Edellisen veli, syntynyt 1730, oli nimismiehenä Kalajoella ja kuoli
1798. -- On kirjoittanut koko joukon runoja ja lauluja, joita löytyy
useampia painettuna Lärda Tidningar'issa 1766, Topelius'en Runo- ja
laulukokouksessa ja Oulun viikkosanomissa v. 1833. Muutamia löytyy
paitsi sitä käsikirjoituksena Kirjallisuuden Seuran tallessa.
Papin Rouville 1:nä päivänä Toukokuuta.
Papin rouvat, papin rouvat nyt taas iloitkoon,
koska saavat luottaa,
Että kaksi' vuotta
Wielä vissiin, vielä vissiin heillä turva on.
Äijät elää, äijät elää, turvan tuottajat!
Ei ne rouvat huokaa,
Heill' on kyllä ruokaa,
Asuinsijan, asuinsijan hyvät laittajat.
Heille riistaa, heille riistaa kasvattavat kans',
Aittaan aivan hyvää
Tarpeheksi jyvää,
Arkun sisään, arkun sisään muuta aikanans.
Karja kaunis, karja kaunis aina lisäyy,
Eikä maidon mahti,
Kellarista sahti
Juoksemasta, juoksemasta koskaan pysäy.
Wiinan vilja, viinan vilja monta virvoittaa,
Oluttakin nähdä
Yllyttävät tehdä,
Joka monen, joka monen janost' kirvoittaa.
Siis jo, rouvat, siis jo, rouvat, pian vanukaat
Äijienne kaulaan
Niinkuin rautanaulaan,
Suuta pistäin, suuta pistäin heille sanokaat:
"Elä kauan, elä kauan minun tukenan'!
Paljo multa puuttuis,
Sull' jos Tuoni suuttuis,
Ennen aikaa, ennen aikaa panis hautahan."
(Topelius, Suomen kansan vanhoja runoja ja nykyis.
lauluja, I. v. 1822).
Morsiantanssi.
Piikaparvi paras,
Pidä varsin varas,
Nyt on pitkä tanssi edessäs.
Ota sulles pari!
Kyllä tulee vari
Ennen kuin on temput kädessäs.
Riisu itses supi,
Heitä poijes tupi,
Keveäksi lyöte,
Kun on paljo työtä,
Ettet kovin hikois,
Liian paljon likois,
Wäsymyskin viimein käsittäis.
Morsian jo astuu, --
Kyllä raukka kastuu, --
Ringin suuren sisään hopulla:
Ensin kaappaa Kaija,
Sitten sieppaa Maija,
Briita, Liisa, Stiina lopulla;
Wielä ottaa Anna,
Leena ja Susanns,
Kerttu, Elsa, Saara,
Wappu, Kreetta, Klaara,
Kaikki järjestänsä,
Jotk' on ringissänsä,
Päätökseksi pieni Maalina.
Kun on kaikki nähty,
Tämä temppu tehty,
Toinen kohta ehtii etehen.
Morsian ei säästä,
Kruunu poijes päästä
Kaunis kääreyypi kätehen:
Sitä näytteleepi,
Kauan käytteleepi,
Silmäns ovat ummess',
Korvat kovin lummess',
Kruunun tuolle tuopi,
Jolle onni suopi
Saada sarvi kaunis rekehen.
Sitten alkaa akat,
Niinkuin tähdet vakat,
Lattialla itsens väännellä, --
Siinä ilman taksaa,
Kuinka kukin jaksaa,
Morsianta kyllä käännellä.
Saavat kanssa huutaa,
Jos on heillä suuta:
"Taas on meille nuori
Tullut uusi muori!
Terve olkoon tulos
Sisällen ja ulos!"
Kaikki ämmät yhdell' äänellä.
Nyt se tanssi loppuu,
Mutta toinen hoppu
Morsianta vielä noudattaa:
Kunhan vuosi meni,
Tulee vastaan meri,
Joka häntä kyllä soudattaa.
