Kun Pausanias kutsuttiin kotiin, hän — ihmeellistä kyllä — totteli.
Mutta se johtui siitä, että hän luotti suureen vaikutusvaltaansa, joka
hänellä oli maanmiestensä keskuudessa. Hänet haastettiin oikeuteen,
mutta mahtavien ystäviensä avulla hänet pääasiassa vapautettiin.
Ylipäällikkyyttä hän ei kuitenkaan saanut takaisin. Spartassa hän ei
enää viihtynyt, vaan matkusti omasta aloitteestaan Bysantioniin, missä
hän useita vuosia hallitsi tyrannina ja pääsi persialaisten kuninkaan
erikoiseen suosioon sulkemalla Bosporoksen Attikan meriliitolta. Ajan
pitkään tämä kuitenkin kävi hänelle ylivoimaiseksi, ja noin vuonna 470
liiton sotapäällikkö Kimon valloitti hänen asuinpaikkansa. Pausaniaan
itsensä onnistui paeta Persian alueelle ja siellä hän sai toisen
ruhtinaskunnan Troian seuduilla.
Neljän vuoden kuluttua hän kuitenkin sai eforeilta käskyn saapua
viipymättä Sparttaan, sillä uhalla, että häntä muuten kohdeltaisiin
kuin valtion vihollista. On vielä ihmeellisempää kuin edellisellä
kerralla, että hän nyt totteli. Mutta luultavasti hän siten halusi
osoittaa, että hänellä muka oli puhdas omatunto. Sitä paitsi hän
toivoi voivansa tehdä syyttäjänsä vaarattomiksi lahjomalla heidät
Persian kullalla. Hänen matkallaan oli kuitenkin myös suoranaisempiakin
tarkoitusperiä. Todennäköisesti hän aikoi käyttää hyväkseen tuntemaansa
Spartan valtion heikkoa kohtaa, heloottikysymystä, päästäkseen sen
yksinvaltiaaksi ja sitten luovuttaakseen sekä Lakonian että muun
Kreikan Persian kuninkaalle.
Hänen syyttäjiensä oli vaikea päästä häneen käsiksi laillista tietä,
kun heiltä puuttui varmoja todistuksia. Pausanias oli näet ollut
niin varovainen, että oli antanut raivata pois tieltään käyttämänsä
sanansaattajat. Syytetty riemuitsi.
Mutta kun eforeille kerrottiin, että hänellä oli joitakin salakähmäisiä
puuhia heloottien keskuudessa, hän alkoi jälleen menettää varmuutensa.
Ja aivan odottamatta joutui eforien käsiin todistus hänen petollisesta
yhteydestään Persian kuninkaan kanssa. Muuan Pausaniaan uskotuista
jätti eforeille erinomaisen tärkeän kirjeen, jonka tämä oli hänelle
antanut vietäväksi suurkuninkaan asiamiehelle. Mies oli erittäin
kiintynyt Pausaniakseen, eikä hänen päähänsä olisi milloinkaan voinut
pälkähtää tämän kavaltaminen. Mutta kun kirje uskottiin hänelle, hän
oli alkanut miettiä sitä levottomuutta herättävää tosiseikkaa, ettei
ainoakaan Pausaniaan aikaisemmin käyttämistä sanansaattajista ollut
palannut takaisin; ja haluten tälle seikalle selvitystä hän varovasti
avasi käärön. Miltä hänestä mahtoikaan tuntua huomatessaan, että
kirjelmän lopussa vastaanottajaa kehoitettiin surmaamaan sanantuoja!
Hän näytti asiakirjan eforeille, ja nämä järjestivät maankavaltajalle
ansan. He neuvoivat sanansaattajaa pakenemaan erääseen majaan, joka
kuului Poseidonin temppelin alueeseen, ja piiloutuivat itse sinne,
niin että voivat kuulla, mitä siellä keskusteltiin. Pausaniaalle
ilmoitettiin sitten, mitä sanansaattaja oli tehnyt, ja hän kiiruhti
itse temppeliin. Aavistamatta lainkaan kuuntelijoiden läsnäoloa hän
puhui nyt lähetin kanssa avoimesti koko asiasta, vakuutti, ettei
miehellä ohut mitään pelättävää ja kehoitti häntä heti lähtemään
matkaan kirjeineen.
