Uskomaton seikka oli tapahtunut: helleenien pieni kansakunta — vieläpä
itse asiassa vain murto-osa siitä — oli voitokkaasti torjunut sekä
maailmaahallitsevan suurkuninkaan että mahtavien karthagolaisten
hyökkäykset. Vapaa kansalaishenki oli loistavasti kestänyt vaikeimman
kaikista koetuksista sparttalaisten rautaisen kurin sekä etevien
valtiomiesten ja sotapäälliköitten johdolla. Ylpeä tietoisuus
urotöitten suorittamisesta, joiden vertaisia maailma ei ollut
nähnyt sankariajan päivistä lähtien, elähdytti kaikkia taisteluun
osaaottaneita kreikkalaisia. Helleenien kansakunta oli taistellut
itselleen ensimmäisen sijan kaikkien maan kansojen joukossa. Kreikan
aseisiin ja Kreikan politiikkaan perustui nyt maailmanhistorian kehitys.
Vasta suuri vaara, jonka kreikkalaiset nyt olivat kokeneet, opetti
heitä oikein arvioimaan niitä aarteita, jotka he olivat olleet vähällä
menettää: vapauttaan ja kansalaisoikeuttaan. Niistä he eivät enää olisi
luopuneet mistään hinnasta. Kaikille helleenien nimeä kantaville oli
äkkiä täysin tietoisesti selvinnyt länsimaisen ja itämaisen sivistyksen
välinen vastakohta.
Vapaussotien voitokasta ratkaisua seurasi voimakas kreikkalainen
kansallistunto, itämaihin nähden ylemmyydentunne, joka ilmeni
helleenien ja »barbaarien» välisenä jyrkkänä vastakohtana. Mutta
menestys ei kuitenkaan kyennyt luomaan yksimielistä Hellasta;
päinvastoin se lisäsi Kreikan valtioiden eripuraisuutta. Aikaisemmin
Spartta oli ollut Hellaan mahtavin valta; mutta persialaissotien
voitoista koitui yhtä suuri kunnia Ateenalle tai oikeastaan Ateenan
johtaville valtiomiehille Miltiadeelle ja Themistokleelle. Sen vuoksi
Ateenan ja Spartan välille syntyi Kreikan hegemoniasta kilpailu, joka
koitui kohtalokkaaksi kaikille sen kansoille. Tämä vastakohta alkoi
ilmetä heti Mykalen taistelun jälkeen. Voitto houkutteli joonialaiset
vapautumaan persialaisten ylivallasta. Ateenalaiset olivat silloin
heidän luonnollisia auttajiaan, ja heidän kanssaan joonialaiset myös
tekivät liiton. Ateenalle ja Kreikan muille merenkulkua harjoittaville
kaupungeille oli mitä tärkeintä persialaisten karkoittaminen
Aigeianmereltä ja Bosporoksen herruuden saavuttaminen, sillä sitä
kautta päästiin Mustan meren rantojen viljavalle kauppa-alueelle.
Sitävastoin ei tullut kysymykseenkään, että sparttalaiset, joilla
itsellään ei ollut mitään laivastoa, olisivat auttaneet joonialaisia.
Peloponnesoksen liiton laivastoa, joka vuonna 478 purjehti
Vähään-Aasiaan, tosin ohjasi _Pausanias_, mutta useimmat laivat tulivat
Ateenasta ja olivat lähinnä _Aristeideen_ päällikkyyden alaisia.
Pausanias oli Plataian voiton jälkeen lähinnä Themistoklesta Kreikan
ylistetyin mies. Uudet voitot ja valloitukset vahvistivat nyt hänen
mainettaan, mutta lisäsivät myöskin hänen itsetuntoaan. Hänen suurin
urotekonsa oli voimakkaan Bysantionin, Mustan meren avaimen, valloitus,
jolloin hän myös lopetti persialaisten vallan Bosporoksessa.
