Ensimäinen hyökkäys.
Nuo kolme kolonnaa, jotka marssivat meitä vastaan, eivät
näyttäneet pitävän erityistä kiirettä, melkein mataen ne etenivät
päivänpaisteisella tasangolla. Kun keskimmäinen joukko oli noin
4-500 askeleen päässä meistä, pysähtyi se, molemmat toiset sivustat
sitävastoin sulkivat meidät piiriin. Heidän tarkoituksensa oli
nähtävästi hyökätä kolmelta puolelta yhtä haavaa.
"Jospa meillä nyt olisi hyvä kuularuisku!" huudahti God. "Kyllä
silloin lakaisisin tasangon puhtaaksi parissakymmenessä minuutissa!"
"Niin, jospa olisi! Siitä emme paljonkaan kostu. Mutta kun ei meillä
nyt ole, niin..."
"Mutta kuulkaapas sitten, Allan! Mitä jos ottaisitte pyssynne ja
lähettäisitte tuolle pitkälle dromedarille tuolla alhaalla luodin
vatsaan! Tuolle päällikölle tuossa! Voitteko nähdä, kuinka hän
pöyhistelee! Noh, mitäs arvelette ehdotuksesta. Panenpa vetoa kaksi
yhtä vastaan, ett'ette osu häneen!"
Godin kiusanteko harmitti minua. Latasin pyssyni, heittäysin
vatsalleni ja tähtäsin. Tiesin pyssyni kantavan tarkasti 1000 jalan
päähän, mutta tässä täytyi minun tähdätä koko joukon korkeammalta ja
jotakuinkin umpimähkään. Laukaisin, mutta miten ollakkaan, God oli
sittenkin oikeassa! Pitkä päällikkö ei kaatunut. Sitävastoin syöksyi
muuan hänen henkivartioistaan kuolleena maahan.
Mutta tämäkös vasta minua ärsytti; varsinkin kun God ei voinut
olla minua kiusaamatta. Juuri kun päällikkö, joka oli kauheasti
säikähtynyt ensimäisestä laukauksestani, lähti pötkimään pakoon
osastonsa turviin, tähtäsin vielä kerran häneen ja laukaisin. Tällä
kertaa oli minulla parempi onni. Hän kaatui ja oli kuollut. Minun
täytyy tunnustaa, että hieman ylpeilin laukauksestani; niin julma voi
ihminen olla pelkästä turhamaisuudesta.
Meidän väkemme ylistivät ääneen riemuiten valkoisen miehen
loihtutaitoa, joka heidän mielestään ennusti voittoa, vihollisvoima
puolestaan alkoi levottomana peräytyä. Nyt tarttuivat Curtis ja
kapteenimmekin pyssyihinsä, mutta samassa kuului huutoa ja melua
sekä oikealla että vasemmalla puolellamme. Twalan väki oli noussut
rinteitä ylös ja hyökkäsi nyt sotureittemme kimppuun. Rajummin,
yhä rajummin kuului heidän sotaulvontansa. "Tsjele! Tsjele! Twala!
Twala!" -- se on "iske, Twala!" kirkui vihollinen, ja meidän väkemme
vastasi "Ignosi! Ignosi! Tsjele! Tsjele!"
Pian riehui taistelu kuumimmillaan. Hyökkääjäin ylivoima oli
niin suuri, että meidän ensimäinen puolustuslinjamme vähitellen
tungettiin taaksepäin, kunnes se vähitellen suli toiseen linjaan. Ja
parinkymmenen minuutin kuluttua täytyi kolmannenkin taistelulinjan
ryhtyä leikkiin. Pian makasi sadoittain ruumiita pitkin ylängön
rinteitä. Toistaiseksi oli vihollisten mieshukka suurempi kuin
meidän, mutta varsin epätietoiselta näytti, miten taistelu päättyisi.
Hetkisen kuluttua olisivat Twalan soturit ehkä päässeet kukkulan
harjalle. Silloin syöksyi Curtis yht'äkkiä esiin ja heittäysi
kuumimpaan taistelun tuoksintaan. God jälessä.
Kun soturit näkivät hänen kookkaan olentonsa keskellään, kohottivat
he kovan huudon. "Inkubu! Inkubu!" huusivat he, ja heidän ääneensä
tuli voitonkaiku.
Tästä hetkestä seurasi onni Ignosin joukkoja. Sillä vihollinen väisti
kauhistuneena Curtisin voimakkaita kirveeniskuja, ja pian syöksyivät
he hurjassa paossa alas jyrkkää mäenrinnettä.
Mutta entäs vasempi sivusta? Miten oli sen laita? Mainiosti. Juuri
nyt tuli muuan viesti juoksujalassa ilmoittamaan, että Twala
sielläkin oli kärsinyt pienen tappion. Lyhyesti sanoen, kaikki kävi
niinkuin pitikin.