Nyt eforit päättivät vangita Pausaniaan. Mutta muuan heistä oli
antanut hänelle pakenemisvihjauksen. Miten asia nyt lienee ollutkin —
varmaa on vain, että hän pakeni erääseen rakennukseen läheisen Athenen
temppelin alueelle. Eforit antoivat silloin muurata umpeen pyhäkön
portit. Kerrotaan, että hänen vanha äitinsä olisi ollut innokkaimpia
kivien kantamisessa. Jotta voitaisiin valvoa pakolaisen tekoja, eforit
antoivat nostaa pois temppelin katon. Ja kun huomattiin vangin olevan
kuolemaisillaan nälkään, vietiin hänet ulos pyhäkön edustalle, jottei
hänen ruumiinsa saastuttaisi temppeliä. Siellä hän nääntyi ja heitti
henkensä — Plataian muinainen laakeriseppelein kruunattu voittaja.
Pausaniasta suurempi mies joutui myöskin kärsimään hänen häviöstään, se
mies, jonka ansiota oli suurin kaikista kreikkalaisten voitoista.
THEMISTOKLEEN POLITIIKKA PERSIALAISTEN VOITTAMISEN JÄLKEEN JA HÄNEN
TRAAGILLINEN LOPPUNSA.
Themistokles oli Salamiin voiton jälkeen Kreikan suurin ja eniten
ihailtu mies. Sen tunnustivat vieläpä sparttalaisetkin. He kutsuivat
hänet kaupunkiinsa, ja tämä pidättyväinen ja kiitostaan säästävä kansa
pani toimeen ainutlaatuisia kunnianosoituksia. Kerrotaan myöskin, että
kun hän ensimmäisissä olympialaiskisoissa voittonsa jälkeen näyttäytyi
kilparadalla, katsojat eivät lainkaan välittäneet kilpailuista, vaan
näkivät ainoastaan hänet ja tervehtivät häntä kättentaputuksin, missä
ikinä hän kulki. Se oli kukaties hänen elämänsä onnellisin päivä,
ja hän lausui ystävilleen: »Nyt olen saanut korvauksen kaikista
ponnistuksistani Hellaan hyväksi.»
Niin selvänäköinen valtiomies kuin Themistokles ei kuitenkaan voinut
pitää Hellaan tulevaisuutta turvattuna, niin kauan kuin kaksi
tasaväkistä valtiota kilpaili johtovallasta. Hänen päämääränään oli,
että Ateenasta tulisi maan mahtavin valtio, joka ottaisi käsiinsä
helleenien hegemonian. Siitä syystä hän etupäässä ryhtyi ympäröimään
kaupunkia vahvoilla varustuksilla, kun sitä nyt ruvettiin rakentamaan
uudelleen. Mutta heti kuin sparttalaiset saivat vihiä siitä, mitä oli
tekeillä, he alkoivat aavistaa Themistokleen tulevaisuudensuunnitelmia
ja esittivät vastalauseensa sillä tekosyyllä, että lujasti
linnoitetusta Ateenasta saattaisi uudessa sodassa tulla »barbaareille»
tukikohta.
Theba oli tosiaankin aikaisemmin jonkin verran ollut persialaisten
tukikohtana. Mutta ateenalaiset eivät tietenkään alistuneet siihen,
että heidän omiin asioihinsa tällä tavoin sekaannuttiin. Toisaalta he
kuitenkaan eivät uskaltaneet ärsyttää sparttalaisia, niin kauan kuin
muurit vielä olivat keskeneräisiä. Themistokles keksi silloin keinon.
Hänen neuvostaan ateenalaiset sanoivat lähettävänsä vastaukseksi
lähetystön Sparttaan. Themistokles valitutti itsensä tähän lähetystöön
ja lähti heti matkalle. Mutta hän kielsi ateenalaisia lähettämästä
muita jäseniä — ne olivat Aristeides ja muuan toinen mies — ennenkuin
muurit oli ehditty rakentaa niin korkeiksi, että ne kelpaisivat
puolustukseen. Sillä aikaa hän lupasi kyllä pitää huolta asioista.
