Joh 4,19. Nainen sanoi hänelle: Herra, minä näen, että Sinä olet
profeetta.
20. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella: ja te
sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen
rukoilla.
21. Jeesus sanoi hänelle: Nainen, usko minua: tulee aika, jolloin ette
rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
22. Te kumarratte sitä, jota ette tunne: me kumarramme sitä, jonka
tunnemme, sillä pelastus on juutalaisista.
23. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat
Isää hengessä ja totuudessa: sillä semmoisiksi Isä tahtoo rukoilijansa.
I
Kaksi vanhaa talonpoikaa tahtoi tehdä pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin.
Toinen heistä oli rikas, ja hänen nimensä oli Jefim Tarasytš Ševeljov.
Toinen talonpoika, Jelisei Bodrov nimeltään, oli vähemmissä varoissa.
Jefim oli järkevä, kunnon mies, ei maistanut viinaa, ei polttanut
tupakkaa, ei nuuskannut, ei kiroillut, oli luja ja ankara tavoissaan.
Kahteen eri jaksoon hän hoiti kylänvanhimman tointa ja hoiti niin
tunnollisesti, ettei puuttunut kopeekkaakaan kyläkassasta. Hänellä oli
suuri perhe: pari poikaa ja naimisissa oleva lapsenlapsi, jotka kaikki
asuivat hänen luonaan. Hän oli terve, vahva ja suora ryhdiltään, ja
hänellä oli kaunis täysiparta, johon alkoi ilmestyä harmaata vasta kun
hän oli seitsemännelläkymmenellä.
Jelisei ei ollut rikas eikä köyhä; nuoremmalla iällään hän oli tehnyt
kirvesmiehen töitä; vanhempana hän eli kotona ja hoiti mehiläisiä.
Hänellä oli kaksi poikaa; toinen teki työtä vieraissa paikoissa, toinen
asui isän luona. Jelisei oli hyväntahtoinen ja hilpeä luonteeltaan.
Joskus hän otti ryypyn, nuuskasi myöskin ja lauloi mielellään. Muuten
hän eli sävyisästi ja mitä parhaimmassa sovussa omaistensa ja naapurien
kanssa. Jelisei oli kooltaan pieni, mustaverinen, kähäräpartainen ja
aivan kaljupäinen kuten hänen samanniminen suojeluspyhimyksensäkin,
profeetta Elias.
Molemmat ukot olivat jo kauan sitten päättäneet tehdä yhteisen
pyhiinvaellusmatkan. Mutta Jefimiä esti aina lähtemästä milloin mikin
asia. Tuskin hän oli toisesta päässyt, kun toinen tuli tielle: milloin
oli lapsenlapsi naitettava, milloin odotettava että nuorempi poika
pääsee sotapalveluksesta; tai hän oli ryhtynyt rakentamaan uutta taloa.
Eräänä pyhäpäivänä vanhukset tapasivat toisensa ja istuutuivat
hirsikasalle juttelemaan.
— Milloin täytämme lupauksemme? kysyi Jelisei. Jefimin kasvot
synkkenivät, ja hän vastasi:
— Hm, meidän täytyy vielä lykätä matkaa vähän; tämä vuosi on sattunut
olemaan aika hankala. Kun aloin tupaa rakentaa, en uskonut sen tulevan
maksamaan juuri sataa ruplaa enempää; mutta siihen on jo mennyt
kolmisen sataa ruplaa, eikä se ole vieläkään valmis. Näkyy siinä
riittävän puuhaa kesään asti. Jos Jumala suo, niin varmasti lähdetään
kesällä matkaan.
— Minä olen sitä mieltä, virkkoi Jelisei, ettei sitä enää ole
lykättävä, vaan lähdetään heti. Kevät on ihan paras aika.
— On kyllä paras aika; mutta enhän minä voi jättää hommiani kesken?
— Voihan niistä muutkin pitää huolen. Jätä pojallesi.
— Ei se käy. Minun vanhemmasta pojastani ei ole: viinaan menevä mies.
— Ilman meitä heidän on kuitenkin tultava toimeen sitten, kuri me
makaamme mullassa. Parasta on antaa pojan ajoissa oppia.
— Niinpä kyllä, mutta mielellään sitä olisi näkemässä loppuun asti.
— Voi, hyvä mies! Kaikki ei tule milloinkaan valmiiksi! Kun meillä
tässä äskettäin eukot siivosivat ja siistivät pyhäksi, niin siinäkös
oli jos jonkinlaista puuhaa, tämä oli tehtävä, tuo oli tehtävä, aina
ilmestyi uutta eteen. Silloin vanhin miniäni, viisas nainen, sanoi:
»Hyvä on, että pyhä tulee eikä odota meitä, muuten ei tulisi valmista
koskaan, puuhasipa tässä vaikka miten.»
Jefim tuli miettiväiseksi ja virkkoi:
— Rakennukseen on jo mennyt paljon rahaa; eikä semmoiselle matkallekaan
ole lähteminen tyhjin käsin. Rahaa on sata ruplaakin.
Jelisein täytyi nauraa.
— Jätä jo nuo puheet, hyvä mies! Sinulla on kymmenkertaisesti minun
omaisuuteni ja vielä puhut rahasta. Sano minulle vain, milloin
lähdetään. Minulla ei ole rahaa, mutta jostakin sitä aina voi hankkia.
Tarasytškin hymyili:
— Kas sitä rikasta miestä! Mistä aiot sitten ottaa?
— Jotakin saan rapsituksi kotoakin; ja ellei se riitä, myyn naapurille
kymmenen mehiläispönttöä, jotka olivat näyttelyssä. Hän on jo kauan
pyytänyt niitä.
— Jos tulee hyvä mehiläisvuosi, niin sitten kadut perästäpäin!
— Kadun? En, hyvä mies! En minä ole vielä katunut elämässäni mitään
muuta kuin syntejä. Sielu se on sittenkin kaikkea muuta tärkeämpi.
— Niinpä kylläkin. Mutta paha on lähteä, kun ei kotona ole kunnossa
asiat.
— Pahempi on, kun ei sielun asiat ole kunnossa. Lupaus on tehty ja nyt
lähdetään, mitäs muuta.