Jelisein jäädessä mökkiin sairaiden luokse odotti Jefim häntä
kokonaisen päivän. Hän astui vain lyhyen matkan eteenpäin ja jäi
maantien reunalle istumaan; hän odotti odottamistaan, nukahti, heräsi,
istui vielä hetken — mutta toveria ei vieläkään näkynyt. Hän tähysteli
melkein silmät päästään. Aurinko laski — Jeliseitä ei vieläkään näkynyt.
Jefim ajatteli itsekseen:— Onkohan hän mahtanut kävellä minun ohitseni
tahi ajanut ohitse (jos joku on ottanut hänet rattailleen), kun nukuin,
eikä ole minua huomannut? Mutta olisihan hänen pitänyt minut nähdä!
Arolla näkee hyvin kauas. Jos minä nyt käännyn takaisin, voi hän joutua
kauas edelleni. Vielä pahempi on eksyä toisistaan.
Parasta lienee mennä eteenpäin ja odottaa häntä ensi majapaikassa.
Hän tuli kylään ja pyysi kymmenniekkaa heti ilmoittamaan, jos kylään
tulisi pieni kaljupäinen ukko. Mutta Jeliseitä ei kuulunut. Jefim astui
eteenpäin ja kyseli kaikilta, eivätkö olleet nähneet vanhaa kaljupäistä
miestä. Kukaan ei ollut nähnyt. Jefim oli ihmeissään ja lähti yksin
eteenpäin. Hän arveli tapaavansa Jelisein Odessassa tahi laivalla eikä
ajatellut asiaa sen enempää.
Matkalla hän sai seuralaisekseen erään pyhiinvaeltajan. Tällä oli
yllään munkin hilkka ja kaapu ja hänen hiuksensa olivat pitkät kuin
papin. Hän oli käynyt pyhän Athos-vuoren luostarissa ja matkasi jo
toista kertaa Jerusalemiin. He tapasivat toisensa eräässä majatalossa,
alkoivat puhella keskenään ja läksivät yhdessä eteenpäin.
Terveinä ja reippain mielin he saapuivat Odessaan. Täällä heidän täytyi
odottaa kolme päivää laivan lähtöä. Moni muu pyhiinvaeltaja — niitä oli
tullut kaikilta suunnilta — odotti siellä heidän kanssaan. Jefim kyseli
jokaiselta Jeliseitä, mutta kukaan ei ollut häntä nähnyt.
Pyhiinvaeltaja neuvoi Jefimille, miten merimatka voitaisiin tehdä
maksutta. Jefim ei tahtonut kuitenkaan häntä kuunnella, vaan virkkoi:
— Minä maksan mieluummin rehellisesti merimatkasta; sitä vartenhan minä
olen juuri säästänytkin.
Hän maksoi neljäkymmentä ruplaa meno- ja paluulipusta ja osti
leipää ja silliä evääksi matkalle. Kun laiva oli lastattu, pääsivät
pyhiinvaeltajat sinne. Jefim ja hänen uusi matkatoverinsa astuivat
myöskin laivaan. Ankkuri nostettiin, ja laiva lähti aavalle merelle.
Ensimmäisenä päivänä meni matka varsin hyvin, mutta illalla nousi
tuuli, alkoi sataa, laiva keinui puolelle ja toiselle, ja aallot
huuhtelivat usein kantta. Matkustajat kävivät levottomiksi, naiset
parkuivat, ja moni arkaluontoinen mies juoksenteli sinne tänne turvaa
etsien. Jefim oli myös peloissaan, mutta ei tahtonut sitä näyttää;
hän istui koko yön ja koko seuraavan päivän samassa paikassa, minne
oli laivaan tullessaan istuutunut. Hänen vieressään istui useita
miehiä Tambovin tienoilta. Hän, kuten tambovilaisetkin, piteli
matkalaukkuaan käsissään eikä puhunut sanaakaan. Kolmantena päivänä
oli tyyni, viidentenä laiva laski Konstantinopolin satamaan. Jotkut
pyhiinvaeltajista menivät maihin katsomaan pyhän Sofian temppeliä,
jonka herroina turkkilaiset nyt ovat. Mutta Jefim ei mennyt, vaan jäi
istumaan laivaan. Vuorokauden oli laiva Konstantinopolissa, sitten
se jatkoi matkaansa. Se poikkesi vielä Smyrnaan ja Aleksandriaan ja
saapui onnellisesti Jaffan kaupunkiin. Jaffassa täytyi pyhiinvaeltajien
astua laivasta ja kulkea seitsemänkymmentä virstaa jalan Jerusalemiin.
Laivasta astuminen oli pyhiinvaeltajista kovin pelottavaa: laiva oli
korkea, ja pyhiinvaeltajien täytyi hypätä laivan kannelta veneeseen.
Vene keinui sinne tänne, niin että helposti saattoi pudota veteen.
Pari pyhiinvaeltajaa kastuikin perinpohjin, mutta kaikki pääsivät
kuitenkin onnellisesti maihin. Astuttiin eteenpäin ja neljäntenä
päivänä saavuttiin Jerusalemiin. Lähdettiin venäläiseen majataloon,
joka oli kaupungin portin edustalla, näytettiin passit ja syötiin
päivällistä. Sitten Jefim lähti pyhiinvaeltajan opastamana pyhiin
paikkoihin. Vapahtajan hautaa katsomaan ei vielä päästetty. He
joutuivat patriarkan luostariin, jonne kaikki pyhiinvaeltajat
kerääntyivät; siellä asetettiin miespuoliset ja naispuoliset eri
ryhmään. Kaikkien käskettiin riisua jalkineet ja istuutua piiriin.
Munkki pyyhinliinoineen saapui pesemään jalkoja; hän pesi, pyyhki ja
suuteli ja teki niin jokaiselle. Jefiminkin jalkoja hän pyyhki ja
suuteli. He olivat ilta- ja aamujumalanpalveluksessa, rukoilivat,
asettivat kynttilöitä pyhäinkuvain eteen ja antoivat uhrilahjoja
vanhempainsa puolesta. Siellä heille annettiin ruokaa ja tarjottiin
viiniä. Aamulla he menivät kammioon, jossa Neitsyt Maria varustautui
pakenemaan Egyptiin. He toivat kynttilöitä pyhäinkuvain eteen ja olivat
läsnä jumalanpalveluksessa. He lähtivät täältä Abrahamin luostariin
ja näkivät puutarhan, ja kohdan, missä Abraham aikoi uhrata poikansa
Herralle. Sitten he kävivät paikassa, missä Kristus ilmestyi Maria
Magdalenalle, ja Jakobin, Herran veljen, kirkossa. Pyhiinvaeltaja
näytti Jefimille kaikki pyhät paikat ja sanoi hänelle kaikkialla,
kuinka paljon rahaa oli uhrattava. Kun he olivat palanneet majataloon
ja päässeet jo levolle, alkoi pyhiinvaeltaja äkkiä voihkia ja kopeloida
vaatteitaan. Lopulta hän valitti:
— Minulta on viety kukkaro. Siinä oli kaksikymmentäkolme ruplaa: kaksi
kymmenen ruplan seteliä ja kolme ruplaa pientä rahaa.
Hän valitteli vielä kauan. Asia ei kuitenkaan ollut autettavissa, ja
kaikki rupesivat levolle.