Kun hän nyt saapui Sparttaan, ei hän lainkaan yrittänyt kiireesti
päästä hallituksen puheille. Aina kuin häneltä kysyttiin, miksi hän ei
sitä tehnyt, hän vastasi vain odottavansa tovereitaan. Hän ei voinut
käsittää, miksi he eivät olleet vielä saapuneet. Heille oli ilmeisesti
sattunut jokin este, mutta varmaan he pian saapuisivat. Sillä aikaa
Ateenan koko väestö, sekä miehet, naiset että lapset uurastivat
muurinrakennustyössä minkä ehtivät.[135] Ja pian siitä saapui huhuja
sparttalaisille. Mutta Themistokles varoitti heitä uskomasta ihmisten
juoruihin ja neuvoi heitä sen sijaan lähettämään joitakuita parhaita
miehiään Ateenaan hankkimaan luotettavia tietoja. Samaan aikaan hän
itse lähetti sinne käskyn pidättää sparttalaiset, kunnes hän itse olisi
palannut, mutta menetellä siinä niin, että se herättäisi huomiota
mahdollisimman vähän.
Samassa saapuivatkin vihdoin Themistokleen toverit tuoden sen
ilahduttavan tiedon, että muuri oli jo tarpeeksi korkea. Silloin
hän heitti pois naamarin. Hän astui Spartan hallituksen eteen ja
selitti suoraan, että Ateena oli jo muureilla ympäröity. »Ja yhtä
vähän», hän lisäsi, »kuin ateenalaiset pyysivät teiltä lupaa silloin,
kun he tekivät rohkean päätöksensä hylätä kaupunkinsa ja nousta
laivoihin, yhtä vähän he nyt tarvitsevat teidän lupaanne kaupunkinsa
linnoittamiseen.»
Tapahtuneeseen tosiasiaan sparttalaiset alistuivat, vaikkakin
sisimmässään napisten. Kostaa Themistokleelle, joka oli heidät
pettänyt, he eivät uskaltaneet, koska hän oli ollut kyllin varovainen
hankkiakseen täyden koskemattomuuden pantin.
Sitten Themistokles sai maanmiehensä varustamaan Peiraieuksen
satamakaupunginkin lujilla varustuksilla. Silloin hän oli voittanut
pelin.
Mutta hän oli myöskin saanut osakseen sparttalaisten verisen vihan ja
se oli vähitellen aiheuttava hänen oman tuhonsa.
* * * * *
Themistokleen isänmaallensa suorittamat palvelukset olivat erinomaisen
suuret. Suuri oli myöskin ateenalaisten kiitollisuus — niin kauan
kuin sitä kesti. Niin pysyväistä se kuitenkaan ei ollut, että se ajan
oloon olisi kyennyt vastustamaan hänen valtiollisten vastustajainsa ja
kadehtijainsa houkutuksia. Hänen ja Aristeideen välinen sovinto oli
ollut vain tilapäistä. Hänen vanha vastustajansa näki kernaasti, että
Themistokleskin sai maistaa ostrakismoksen seurauksia. Themistoklesta
vastusti myöskin vaikutusvaltainen puolue, joka tahtoi säilyttää
rauhan ja ystävyyden Spartan kanssa. Tämä suunta sai johtajan uudesta
nousevasta auringosta, _Kimonista_, Miltiadeen pojasta, jonka voittojen
maine yhä enemmän ja enemmän himmensi Themistokleen kunniaa. Lisäksi
tulivat vielä kaikki ne, joita tympäisi se, ettei Themistokles juuri
pannut kynttiläänsä vakan alle, ja joiden mielestä hän senvuoksi hyvin
ansaitsi nolauksen. Eikä hän totta totisesti koettanut välttää yhäkään
ärsyttämästä kadehtijoitansa. Kansankokouksessakin hän voi mäjähyttää
heille vasten kasvoja: »En ymmärrä, miksi teidän sisunne ei anna teidän
jatkuvasti nauttia hyviä töitä samalta mieheltä!»
