Päivä meni, toinen tuli, viikot kuluivat, ja sitten meni vuosi umpeen.
Mihail asui yhä vielä Semjonin luona tehden hänelle työtä. Pian
sanoivat kaikki, ettei matkojen päässä ollut parempaa suutaria kuin
Semjonin uusi oppipoika; kukaan ei muka osannut tehdä niin siistiä ja
kestävää työtä. Kaikkialta ympäristöstä tuli ihmisiä Semjonin luokse
teettämään itselleen saappaita, joten suutari sai kootuksi itselleen
jonkin verran omaisuutta.
Talvella istuivat Semjon ja Mihail kerran ikkunan ääressä tekemässä
työtä; äkkiä he kuulivat kulkusten kilinää ja näkivät kolmivaljakon
pysähtyvän mökin edustalle.
Renkipoika hyppäsi kuskipenkiltä ja avasi kuomureen. Reestä nousi
kallisarvoiseen turkkiin puettu ylhäinen herra. Hän astui Semjonin
mökkiä kohti ja tuli eteiseen. Matrjona riensi ulos ja tempasi hänelle
oven auki. Vieras herra kumartui, astui tupaan, ja kun hän kohotti
päätään, kosketti hänen päälakensa miltei kattoa; hän oli niin kookas,
että täytti kokonaisen huoneen nurkan.
Semjon nousi, kumarsi ja oli kovin ihmeissään nähdessään ylhäisen
herran. Hän ei ollut vielä milloinkaan nähnyt tällaisia ihmisiä. Semjon
oli laiha, Mihail oli myöskin laiha, ja Matrjona oli ohut kuin lastu.
Ylhäinen vieras näytti olevan kotoisin ihan toisesta maailmasta; hänen
kasvonsa olivat punaiset ja pulleat, kaula kuin härällä, ja hän näytti
olevan kuin rautamöhkäleestä valettu.
Vieras herra puhkui, riisui turkin yltään, istuutui penkille ja sanoi:
— Kuka täällä on mestari?
Semjon astui esiin ja virkkoi:
— Minä, teidän armonne.
Herra huusi renkipojalle:
— Fedjka, tuo tänne nahka!
Poika toi heti käärön. Herra otti sen häneltä, laski pöydälle ja sanoi:
— Avaa se!
Poika kääri sen auki. Herra osoitti sormellaan nahkaa ja virkkoi
Semjonille:
— Katsopas nyt tarkkaan, suutari, näetkö mitä tämä on?
— Näenhän minä, teidän armonne.
— Ymmärrätkö sinä, millaista nahkaa tämä on?
Semjon koetteli nahkaa ja sanoi:
— Hyvää nahkaa on.
— Pitäisi olla! Tällaista tavaraa et sinä, hölmö, ole tainnut
vielä eläessäsi nähdäkään. Tämä on ulkomaalaista tavaraa, maksaa
kaksikymmentä ruplaa.
Semjon säikähti ja sanoi:
— Missäpä minä olisin tällaista tavaraa nähnyt!
— No niin! Osaatko tehdä minulle tästä nahasta hyvin käyvät saappaat?
— Osaan kyllä, teidän armonne.
Vieras herra huusi hänelle:
— Helppo on sanoa. Oletko sinä selvillä, kenelle teet työn ja mitä
nahkaa tämä on? Sinun tulee tehdä minulle saappaat, jotka kestävät
vuoden, menemättä länttään ja puristamatta tai ratkeamatta mistään. Jos
osaat, niin käy työhön ja leikkaa; mutta ellet osaa, niin älä ensinkään
nahkaan kajoakaan! Minä sanon sinulle heti etukäteen: jos saappaat
menevät aikaisemmin rikki tai länttään, niin toimitan sinut vankilaan;
mutta elleivät mene rikki eikä länttään, maksan sinulle työstäsi
kymmenen ruplaa.
Semjon oli niin säikähtynyt, ettei ollenkaan tiennyt, mitä sanoa. Hän
kääntyi katsomaan Mihailiin,⁻ töytäisi häntä kyynärpäällään ja kuiskasi:
— Otetaanko?
Mihail nyökkäsi vain päätään kehoittaen ottamaan.
Semjon seurasi hänen neuvoaan ja otti tehdäkseen saappaat, jotka
kestäisivät vuoden ratkeamatta ja menemättä länttään.
Vieras herra huusi jälleen renkipojan luokseen ja käski häntä vetämään
saappaan vasemmasta jalasta. Hän ojensi jalkaansa ja sanoi: — Ota mitta!
Semjon harsi yhteen paperiliuskoja kymmenen versokin pituiseksi
mitaksi, silitti nauhaa sormillaan suoraksi, polvistui herran eteen,
pyyhki huolellisesti kätensä esiliinaan, jottei likaisi herran sukkaa,
ja ryhtyi ottamaan mittaa. Hän mittasi jalkapohjan, hän mittasi nilkan,
ja kun hänen tuli mitata pohkeesta ympärys, oli paperiliuska liian
lyhyt. Sääri oli pohkeen kohdalta paksu kuin tukki. Herra varoitti
vielä:— Katsokin, ettei varresta tule liian ahdas! — Semjon harsi vielä
uuden liuskan jatkoksi. Herra istui penkillä, liikutteli varpaitaan
sukan sisässä ja tarkasteli läsnäolevia. Nähdessään Mihailin hän kysyi:
— Kukas tuo mies on?
— Se on minun kisällini, joka saa tehdä saappaat.
— Katsokin, — sanoi herra kääntyen Mihailin puoleen, — katsokin, että
saappaat kestävät vuoden!
Semjonkin kääntyi katsomaan Mihailia: tämä ei ollenkaan katsonut
vieraaseen herraan, vaan tuijotti nurkkaan herran taakse kuin olisi
nähnyt siellä jonkun. Mihail katsoi kauan hellittämättä nurkkaan. Äkkiä
hän hymyili, ja silloin hänen kasvonsa aivan kirkastuivat.
— Mitä siinä virnistelet, tomppeli? Muistakin katsoa, että saappaat
tulevat ajoissa valmiiksi.
Mihail vastasi:
— Kyllä ne ovat valmiit silloin kun pitääkin.
— Hyvä on!
Herra veti jälleen saappaan jalkaansa, kietoi turkin ympärilleen
ja astui ovea kohti. Mutta hän unohti kumartua ja iski päänsä oven
kamanaan.
Vieras kiroili päätään, istuutui rekeen ja läksi ajamaan.
Hänen lähdettyään virkkoi Semjon:
— Kova on sillä pääkoppa! Ei sitä miestä kurikalla hengiltä saa.
Kamanan oli melkein särkeä, mutta eipä päähän paljoakaan näyttänyt
tuntuvan.
Ja Matrjona sanoi:
— Mikäs on ollessa terve kun noin pulskasti saa elää. Ei suinkaan
kuolemakaan mitään mahda semmoiselle moukarille.