Semjonin vaimo oli tänä iltana saanut kotiaskareensa tavallista
aikaisemmin tehdyksi. Hän oli pilkkonut puut, kantanut vettä kaivolta,
antanut lapsille ruokaa ja itsekin syönyt. Hän pohti paraikaa
mielessään, milloin panisi leipätaikinan: tänäänkö vai vasta huomenna?
Jotakuinkin suuri kimpale oli vielä jäljellä.
— Jos Semjon on syönyt kylällä päivällistä, — ajatteli hän itsekseen, —
eikä syö paljon illalliseksi, riittää leipä vielä huomisen yli.
Matrjona kääntelee ja pyörittelee leipää käsissään ja ajattelee: —
Kyllä minä jätän huomiseksi taikinanteon. Jauhojakin on enää vain
yhteen leipomiseen. Perjantaihin asti on koetettava tulla toimeen.
Matrjona korjaa leivän pöydästä ja istuutuu pöydän ääreen paikkaamaan
miehensä paitaa. Paikatessaan hän ajattelee, mitenkä hänen miehensä
matka mahtanee onnistua.
— Kunpa se nahkuri vain ei pettäisi häntä! Miehenihän on hyvin
yksinkertainen. Hän ei itse petä koskaan ketään, mutta pienikin lapsi
voi hänet puijata. Kahdeksan ruplaa ei ole mikään pieni asia. Sillä
rahalla voi jo saada oikein hyvän turkin. Vaikkapa parkitsemattomista
nahoista, turkki se kuitenkin on. Viime talvi oli vasta talvi, kun sai
tulla toimeen ilman turkkia. Ei joelle voinut lähteä eikä minnekään.
Semjon ottaa kaikki talon riekaleet ylleen, kun menee ulos, eikä
minulle jää enää mitään. Tänään lähtikin niin aikaisin, olisi jo aika
hänen palata. Kunpa se junkkari ei vain istuisi missään kapakassa!
Tuskin oli Matrjona ehtinyt ajatella tämän, kun askeleita jo kuului
portaista ja joku astui eteiseen. Matrjona pisti neulan kiinni paitaan
ja läksi katsomaan. Hän näki, että tulijoita oli kaksi: Semjon ja tämän
seurassa tuntematon talonpoika huopasaappaissa ja lakitta päin.
Matrjona tunsi paikalla miehessään viinan hajua. Hän ajatteli itsekseen:
— Enkös arvannut oikein: ryypyn on ottanut.
Ja kun hän näki miehensä tulevan ilman kauhtanaa, vain mekkoon
puettuna, tyhjin käsin, sanaakaan sanomatta ja hämillään tuijottavan
eteensä, lakkasi hänen sydämensä melkein sykkimästä. Hän ajatteli:
rahat on Semjon ryypännyt jonkun kulkurin kanssa ja tuo kumppaninsa
vielä kotiinkin.
Matrjona päästi molemmat tupaan ja tuli itsekin sisään. Hän näki
tuntemattoman nuoren, laihan miehen, jolla oli yllään Semjonin
kauhtana. Kauhtanan alta ei näkynyt paitaa, eikä päässä ollut lakkia.
Tultuaan tupaan muukalainen jäi liikkumattomana seisomaan ovensuuhun
eikä nostanut edes katsettaan. Matrjona ajatteli: — Ei taida olla
mikään hyvä ihminen, kun on niin arka.
Matrjona rypisti otsaansa, meni uunin luo ja odotti, mitä tulijat
tekisivät.
Semjon otti lakin päästään ja istuutui penkille, ikäänkuin asiat
olisivat olleet aivan kuin pitikin.
— No, Matrjona, etkö anna meille illallista?
Matrjona mutisi jotakin itsekseen. Hän seisoi liikkumatta uunin
vieressä ja katseli päätään pudistellen milloin toista, milloin toista.
Huomatessaan eukkonsa olevan huonolla tuulella ei Semjon ollut sitä
ollenkaan näkevinään. Hän tarttui vierasta käteen ja sanoi: — Istuhan
toki, veikkoseni, ruvetaan syömään.
Vieras istuutui penkille.
— Etkö olekaan tänään mitään keittänyt?
Matrjona suuttui.
— Keittänyt olen kyllä, vaikka en sinulle. Mistä ihmiset elävät — —
Näytpä juoneen tolkkusikin. Läksit turkkia hakemaan ja tulet takaisin
kauhtanattakin; tuot lisäksi vielä kotiin alastoman kulkurin. Ei
minulla ole illallista tuollaisille juopporateille.
— Annapas olla, Matrjona, älä pauhaa tyhjää! Kysyhän ensin, kuka tämä
mies on...
— Sano sinä, minne olet rahat hukannut?
Semjon otti kauhtanasta esiin setelin ja näytti sitä vaimolleen.
— Tässä rahat ovat; Trifonov ei maksanut velkaansa, lupasi huomenna
maksaa.
Matrjona joutui aivan suunniltaan: turkkia Semjon ei ollut ostanut ja
oli antanut kauhtanansakin alastomalle ja tuonut tämän mukanansa kotiin.
Hän otti setelin pöydältä, pani sen jälleen talteen kirstuun ja sanoi:
— Minulla ei ole antaa illallista. En minä ole mikään kaikkien
alastomien renttujen elättäjä.
— Voi, Matrjona, pidä toki kielesi kurissa ja kuule, mitä sinulle
sanotaan.
— Juopuneelta kollolta ei kuitenkaan saa kuulla järkevää puhetta!
Ihmekös jos olin vastahakoinen menemään sinulle, juopporähjälle;
äitimuori antoi minulle liinavaatetta myötäjäisiksi, ja sinä olet sen
juonut; nyt läksit kylään ostamaan turkkia ja rahat olet juonut.
Semjon aikoi selittää vaimolleen, että hän oli juonut vain
parillakymmenellä kopeekalla, ja hän aikoi kertoa mistä oli miehen
löytänyt. Mutta Matrjona ei antanut hänelle suunvuoroa, vaan puhui niin
paljon ja niin nopeasti, että näytti siltä kuin hänen suustaan olisi
tullut monta sanaa yht'aikaa. Kymmenenkin vuoden vanhat asiat otti hän
nyt puheeksi. Matrjona puhui puhumistaan ja hyökkäsi sitten Semjonia
kohti ja tarttui hänen hihaansa.
— Annapas tänne minun mekkoni; muuta minulla ei ole, ja senkin ainoan
sinä olet minulta ottanut. Anna tänne mekko, senkin vietävän koira!
Semjon riisui mekon yltään. Silloin toinen hiha kääntyi nurin. Matrjona
riuhtoi toista hihaa, niin että saumat rasahtivat. Hän otti mekkonsa,
viskasi sen päähänsä ja tarttui ovenripaan. Hän aikoi lähteä tiehensä,
mutta pysähtyikin äkkiä: hänen mielensä oli kovasti kuohuksissa ja hän
tahtoi purkaa sisuaan; samalla hänen teki kovasti mieli saada tietää,
kuka tuo tulija oli.