Suurta paheksumista hän herätti myöskin ahneudellaan, joka tuntui
sitäkin räikeämmältä Aristeideen epäitsekkyyden taustaa vasten.[135]
Niin korvaamaton kuin Themistokles olikin hädän hetkellä, tämä
kunnianhimoinen ja häikäilemätön luonne ei juuri soveltunut levon ja
rauhan päivinä ajan pitkään valtiota johtamaan. Häneltä puuttui sitä
laillisen järjestyksen ymmärtämistä, sitä kunnioitusta toisten oikeutta
ja vastakkaisia mielipiteitä kohtaan, mitä vaaditaan siltä, jonka on
oltava korkeimman valtiovallan edustajana säännöllisissä oloissa.
Kaikkine suurine ominaisuuksineen hänestä tuli yhteiskuntaelämää
häiritsevä aines. Aina hän puuhaili Aristeidesta ja Kimonia vastaan
ja häiritsi hyvää suhdetta Sparttaan. Kotirauhan vuoksi täytyi joko
hänen tai Aristeideen tai Kimonin poistua. Poistettavaksi joutui
Themistokles. Hänet karkoitettiin ostrakismoksella — samoihin aikoihin,
jolloin Pausanias sai poistua Bysantionista. On säilynyt Themistokleen
nimellä varustettu saviliuska siitä äänestyksestä, jolla ateenalaiset
ajoivat maanpakoon sen miehen, joka oli perustanut Ateenan suuruuden.
— Mutta ostrakismoshan ei ollut toki rangaistus — »se oli vain»,
kuten Plutarkhos niin sattuvasti sanoo, »keino, jonka varjossa kateus
sai keventää sydäntään, sai tuntea ilon nöyryyttää ylimpiä ja purkaa
kiukkuansa epäluottamuksensa ilmaisuun.»
Maanpakolainen asettui Argokseen ja ryhtyi siellä yhteyteen Sparttaa
Peloponnesoksella vastustavan puolueen kanssa. Sparttalaiset
katkeroituivat yhä enemmän tälle vaaralliselle miehelle, joka
kaikkialla oli heidän tiellään. Kun Pausaniaan kavallus tuli
ilmi, he iloitsivat ajatuksesta päästä lopultakin käsiksi myös
Themistokleeseen. He lähettivät lähettiläitä Ateenaan syyttäen häntä
sekaantumisesta Pausaniaan vehkeilyihin. Vainajan jälkeenjätössä
piti nimittäin löydetyn kirjeitä, jotka viittasivat siihen. Tämän
johdosta sparttalaiset vaativat samaa rangaistusta Themistokleelle kuin
Pausaniaallekin.
Themistokleen laajasuunnitelmaiseen politiikkaan ei olekaan
soveltumaton olettama, että hän olisi antautunut yhteyteen sen miehen
kanssa, joka sparttalaisten ensimmäisestä miehestä oli muuttunut
heidän hallituksensa vaarallisimmaksi viholliseksi. Mutta ainoastaan
niin pitkälle hän silloin on ollut mukana, kuin oli kysymyksessä
vahingoittaa Sparttaa, Ateenan luonnollista vihollista. Ei tarvinne
sanoakaan, ettei Themistokles ollut osallinen Pausaniaan suunnitelmissa
jättää Kreikka Persian kuninkaalle. Kansalaisilleen osoittamassaan
kirjeessä hän on pukenut sydämensä käsityksen tästä asiasta seuraaviksi
sanoiksi: »Vihamiehenihän ovat aina syyttäneet minua vallanhimosta
ja kyvyttömyydestä ketään muuta tottelemaan. Mutta kuinka olisinkaan
silloin halunnut jättää itseni ja Hellaan barbaarien ja vihollisten
valtaan?» Yhtä kaikki hänen monien vihamiestensä onnistui saada hänet
syytetyksi kansankokouksessa valtiopetoksesta, ja veljellisessä sovussa
ateenalaiset ja sparttalaiset lähettivät miehiä vangitsemaan hänet,
missä hänet tapaisivatkin.
