Jelisei sai ystävänsä taipumaan. Jefim mietti ja harkitsi vielä asiaa
ja tuli seuraavana aamuna Jelisein luokse.
— No, lähdetään sitten, mitäs muuta. Sinä olet oikeassa. Kuolema ja
elämä ovat Jumalan kädessä. Meidän on lähdettävä, kun vielä olemme
elossa ja hyvissä voimissa.
Viikon kuluttua olivat miehet valmiit lähtemään. Tarasytšillä oli
rahaa kotona. Hän otti matkalle mukaansa sata ruplaa ja jätti kotiin
vaimolleen kaksi sataa.
Jelisei laittautui myös matkakuntoon. Hän myi näyttelyssä olleet
kymmenen mehiläispönttöä naapurilleen hunajasatoineen kaikkineen. Hän
sai niistä seitsemänkymmentä ruplaa. Puuttuvat kolmekymmentä ruplaa hän
keräsi kotoa kokoon: eukko antoi hänelle rahansa, jotka oli säästänyt
hautajaismenoihin, ja miniäkin antoi viimeiset kolikkonsa.
Jefim Tarasytš jätti poikansa huostaan kaikki talon asiat; hän neuvoi
tälle mistä ja miten paljon heinää oli niitettävä, mihin lantaa oli
ajettava ja kuinka uusi rakennus oli saatava katon alle. Hän huolehti
kaikesta, ei unohtanut pienintäkään seikkaa. Mutta Jelisei käski
vaimoaan vain erottamaan nuoren yhdyskunnan myydyistä mehiläispöntöistä
ja luovuttamaan ne rehellisesti ostajalle; kotiaskareista hän ei
puhunut ollenkaan mitään: kukin asia neuvoisi kyllä itse, miten siinä
oli tehtävä. »Teillä on nyt isännyys, hoitakaa asianne parhaanne
mukaan.»
Miehet laittautuivat matkaan. Kotiväki leipoi heille evääksi
lehikäisiä, ompeli heille matkareput, leikkasi jalkarievut. Miehet
panivat uudet kengät jalkaan ja ottivat vielä virsut varalta ja
alkoivat taivaltaa. Omaiset saattoivat heitä kylän laitaan, sanoivat
siellä jäähyväiset, ja pyhiinvaeltajat lähtivät taipaleelle.
Jelisei lähti matkalle iloisin mielin; tuskin oli kylä häipynyt
näkyvistä, kun hän jo unohti kaikki kotoiset huolensa. Hän ajatteli
vain, miten säilyisi koko ajan hyvä sopu matkakumppanin kanssa,
miten hän voisi aina puhua sävyisästi, kuinka rakkaudessa ja sovussa
saavuttaisiin matkan päähän ja samoin takaisin kotiin. Hän kuiskaili
kulkiessaan rukouksia ja luki ulkoa kohtia pyhimystaruista, mitkä
sattuivat muistumaan mieleen. Kun hän matkalla tahi jossakin
majatalossa joutui yhteen muiden kanssa, koetti hän olla oikein
ystävällinen ja puhua hurskaasti. Hän tunsi taivaltaessaan pelkkää
hiljaista iloa. Eräässä asiassa hän ei kuitenkaan onnistunut: hän
aikoi lopettaa nuuskaamisen ja oli sentähden jättänyt nuuskarasian
kotiin; mutta hänen oli hyvin vaikea olla ilman sitä. Matkalla
hänelle lahjoitettiin uusi nuuskarasia; hän jättäytyi silloin tällöin
toveristaan jälkeen, jottei johdattaisi tätä kiusaukseen, ja otti
hyppysellisen.
Myöskin Tarasytš käyttäytyi matkalla nuhteettomasti ja miehen lailla;
hän oli kaikessa säädyllinen eikä puhunut turhia. Mutta hänen mielensä
ei ollut kevyt. Hän ei voinut irroittaa ajatuksiaan kotiasioista.
Oliko hän muistanut mainita pojalleen kaikesta ja mahtoikohan poika
tehdä kaikki oikein ja käskyn mukaan? Nähdessään matkalla perunoita
istutettavan tahi lantaa ajettavan ajatteli hän, tekeeköhän poika
kaiken niinkuin hän neuvoi. Kunpa olisi voinut palata näyttämään
kaikkea ja itse tekemään.