Mutta vapauttaja oli muuttumaisillaan kavaltajaksi. Hillittömänä ja
intohimoisena hänen oli ajan pitkään vaikea mukautua sparttalaiseen
pakkoon. Kotoinen yksinkertaisuus ja niukkuus ei häntä myöskään
miellyttänyt, kun hän oli nähnyt Persian suurmiesten loiston ja
ylellisyyden. Niin hänen mieleensä johtui ajatus pyrkiä persialaisten
avulla Kreikan itsevaltiaaksi. Tosin hän silloin alenisi kuninkaasta
satraapiksi, mutta miten paljon vapaampaa olikaan persialaisen
satraapin elämä kuin kuninkaan, joka aina oli pikkumaisten eforien
silmälläpidon alaisena! Riistettyään persialaisilta Bysantionin hän
toteutti salaiset tuumansa. Thukydidēs kertoo hänen kirjoittaneen
suurkuninkaalle kirjeen pyytäen erästä tämän tyttäristä puolisokseen
palkaksi siitä, että hän tekisi koko Kreikan Persian alusmaaksi.[133]
Kserkseen kerrotaan ihastuneen ja heti lähettäneen erään uskotuista
miehistään neuvottelemaan Pausaniaan kanssa. Tämä vei mukanaan kirjeen,
jossa suurkuningas vakuutti Pausaniaalle ikuista kiitollisuuttaan ja
lupasi antaa hänelle avustukseksi rahaa ja sotajoukkoja, joita hän
saattoi tarvita suunnitelmiensa toteuttamiseksi.
Tämän kirjeen saatuaan Pausaniaan ylpeys ylitti kaikki rajat. Hän
alkoi käyttää itämaista pukua, esiintyi kuin ainakin persialainen
satraappi ja alkoi viettää hurjaa elämää. Spartan liittolaisia hän
loukkasi vallanhimollaan ja laittomuuksillaan. Heidän päälliköltään
hän puhutteli aina tuikealla komentoäänellä eikä hän arkaillut
rangaista heidän sotilaitaan ruoskalla, kun nämä eivät olleet herroille
sparttalaisille kyllin nöyriä ja alistuvaisia. Tältä taustalta
Aristeideen inhimillinen ja oikeamielinen esiintyminen herättää
sitäkin suurempaa myötätuntoa. Tämä mies oli kiireestä kantapäähän
yksinkertainen kansalainen toisten kansalaisten joukossa. Ja mieleltään
yhtä kansanomaiseksi Aristeides kasvatti päällikkötoverinsa, nuoren
_Kimōnin_, Miltiadeen pojan, joka oli ritarillisen miehen perikuva,
kaikille ystävällinen ja hyvänsuopa. Seurauksena oli, että joonialaiset
vihdoin julkisesti nousivat kapinaan sparttalaista amiraalia vastaan ja
tarjoutuivat sen sijaan Aristeideen ja Kimonin päällikkyyden alaisiksi.
Kun hallitus kotona Spartassa kuuli, millaisia rettelöitä Pausanias
oli saanut aikaan, kutsuttiin hänet kiireesti kotiin ja laivastoon
lähetettiin toinen ylipäällikkö. Mutta silloin oli jo liian
myöhäistä. Pausaniaan kopeuden lisäksi myöskin sparttalaisten
jäykkä sotilaallisuus vaikutti vastenmielisesti Aasian vilkkaisiin
ja sivistyksen hienostamiin helleeneihin. Koko joonialaisen
saarimaailman ja Traakian vapautettujen kreikkalaisten kaupunkien
edustajat kääntyivät ateenalaisten puoleen tarjoten heille hegemoniaa.