Themistokles vältti kuitenkin pakenemalla heidän aikeensa. Silloin
kansankokous julisti hänet valtionkiroukseen, niin että kuka
hyvänsä sai hänet rankaisematta surmata. Hänen nimensä piirrettiin
maanpetturien häpeäpaaluun, ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Kuin
villipetoa ateenalaiset ajoivat suurinta poikaansa takaa maasta maahan,
kunnes hänestä lopultakin pakosta tuli se, miksi hänen vihamiehensä
tahtoivat hänet tehdä, ja hän pyrki siihen ainoaan pakopaikkaan, mikä
turvattomalle oli enää avoinna: suurkuninkaan maahan. Hänen luokseen
kokeneet valtiomiehet olivat aina tervetulleita, sillä tilaisuuden
tullen he voisivat tehdä hänelle arvokkaita palveluksia.
Suuri persialaissota oli tuohon aikaan häiriintyneenä. Kserkses oli
vähän aikaisemmin — vuonna 465 — murhattu, ja hänen lähinnä vanhin
poikansa, _Artakserkses_, oli veljenmurhalla raivannut itsellensä
tien valtaistuimelle. Uusi suurkuningas, joka tiesi, miten lahjakas
ja ovela mies maanpakolainen oli, osoitti hänelle suurta kunniaa ja
antoi hänelle ruhtinaskunnan Vähässä-Aasiassa. Täällä hän hallitsi aina
kuolemaansa saakka noin 450. Että hän sai olla rauhassa ateenalaisilta,
riippui siitä, että nämä olivat jälleen joutuneet epäsopuun
sparttalaisten kanssa. Taru kertoo, että hän myrkyllä päätti päivänsä
päästäkseen auttamasta suurkuningasta isänmaataan vastaan. Jonkin aikaa
Artakserkseellä oli ollut tekemistä muissa valtiollisissa kysymyksissä,
mutta vihdoin hän sai vapaat kädet kääntyäkseen kreikkalaisia vastaan,
ja silloin oli Themistokles vaikean ratkaisun edessä.
Niin päättyi sen miehen ura, joka ratkaisevammalla tavalla kuin kukaan
muu helleenisen heimon mies, oli vaikuttanut maailman kehitykseen.
»Hänen elämänsä», sanoo Eduard Meyer, »sattui aikaan, jolloin
maailmanhistorian suurin ratkaisu tapahtui, ja hän määräsi siinä
lopputuloksen. Mutta hänen kävi niinkuin monien muiden valtiomiesten,
jotka vailla monarkin lujaperustaista mahtiasemaa ainoastaan neronsa
voimalla ovat taistelleet itselleen kansansa johdon ja tempaavat
kovakorvaiset joukot mukaansa: hän kohosi niin valtavasti aikalaistensa
yläpuolelle ja näki niin verrattomasti paremmin kuin he, mitä
tuleman piti, että suuri joukko ei jaksanut häntä seurata. Hädän ja
ahdistuksen hetkellä kaikki ryhmittyivät hänen ympärilleen, mutta kun
oli päästy sitten lepoon ja rauhaan ja jokapäiväisen elämän vehkeilyt
ja pikkumaisuudet olivat jälleen alkaneet, silloin joukot kääntyivät
pois hänestä. Mutta mykistyvä ei ole koskaan tuomio, joka kohtaa
ateenalaisia siitä, että he karkoittivat pois ja ajometsästyksin
ahdistivat suurinta miestä, minkä heidän yhteiskuntansa koskaan oli
synnyttänyt.» Themistoklesta kohdanneen oikeusmurhan teki Aristeideen
puolue. Tämä on ruma pilkku »oikeamielisen» muistossa. Se osoittaa,
miten politiikka voi turmella parhaankin luonteen.
* * * * *
Kreikkalaisten vapaussodan päivien kaksi loistavinta hahmoa oli
traagillisella tavalla päättänyt päivänsä. Muutama vuosi sen jälkeen
kuoli myöskin Themistokleen vanha kilpailija Aristeides, kaikkien
kansalaistensa kunnioittamana.[137]