Ei kuitenkaan kaikki. Oikealla oli muutamien Twalan uljaampien
soturien onnistunut tunkea meidän sotilaamme taaksepäin ja päästä
ylängölle. Ignosin tarkka silmä keksi samassa tuokiossa, mikä
vaara siinä uhkasi, ja yks kaks hyökkäsivät "valkoiset" torjumaan
vihollista. Puoleksi vasten tahtoani tulin minäkin temmatuksi
otteluun, ja ennenkuin aavistinkaan tappelin kuin villitty
jättiläisliutaa vastaan, joka pani parastaan saattaakseen minut niin
pian kuin mahdollista parempaan maailmaan. Muistan erityisesti erään
pitkän roikaleen, joka yhtäkkiä sukelsi nenäni eteen ja tähtäsi
minuun pitkällä, terävällä keihäällään. Jos hän olisi minuun osunut,
niin enpä, totta vie, nyt kertoisi ihmeellistä seikkailumatkaamme
lukijalle. Mutta kehuakseni itseäni, suoriuduin vallan erinomaisesti
pälkähästä. Heittäysin näet maahan aivan hirviön eteen, ja sitä hän
ei ollut odottanut: hän kompastui ja teki kuperkeikan ruumiini yli.
Ennekuin hän taas oli päässyt jalkeille, olin minä jo pystyssä, ja --
pam -- siinä hän makasi maassa revolverinkuula selässään.
Vähän sen jälkeen antoi joku minulle sellaisen taka-iskun, että
vaivuin maahan, ja sitten en enää tietänyt taistelun kulusta mitään.
Kun taas tulin tajuihini, makasin ylhäällä kukkulalla. God oli
kumartunut ylitseni valellen päähäni vettä ontosta kurpitsasta.
"No, kuinka on laitanne, vanha veikko?" kysyi hän levottomasti.
"Tuossahan menee!" vastasin minä katsellen ympärilleni. Hieman
kovalle otti, ennenkuin pääsin istumaan. "Näkyyhän tuo käyvän."
"Jumalan kiitos. Olin oikein kipeä, kun näin heidän kantavan teitä.
Luulin, että olitte mennyttä miestä."
"Ei, tällä kertaa pääsin hengissä. Mutta kuinka muuten käy?"
God kertoi minulle, että vihollinen kaikkialla oli ajettu takaisin;
hirveän paljon ihmisiä oli kaatunut, pari tuhatta meikäläisiä ja
kolme tuhatta Twalan väkeä. Minne vain silmänsä loi, näki kuolleita.
Se oli kauhea, kammottava näky.
Minä kömmin nyt pystyyn, niin hyvin kuin pääsin ja seurasin Godia
Curtisin luo, joka sotakirves kädessään neuvotteli innokkaasti
Ignosin, Infaduksen ja muutamien päälliköiden kanssa.
"Tulette kuin kutsuttu, Allan!" huusi hän minulle heti minut nähtyään.
"En laisinkaan käsitä, mitä ystävälläni Ignosilla on mielessä. Seikka
on tällainen: Näyttää siltä kuin aikoisi Twala piirittää joukkomme
näännyttääkseen meidät nälkään..."
"Ohoo, se kuuluu pahalta!"
"Niin, ja pahinta on se, että meiltä, kuten Infadus sanoo, puuttuu
vettä."
Infadus nyökkäsi. "Niin on valtiaani", sanoi hän. "Lähde ei riitä
tällaiselle joukolle ja on jo melkein tyhjä. Sen Twala hyvin tietää.
Sen vuoksi hän nyt tahtoo kiertää meidät kuten käärme antilopin,
sillä lailla luulee hän voivansa parhaiten kukistaa meidät. Ignosi ja
kaikki päälliköt ovat sitä mieltä, että meillä on vain kaksi tietä
valittavana: Joko meidän pitää päästä pohjoiseen päin tai myöskin
hyökätä koko voimallamme Twalan kimppuun. Inkubu, suuri taistelija,
tahtoo taistelua, se on norsun tapaista, se on aina valmis heti
ryntäämään päälle. Mitä arvelee nyt, Makumazahn, vanha viekas kettu?
Suo meidän kuulla ajatuksesi, sinä, joka öisin valvot! Ja sinä
Bougwan, kuultavasilmä, suo sinäkin äänesi kuulua."
"Mitä arvelet sinä, Ignosi?" kysyin.
"Ei isäni", vastasi entinen palvelijamme, "puhu sinä, ja anna minun
kuunnella, joka sinun rinnallasi olen vain lapsi viisaudessa."
Minä aloin siis selittää, mitä ajattelin asiasta. Mielestäni olisi
parasta, että me tekisimme rohkean hyökkäyksen Twalan joukkoa
vastaan, ja nyt jo heti, ennenkuin haavamme rupeisivat kirvelemään ja
jäsenemme kangistumaan.
