Nainen tuli puheliaaksi ja virkkoi:
Kuusi vuotta sitten lapset menettivät samalla viikolla molemmat
vanhempansa: isä haudattiin tiistaina, kun jo perjantaina kuoli äiti.
Isä kuoli kolme päivää ennen lasten syntymää, äiti jo ennenkuin
oli päivääkään kulunut heidän syntymästään. Asuin siihen aikaan
kylässä mieheni kanssa, ja lasten vanhemmat olivat meidän lähimpiä
naapureitamme. Isä oli metsätöissä. Puu kaatui hänen päällensä, poikki
ruumiin iski niin kovalla voimalla, että sisälmykset puristuivat ulos.
Tuskin oli hänet kannettu kotiin, kun jo heitti henkensä. Samana
viikkona sai vaimo kaksoset, juuri nämä tytöt. Lasten vanhemmat olivat
köyhiä, yksinäisiä ihmisiä, ja vaimo oli aivan yksin kotona, ei ollut
ketään naisihmistä lähellä.
Hän oli yksin, kun lapset syntyivät, ja yksin, kun veti viimeisen
henkäyksensä.
Kun tulin seuraa vana aamuna häntä katsomaan, oli raukka jo jäykkänä.
Kuolemantuskissa vääntelehtiessään hän oli painanut sijoiltaan toisen
tyttösensä jalan. Kyläläisiä tuli mökkiin, ruumis pestiin ja puettiin,
tehtiin kirstu, ja vaimo haudattiin. Oli onneksi kunnon ihmisiä,
jotka tekivät kaiken. Tyttöset olivat nyt yksin maailmassa. Mihinkäs
heidät pannaan? Minä olin siihen aikaan kylässä ainoa, jolla oli
rintalapsi. Lapseni oli silloin kahdeksan viikon vanha. No, minä otin
lapset luokseni toistaiseksi. Kyläläiset neuvottelivat, mitä lapsille
oli tehtävä, ja sanoivat minulle: 'Pidä lapset toistaiseksi luonasi.
Marja,' sittenpähän mietitään mitä heille tehdään. Minä annoin ensin
rintaa terveelle lapselle, sillä ajattelin, ettei ensinkään kannata
imettää rampaa lasta, kuoleehan se kumminkin. Mutta minun oli kuitenkin
sääli toistakin lasta; minkätähden pitää viattoman raukan kärsiä? Ei
muuta kuin imettämään kumpaakin tyttöstä; ja niin minä sain ruokituksi
kaikki kolme — poikani ja nämä kaksoset. Olin niihin aikoihin nuori ja
vahva ja sain itse hyvää ruokaa. Ja Jumala antoi minulle niin paljon
maitoa, että sitä oli enemmän kuin riittämiin! Imetin aina kahta
yht'aikaa, ja kolmannen täytyi odottaa. Kun toinen näistä oli saanut
tarpeeksi, otin kolmannen rintaani vasten. Jumala näki hyväksi, että
nämä menestyivät, mutta omani sain haudata, kun se oli kahden vuoden
vanha. Useampia lapsia Jumala ei ole minulle antanut. Sittemmin on
meillä ollut hyvät päivät, ja asumme nykyjään täällä myllyssä, joka on
kauppiaan. Mieheni saa hyvän palkan, ja me elämme huoletonta elämää.
Omia lapsia meillä ei ole. Kuinka yksinäistä olisikaan elämäni, ellei
minulla olisi näitä lapsia! Kuinka en rakastaisi heitä! Eihän minulla
muita olekaan: he ovat minulle niinkuin vaha kynttilässä.
Nainen syleili toisella kädellään ontuvaa lasta ja pyyhkäisi toisella
kyyneleitä silmistään.
Matrjona huokasi ja sanoi:
— Totta on niinkuin sananlasku sanoo: isättä ja äidittä elää, mutta ei
Jumalatta.
Näin puheltiin, ja yht'äkkiä oli kuin salama olisi valaissut koko
huoneen. Valo tuli siitä nurkasta, missä Mihail istui. Kaikki
katsahtivat sinne: Mihail istui penkillään, kädet ristissä polvilla, ja
katsoi hymyillen ylöspäin.
X
Nainen lapsineen lähti tuvasta, Mihail nousi, pani työnsä syrjään,
riisui esiliinan, kumarsi suutarille ja tämän vaimolle ja virkkoi:
— Antakaa minulle anteeksi. Jumala on antanut minulle anteeksi, antakaa
tekin.