Ateenalaiset tarttuivat ihastuneina ojennettuun käteen ja perustivat
yhdessä joonialaisten kanssa attikalais-delolaisen meriliiton, jonka
tarkoituksena oli ateenalaisten johdolla vapauttaa Vähän-Aasian
kreikkalaiset persialaisten ikeestä. Uuteen liittoon kuuluivat pian
melkein kaikki Aigeianmeren rannikoilla ja saarilla sijaitsevat
kaupungit, siis suuri yhtenäinen liikennealue. Se oli saanut nimensä
Dēlos-saaresta, jonka vanha Apollonin temppeli oli joonialaisten
keskus.[134] Tässä pyhäkössä pidettiin nyt liittopäivien yhteiset
neuvottelut liiton asioista. Siellä säilytettiin myöskin Ateenan
hoidettavana olevaa liiton sotarahastoa. Se kertyi vuotuisista
veroista, joita niiden valtioiden oli maksettava, jotka eivät halunneet
avustaa liiton laivastoa laivoilla ja miehistöllä. Nämä verot nousivat
noin 25 miljoonaan markkaan meidän nykyisessä rahassamme. Se oli
valtava summa siihen aikaan. Mutta niinpä muukalaisten herruus olikin
ollut joonialaisille opettavainen koulu. Se oli opettanut tällekin
yksilölliselle kansalle, että vapaus voi säilyä vain yksimielisyyden ja
uhrauksien avulla.
* * * * *
Sparttalaiset osasivat näennäisesti säilyttää mielen» malttinsa
huonosta onnestaan huolimatta. He kutsuivat siis muitta mutkitta
peloponnesolaiset sotalaivat kotiin. Pohjaltaan he muuten olivat
melkein tyytyväisiä päästyään eroon kalliista merisodasta. Eikä
sitäpaitsi Aasian ilmapiiri ollut terveellinen sparttalaiselle hengelle
— sen oli Pausaniaan esimerkki osoittanut. Oli muitakin kuin hän, jotka
saattoivat siellä turmeltua, ja niin höltyisi kuri, johon Spartan koko
onni ja onnettomuus perustui. Sentähden sparttalaiset eivät oikeastaan
milloinkaan olleet mielellään tehneet sotaretkiä kaukaisiin maihin,
missä ylipäälliköt olivat vailla valtion suoranaista silmälläpitoa
ja oppivat helposti huonoja tapoja. Estääkseen Pausaniaan tapauksen
uudistumasta vastaisuudessa Spartta siitä lähtien kauan kieltäytyi
ottamasta osaa sellaiseen politiikkaan, josta saattoi seurata kauas
emämaasta tehtäviä sotaretkiä, ja jätti Ateenalle persialaissotien
johdon. Spartta luopui valtiollisesta tehtävästä, johon se ei olisi
pystynyt muuttamatta perinpohjin koko olemustaan.
Lujasti järjestetyn sparttalaisen yhteiskunnan ahtaitten rajojen
sisäpuolella ei ollut tilaa uuden ajan vaatimuksille; sen kangistuneet
muodot tekivät kaiken kehityksen mahdottomaksi. Spartasta oli tullut
olevien olojen puolustaja, mutta myöskin kaiken edistyksen vastustaja
Hellaassa. Niin kauan kuin oli kysymyksessä Kreikan puolustaminen,
sparttalaisilla oli kunniassansa historiassa, mutta kun oli ryhdyttävä
hyökkäykseen, silloin liikkuvaisemmat ja seikkailunhaluisemmat
ateenalaiset olivat johdossa.
Siitä syystä helleenisen maailman johtovalta liukui nyt parhaillaan
sparttalaisten käsistä ja siirtyi ateenalaisille. Tämän
lakedaimonilaiset kuitenkin huomasivat vasta myöhemmin; silloin he
yrittivät muulta taholta saada vastapainoa ateenalaisia vastaan,
nimittäin koettamalla lisätä vaikutusvaltaansa keski-Kreikassa.
Toistaiseksi he lohduttautuivat sillä ajatuksella, että tarvittaessa
ateenalaiset voitaisiin milloin tahansa pehmittää siten, että
Peloponnesoksen armeija tekisi hyökkäyksen Attikaan.