Kun Jelisei oli kulkenut noin viisi virstaa, alkoi päivä sarastaa.
Hän istuutui puun suojaan, irroitti reppunsa ja laski rahansa.
Hänellä, oli enää vain seitsemäntoista ruplaa ja kaksikymmentä
kopeekkaa. Hän ajatteli: — Tällä rahalla ei voi päästä meren taa. Ja
jos minä kerjäämällä hankin matkarahat, voi se olla suurempi synti.
Jefim-veljeni pääsee sinne kyllä ilman minuakin ja sytyttää temppeliin
kynttilän minunkin puolestani. En saa velkaani varmaankaan tässä
elämässä suoritetuksi. Onneksi velkojani on hyväluontoinen eikä minua
ahdista.
Jelisei nousi, otti repun selkäänsä ja lähti kotiin. Hän kiersi
kylän, missä oli viime päivinä oleskellut, etteivät ihmiset näkisi.
Pian hän oli kotonaan. Menomatkalla oli käveleminen tuntunut hänestä
hyvin vaikealta, ja hänen oli usein ollut vaikea pysytellä Jefimin
rinnalla, mutta kotimatkalla hän ei ihmeekseen huomannut väsymyksestä
merkkiäkään. Astuminen oli hänestä nyt kuin lasten leikkiä. Hän
heilutti iloisena matkasauvaansa ja käveli usein seitsemänkymmentä
virstaa päivässä.
Kun Jelisei saapui kotiin, oli vilja jo korjattu. Omaiset iloitsivat
isän kotiintulosta. Alettiin kysellä, minkätähden hän oli jättänyt
matkatoverinsa, miksi hän oli palannut kotiin menemättä perille asti.
Mutta Jelisei ei puhunut mitään elämyksistään. Hän virkkoi vain:
— Ei näkynyt olleen Jumalan tahto. Menetin matkalla rahani ja jäin
jälkeen toveristani. Niinpä käännyin takaisin. Antakaa Kristuksen
tähden anteeksi!
Hän antoi eukolleen rahat takaisin ja kyseli kotioloista: kaikki oli
niinkuin pitikin, talousasiat olivat kaikin puolin kunnossa, ja kaikki
elivät rauhassa ja sovussa.
Jefimin omaiset kuulivat jo samana päivänä Jelisein paluusta; he
tulivat häneltä kysymään, mitä hän tiesi toveristaan.
— Jefim oli terve ja pirteä. Me erosimme kolme päivää ennen Pietarin
päivää. Aioin ensin lähteä häntä tavoittamaan, mutta satuin
onnettomuudeksi kadottamaan rahani, ja milläpäs sitä sitten jatkoi
matkaa. Käännyin sentähden takaisin.
Kaikki olivat ihmeissään: niin viisas mies oli käyttäytynyt niin
typerästi! Oli lähtenyt matkalle eikä mennyt perille, oli vain
kadottanut rahansa. Kummasteltiin ja unohdettiin vähitellen. Jeliseikin
unohti, Hän kulki taas kotiaskareissa: hankki poikansa avulla puita
koko talveksi, pui naisten kanssa viljan, pani vajoihin uudet katot
ja hoiteli mehiläisiään. Kymmenen mehiläispönttöä yhteiskuntineen hän
antoi naapurille. Eukko olisi tahtonut häneltä salata, kuinka monta
uutta parvea oli tullut myydyistä pesistä; mutta Jelisei tiesi itse,
mitkä yhdyskunnat olivat uusia, ja hän antoi naapurille kymmenen
pöntön sijasta seitsemäntoista. Kun syyspuuhat olivat ohi, lähetti hän
poikansa työansiolle ja istuutui itse punomaan virsuja ja kaivertamaan
mehiläispönttöjä.