Ja suutarinväki näki miten Mihailista säteili valoa. Semjon kumarsi
hänelle ja sanoi:
— Minä huomaan, Mihail, ettet sinä ole mikään tavallinen ihminen. En
saa pakottaa sinua jäämään enkä saa kysyä sinulta mitään. Sano vain
yksi ainoa asia: Minkätähden olit synkkä, kun sinut löysin ja toin
sinut kotiini, mutta kun Matrjona tarjosi sinulle ruokaa, niin sinä
hymyilit ja olit siitä saakka iloisempi? Kun vieras herra tilasi
sinulta saappaat, hymyilit toisen kerran ja tulit vielä iloisemmaksi;
ja nyt kun vieras nainen tuli tyttöstensä kanssa, hymyilit kolmannen
kerran ja loistit ihan? Sanohan, Mihail, minkätähden sinusta säteilee
tämä valo ja minkätähden sinä hymyilit nuo kolme kertaa?
Ja Mihail vastasi:
— Minusta säteilee valoa sentähden, että Jumala rankaisi minua, mutta
on nyt antanut minulle anteeksi. Hymyilin kolme kertaa sentähden, että
minun oli päästävä perille kolmesta Jumalan sanasta. Nuo kolme Jumalan
sanaa olen nyt tullut ymmärtämään; ensimmäisen sanan minä sain tietää,
kun vaimosi armahti minua; hymyilin silloin ensimmäisen kerran. Toisen
sanan taas, kun rikas herra tilasi saappaat; silloin hymyilin toisen
kerran. Ja nyt nähdessäni tyttöset käsitin kolmannen ja viimeisen
Jumalan sanan ja hymyilin kolmannen kerran.
Ja Semjon virkkoi:
— Sanohan, Mihail, minkätähden Jumala on sinua rangaissut ja mitkä ovat
ne kolme Jumalan sanaa, jotta minäkin saisin tietää ne?
Ja Mihail vastasi:
— Jumala rankaisi minua sentähden, että olin tottelematon. Olin taivaan
enkeli, mutta en kuunnellut Jumalaa.
Olin taivaan, enkeli, ja Jumala lähetti minut maailmaan noutamaan erään
naisen sielua. Liidin alas maailmaan ja näin naisen makaavan sairaana
vuoteessaan; hän oli juuri synnyttänyt kaksoset, kaksi pientä tyttöstä.
Lapset liikahtelivat äitinsä vieressä, mutta äiti oli niin heikko,
ettei jaksanut ottaa heitä rintaansa vasten. Kun äiti näki minut,
ymmärsi hän, että Jumala oli minut lähettänyt noutamaan hänen sieluaan.
Hän itki ja virkkoi minulle: »Jumalan enkeli! Mieheni on vastikään
haudattu, hän jäi kaatuvan puun alle. Minulla ei ole sisarta, ei tätiä
eikä isoäitiä; ei ole ketään, joka voisi kasvattaa lapseni isoiksi.
Älä ota sieluani, anna minun elää, jotta voisin elättää ja kasvattaa
lapsiani. Ilman isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.» Tein kuten
hän pyysi, ja panin toisen lapsista hänen rintaansa vasten ja toisen
hänen käsivarrelleen ja liidin ylös Jumalan luo. Tulin Jumalan luo
ja sanoin: En voi ottaa tuon äidin sielua. Isän surmasi kaatuva puu
metsässä, ja äiti synnytti kaksoset ja rukoilee, etten ottaisi hänen
sieluansa. Hän sanoo: 'Anna minun kasvattaa lapseni suuriksi! Ilman
isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.' Ja niin jätin ottamatta tuon
äidin sielun. — Ja Herra sanoi minulle: 'Mene, tuo hänen sielunsa!
Sinä tulet käsittämään kolme sanaa: tulet ymmärtämään, mitä ihmisissä
on, mitä ihmisille ei ole annettu, ja mistä ihmiset elävät. Kun olet
sen oppinut, saat palata taivaaseen. Liidin jälleen maailmaan ja otin
äidiltä sielun.
Lapset putosivat hänen rinnoiltaan. Ruumis puristi toisen tyttösen
jalan vialliseksi. Kohosin kylän ylle kantaakseni sielun Jumalan luo;
mutta tuulenpuuska tarttuikin minuun, siipeni irtautuivat, sielu kohosi
yksin Jumalan luo, ja minä putosin maahan.