Syntynyt 1790 Heinäveden kappelissa. Oli kauan aikaa myllärinä, mutta
asettui loppu-ijällään mökkiin asumaan, kuoli 1855.
Hänen runoelmiansa löytyy Sanansaattajassa 1840, Kalenterissa Necken
1845 ja Maamiehen Ystävässä 1848.
Kiitos Luojalle hyvästä vuoden tulosta.
Laulan riemusta runoja,
Ihanan ajan ilosta;
Mutta kuinka Sulle, suuri
Luojani, Isä ihana,
Minä taian mitätönnä
Sanat uhriksi sanella,
Kiitosvirttä veisaella
Tästä vuoesta hyvästä,
Kauniista kesän tulosta,
Jonk' on suonut suuri Luoja
Meidän ihmisten iloksi,
Meidän vaivaisten varaksi.
Kerran kun kesäksi lähti,
Taittui talvelta purimet,
Pakkaselta paksut niskat,
Itse ilmakin ihastui,
Lämmin läihkyi taivahasta,
Aurinko paistoi varisti.
Lumet lähti, maat sulivat,
virrat aukesi äkisti;
Eipä viikon viipynynnä,
Tuskin kului viikkokautta,
Metsä kun puki pukunsa,
veti verkavaattehensa,
Silkkimanttelin sivalsi;
Niitty oli neito nuori
Kaunistettu kukkasilla.
Kaikki karja laitumella
Iloitseepi itseksensä,
Että Herra heitä auttoi,
Heitä vankeja vapahti
Elämälle entiselle,
Ihanalle, iloiselle.
Kaikki karjakin ve'estä,
Kalat nousi katsomahan
Kesän kaunista tuloa.
Teiret kuusissa kukersi,
Kotkat katsoi kallioilta,
Pienet linnut pensahissa
Kaikki istuivat ilossa,
visersivät virsiänsä
Luojallensa kunniaksi.
Itsekin talon isäntä,
Talonpoika taitavainen,
Arvelevi aikojansa,
Kyselevi kyntömiestä,
Alkajaapi aurojansa,
Kyntövärkkiä kyhätä.
Itse niin talon isäntä
Kylvi sitten siemenensä,
Ahot ensin, maat perästä.
Itsekin Isä Jumala
Siihenpä antoi apua,
Kaunihimman katsehensa,
Että lämpimän lähetti.
Itse aurinko ilosta
Paistoi paljon lämpimämmin,
Kuin on muinoin monna vuonna,
Että kasvoi kaikki paikat,
Kaikki kuivat kankahatkin,
Kaikki kallion kolotkin,
Vuoren rotkot ruohokkaiksi,
Kaikki kukkaset keolla,
Kaikki niityt notkomailla,
Laihot laaksoissa iloitsit
Kasvantoa kaunihinta.
Ei nyt halla haaskannunna,
Eikä ruoste raiskannunna,
Vaan kun kaikki kasvanunna
Täysinäisnä tähkäpäänä,
Antoi Herra taas apunsa,
Itse ilmansa asetti,
Että ihmiset ilolla
Niitä kyllä niittelevät;
Että kykkyjä kylillä,
On ja aamuja ahoilla,
Pieleksiä pellon päässä.
Sitä ei ole sisarta,
Ei sitä emosen lasta,
Joka saattaisi sanoa
Ruokapuolen puuttehesta,
Waikka niit' on varsin harvat,
Joilla tapana talossa
Kiitosvirttä veisaella.
Kaikki kukkaset keolla,
Kaikki päänsä kallistavat
Luojallensa kunniaksi,
Miks ei mekin ihmisraukat
Saata suullamme sanoa,
Luojan töitä tutkistella;
Kosk' on Luoja meidät luonut,
Luonut luontokappaleita
Muita vielä viisaammaksi,
Kielen antanut puhua,
Että järjen ymmärrellä!
(Sanansaattaja 1840).
Punkaharjusta.
Oli kerta miestä kolme,
Jotka sattuivat Savosta
Kulkemahan kuuluisahan,
Haluisehen Helsinkihin.
Tuunan salmehen tulivat,
Joss' on saari salmen suussa,
virstantolppa toistajana.
Yli salmen saatettihin
Sille puolen Punkaharjun.
Astuvat ylimäkeä,
Käänteleivät, katseleivat,
Istuvat, ajattelevat;
Kuuntelevat kukkumista,
Kesälinnun laulamista,
Kuinka siinä linnut lauloi,
Linnut lauloi, metsä soitti.
Antoi aurinko ilonsa,
Päivä paistoi pitkin nientä;
Siitä koko luonto liikkui,
Ilma silmissä iloitsi,
Ilahutti ihmiskunnan.
Kaikki näitä katsellessa,
Läikkyviä lähtehiä,
Järven, lahen lainehia,
Kerran vielä keskenänsä
Miehet mielestä hyvästä
Puhelevat puolestansa:
"Kun ois tässä kukkasia,
Lehtipuita lempehiä,
Oksakaan omenapuuta,
Oisipa osa hyveä
Paratiisin maan paria,
Aatamin asuntomaata".
Tuosta kärryihin kävivät,
Rupesivat rattahille:
Ratas vieri tietä myöten,
Aatos Luojan töitä myöten.
Ajoit siltoa sinistä
Sekä harjua haluista;
Siell' on puista portti tehty,
Katuvarret kaunistettu.
Tämä silta on silloin tehty,
Kun on kuu kokohon pantu,
Kun on aurinko alettu,
Laskettuna maan perustus;
viel' ei vaivu vuoliaiset,
Eikä arkut alta murru!
