"Entäs sinä, veli?"
"Joitakin päiviä sitten heitin rahalla Gretryn konttorissa, menenkö
mukaan, ja minulla oli sellainen tunto, että raha kääntyy niinkuin
ajattelin."
"Ja teitte hyvästi rahaa", sanoi Laura. "Hra Court kertoi. Se oli
mainiota."
"Se oli valitettavaa, Laura", sanoi hra Cressler painavasti. "Toivonpa,
että kerran saamme tältä mieheltä juhlallisen lupauksen, ettei hän
koskaan pelaa enää."
Laura katsoi pitkään. Sana 'pelaa' oli epäilyttävä. Se merkitsi jotain
pahaa. "Pelaa", mumisi hän. "Se tietää pahaa."
"Ne sanovat sitä myymiseksi ja ostamiseksi", jatkoi Cressler, "siellä
La Salle kadulla. Mutta vedonlyöntiä se on. Se on keinottelua viikkojen
ja kuukausien markkina-arvoilla. Lyötte vetoa siitä, että vehnän hinta
nousee. Minä väitän sen laskevan. Nuo syvänteen herrat eivät omista
sitä vehnää, eivät sitä näekään. Eivät tiedä, mitä sillä tekisivät, jos
sitä heillä olisi. Eivät välitä viljasta vähääkään. Mutta farmareita
on tuhansia Iowassa ja Kansasissa tai Dakotassa, jotka välittävät ja
satoja tuhansia köyhiä Europassa, joille se on tärkeämpi asia vielä
kuin farmareille. Tarkotan niitä, jotka viljan tuottavat ja niitä,
jotka sen syövät. Se on heille elämän ja kuoleman kysymys. Ja heidän
Välillään on Chicagon keinottelija, joka kohottelee ja alentelee sen
hintoja kukkaronsa täytteeksi. Ymmärrätkö, Laura mitä tarkotan?"
Cressler oli käynyt kovin vakavaksi. Laura kuunteli tarkasti.
"Katsos nyt, mitä tarkotan", jatkoi hra Cresssler. "Jos me poljemme
viljan hinnat kovin alas, niin kärsii viljaa kasvattava farmari.
Ja jos me sen ylettömästi kohotamme, niin kärsii köyhä, joka sen
syö. Ja Euroopan köyhäin ruoka on leipä, eikä liha ja perunat kuten
meidän. Kummankin kärsimyksien tasaamiseksi on vain yksi keino: pitää
hinnat keskitasolla. Jos ne siitä heilahtavat, kärsii jompikumpi. Ja
keinottelijat vain kohottelevat ja alentelevat. Ajatelkaa vain, että
satojen tuhanten leipä on pörssin keinottelijakourallisen käsissä.
Jos ei sitä voi maksaa, on nälkä vieraana. Ja farmarin täytyy myydä
viljansa, halusi tai ei, Chicagon herrain määräämään hintaan, vaikka se
toisi hänelle vararikon."
Laura nyykäytti päätään. Hän kuunteli mielenkiinnosta tätä ensi
läksyään talousopista.
"Ja se on vain asian toinen puoli", jatkoi Cressler huolimatta
Jadwinin säveistä vastalauseista. "Minä myönnän, että olen tässä
keinottelukysymyksessä ihan järkähtämätön. Pidän teille saarnan jos
suvaitsette. Olen itse keinotellut ja saattanut yhden ihmisen tuhoon.
Nuo pelurit, jotka sanovat tekevänsä kauppaa — kuinka monta lupaavaa
nuorta miestä olenkaan nähnyt sen vievän kumoon! Se on niin helppoa
kuin kadun yli käynti. Muutamassa tunnissa tekee kolme, neljä sataa,
tuhantisenkinen tuskin sormeaan kohottaen.
