Hemming Gadin teltta kuningas Kristianin leirissä Tukholman edustalla,
Pohjois-Malmilla.
Joukko talonpoikia, niiden joukossa _Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_.
BJÖRN. Se ei ole mahdollista. Pyhimyksiin en luota. Heitä voi lahjoa.
He auttavat yhtä usein konnaa kuin rehellistäkin miestä. Mutta tohtori
Hemming kavaltaja! Ei! Uskokoon ken tahtoo, minä en usko.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta miksi hän on Tanskan kuninkaan leirissä?
BJÖRN. Miksi sinä olet?
2:NEN TALONPOIKA. Meitä on kutsuttu.
BJÖRN. Ja tohtori Hemming on tuotu Kööpenhaminasta.
1:NEN TALONPOIKA. Jonne hän itse tahallansa meni.
BJÖRN. Hänet vei kuningas petoksella.
STARK. Mutta kuninkaan ystävältä hän näyttää.
3:S TALONPOIKA. Hän kehoittaa talonpoikia luopumaan aseistaan.
1:NEN TALONPOIKA. Ja lupaamaan uskollisuutta kuninkaalle.
USEAT TALONPOJAT. Kavaltaja! Kavaltaja!
BJÖRN. Älkää kirkuko! Enkö minä tuntisi häntä paremmin kuin muut?
Puhuihan hän taloni pihalla vuosi sitten. Useat teistä oli mukana, kun
Nyköpingiin riensimme. Tohtori Hemmingille huudan: eläköön!
STARK. Niin minäkin.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta kuulimmehan hänen sanansa. Tulivat kuin ainakin
tanskalaisesta suusta.
BJÖRN. En kuullut niitä. Mutta tohtori Hemmingiin luotan. Neuvoi hän,
mitä neuvoi, häntä voimme seurata.
1:NEN TALONPOIKA. Mitä paholaista! Saisiko meitä niinkuin koiria
usuttaa silloin sinne, tällöin tänne?
BJÖRN. Olot ovat muuttuneet, valtionhoitaja kaatunut, maa täynnä
vihollisjoukkoja, niiden vallassa kaikki linnat.
3:S TALONPOIKA. Ei Tukholma.
2:NEN TALONPOIKA. Eikä tulekaan.
BJÖRN. Mikäs auttaa? Rouva Kristina ei yksin kauan kestäne. Herrat ovat
menneet kuninkaan puolelle.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta talonpojat?
BJÖRN. Jos meillä olisi Engelbrekt.
1:NEN TALONPOIKA. Ja jos Hemming Gad ei olisi petturi.
BJÖRN. Hän ei olekaan...
USEAT TALONPOJAT. On. Kavaltaja hän on.
GAD (saapuen). Ulos, kirkujat! (Talonpojat poistuvat, paitse Björn ja
Stark.) Mitä te kaksi töllistelette?
BJÖRN. Teitä, tohtori Hemming,
STARK. Te ette ennen talonpoikia luotanne karkoittaneet.
GAD. En koskaan ole kirkujoita kärsinyt.
STARK. Te meidät tuntenette?
GAD (katsoen heihin). Teidät? Kyllä. Ystäväni Björn ja Stark. Monessa
ottelussa olemme yhdessä olleet.
BJÖRN. Viimeksi sieppasimme Nyköpingin linnan.
GAD. Niin. Viiden haavan nimessä, se oli oiva kaappaus.
BJÖRN. Sten Kristerinpoika ei jaksanut kauan häpeäänsä kärsiä. Hän
kuoli Tukholman linnassa.
GAD. Sen tiedän. Sturen hemmottelu ei häntä parantanut.
STARK. Nyt on Nyköping kuitenkin Tanskalaisten vallassa.
GAD. On.
BJÖRN. Helposti he valloittivat sen, Ruotsin vahvimman linnan.
GAD. Piiritystoimet ja rynnäkkö tehtiin minun ohjeitteni mukaan.
BJÖRN. Teidän?
GAD. Niin.
BJÖRN. Onko se mahdollista? Oletteko tehneet sellaisen käänteen?
GAD. Ijankaikkinen sota Tanskan ja Ruotsin välillä saisi jo loppua.
