Semjon ja Matrjona ymmärsivät nyt, ketä he olivat vaatettaneet ja
ruokkineet ja kuka oli asunut heidän luonaan; ja he itkivät pelosta ja
ilosta. Ja enkeli sanoi:
— Jäin kedolle makaamaan yksinäisenä ja alastomana. En ollut sitä
ennen tietänyt mitään ihmisten hädästä, en vilusta enkä nälästä;
nyt oli minusta itsestäni äkkiä tullut ihminen. Kärsin nälkää ja
vilua enkä tietänyt mitä tehdä. Näin kedolla kappelin, jonka ihmiset
olivat rakentaneet Jumalan kunniaksi; menin hakemaan sieltä suojaa.
Mutta kappeli oli suljettu, enkä päässyt sisään. Istuuduin kappelin
taakse ollakseni suojassa tuulelta. Tuli ilta, olin nälissäni ja
värjötin vilusta melkein kankeana. Näin silloin miehen kulkevan ohitse
maantiellä; hänellä oli kädessään huopokkaat, ja hän puhui itsekseen.
Hänen kasvonsa olivat ensimmäiset kuolevaiset ihmiskasvot, mitkä näin
ihmiseksi tultuani; ne tuntuivat minusta niin hirvittäviltä, että
käännyin poispäin. Ja minä kuulin, miten mies itsekseen puheli, kuinka
hänen oli suojattava ruumistaan talvella pakkasta vastaan, kuinka hänen
oli elätettävä vaimoaan ja lapsiaan.
Ajattelin silloin: minä olen viluun ja nälkään kuolemaisillani, mutta
tämä mies ajattelee vain miten hän saa hankituksi turkin itselleen ja
vaimolleen ja pidetyksi perheensä leivässä. Se ihminen ei varmaankaan
auta minua. Nähdessään minut muuttui mies tylyn näköiseksi ja meni
ohitse, ja hänen kasvonsa näyttivät minusta vielä kauheammilta. Tulin
epätoivoiseksi Äkkiä kuulen miehen palaavan. Katsoin häneen enkä ollut
häntä tuntea: äsken oli hänen kasvoissaan pelkkää kuolemaa; nyt ne
elivät, ja minä huomasin niissä Jumalan. Hän tuli minun luokseni,
vaatetti minut, otti minut mukaansa ja toi kotiinsa. Kotona tuli
meitä vastaan nainen, ja tämä alkoi puhua. Nainen oli vielä kauheampi
kuin mies. Hänen suustaan huokui kuoleman henki, ja se salpasi minun
hengitykseni. Hän aikoi ajaa minut ulos pakkaseen, ja minä tiesin hänen
kuolevan, jos hän tämän tekisi. Mutta mies puhui hänelle Jumalasta,
ja silloin vaimo muuttui äkkiä. Kun hän käski meidät illalliselle ja
katsoi minuun, näin minä kuoleman väistyneen hänen kasvoiltaan; hän oli
elävä, ja minä näin hänessä Jumalan.
Silloin minä ymmärsin Jumalan ensimmäisen sanan: 'Sinä olet ymmärtävä,
mitä ihmisissä on'. Ja minä sain nähdä, että ihmisissä on rakkaus. Minä
tulin iloiseksi, kun Jumala oli alkanut ilmaista minulle, mitä hän oli
luvannut, ja minä hymyilin ensimmäisen kerran. En tietänyt kuitenkaan
vielä kaikkea: en voinut vielä arvata, mitä ihmisille ei ole annettu ja
mistä ihmiset elävät.
Jäin asumaan teidän luoksenne. Vuoden kuluttua tuli mies tilaamaan
saappaita, joiden tuli kestää kokonainen vuosi ratkeamatta ompeleesta
ja menemättä länttään. Katsoin häneen ja näin hänen takanaan toverini,
kuolon enkelin. Kukaan muu ei nähnyt enkeliä; mutta minä tunsin hänet
ja tiesin, että hän oli jo ennen auringonlaskua ottava mukaansa rikkaan
miehen sielun. Ja minä ajattelin itsekseni: ihminen varustautuu
vuodeksi eteenpäin eikä tiedä, että hänen on jo tänään kuoltava.
Silloin muistin Jumalan toisen sanan:
— 'Tulet ymmärtämään, mitä ihmisille ei ole annettu'.
Mitä ihmisissä on, sen minä jo tiesin. Nyt minulle selvisi, mitä
ihmisille ei ole annettu. Ihmisten ei ole annettu tietää, mitä he
ruumistaan varten tarvitsevat. Ja minä hymyilin toisen kerran. Sillä
minä iloitsin, kun näin toverini enkelin ja kun Jumala oli ilmaissut
minulle toisenkin sanan.
Mutta tässä ei vielä ollut kaikki En vielä tiennyt, mistä ihmiset
elävät. Elin yhä vain odottaen, milloin Jumala ilmaisisi minulle
viimeisen sanan. Kuudentena vuotena tuli nainen kaksosineen; tunsin
tyttöset ja kuulin, miten he olivat jääneet eloon. Nähdessäni heidät,
ajattelin: Äiti rukoili minulta armoa lapsilleen, ja minä uskoin,
samoin kuin hänkin, etteivät lapset voisi elää ilman isää ja ilman
äitiä; mutta vieras nainen on kuitenkin nyt elättänyt ja kasvattanut
heidät. Naisen katsoessa niin hellästi ja liikutettuna vieraita lapsia
ja hänen itkiessään näin — minä hänessä elävän Jumalan ja ymmärsin,
mistä ihmiset elävät. Jumala oli ilmaissut minulle viimeisen sanan ja
antanut, minulle anteeksi. Ja minä hymyilin kolmannen kerran.