärähteli hieman. Mutta pianpa
perehtyi poika, ja nyt hän punotti kuin tulinen muuri ja, ravistellen
päätänsä, hän kovasti huusi: "heräjä sinä, joka makaat, heräjä sinä,
joka makaat". -- Kahteen osaan jakasi hän saarnansa, ensimäinen oli
helvetin vaivasta, toinen taivaan ilosta. -- Oih, oih! sitä poikaa,
Herran enkeliksi hän tuntui, koska hän pohti, hikoili ja pohti ja
puhalteli innossansa. Mutta näitpä huudostansa vaikutuksen viimein:
kävipä äkisti ihana liikutuksen humaus yli naisväen puolen kirkkoa, ja
humauksen perään pientä ja kestävää pirinätä kuulit, niinkuin sanan
sattuessa tapahtuvan tiedämme.
Topias. Entäs miehet?
Sepeteus. He istuivat kauvan jäykkinä kuin kannot.
Topias. Kas sen mä luulen. Waimo on onnellinen täällä. Hän taipuvan
sydämensä tähden sielunsa viimein pelastaa; meitä, sen varmaan päättää
taidan, löytyy kuitenkin kaksi vertaa enemmin kuin akkoja kadotuksen
syvyydessä. Uskooko kanttoori sitä?
Sepeteus. Walitettavasti kyllä mun se täytyy uskoa, koska jokapäiväiset
esimerkit todistavat sanas. Sen tästäkin näemme, että tuon nuoren
apulaisemme luonna -- totisesti herännyt mies -- käy monet verrat
naisia enemmän kuin miehiä kokouksissa lauantai-ehtoina; sinne akkoja
kirjavana liehtoo mennä, mutta harvon miehen sinne könöttävän näet. He
ovat sitä paatunutta sukua, niin, paatunutta, mutta kas kun kova tulee
niin koiraskin poikii, sanoo sananlasku, ja niinpä kävi nytkin Juhon
saarnatessa. Kauan hän naisia itketti ennenkuin sana pystyi miehiin,
mutta antoipas hän heille muutaman kiivaan silmän-mulkauksen ja huusi
kovasti, että "tästäkin saarnasta teidän kerran tulee tehdä ankara
tili", ja järähtipä, järähtipä muutaman ukon leuka ja siellä täällä
tutisi joku karhea tukka; ja koska hän nyt tuli saarnansa toiseen osaan
ja taivasta oikein eteemme maalailemaan rupesi, niin kohina raskas
kuului yli koko kirkon, kuin metsässä, koska rakeita sataa ja ukkonen
pauhaa, herranvoima korkeudessa jylisee; ja yksikän silmä ei kuivaksi
jäänyt. Tämän kaltainen eilinen kirkonmeno, jonka ihanuutta sinä,
Topias, et saanut maistaa.
Topias. Kaiketi mun esti siitä perkele, se vanha juoniniekka. Mutta
kaikkivalta suojelkoon tätä poikaa, joka kerran ehkä kääntää puolen
maailmaa. -- Kuinka suoritti hän itsensä kuulutuksissa?
Sepeteus. Totta sanoen, niin saattoipa hänen suomentaminen kovaan
puuhaan, mutta eipä ihme vasta-alkavalta. Mutta kovissa kiipaleissa oli
poika, ja, ilman apuani, tiesi kuinka käynyt olis.
Topias. Kuinka kävi häneltä Eskon naima-atestin kuuluttaminen?