Matrjona pysähtyi kynnykselle ja sanoi:
— Jos hän olisi kunnon ihminen, niin ei kuljeskelisi noin alastomana;
hänellä ei ole edes paitaa! Jos omatuntosi olisi puhdas, niin sanoisit
minulle, mistä olet tuon veitikan onkinut.
— No kuulehan nyt, kun minä kerron. Kun tulin kappelin ohitse, näin
hänet maassa alastomana ja paleltuneen näköisenä. Nyt ei ole kesä
eikä kukaan kulje alastomana huvikseen. Jumala johdatti minut hänen
luokseen, muuten hän olisi ollut kuoleman oma. Ei suinkaan häntä siihen
voinut jättää! Ja maailmassahan sattuu niin monenlaista. Annoin hänelle
vaatetta ja toin hänet tänne. Hillitse mielesi, Matrjona, älä tee
syntiä! Kaikkien meidän on kerran kuoltava.
Matrjona aikoi ruveta uudelleen sättimään. Mutta kun hän katsahti
tuntemattomaan mieheen, täytyi hänen vaieta. Vieras istui
liikkumattomana penkin päässä, kädet polvilla, pää kumarassa;
hänen silmänsä olivat kiinni ja kasvot vääntyivät kuin häntä olisi
tuskaisasti ahdistanut. Matrjona vaikeni, ja Semjon virkkoi:
— Matrjona, eikö sinussa olekaan Jumalaa?
Kun Matrjona kuuli nuo sanat ja vielä kerran katsahti vieraaseen,
lauhtui hänen sydämensä heti. Hän astui ovelta uunin luo ja otti esiin
illallisen. Hän asetti kulhon pöydälle, kaasi kaljaa siihen ja toi
viimeisen leipäkimpaleen. Hän ojensi veitsen ja pari lusikkaa.
— No, syökäähän!
Semjon työnsi vieraan lähemmäksi pöytää, leikkasi leipää, murensi sitä
kulhoon, ja he alkoivat syödä. Matrjona istuutui pöydän kulmaan, nojasi
käteensä ja katseli vierasta.
Ja hän tunsi säällä vierasta kohtaan, sillä vieras tuntui heti hänestä
rakkaalta. Vieraan kasvot muuttuivat äkkiä iloisiksi, kärsivä ilme
katosi, hän nosti katseensa ja hymyili Matrjonalle.
Kun he olivat syöneet, korjasi Matrjona ruuan pöydästä ja alkoi kysellä
vieraalta:
— Mistä kaukaa olet kotoisin?
— En ole täältäpäin.
— Miten jouduit maantielle?
— Sitä en saa sanoa.
— Kuka on sinut noin ryöstänyt?
— Jumala on minua rangaissut.
— Makasitko tosiaankin aivan alastomana maantiellä?
— Aivan alastomana, ja olin vähällä paleltua kuoliaaksi. Mutta
kun Semjon näki minut, tuli hänen sääli minua; hän antoi minulle
kauhtanansa ja otti minut mukaansa. Täällä olet sinä antanut minulle
ruokaa ja ollut hyvä minulle. Jumala senvuoksi teitä palkitkoon!
Matrjona nousi paikaltaan, otti ikkunalaudalta miehensä vanhan paidan,
jota juuri oli paikannut, ja ojensi sen vieraalle; hän löysi myöskin
alushousut ja antoi ne hänelle.
— Tässä saat, ota! Eihän sinulla näy olevan paitaakaan. Pue nämä yllesi
ja rupea pitkällesi mihin vain tahdot, penkille tahi uunille.
Vieras riisui kauhtanan ja veti paidan ja alushousut ylleen ja rupesi
penkille pitkälleen. Matrjona sammutti tulen, otti kauhtanan ja meni
levolle miehensä viereen.