(Kalenterista Necken 1845).
Pentti Lyytinen.
Syntynyt Suonenjoella 1783, tuli 24 vuoden vanhana kotivävyksi
Toholahden keskievaritaloon, jossa on nyt jo 54 vuotta toimittanut
keskievarin virkaa. Nuorempana on hän myöskin ollut lautamiehenä ja
kuudennusmiehenä.
Hänen runoelmiansa löytyy Sanansaattajassa 1841, ja useammissa
vuosikerroissa Maamiehen Ystävää sekä Suometarta.
Keskievarin virasta.
Jos on viljoa virassa,
Jos on myötä mynttiäkin;
Niin on piikit pistäväiset,
Viran vieressä vihaiset.
Keisarill' on kelpo lailla
Kunniata kuuluisata,
Vaan on harmi hartioilla,
Valvottava valtikasta.
Samoin sattuupi Savossa:
Viriätkin virkamiehet
Saapi harmista haleta,
Kun ei jaksa jaaritella,
Kiirehessä kirjoitella.
Kaikk' on kestikievaritkin
Joukon paljon palveliat;
Saavat valvoa varahin,
Juosta juuri joutuisasti
Yöt ja päivät pääksytysten,
Tehä paljon palvelusta;
Saapi siinä saappahatkin
Kujasilla kunnon kyy'in,
Vinkaiseepa virsut vielä
Kipeästi kiirehessä.
Yksi huutaa halikkata,
Toinen voita voivottaapi,
Yksi toivoopi totia,
Toinen tahtois punssipullon,
Joku kaipaa kahviakin,
Toinen vettäkin vetäisi;
Vinkaiseepa viinoakin,
Joka tuiskusta tuleepi.
Rustaa sitten ruokapöytä,
Kanna siihen kaikenlaista,
Siihen sovita sinapit,
Siihen pienet pippuritki.
Kun on iltanen ihossa,
Kun on ruumis ruokittuna,
Laita sitten siistit sängyt,
Kiidätäpäs kirppuryyppy.
Jätä sitten jäähyväiset,
Astupas ulos ovesta,
Yritäpäs yöksi mennä
Lepäämään leposijallen:
Kohta parkuupi pihalla,
Heliseepi herran kello!
Nousepas ylös nopeesti
Joudu, ukko, taas uralle,
Piitä pitkin askelihin,
Ala taaskin ammattisi:
Pane pöyälle pötyä,
Toimitapas toiset sängyt,
Jos he yöksi yötyneepi.
Ain' on pelko peittehenä,
Maatessakin manttelina.
Annas aika aamun tulla, --
Emäntä ensin käsihin:
Kanna ensin kahvikuppi,
Sitten laittele lökärit,
Siihen sovita sokerit,
Siihen ruskiat rusinat,
Siihen katsele kanelit,
Siihen kaikki kaunistukset,
Rohdotapas roppiryypyt,
Wielä pienet piiskapiiput.
Wyötä sitten vyöllä kiinni,
Mit' on pantuna pesähän,
Waljastappas valmihiksi
Kyllä kymmenen hevosta,
Pidä värkkisi vireillä.
Jos et äkkiä älyä,
Aivan joudu juoksemalla,
Kyllä tukka tuiskuaapi
Herran kourissa kovissa!
(Mans. ja Mustik. II 1860).
Aikain muuttuvaisuudesta.
Ajat aina muutteleksen,
Sekä vuodet väisteleksen,
Niinkuin Salomo sanoopi.
Koko luonnon valtakunta
Ain' on muutosten alainen.
Aika asettaa asiat,
Aika laitkin laitteleepi,
Aika muuttaapi monarkit,
Waltakunnat vaihteleepi.
Aika linnat liitteleepi;
Aika vallit vahvistaapi,
Myöskin muuttaapi muruiksi.
Aika kaupungit kutoopi,
Aika poroks poltteleepi.
Aika sytyttää sodatkin,
Aika riidat ratkaiseepi.
Aika kansat kasvattaapi,
Aika mullaks muutteleepi.
Aika kaikki käänteleepi,
Kaikki paikat kallellensa,
Maailmanki mahtinensa
Muutteleepi mullin mallin.
Aik' on muuttanut minunkin,
Tieni monenmutkaiseksi,
Kun olen elänyt ennen,
Waeltanut vaivan kanssa
Ylös ja alas mäkeä.
Aika antoi onnen mulle,
Antoi onnen aika käellä,
Aika antoi arvon mulle,
Aika arvoni alensi,
Kyllähän minäi kykenin
Nuotallen nuorempanani,
Waan nyt vanhana vapisen,
Woimatonna voivottelen,
Aika kummasti kuluupi,
Aikalaillansa ajelee,
Aika viepi vuodet kaikki,
Aika viikot vierettääpi.
Aika arvon ansaitseepi,
Aika kaikki kirjoittaapi,
Aika Amenin sanoopi.
(Mans. ja Mustik. III 1861).
Juhana Bäckvall.
Talonpojan poika Kalajoen Haapajärveltä, syntynyt 1817, tuli
yliopistoon 1839, vihittiin papiksi 1842, tuli kappalaiseksi
Oulunsaloon 1855 ja Ouluun 1856, Kesälahden kirkkoherraksi 1865.
On toimittanut Oulun viikkosanomia 1854-65 ja antanut runoelmia sekä
suorasanaisia kirjoituksia Lönnrot'in Mehiläiseen 1840 sekä Maamiehen
Ystävään nimimerkillä --kv--. Suomentanut Topelius'en Luonnonkirjan.