BJÖRN. Sitä toivoo jokainen Ruotsin talonpoika.
GAD. Mutta tietävätkö he, miten se voidaan lopettaa?
BJÖRN. Kun tanskalaiset saadaan karkotetuksi.
GAD. Siihen juuri emme ole kyenneet. Toinen tie on valittava.
STARK. Mikä se on?
GAD. Kristian tunnustetaan Ruotsin kuninkaaksi.
BJÖRN. Mitä! Tahdotteko syöstä meidät tuon julman hallitsijan valtaan?
GAD. Hän on mies, jota Ruotsi tarvitsee.
BJÖRN. Pyhä Erik! Mitä sanotte?
GAD. Jos talonpojat satakin kertaa kuninkaan karkottaisivat, olisivat
herrat valmiit yhtä useasti hänet takaisin kutsumaan.
STARK. Se on totta.
BJÖRN. Tahdotteko siis perustaa tänne tanskalaisen vallan?
GAD. Sen kysymyksen olisit saanut vatsaasi nielaista. Tunnettehan
elämän työni.
BJÖRN. Mutta emme nykyistä päämääräänne.
GAD. Pitääkö teidän härän itsepäisyyteen yhdistää aasin tyhmyys?
Enkö ole aina ollut talonpoikain ystävä? Enkö ole heidän parastaan
tarkoittanut?
BJÖRN. Aina.
STARK. Kaikissa asioissa.
GAD. Etuanne valvon nytkin. Sortajianne on nöyryytettävä.
BJÖRN. Ylimyksiä.
GAD. Juuri niin. He ovat mätäpaiseita isänmaamme ruumiissa. He
tarvitsevat ankaran pitelyn. Te olette ikämiehiä, eikö niin?
BJÖRN. Olemme.
GAD. Koko teidän elinaikanne olen minä sotinut Tanskaa vastaan. Olin
vanhan Sten herran ja Svante Niilonpojan väsymätön toveri. Missä pahin
vaara uhkasi, sinne rintani vein. Me torjuimme rynnäkön toisensa
jälkeen, tulivatpa ne sitten Tanskan tahi sen liittolaisen, kaikkien
kristittyjen vihollisen, Moskovan suuriruhtinaan puolelta. Mutta
lopullinen toivomme oli, että kansamme voittaisi vapauden, viljeleisi
rauhassa maataan ja saisi mukavasti humalaa ja suolaa. Niin ei ole
käynyt, Sturet ovat kesken sortuneet. Minun työni on ilkeimmällä
kiittämättömyydellä palkittu. Henkilöt, joiden elämä on ollut pelkkä
kavallus, ovat minut maanpetturiksi julistaneet. He ovat aina ihailleet
tanskalaista valtaa. Heidän täytyy nyt, viiden haavan nimessä, tuntea,
millainen se on.
BJÖRN. Mutta Ruotsin kansa?
GAD. Saa ansaitsemansa kohtalon.
BJÖRN. Sortuu muukalaisten vallassa.
GAD. Sen vapauden rakkaus ja itsenäisyyden tunto on sorrosta kasvanut.
Tanskalaisvallan hetkellinen voitto Ruotsissa on aina antanut
tanskalaisten pyyteille surman iskun. Niin käy nytkin. Taistelun
jatkaminen ei ole mahdollista, kun johtajaa ei ole. Vai tunnetteko ketä?
BJÖRN. Tunnemme yhden.
GAD. Ken hän on?
BJÖRN. Tohtori Hemming Gad.
GAD. Minä! Niin, miksi ei? Seuratkaa neuvoani! Itägötanmaan rahvas
jatkaa vihollisuuksia. Menkää! Kehoittakaa sitä luopumaan niistä!
Kiitän heitä iskuista, joita olemme yhdessä lyöneet. Nyt levätkööt
keihäät ja pertuskat.
STARK. Mutta me vihaamme tanskalaisia.
GAD. Siitä tunnen teidät, ystäväni. Mutta olettehan minut ymmärtäneet?
BJÖRN. Olemme. Hyvästi!
GAD. Hyvästi! Älkää unohtako ottaa kuninkaan suolalahjaa. Tanskalainen
suola parantaa hyvin ruotsalaista mätää. (Miehet aikovat lähteä, mutta
pysähtyvät uteliaina paikoilleen, kun Elsa syöksyy hädissään sisään ja
heittäytyy Gadin eteen).