"Ajatelkaa mitä se merkitsee viidenkolmatta vanhalle pojalle, joka
saa konttoristin palkkaa 75 kuussa. Kymmenen vuotta saisi hän säästää
tuhatta dollariaan ja tässä se on saatavissa kädenkäänteessä. Miten
hän pysyisi erillään keinottelusta! Hän jättää kunniallinen toimensa
ja alkaa roikkuilla La Salle kadulla. Voittaa vähän, enemmänkin, ja
on kiinni niin ettei pääse irti ja jonain päivänä joku miljoneeri
sormenkoukistuksella heittää hänet nurin niskoin kumoon. Hän ei enää
kykene kunnon työhön ja maleksii pörssin vaiheilla kunnes vanhenee
ja on mennyt. Minä sanon, että tämä pörssipeli on niin kiehtovaa,
ettei kukaan kokematon voi sitä aavistaa. Se on pahempaa kuin viini,
morfiini. Se tarttuu ja vetää, vetää, kunnes ei pääse sen kurimuksen
kurtusta... Jadwin, pysy siitä poissa poikani."
Jadwin nauroi ja pannen sormensa Cresslerin rinnalle, kuin vaihdetta
kääntäen, sanoi: "Neiti Dearborn, käännetään hänet toiselle tolalle.
Hänellä on hyvä tarkotus, mutta joskus joku kääntää tämän ratavaihteen
auki."
Hyväntahtoisesti nauroi Cressler muiden mukana, mutta Lauran hymy oli
vakava. Samalla olikin harjotus edennyt niin pitkälle, että Page huusi:
"Laura — Beatrice — kolmas näytös!"
"Aijai, pitää juosta", sanoi Laura, kirjansa siepaten. "Herra Gerardy
on ankara."
Hän kiirehti huoneen toiselle puolelle, jossa ohjaaja jakeli neuvojaan.
Nti Gretry lausui juuri osaansa ja kesken hänen puhettaan oli
Lauran, herttuattaren, astuttava esille. Hän lausui ensi lauseensa
ja sai ohjaajalta ihastuneen, ranskankielisen kiitoksen. Laura oli
ruhtinaallinen ja hra Gerardy kierteli ympäri kuiskien: "Hän on mainio.
Menestyisi suuremmoisesti näyttämöllä."
Mutta täti Wess ei ollut oikein vakuutettu. Hän sanoi Corthellille:
"Se on hänen korskea ryhtinsä. Kyllä tunnen. Noin hän tervehtii nuoria
herroja, Pagen tuttavia, kotona."
"Minä olen ihan kuolla harmista", selitti Page nauraen. "Tuon
tuttaviani kotiin ja haluaisin, että he pitäisivät sisarestani. Ja
Laura tulee ylhäisesti astellen ja sanoo väärin heidän nimensä, kuin ei
asia olisi enemmän arvoinen eikä välitä kuunnella mitä he sanovat. Minä
saan hävetä niin että."
Kello 10 saatiin harjoitus loppuun, tarjottiin keveä illallinen. Sen
jälkeen alkoi Laura tehdä lähtöä itsekseen ihmetellen, kuka häntä
saattaisi Landry, Jadwin vaiko Corthell. Päivä oli ollut aurinkoinen,
mutta nyt kuului satavan. Rva Cressler pyysi heitä jäämään yöksi, mutta
Laura kieltäytyi. Jadwin ehdotteli Cresslerille vaunujen tilausta, kun
Corthell ilmoitti jo tilanneensa. Ja hän sai saattaa tytöt kotia.
Kun oli sanottu hyvästit, sanoi Page Landrylle: "Voithan tulla tädin ja
minun kanssa samoihin vaunuihin, niin saat sateenvarjon meiltä."
Poika aikoi ensin kieltäytyä. Hänellä ei ollut varoja tilailla vaunuja,
mutta hän oli liian ylpeä ajamaan toisen maksamissa. Mutta Page
piti hänelle rippisaarnan, ei sanonut ottavansa vastuulleen toisen
mahdollista keuhkokuumetta.
"Hyvä", sanoi hän, "Jos saan antaa ajajalle dollarin."
Page puri huulensa yhteen ja sanoi: "Mies, joka voi heitellä dollarin
juomarahoja, voi myös ottaa ajurin lähimmästä kulmasta."
