Ja Semjon sanoi Mihailille:
— Työn me nyt otimme tehdäksemme, kun ei tässä vain hullusti kävisi.
Kallis nahka, ja herra on vihainen. Leikki on kaukana, jos tulee virhe!
Sinulla on terävämmät silmät ja osaavammat kädet: tässä on mitta,
leikkaa nahka; minä auttelen sitten muussa.
Mihail totteli; hän otti nahan, jonka ylhäinen herra oli tuonut,
levitti pöydälle, käänsi sen kaksinkerroin, otti veitsen ja alkoi
leikata.
Matrjona tuli pöydän ääreen. Hän katseli, kuinka Mihail teki työtä, ja
oli ihmeissään. Hän ymmärsi jonkin verran suutarinammattia ja huomasi,
ettei Mihail leikannut nahasta varsisaappaita, vaan kevyitä, matalia
kenkiä.
Matrjona aikoi kysyä häneltä, mitä hän oikein tekee, mutta ajatteli
kuitenkin: »Ehkä minä en ymmärrä, miten ylhäisille tehdään saappaita.
Mihail tietää varmaan sen paremmin. Parasta, etten sekaannu koko
asiaan.»
Kun Mihail oli leikannut nahan, otti hän pikilangan ja alkoi ommella.
Hän ei kuitenkaan ommellut kahdella harjaksella, kuten saappaita
ommellaan, vaan yhdellä langalla, ikäänkuin olisi ommellut tohveleita.
Matrjona ihmetteli taaskin, mutta ei sekaantunut asiaan. Mihail ompeli
vain ompelemistaan. Kun päivällisaika oli käsissä, nousi Semjon
penkiltään ja näki, että Mihail oli kalliista nahasta ommellut parin
tohveleita.
Semjon oli kauhuissaan. — Mistä johtuu, — ajatteli hän itsekseen,
— että Mihail, joka ei ole kertaakaan vielä erehtynyt kokonaiseen
vuoteen, äkkiä saa aikaan tällaisen onnettomuuden? Vieras herra tilasi
korkeat varsisaappaat, mutta Mihail on tehnyt anturattomat tohvelit
ilman korkoja ja leikannut nahan vallan pilalle. Mikä minut nyt perii?
Tällaista nahkaa en minä löydä mistään.
Ja hän sanoi Mihailille:
— Mitä sinä olet tehnyt, hyvä mies? Nyt sitä ihmeessä ollaan. Herra
tilasi saappaat, mutta saappaatko nämä ovat?
Hän oli tuskin alkanut nuhdella, kun joku koputteli ulko-oven ripaa. He
katsoivat ulos ikkunasta ja näkivät miehen ratsun selässä pysähtyneen
mökin ulkopuolelle ja sitovan kiinni hevostaan. He avasivat oven:
ylhäisen herran renkipoika astui sisään.
— Hyvää päivää!
— Hyvää päivää! Mitä on asiaa?
— Herran rouva lähetti minut niiden saappaitten takia.
— Mitä sitten saappaista?
— Niin, herra ei tarvitse enää saappaita. Hän on lähtenyt tästä
elämästä.
— Mitä sinä puhut!
— Kun läksi teiltä, niin matkalla kuoli rekeen. Kun oli päästy kotiin
ja tultiin auttamaan herraa pois reestä, makasi tämä kuolleena ja
kankeana. Saimme hänet suurella vaivalla nostetuksi pois reestä.
Rouva lähetti minut sitten tänne: — Sano suutarille, että herra,
joka äskettäin kävi siellä ja jätti sinne nahkaa, ei enää tarvitse
saappaita; saappaiden sijaan olisi kiireesti ommeltava tohvelipari
ruumiille. Odota, kunnes tohvelit ovat valmiit, ja tuo ne mukanasi! Sen
takia minä olen nyt tullut tänne ja odotan, kunnes tohvelit valmistuvat.
Mihail otti pöydältä tähteeksi jääneet nahkapalaset, kääri ne kokoon,
otti myös valmiit tohvelit käteensä, löi niitä vastakkain, pyyhkäisi
esiliinallaan ja antoi ne pojalle. Poika otti tohvelit ja sanoi:
— Hyvästi, mestari ja emäntä. Hyvästi!