ELSA. Kaikkein pyhimysten tähden, pelastakaa minut! (Katsoo Gadiin.)
Te, herra electus! Kiitos, pyhä neitsyt! Minä olen turvassa.
GAD. Ken olette?
ELSA. Rouva Kristinan kamarineito.
GAD. Sellainen kyyhky täällä haukkojen seassa! Miksi olette täällä?
Mikä tuska värisyttää kyyhkyissieluanne?
ELSA. Minun täytyi päästä pyhän Klaaran luostariin.
GAD. Vihollisleirin läpi?
ELSA. Vaikka kuinka. Vartiat taivutin rukouksillani. He aukasivat
minulle kaupungin pohjoisportin. Luostariin pääsin onnellisesti. Mutta
tullessani huomasivat tanskalaiset sotamiehet minut. Pakenin heitä
tänne. Te, herra electus, suojelette minua?
GAD. Eivätkö kana-aivonne voineet vaaraa havaita?
ELSA. Luostarissa oli kuolemaisillaan henkilö, jonka luona olin
luvannut käydä... Oi, herra electus, missä on hän, jolle lupasin?
Rukoilen: saattakaa minut hänen luoksensa!
GAD. Kenen?
ELSA. Hänen, jolle lupauksen tein. Minulla on hänelle paljon
kertomista. Hänen sisarensa on nyt kuollut.
GAD. Mutta ettekö käsitä, etten voi tietää, ketä tarkoitatte.
ELSA. Hän jätti valtionhoitajan ja tuli teitä palvelemaan. Hän piti
teitä jaloimpana kaikista, ketä hän oli oppinut tuntemaan. Hän tahtoi
seurata teitä, silloin kuin teidät kirottiin. Sillä hän on itse jalo
ja ylevä. Hän vihaa vääryyttä ja petosta. Häntä viehätti teidän suora
olentonne ja sanojenne totuuden voima.
GAD (maahan katsoen). Jaakko Kurki.
ELSA. Niin. Jaakko Kurki. Missä hän on? Onko hän täällä leirissä?
Saanko minä nähdä hänet?
GAD. Miksi häntä etsitte?
ELSA. Miksi? Siksi, että minun täytyy hänet tavata. Tahdon sanoa
hänelle sisaren viimeiset terveiset. Tahdon katsoa hänen rehellisiin
silmiinsä, tahdon kertoa, kuinka me olemme surreet ja kuinka minä olen
häntä kaivannut. Ja hänen täytyy tulla linnaan taistelemaan meidän
puolestamme. Me kärsimme sanomattomasti, mutta me uhraamme kaikki
riemulla kaupungin linnan ja Ruotsin vapauttamiseksi. Milloinka te,
herra electus, saavutte luoksemme? Te ette voi olla ihailematta rouva
Kristinan sankaruutta. Hän unhottaa oman onnettomuutensa ja muistaa
vain, että maa on pelastettava.
GAD. Naisen herkkä usko.
ELSA. Hän kunnioittaa teitä sanomattomasti. Ne väärät huhut, joita
teistä on levitetty, hylkää hän inholla. Hän sanoo, että teidän
isänmaanrakkautenne on aina ollut sanomattoman suuri, ettei teidän
ylevä mielenne ole koskaan omaa etuaan katsonut, vaan on unhottanut
kaikki kärsimänsä vääryydet.
GAD (kiivaasti). Mutta jos minä en olekaan unhottanut.
ELSA. Herra electus! Olenko loukannut teitä?
GAD (kylmästi). Ette. Oletteko nyt valmis lähtemään?
ELSA. Herra electus, sallikaa minun tavata Jaakko Kurkea?
GAD. Se ei ole mahdollista.
ELSA. Hän ei siis ole täällä?
GAD. Ei.
ELSA. Jäikö hän Tanskaan?
GAD. Jäi.
ELSA. Miksi?
GAD. Siksi, ettei hän voinut tulla tänne.
ELSA. Oi, miksi ei voinut? Teidät nähtyäni, herra electus, ihastuin.
Luulin saavani nähdä hänet.