Wasta käypi keli,
Eikä puutu peli,
Uuden tansin tuisku,
Hyssytys ja huisku.
Silloin tussalulla
Kyllä saadaan kuulla,
Waikka tänä vuonna vallera.
(Topelius, Suomen kansan vanhoja runoja ja nykyis.
lauluja, I. v. 1822).
Kristfrid Ganander.
Syntynyt v. 1741 Haapajärvellä, vihittiin 1763 papiksi ja 1766
maisteriksi, tuli 1775 kappalaiseksi Frantsilaan, jossa kuoli v. 1790.
Keräeli suomalaisia runoja, sananlaskuja ja arvoituksia, jotka
viimeinmainitut tulivat painosta v. 1783. Toimitti v. 1789 kirjan
Suomalaisten muinais-jumaloista. Walmisti suomalaisen sanakirjan, joka
ei kuitenkaan tullut painetuksi. Kirjoitti jo yliopistossa ollessaan
onnentoivotus- ja hautarunoja. W. 1784 ilmestyi 151 hänen
suomentamaansa satua, joista 15 runomitalla, ja 1786 mukailuksia
runomitalla Korkeasta Weisusta, muutamista David'in psalmeista ynnä
parista Hjob'in kirjan luvusta. On myöskin toimittanut pari suomalaista
lääkärikirjaa.
Tuhma mies ja Rauta.
Tuli tuhma ja typerä
Luoksi raution rotevan,
Parahimpahan pajahan,
Jossa kuuma hevoskenkä
Oli ahjosta otettu,
Lattialle laskettuna.
Poltti sormensa pahasti,
Kengän kiidätti kivasti,
Heitti piankin pivosta.
Seppä huusi hullupäälle:
"Sinä tyhmä ja typerä,
Mikset ensin miettinynnä,
Hyvin kokenut kysellä,
Josko rauta jäähtynynnä,
Josko kuuma taikka kylmä?"
Tuhma taasen vastajaapi:
"Mistä tietänen todella
Raudan polttavan rumasti?"
Seppä vastasi vakainen:
"Kuuma rauta kihiseepi,
Jos sen päälle syljeskelet".
Otti tuhma onkehensa,
Pani muistohon parahan,
Neuvon tämän näppärääisen;
Meni konna kotihinsa
Jossa vellille vetäysi.
Siihen sylki seitsemästi,
Eikä se kiehua kihisnyt.
Nieli kohta nälkähinen
Kitahansa kiehuvaisen,
Poltti vatsansa varilla,
Wetelällä vellillänsä,
Nahan suustansa sivalsi.
Siinä oli saapuvilla
Toinen kysyvä toveri:
"Mikset outo odottanut
Jauhovellin jäähtymistä?"
Tuhma vastasi vihassa:
"Minä luulin jo lujasti
Jäähtyneeksi julman vellin!"
Toinen siihen sanoneepi:
"Mikset höyrystä havainnut
Wellii vetelää variksi.
Kuss' on savu sakeana,
Siinä tuli tupruaapi!"
Tuhma taasen muisti tämän,
Juoksi sitten lähtehelle,
Joka höyrysi hyvästi,
Senpä luuli lämpimeksi,
Polttavaiseksi peräti,
Koska savusi kovasti.
Seisoi sentähden sujotti,
Jotta jalkoja jumotti,
Odotuksella odotti,
Jotta nääntyä janohon,
Tahtoi kuolla konna parka,
Siitä pelosta pahasta,
Ettei polttais poskiansa,
Kurkkuansa kalttajaisi.
(Uudempia valittuja Satuja 1784).
Juhana Frosterus.
Paltamon kirkkoherran poika, syntynyt 1720, tuli maisteriksi 1745,
kirkkoherraksi ja koulu-opettajaksi Kajaniin 1746, sitten Sotkamoon
1763, jossa kontrahtiprovastina ja jumaluusopin tohtorina kuoli 1809.
