Kasvaako maine tanterella vaan,
jot' uljaan urhon veri kostuttaa,
ja eikö aseetonkin toisinaan
voi miehuutt' osoittaa?
Syvällä Suomess' oli kätkynyt
mies, rauhan mies jo nuorest' ijästään;
rauhassa vanhenneena hoiti nyt
maaherranlääniään.
Wibelius nimensä,--se korkean
ei suvun ollut, arvokas tok' on:
se hänen nimenään sai kunnian
ja nousi arvohon.
Kultaiset päivät vankan miehuuden
hän rauhan toimiss' oli viettänyt.
Nyt sota riehui maassa isien,
hän vanhus oli nyt.
Saaliina raastettuna ystävän
ja vihollisen kesken vuorottain,
sai levon, rauhan antaa alttiiks hän
hyväksi voittajan.
Lakia suojella, ja huojentaa
maan kuormaa, pyhä tehtävänsä on,
siks ei hän päivin koskaan rauhaa saa
siks yökin uneton.
Näin kerran yksin virkahuoneessaan
hän istuu kera kahden sihteerin;
hän murtuneelta näyttää, vait on vaan;
ja vaiti toisetkin.
Lepoa ois hän suonut, hetkeks vaan;
se liikaa on. Taas ovi avaantuu,
ja, aseellinen joukko seurassaan
soturi ilmaantuu.
Soturi tuo se Ryssäin voimien
pääkenraal' on, ei mikään halvempi;
perällen astuu hän ja uhaten
tuiskaisee jyrkästi:
Maaherra, taistelu on päättynyt,
tän maan jo meille asevoima soi;
kuin taistella sen miehet vielä nyt
riveissä Ruotsin voi?"
"Kas, tuoss' on kynä, tuohon istukaa
ja kirjoittakaa käsky ankarin:
se tavaran ja hengen pitää saa,
ken palaa kotihin;
mut hurjana ken vielä niskurois
herraansa, keisaria vastahan,
sen suku armott' ajetahan pois
talostaan, maaltahan."
"Te ymmärrätte, kirjoittakaa niin."
Hän päätti, uhkan hymy huulillaan.
Wibelius katsoo tuomar'pöytään, siin'
on laki Ruotsin maan.
Kätensä lujaan laskee kannellen,
ja silmä, kirjaan luotu, välkähtää:
"Kenraali, niillä, joita uhkaatten,
on suoja vahva tää."
"Meill' aarre kallis, turva aseeton
se on, kuink' ikään onni vaihettuu;
sen valtiaanne vahvistanut on,
se häneen turvaantuu."
"Siin' ikivanhuudesta säädetään:
jos rikkoo ken, niin syy on hänen vaan;
ei vaimo vastuuss' ole miehestään,
ei miesi vaimostaan."
"Jos rikosta on maataan puolustaa,
jot' ei voi kelpo sydän myönnyttää,
miest' aseellista silloin rangaiskaa,
laps, vaimo säästäkää!"
"Te voiton saitte. Teill' on valta nyt,
siis minun tehkää, miten miellyttää!
Mut laki, ennen mua syntynyt,
myös jälkeheni jää."
Näin lausui. Säikähtäen vavahtaa
nyt sydän nuorten miesten molempain;
mut kirkkaat silmäns' ukko kohottaa,
kenraaliin katsahtain.
Tuon kasvoist' uhka oli hävinnyt,
ja katsanto jo muuttui lempeäks,
hän lujast' ukon kättä puisti nyt
ja kumarsi ja läks.
Mut kädet ristissä kuin rukoillen
nyt vanhus vaipui tuomar'istuimeen;
hän voittajana ylimaallisen
sai rauhan palkakseen.
Ja läsnä olleet todistivat niin--
he kertoivat sen usein innoissaan--
kirkastus ihmeellinen huomattiin
nyt hänen kasvoillaan.
Ett' oli valo taivaan ihanin,
siit' oli heillä yksi ajatus;
mut mistä kaunis kohde syntyisin,
siit' eri arvelus.
Sen toinen sanoi loisteeks auringon,
mi kirkkaan paistehensa heihin loi;
vaan toinen sanoi: "sisäistä se on,
sen omatunto toi."