GAD. Häntä ette koskaan näe.
ELSA. Ei koskaan! Miksi ei? Onko joku onnettomuus tapahtunut?
GAD. On parasta, ettette kysy. Te ette voi kuulla.
ELSA (oikaisten itsensä jäykäksi). Minä? Olen nähnyt rouva Kristinan
jalolla tyyneydellä kestävän sanoman ritari Stenin kuolemasta. Olen
huomannut hänen lujuutensa kaikkien Jobin sanomien saapuessa eri
seuduilta Ruotsia, joissa tanskalaiset petoksella tahi asevoimalla
ovat voittoja saaneet. Olen oppinut jotakin hänestä. Vihollisleirin
halki olen juossut tavatakseni Jaakko Kuren sisarta; minullako ei olisi
rohkeutta kuulla hänen kohtaloaan?
GAD. Te ette kiusaa minua kyyneleillänne ettekä vaikerruksillanne?
Sillä niitä inhoan enemmän kuin sipulia kaalisopassa.
ELSA. En.
GAD. Sitten olette ikäiseksenne tavaton olento.
ELSA. Hän on siis...
GAD. Kuollut.
ELSA. Kuollut! Lyhyt mutta kamala sana. Se puristaa sydäntä kuin
rautavanne. Mutta se myöskin lujentaa ja vahvistaa. Mieltäni ahdistikin
kamala aavistus. Nyt olen vapautettu kaikista epäilyksen tuskista.
Sydämessäni vallitsee kylmä, tyyni kuolon rauha. Lemmen onni on
keväisten päivien kukka. Ainoastaan jotkut taivaan suosimat saavat sen
suloa pahalla säälläkin nauttia. Kun kaikkialla muualla on nyt kärsimys
ja epätoivo, en minä ole tätä erityistä onnea ansainnut. Voin surra,
niinkuin jalo Kristina rouvakin suree. Sten herra sai sankarikuoleman
isänmaata puolustaessaan. Miten, milloin ja missä kuoli Jaakko Kurki?
GAD. Hän kuoli Kööpenhaminassa.
ELSA. Milloin?
GAD. Viime keväänä.
ELSA. Miten hän kuoli?
GAD. Teillä on monta kysymystä. En minä jaksa kaikkiin vastata.
ELSA. Jaakko Kurki palveli teitä, herra electus?
GAD. Entä sitten?
ELSA. Teidän täytyy tietää, kuinka hän kuoli.
GAD. Tietysti siten, että hän heitti henkensä.
ELSA. Hän rakasti minua ja minä häntä. Sen voin nyt julistaa kaikkien
kuullen. Minulla on oikeus vaatia tietoja hänen kuolemastaan.
GAD. Ja hän uhrasi minun hyväkseni enemmän kuin kenkään muu. Minäkin
rakastin häntä. Minulla on siis myöskin oikeus jotakin vaatia. Ja
minä vaadin, että ollaan vaiti siitä, minkä ei olisi pitänyt koskaan
tapahtua.
ELSA. Herra electus, minä rukoilen...
GAD. Ja minä käsken. Vaiti!
ELSA. Jumalani! Hän kuoli pahantekijän kuoleman.
GAD. Mutta pahatyö ei ollut hänen.
ELSA. Hän oli siis viaton uhri?
GAD. Niin.
ELSA. Sinä, jalo nuorukainen, kuolit siis puhtaana ja ylevänä. Se tieto
tekee murheen pyhäksi. Se poistaa kyyneleiltä katkeruuden. Niin voin
ilolla muistaa lyhyttä lempeäni ja siunata hänen kaunista muistoaan.
GAD (liikutuksella). Muistakaa! Siunatkaa!
ELSA. Te hellytte, herra electus!
GAD. Minä! En. Sotaratsun polkema tanner ei pehmene säveän karitsan
sorkissa. Minäkö heltyisin? Hunaja tekee happamen vielä happamemmaksi.
Vaikka teillä onkin jonkun verran sielun voimaa, olette kuitenkin liian
hento minun seuralaisekseni; sillä kohteliaisuusvarastoni on jo aikoja
sitten ollut lopussa. (Huomattuaan talonpojat.) Te, miehet, täällä
vielä? Se on hyvä. Teidän on saatettava tämä turvaton kana pesälleen.