Matrjona peitti itseään kauhtanan liepeellä, mutta ei voinut nukkua:
pakostakin ajatteli hän vain vierasta. Ajatellessaan, että vieras on
syönyt heidän viimeisen leipäpalansa ja ettei huomiseksi ole enää
mitään, että hän on lahjoittanut vieraalle paidan ja housut, tulee
hän alakuloiseksi; kun hän ajattelee vieraan hymyä, sykähtää hänen
sydämensä ilosta.
Matrjona oli kauan valveilla. Huomatessaan, ettei Semjonkaan nukkunut,
vaan veti kauhtanaa puoleensa, huudahti hän:
— Semjon!
— Hä?
— Me olemme syöneet leivät loppuun, enkä minä ole leiponut uutta. En
tiedä ollenkaan, miten huomisesta selvitään. Ehkäpä Malanja-kummi antaa
meille.
— Mitäs tässä huolehtimaan, ainahan sitä jotenkin.
Vaimo makasi hetkisen hiljaa, sitten hän taas virkkoi:
— Taitaa olla hyvä mies se vieras; kummallista vain, ettei hän kerro
mitään itsestään.
— Hän ei luultavasti saa mitään sanoa.
— Semjon!
— Hä?
— Me annamme muille, mutta minkätähden ei kukaan anna meille?
Siihen Semjon ei voinut mitään vastata. Hän virkkoi vain: »Lopetetaan
jo», — ja kääntyi ja nukahti.
V
Kun Semjon heräsi seuraavana aamuna, nukkuivat lapset vielä; Matrjona
oli mennyt naapurilta leipää lainaamaan. Eilinen vieras istui Semjonin
vanhassa paidassa penkillä ja tuijotti kattoon. Hänen kasvonsa
näyttivät iloisemmilta kuin edellisenä päivänä.
Semjon virkkoi:
— Niin, hyvä mies: vatsa vaatii leipää, ja alaston ruumis vaatii
vaatetta. Jouten ei kukaan elä. Osaatko tehdä työtä?
— En osaa mitään.
Semjon oli ihmeissään ja sanoi:
— Kunpa sinulla olisi vain halua. Ihminen oppii kaikkea.
— Jos ihmiset tekevät työtä, teen minäkin työtä.
— Mikä sinun nimesi on?
— Mihail.
— Jos et tahdo mainita mitään itsestäsi, Mihail, niin on se aivan sinun
oma asiasi. Mutta sinun täytyy elättää itseäsi jollakin, siitä ei
pääse. Jos teet minulle työtä, pidän minä sinut luonani.
— Palkitkoon sinua Jumala! Jään mielelläni oppiin sinun luoksesi.
Näytähän minulle, mitä minun on tehtävä.
Semjon otti pikilangan, kiersi sormensa ympäri ja näytti, miten
ommellaan.
— Ei tämä ole vaikeata, katsopas.
Mihail katseli, kiersi pikilankaa oikealla tavalla sormensa ympäri ja
teki aivan samoin kuin Semjon.
Sitten Semjon näytti hänelle, miten kahden pikilangan päät yhdistetään
toisiinsa. Senkin Mihail heti ymmärsi. Suutari näytti hänelle vielä
kuinka harjas työnnetään sisään ja kuinka pistokset tehdään. Mihail
osoittautui kaikessa hyvin oppivaiseksi.
Näyttipä Semjon hänelle mitä työtä tahansa, kaiken hän käsitti
paikalla. Kolmantena päivänä hän jo teki niin taitavasti työtä kuin
olisi koko ikänsä tehnyt saappaita. Hän teki kovasti työtä ja söi
vähän: ellei ollut työtä, istui hän vaiteliaana penkillä tuijottaen
kattoon. Hän ei milloinkaan mennyt kylälle, puhui vain sen verran
kuin oli välttämätöntä, ei laskenut koskaan leikkiä eikä nauranut.
Vain ensimmäisenä iltana oli nähty hänen hymyilevän, kun Matrjona toi
hänelle illallista.