Talollisen Poika Iitistä, syntynyt 1835, tuli yliopistoon 1858 ja
maisteriksi 1864. On nyt opettajana Helsingin ala-alkeiskoulun
suomalaisessa osastossa. Antanut sekä omia että suomennetuita runoelmia
Suomettareen vuodesta 1858 alkain, kalenteriin _Mansikoita ja
Mustikoita_ III ja kuvalehteen _Maiden ja Merien takaa_ 1865.
Illalla.
(Moore.)
Kuink' armas hetki on, kun illan tullen
Jo aurinkoinen aaltoon alenee!
Niin mennyt aika muistuu mieleen mullen.
Ja huokauksein luokses pakenee.
Kun katselen tuon valon kultakaarta,
Jon länsirannan laine kuvastaa,
Sen sätehillä etsiin rauhan saarta
Ma tahtoisin pois maasta matkustaa.
(Mansikoita ja Mustikoita III).
Kesän viimeinen kukka.
(Moore.)
Nyt kesän viime kukka
Kukoistaa yksin vaan;
Siskoistaan ruusu-rukka
Jäi myrskyn maailmaan.
Ei kukkaa ruusun laista
Syyslaaksoss' ollenkaan,
Mi voisi kaunokaista
Kuvastaa ruskoaan.
En suojatta ma sallis
Sun, kukka, kuihtuvan,
Waan siskojes luo, kallis,
Sun soisin nukkuvan.
Ma lehtes hiljaa heitän
Haudalle siskojen
Ja sunkin sinne peitän
Wienoisten vierehen.
Niin itse seuraan sitten,
Kun mennyt multakin
On joukko ystävitten,
Se mulle rakkahin.
Kun kuolon kello soipi
Jo veikon viimeisen,
Ken jäädä yksin voipi,
Maailman murheesen!
(Maiden ja Merien takaa 1864).
Syyslaulu.
(Mukailema.)
Syys on tullut,
Lehti kellastuu,
Hautahan jo lakastunut
Kukka kallistuu;
Kohta sen jo peittää hanki;
Mutta joille vaan sen henki
Antoi riemun kesän loistossa,
Kukoistaa se vielä muistossa.
Kauneus sen
Hetken kesti vaan;
Eipä aikaa kukoistuksen
Ihmiskukkakaan
Saanut kestäväistä täällä;
Hänkin kohta myrskyn säällä
Surkastuu ja hautaan kaatuupi
Ja myös vihdoin maaksi maatuupi.
Sä, kuin loit mun
Maasta maailmaan,
Suo mun puhtahana ruusun
Lailla loistamaan!
Että, kun on mennyt multa
Kukoistuksen aikakulta,
Jättäisin myös muiston armahan
Tänne, vaikka vaivun hautahan.
(Mansik. ja Mustik. III 1861).