Paitsi seuraavia runoja ja suurta joukkoa virsiä on hän myös
kirjoittanut luonnon-opillisenkin kirjan, nimeltä: _Hyödyllinen huvitus
luomisen töistä_.
Jumalan Pyhästä Laista.
Tuli tuuli tunturilta,
Edomin etelämaalta
Paksu pilvi Paranista,
Josta tuli tuiskuaapi,
Tulen liekit leimahtaapi,
Jyrinät ylen jyreät,
Pelättävät paukaukset.
Oli tuska tuulessakin,
Kova kipu kallioilla,
Wuoret aaltoina ajeli,
Paukkui vuorten patsahatkin,
Sinai syttyypi tulesta,
Horeb horjuupi kovasti.
Onpi Luoja liikkehellä,
Luojan voima vallassansa
Ihmisille ilmestyypi.
Hänen vaununsa vakava
Kulki pilvein kukkuloita
Rakehitten rattahilla.
Taivas selkeä sakosi
Mustan pilven peittehestä,
Tiukkui taivahat sadetta,
Wesi vuoti viljavasti.
Liikkui luodut luonnossansa,
Liikkui Luojan liikuttaissa,
Kaikkivaltiaan käsissä.
Nämät oli nähtävissä,
Mutta eipä siedä silmä
Nähdä näkymättömiä.
Kuka saattaapi sanoa,
Jot' ei ole ennen nähnyt,
Eikä kuullut korvillansa?
Kuka saattaapi sanoa,
Aivollansa arvaella
Mitä enkelein esissä,
Mitä taivaassa tapahtui,
Henkein suuressa hovissa,
Kaunihissa kartanossa?
Pyhän Herran palvelijat,
Zebaothin sotajoukot,
Suuret sankarit sodassa,
Kirkkaudessa koreat,
Seisoi tuhannen tuhansin,
Joukoissansa juontehessa,
Tekemässä taitavasti
Palvelustansa pyhästi.
Helisi heleä torvi
Pauhasi pasuunan ääni,
Kaikui korvissa kovasti.
Pelko pyörrytti parahat,
Rohkeimmat raukesivat,
Ylimäisen ystäväkin,
Jalo tuttava Jumalan,
Moses miehistä valittu
Tunnustaapi tuskissansa:
"Minä vapisen, värisen,
Polvet puuttuvat minulta!"
Kaikki kansa katsellessa,
Katsellessa, kuullellessa,
Pyysi pelvossa paeta
Kuolemata kauheata.
Minne poloinen pakenet
Kaikkivaltiaan kädestä?
Eipä turvaa Tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Wastoin lain vaatimusta,
Lain kanteita kovia.
Istui Herra istuimelle,
Kiivas Kunnian Kuningas
Lakiansa latomahan,
Sulki lavean lakinsa
Kymmeneen käskysanahan.
Puhui selkeät sanansa,
Lujat juuri lupaukset,
Hedelmät hyville töille;
Kovan koston uhkaukset
Peloksi pahoille töille.
Nämät vaativat vakaasti
Taidon, tahdon, taipumusten,
Ajatusten, aikomusten,
Kielen, käytösten, tekojen
Wiatonta, virheetöntä
Puhtautta puuttumatta.
Mitäs vielä vilpistelet,
Juonissasi juonittelet?
Onko vilpissä varoa,
Walehessa varjelusta?
Tunnusta tuimat tapasi,
Paljasta paha sisusi.
Sydämes on syvä hauta
Täynnä häijyjä haluja,
Kauheata kankeutta,
Ylevätä ylpeyttä,
Iloittelet ilkeöille,
Tavoille tavattomille,
Wastoin Luojasi lakia.
Onkos Herra herjennynnä,
Waijennut vakaa Jumala,
Laskenut lujan lakinsa
Meidän mielivaltahamme?