Ignosin oli nyt esitettävä mielipiteensä; hän mietti hetken aikaa ja
sanoi sitten:
"Inkubu, Makumazahn ja Bougwan, uljaat valkoiset ystäväni! Infadus,
isäni veli! Uskolliset kukualaiset päälliköt! Nyt tiedän mitä
tahdon. Vielä tänä päivänä tahdon taistella Twalan kanssa; tahdon
panna kaikki alttiiksi siinä taistelussa, kuninkaannimeni ja elämäni
-- ja teidän elämänne. Te näette, kuinka ylänkö käyristyy kuin
puolikuu ja kuinka viheriä tasanko pistäytyy kuin kieli puolikuun
molempien sarvien väliin. Nyt on sydänpäivä; kun aurinko laskee,
tulee sinun, Infadus, lähettää väkesi ja yksi osasto meidän väkeämme
alas viheriälle kielekkeelle. Twala huomaa sen ja syöksyy silloin
kimppuumme koko voimallaan; mutta kieleke on kapea, niin että vain
yksi osasto kerrallaan voi taistella teitä vastaan ja senvuoksi ne
myöskin kaadetaan toinen toisensa jälkeen, ja koko Twalan väki näkee
taistelun, jonka vertaista ei kukualaisten maassa ole nähty. Inkubu
on seisova rinnallasi, jotta Twalan rohkeus lannistuisi nähdessään
hänen sotakirveensä välähtelevän 'valkoisten' rivissä. Mutta toista
osastoa -- sitä, joka seuraa 'valkoisia' -- johdan minä itse, ja
minua seuraa viisas Makumazahn."
Infadus nyökkäsi sanoen: "Hyvin puhuttu, kuningas!" -- Kummallista
väkeä nämä kukualaiset! Siinä nyt vanha päällikkö seisoi levollisena
ja kylmäverisenä kuunnellen, kuinka hän ja hänen soturinsa
lähetettiin melkein varmaa kuolemaa kohti. Hän ei hetkeäkään
epäillyt, hän tiesi, että hänen _velvollisuutensa_ oli tehdä,
niinkuin kuningas käski -- ja se riitti hänelle.
Ignosi jatkoi: "Sillä aikaa kun Twalalla on täysi työ taistella
Infaduksen väen kanssa, tulee 6,000 miehen -- kolmannen osan
sotajoukostamme -- hiipiä pitkin kummun oikeata sarvea ja hyökätä
Twalan vasemman sivustan päälle, toinen kolmasosa puolestaan pitää
huolen hänen oikeasta sivustastaan. Ja saattepa silloin nähdä, että
me voitamme! Bougwan, sinua pyydän seuraamaan niitä sotilaita,
jotka kulkevat oikeata sarvea pitkin. Välähdys sinun kiiltävästä
silmästäsi, rohkaisee soturien sydäntä!"
Nyt ryhdyttiin suurella kiireellä valmistuksiin taistelua varten.
Sotilaille jaettiin ruokaa ja juomaa, ja tuskin oli tuntiakaan
kulunut neuvottelustamme, kun jo kaikki ne 18,000 miestä, jotka vielä
olivat hengissä, seisoivat valmiina lähtemään liikkeelle.
God astui Curtisin ja minun luokseni. "Jää hyvästi, Henry!" hän
sanoi. "Ja jääkää hyvästi, Allan. Minä seuraan oikeata sivustaa ja
ellemme enää tapaa toisiamme, niin..." Hän vaikeni ja ojensi meille
kätensä, jota me ääneti puristimme.
Curtisin syvä ääni vavahti hiukan, kun hän sanoi: "Niin, me alotamme
nyt vaarallisen leikin, ja luulen tuskin näkeväni huomispäivän
aurinkoa. Minunhan pitää seurata 'valkoisia', ja me kaadumme ehkä
kaikki yhtenä miehenä. Hyvästi, ystäväni! Hyvästi, God, ja te, Allan.
Jumala teitä siunatkoon! Ja kiitos teille molemmille avustanne.
Toivon, että onnellisesti suoriudutte tästä ja saatte paljon
timantteja. Mutta", lisäsi Curtis, "jos hengissä pääsette, niin
totelkaa neuvoani ja elkää enää koskaan ruvetko tekemisiin ihmisten
kanssa, jotka tahtovat tulla kuninkaaksi."
Vielä kerran puristimme toistemme käsiä. Sen jälkeen meni kukin
omalle taholleen. Henry Curtis seurasi Infadusta asettuen hänen
rinnalleen "valkoisten" etupäähän. God seurasi oikeata sivustaa. Ja
minä liityin raskain mielin kuningas Ignosiin, joka kokosi väkensä
ympärilleen Infaduksen sotilaitten taakse.