"Seitsemänkymmentäviisi sitten, vähemmällä en voi tulla", sanoi hän
päättävästi. Ja Page sanoi: "Olkaa hyvä, herra Landry Court, ja
saattakaa minut ajuriin.." Ja sillä se oli päätetty.
Corthell saattoi Lauran alas portaita pitäen sateenvarjoa niin että
itse kastui. Hyvästit huudettiin ja taiteilija auttoi Lauran vaunujen
ovesta sisään.
Tyttö istuutui mukavasti, korjasi hameensa asentoa ja huudahti: "Onpa se
sadetta. Kuka olisi uskonut. — Pelkäsin ensin ettette tulisi. Teillähän
kuului olleen tärkeä komitean kokous. Taideinstituutin palkintoja, vai
mitä?"
"Olihan sitä", sanoi mies välinpitämättömästi. "Se taisi olla tärkeätä
sille laitokselle. Mutta minulle on nykyisin vain yksi asia tärkeä.
Olla teidän luonanne. Sen mutaan olen koko elämäni järjestänyt."
"Ja pitäisikö minun tuota uskoa?" ilakoi tyttö. Muilta rakastajiltaan
olisi hän tähän saanut innokkaita vastalauseita vastaukseksi, mutta hän
tiesi, että Corthell ei tekisi samaa kuin muut, ja se antoi hänelle
erityisen viehätyksen.
"Merkillistä", sanoi taiteilija. "Enhän ole enää poikanen. En innostu.
Olen tuntenut monia naisia ja nähnyt kylliksi sitä, mitä rakkaudeksi
sanotaan, tietääkseni, kuinka tyhjä se on. Olin luullut runoilijan
erehtyneen ihanteellisuudessaan ja uskotelleen vain toiveitaan. Mutta",
jatkoi hän syvään hengähtäen, "_tämä_ onniko _minulle_! Ja kuitenkin
on se ihme tapahtunut. Väärässä ovat runoilijat. Ne eivät ole olleet
kyllin ihanteellisia. Tahtoisin — — mutta mitäpä siitä."
"Mitä tahtoisitte?" kysyi Laura, kun toinen niin äkkiä keskeytti. Hän
tiesi jo ennen kuin ennätti sanoa, että olisi ollut parempi, jos ei
olisi kehottanut Corthellia jatkamaan. Ja myöntäessään itselleen, että
oli hallinnut että keskustelu kääntyisi tälle tolalle, hän havaitsi
koketeeraavansa ja se merkitsi hänen arvonsa alenemista omissa
silmissään. Itsekin ihmetteli hän sitä, että tämän miehen seurassa
häntä johtivat päähänpistot eikä järki. Landryn ja Jadwinin seurassa
hän hallitsi itsensä hyvin; edelliselle oli hän vanhempi sisar ja
jälkimäisen seurassa heräsi hänessä kaikki vakava. Mutta Corthell sai
liikkeelle hänen sisässään uinuvat salavoimat eikä hän hetkeksikään
sukupuoltaan unohtanut. Tuo pani hänet hieman pelkäämään, mutta
toiselta puolen halusi hän sitä. Sillä välin Corthell vastasi:
"Toivon, että te sanoisitte jotain, en tiedä mitä, minulle. Edes
vähänkin."
"Mutta mitä osaan minä sanoa, mitä?"
"Teidän on sanottava kyllä tai ei minulle. Tätä minä en kestä."
"Mutta miksi tehdä loppu? Miksei jatkaa näin? Hyvähän näin on? En
haluaisi muutosta. — — — Mutta mehän olemme perillä."
Vaunut ajoivat portaitten eteen. Täti ja Page olivat jo sisällä. Kun
vaunut vierivät pois, sanoi Laura:
"Tulkaa sisään. Kirjastossa on tuli pesässä."
Mutta Corthell ei tullut, veti vain hansikkaansa ja ojentaen kätensä
sanoi:
"Olen siis saanut vastauksen. Ette halua muutosta. Se merkitsee, että
ette rakasta minua. Jos rakastaisitte, haluaisitte muutosta, kuten minä
haluan, haluaisitte hartaasti uusia taivaita ja uutta maata."