Etkös tiedä tähdellensä
Tulevas tilin tekohon?
Tulet totta Tuonen tullen,
Tulet vastoin tahtoasi,
Tulet käskyüä kovalla,
Koska torvi taivahalta
Kutsuu kuollehet kokohon,
Herättääpi haudoistansa,
Tuopi tuomion etehen;
Koska meret mullistuvat,
Tuli tuima kaikki syöpi,
Woimat vahvat taivahankin
Wärisevät, vapisevat.
Woivotukset vallan saavat,
Parku suusta pakahtuupi,
Soisit vuoret vääntyisivät
Poloiselle peitteheksi;
Mutt' et pääsekään paolle,
Kovan kostajan käsistä!
Ei ole turvaa Tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Wastoin lain vaatimusta
Lain kanteita kovia!
Työsi kaikki kaunihimmat
Ovat kaikki kelvottomat,
Niinkuin huonon hämähäkin
Werkko sulle vaatteheksi.
Nyt on vielä armon aika!
Matkaa toiselle mäelle,
Pyri käänny Golgatalle;
Siell' ei ole tulen tuisku,
Eikä jylkeä jyrinä.
Siellä rauha raketahan
Siellä armo annetahan,
Jesus joutuu turvaksesi,
Päästää pauloista pahoista,
Kuolon kauhean kidasta.
(Painettu 1787).
Hääruno.
Lähde luonto liikkehelle
Ehdi ehdolla runohon,
Wedä virret väljällensä,
Että kaikuis kallioissa,
Kumisisi kuusikoissa,
Kuuluisi Turun tuvissa.
Mettä mieleni mehuupi
Sanomista sattuneista,
Minä laulan metsämaassa,
Wisertelen virran luona.
Laulavatpa luodut kaikki,
Wirkoovat vilun perästä;
Jopa luopui luodetuuli,
Kovat puustit Pohjoisesta,
Wihaiset vilun vihurit,
Koska läikkyi lämmin tuuli,
Kilo kiilsi vetten päällä
Armahasta auringosta,
Sätehistä suloisista.
Silloin joutui juontehessa
Linnut meille muilta mailta;
Pääskynen pani pesänsä,
Wesilintu vieretteli.
Suoritteli sulkiansa,
Suositteli sulhastansa.
Weden karja kuopastansa,
Weden hirmu, hau'in poika,
Wetäiksen veden syvästä,
Talvimajasta mataapi
Rannoille rakentamahan
Leikkejänsä lämpimessä,
Kätkee kaikki koukkuluunsa,
Suunsa tutkaimet terävät.
Metsot mustissa mekoissa,
Ukot, uljahat urohot,
Nousit vuorten notkelmista,
Kalliolla kalkuttelit,
Kutsuit kumppanins kokohon.
Tulit teirit tanterelle,
Kukertivat kuusikoissa,
Soitit soilla soitimensa.
Pyytkin pyörit pensahissa,
Linnut pienet parvissansa
Kielten kilvassa kihisit,
Wisertelit virsiänsä.
Niin he kaikki häitä laittoi
Suven suodun suosiossa.
Eipä ihme ihmisistä,
Että hekin ennättävät
Keskellä kesäsydäntä.
Luonnon kaiken kukoistaissa.
Kenpä oikein osaapi
Taiten vaimoa valita,
Kuulustella kumppania?
Joka katsoi kauneutta,
Tavaroiden tyttäriä,
Pyrki suurehen sukuhun,
Se saa sappea sakoksi,
Mielipahan palkaksensa.
Mutta tuttu Taivahisen,
Ylimäisen ystäväinen,
Sille Luoja laitteleepi
Naimakeinot näppäräiset.
Herra tunteepi todella
Mitä mielessä makaapi,
Kunkin peitetty povessa.
Hänpä katsoi kaukaisia,
Tulevaiset tutkisteli,
Muutoksetkin mielessämme
Aikanansa arvaeli;
Sitä myöten hän sovitti
Omillensa onnenpaikat.