Talonpojilta ei saa leirissä mitään ryöstää. Sen on kuningas kieltänyt.
Te viette neidin turvallisesti kaupungin portille.
ELSA. Hyvät miehet. Te ette kieltäne. Portille vain! Rouva Kristina voi
jo kaivata minua. Rientäkäämme!
BJÖRN. Voitte luottaa meihin, jalo neiti.
ELSA. Luotan täydellisesti. Hyvästi, herra electus! Me odotamme teitä
turvaksemme. (Rientää ulos talonpoikain kanssa.)
GAD (yksin). Jumalan kiitos! Hän on nyt poissa. Viiden haavan nimessä,
tuo kyyhkynen oli saada minut vähällä unhottamaan itseni. Ken saisi
minun tuskani huomata? Tuskani? Mitä tuskailen? Petosta on kaikkialla.
Pelkkää ulkokultaisuutta, valapattoisuutta, kavallusta. Mutta minä...
olenko kavaltaja, konna? En? Kirkko ja isänmaa ovat minut hyljänneet.
Ketä kohtaan on siis minulla velvollisuuksia? Itseäni. Ei ketään muita.
Minua ei saada kostotta polkea. Minun tieni on kostontie. Eivätkä
mitkään Koriolanuksen äidin itkut voi minua siltä syrjäyttää. Ja
vaikkapa lohikäärmeen hampaat rintaani raateleisivat, en sittenkään
väisty. En puolesta saanut olla, niin vastaan olen, vaikka vastustaja
onkin saatana.
En sodi nyt miekalla, vaan sanalla. (Ottaa paperin pöydältä ja lukee:)
"Hemming Gad Ruotsin vapaille porvareille ja talonpojille sekä muille
yhteisen kansan miehille Jumalan ja pyhän Eerikki-kuninkaan nimessä.
Kolmea valtionhoitajaa, joiden sielulle Jumala armollinen olkoon, olen
seurannut taistelussa Tanskaa vastaan ja ensimäisinä siihen osaaottanut
Niinkuin taistelutantereella miekka kädessä ja monissa neuvotteluissa
olen valvonut Ruotsin rahvaan etua, niin nytkin, sen vakuutan
kristillisen uskoni ja kunniani nimessä — — —" (keskeyttäen) "kirottu
tapa käyttää tällaisia sanoja —" (lukee edelleen) "tarkoitan teidän
parastanne, arvoisat porvarit ja vapaat talonpojat, kehoittaessani
teitä luopumaan oikean herranne kuningas Kristianin vastustamisesta.
Sillä sota tanskalaisia vastaan on hyödytön ja ajan pitkään mahdoton —
— — niinkuin emme olisi noita rosvoja lukemattomat kerrat karkottaneet
— — — Kun kuninkaan joukot ovat valloittaneet koko maan lukuunottamatta
Tukholmaa, joka vielä itsepintaisesti jatkaa hyödytöntä vastustusta,
ja kun kuningas itse on nyt maahan saapunut vakuuttaen kaikille maan
asukkaille mahtavan suojeluksensa ja anteeksiantonsa, niin että te
kaikki voitte elää levossa ja rauhassa lain ja oikeuden sekä vanhojen
tapojen mukaan saaden kuninkaan suosiollisella avulla minkä tarvitsette
humalia, suolaa ja kankaita, niin kehoitan minä teitä kaikkia
palvelemaan lempeää ja oikeutta rakastavaa kuningasta — — —" (Viskaa
inholla kirjeen käsistään.) Ei ikipäivinä! Näin en minä kirjota. Älä
usko tanskalaista äläkä munkkia! Niin huudan minä heille; nyt niinkuin
ennenkin. Sillä lukemattomat kerrat ovat nuo varkaiden ja ryövärien
jälkeläiset meidät kaunoilla lupauksillaan pettäneet.
MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa kuningas Kristian pyytää
Ruotsin rahvaalle kirjoittamaanne kirjettä.
GAD (polkaisten kiivaasti jalkaa). Ulos, hirsipuusta karannut koira!
JON (suuresti hämmästyen). Mitä, tohtori Hemming? Tapasiko entinen
vimmanne?
GAD. Kuulit. Ulos!