Tai on toimi tutkimatoin,
Mutt' on helppo Herran työksi,
Joll' on meret määrättynä,
Meren pisarat pivossa,
Joka veti vaaksallansa
Mitan tarkan taivahalle,
Weti mitan, pani määrän,
Painon niinkuin puntarilla,
Pani solmut ja sitehet
Tarhan tähtien etehen,
Että juoksun jouduttavat,
Toinen toista paineleepi,
Paineleepi, ponnistaapi.
Hänen valtansa vakava
Piteleepi pilvet kaikki,
Hattaroita hallitseepi.
Häll' on tietty tuulen synty,
Pohjat Pohjoisen pisimmät,
Jolla nostaa nousemahan
Meren lainehet lavean,
Että laivat lentelevät
Silkkisillä siivillänsä.
Herra myöskin hallitseepi,
Suuntihin sovitteleepi
Meidän mutkaiset menomme.
Siis ma toivotan todella
Sydämestä syttyneestä:
Armot Jumalan avarat
Teille aina auetkohon
Itse surunkin sumussa
Pimeässä Pohjolassa.
Onnet olkohon omanne
Lukemattomat luvulta,
Niinkuin pilvessä pisarat,
Niinkuin koskessa kiviä,
Alla virran villapäitä.
Koska päivät päättynynnä,
Ero viimeinen edessä,
Herra teidät helmoihinsa
Korjatkohon kaunihisti,
Sinne teidät siirtäköhön,
Kussa iloa ijäti
Riemun runsaissa tuvissa.
(Painettu 1764).
Paavo Korhonen.
Syntynyt 1775 Rautalammilla. Oli talon vanhin poika, vaan heitti
talonhoidon nuoremmalle veljelleen, sentähden että oli viinaan menevä.
Wietti aikansa enimmiten metsänkäynnillä ja kalastamisella. Kuoli
syksyllä 1840 kalastusretkellä veneesensä.
Ensimäiseksi hänen runoelmistansa tulivat painetuksi muutamat virret v.
1799. Toisia sekä runoja että virsiä löytyy sekä erikseen painettuna
että sanomalehdissä. Walittu kokous tuli painosta 1848.
Talonpojille.
Joll' on oppia otsassa,
Sill' on nappia nutussa,
Housuissa hopeakello.
Kuninkaall' on kultakruunu,
Herrat hattua pitävät;
Kyntömiehell' on kypärä.
Herrat käyvät saappahissa,
Toisen vuoron tohvelissa;
Wiertomies on virsuillansa.
Herran on kädessä keppi,
Puhe pulska mestarilla;
Peltomies on pelon alla.
Herroilla kupera kappa,
Syvä säkki mestarilla;
Talonmies takana silmin
Astuupi aitan ovelle.
Joll' on virka pienempikin,
Sill' on paita palttinaninen;
Palomies on paikkaisissa,
Riihenpuija rikkuneilla.
Kuules kuitenkin minua
Taitava talon isäntä:
Älä suutu säätyhysi,
Älä virkahas vihastu,
Waikka vaivalla kovalla
Maasi mahtihin rakennat,
Pidät pellon pehmeänä,
Ojit korpia kovia,
Wäännät leivän lapsillesi,
Ruumistasi raukeaksi,
Kun ompi kipeä selkä,
Kaikki hartiat hajalla.
Sitä miestä mielellänsä
Herratkin hyvin pitävät,
Jolta saavat saatavansa,
Wähät viemiset välistä,
Sille vielä viipymättä
Kirkkoherrankin kotona
Kahvikuppi kannetahan,
Luona lukkarin samaten
Aamuryyppy annetahan.
Nimismiehet mielellähän
Kelpomieheksi kehuvat,
Sanovat salituvissa:
"Istu nyt, hyvä isäntä,
Ota ryyppy oivallinen,
Panepa paritsat päälle!"
Sille mestarit menevät
Työhön ilman tinkimättä,
Sille rengitkin rupeevat
Ilman paljon pyytämättä,
Piiat vielä pyrkimällä
Laurinpäivänä paneivat.
Eihän maailma mahissa
Pysyisi talonpojitta,
Herrat ei herrana kävisi,
Eikä mestarit eläisi,
Kun ei maata kynnettäisi.
Maasta maalima elääpi,
Sekä suuret että pienet,
Maastapa makeat saapi
Maasta vääntyypi väkevät
Hapain kaikki hankitahan
Kaiken kansan tarpeheksi.
Siis sinä, siveä vaari,
Taitava talon-isäntä,
Jolla on omasta työstä
Tavaroita tarpeheksi,
Et huoli hätäillä siitä,
Jos herra hevosen kanssa
Tuleepi tuvan etehen.
Käske kohta kiirehesti
Rengin riisua hevonen,
Kanna kauroja etehen;
Käytä herra kammarihin,
Pane pöytähän pötyä;
Laita lapsi naapurihin,
Rannin vaarille varoitus,
Kutsu kanssanne ruualle.
Itse istu pöydän päähän,
Ota pottu polvillesi,
Pidä käessäsi pikari.
Sitte haastele hyvästi,
Herran kanssa kaunihisti,
Tiedustele taitavasti
Kaikki yhteiset asiat,
Kanssa kaukaiset sanomat.
Kun on sitte siitä päästy,
Laita saatavat samalla,
Panepa paras hevonen
Kyytihin kylänväliksi.
Maksa palkka mestarille,
Rengille rehellisesti;
Pidä vaivasten varalla
Reisuissa rehellisyyttä,
Niin sä astut arviossa
Pienen porvarin sivuhun,
Kauppamiehen kunniahan,
Etkä väärähän vaella,
Waikka vanhaksi eläisit.
(P. Korhosen 50 runoa ja 6 laulua, 1848).
Turun palosta.
Pääskynen teki pesänsä,
Laululintu laitoksensa,
Tälle maalle tultuansa,
Katon alle kartanolle;
Siinä siitteli sukunsa,
Kasvatteli kaltaisensa;
Waan ei saanut sille vielä
Laulu-ääntä laitetuksi
Tällä maalla täydellistä.
Otti matkan ulkomaalle
Mennäkseen meren ylitse;
Siellä nuoret nuotin oppi,
Lapset laululle osasi,
Kerkeisi keväällä tänne,
Aivan äänellä samalla,
Emän entisen tavalla.
Saman linnun laatuisiksi
Papin pojat pantaneenko,
Kun ei koskana kotona,
Ikänään isän tykönä
Saada niistä saarnamiestä,
Menevätä messun töille,
Ennenkun etäällä käyvät,
Aina aikansa asuvat
Akatemian tuvissa.
Siellä ne sanoja saavat,
Miehet miehiksi tulevat,
Astuviksi alttarille,
Meneviksi messun töille,
Waan se oiva oppihuone,
Akatemia Turussa,
Joutui valkean varaksi
Tuimassa Turun palossa,
Joka siellä seinät särki,
Kivimuuritkin murensi,
Kaasi kirkon kelloinensa,
Torni-uurit urkuinensa,
Monta kallista kalua,
Jotk' on kaikki kaivattavat.
Kuss' on kulta ja hopea,
Kussa vaski, missä rauta,
Tina tuhkana vajosi,
Posliini kävi poroksi,
Lasi lankesi muruiksi.
Talot ja talon tavarat,
Katupuodit kaikkityyni
Tässä täysineen menivät,
Nousivat nojassa tuulen
Pilven mustan muotoisiksi,
Alle taivahan tasaisen.
(Samasta kirjasta).
Nimismies Kokista.
Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki,
Reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki.
Kokki, joka kypsen kysyi, kypsen kyllä tiesi,
Kypsen tehdä taitamatta, kypsen kyllä löysi.
Kokki, joka koiran juonet kaikki kyllä tunsi,
Kokki, joka koplotella miehen taskut taisi.
Ruunun roisto, Jämsän jättö, kovan onnen Kokki,
Rahan kurri, velan herra, koko tämä Kokki.
Monen miehen mieltä myöten teki tämä Kokki;
Jolla oli, siltä otti, peijakas kun petti.
Siinä armo sekä hirmu rinnatuksin pantiin,
Että aivan äänetönnä iso aika oltiin;
Kaikki perhe pelästyypi: "Mitähän nyt tehdään!" --
Kokki kovin vihastuupi: "Kyllä se nyt nähdään!" --
"Älä suutu, hyvä herra, kyllä minä annan,
Kun ma katson kassojani, tasan tässä pannaan".
Heti kohta kestinkihin ukko akkoinensa
Kutsuttihin kirkkotieltä, vanhin poika kanssa.
Eipä Kokin kestingissä haihtunut miehen hattu,
Se ol' harva viinaryyppy, joka siellä sattui;
Piti viedä viinakannu, josta suuhun saatiin;
Kuiva oli kahvipannu, mitäs sille taittiin.
Wiekää, veikot, velkakirjat, kyllä Jaakko jaksaa;
Yhtähaavaa saatte rahaa, Kokki kaikki maksaa.
Ettei Kokki, velan herra, paljoutta pelkää!
Weitset, piiput, viinaryypyt, kaikki hän ne maksaa,
Säkit, kontit, pytyt, saavit, tämä velkasaksa;
Woit ja talit, kenkäparit, vaikka mitä otti;
Palsarin se poikinensa ottamassa voitti.
Tämä Kokki, Kokin poika, Kokin koulun käynyt,
Konstillisen Kokin mahdin koulusta on tuonut.
Jämsän joki, Rautalampi tämän Kokin tietää,
Ettei tämä kokki ole, joka puuron keittää.
Kokin pitää pitäjätä ahkerasti ajaa,
Kerustella keittämistä, särvintä ja suolaa,
Muuta kanssa kaikellaista, josta soppa syntyy;
Kokit ei ne paljon puista, keittohon ne tyytyy.
(Samasta kirjasta).
Laulu ja viina.
Löytyypi kultaa kupiksi,
Jos talonpoika tahtoo,
Hopiata housun napiksi,
Ken kaluksi sen kahtoo;
Löytyy myös sanoja virsiksi,
Kun etempätä etsii,
Ja laitteleepi lauluiksi,
Runoiksi tehdä viitsii.
Waan aina tulee varoa
Ne monet väärät värsyt,
Ettei laki sua sakoita
Ja pane pahat reisut;
Niin saatkin laulaa helistää,
Ett' oikein seinät soipi,
Olutta juoda välistä,
Kun kallo kantaa voipi.
Se mielen tanssiin taivuttaa,
Myös antaa vähän voimaa;
Kyll' uni muuten saavuttaa,
Jos välill' ei saa hoivaa,
Ja tekin, neidot naitavat!
Myös olette yhtä taitavat,
Jos itse vähän juotte.
Miehellen ei tuo mitään tee,
Jos ryypyn, kaksi ottaa,
Waan kolmas mieltä koittelee
Ja neljäs älyn voittaa.
Wiinast' ei tule viisaus,
Kun sitä paljon ryyppää,
Waan kevyt mieli, kerkeys,
Sen kanssa olla pyytää.
(Samasta kirjasta).
Jaakko Juteini. (Judén).
Talonpojan poika Hattulan pitäjästä, syntynyt Heinäk. 15 p. 1781, tuli
v. 1800 yliopistoon. Aikoi tulla papiksi, mutta luopui sitten
uskonnollisten epäilysten tähden siitä aikomuksestaan. Haki v. 1810
Hallitusneuvokunnan suomentajan virkaa, mutta ei saanut, sentähden että
hänen oikokirjoituksensa poikkesi tavallisesta. Pääsi 1813 majistraatin
sihteeriksi Wiipuriin, josta virasta otti eron 1840, ja kuoli Kesäkuun
20 p. 1855. On toimittanut Suomeksi suuren joukon runovihkoja sekä
muutamia suorasanaisiakin kirjoja. Ruotsinkielisistä on mainittavin
'_Tankar i varianta ämnen_', joka viimeinmainittu jumalattomana
julkisesti poltettiin. Hänen kuoltuansa tulivat kaikki suomenkieliset
teokset uudestaan painosta 9:ksi vihkoksi kerättynä.
Panettelijalle.
Poika, älä panettele
Wirkamiestä vikain tähden!
Jos ei joskus opettaja
Tietä taivahan osanne,
Eikä olis oikeuden
Tuntoakaan tuomarilla,
Harvoin sinä suutarilla
Näet kengät kelvolliset,
Puukon parahan sepällä.
(Pilakirjoituksia 1816).
Peruukista.
Menot, muodit muuttelevat
Itseänsä ihmisillä;
Tapa hyvä, tapa huono
Aina vaatii vaihetusta
Maassa monella tavalla.
Näinpä poistuivat peruukit
Peittämästä paljaspäitä,
Hartioita hautomasta;
Mutta tukat muuttumatta
Säilyvät nyt säästyneinä
Niskaluilla niiden miesten
Halpain, jotka halajavat
Ilman aikoja isoilla.
(Pilakirjoituksia 1816).
Almu.
"Eikös mahda majakunta,
Paitsi palkkaani virassa,
Antaa almua minulle?"
Kysyi lukkari lujasti
Lukijalta läksyänsä,
Huoneen taulua tavaillen.
Kohta lukija kokoopi
Ajatukset ahtahatkin,
Wastajaapi vakaisesti:
"Kerran kuulin kirkkoherran
Sanelevan saarnassansa
Tuosta taulusta totuutta,"
"Ettei suuta sidottaman,
Pidä härän hännällisen
Riihen työssä raskahassa.
Herra, vieläpä vähemmän
Saapi sulkea siteellä
Suuta härän hännättömän,
Joka ammuu ahkerasti!"
(Pilakirjoituksia 1816).
Eeva.
Naiset Eevan ensimäisen
Elämätä
Kyllä moittivat monasti,
Että otti oksan alta
Omenaisen,
Jolla jäähdytti himonsa.
Waan ei tutki tyttäremme
Tapojansa
Itse tarkalla tavalla;
Moni täällä täysin kourin,
Kahmaloonsa
Ompi oksatkin kokoillut.
(Ajanviete 1817).
Aatami.
Asia on Aatamista
Aikanansa,
Jota syyttelee jokainen,
Että heitto hempeänä
Hedelmälle
Otti omenan akalta.
Mutta näin on meno meillä
Maassa vielä:
Harva hillitsee himonsa.
Jos nyt joku vaimon vesan
Waarallisen
Toisi ehdoksi eteemme,
Että olis omenainen
Otettava,
Puussa killuva punainen,
Kyllä näkis kaikki kansa
Kohdastansa
Luonnon heltyvän lujankin.
(Ajanviete 1817).
Juomalaulu.
Janon juoma sammuttaa,
Janottakin juoda saa
Kuivakaulainen.
Poikajoukko, laula, juo!
Makea on malja tuo
Waahtoharjainen.
Olut voiman vahvistaa,
Kannu kestin kaunistaa
Lorutessamme.
Riemu rinnat ylentää,
Waivammekin vähentää
hurratessamme.
Joskus jalo Suomi suo,
Että poikajoukko juo
Ämpäristäkin.
Älä käänny nukkumaan!
Saata kannu kulkemaan
Nääntyneenäkin!
(Pilakirjoituksia 1816).