Kokonaista neljä vuotta Ateenan levoton kansa pysyi verraten
rauhallisena. Sitten kiivaat puoluetaistelut alkoivat jälleen.
Lopulta sai myrskyn talttumaan _Peisistratos_-niminen ylhäinen
mies, joka pääsi valtaan kohoten kansanjohtajaksi. Peisistratos on
maailmanhistorian ensimmäinen tunnettu demagogi. Hän osasi taidon
vaihtaa sukuylpeytensä mitä hupaisimmaksi kansanomaisuudeksi ja
esiintyä kaikkien sorrettujen epäitsekkäänä ystävänä. Sillä tavoin
hän hankki itselleen paljon kannattajia, joitten avulla hän saattoi
toteuttaa kunnianhimoiset poliittiset suunnitelmansa ja kohota Ateenan
tyranniksi vuoden 560 paikkeilla. Sen kerrotaan tapahtuneen seuraavalla
tavalla. Eräänä päivänä hän tuli ajaen maaseudulta kaupunkiin. Hän itse
oli haavoitettu, ja muulit, jotka vetivät hänen vaunujaan, vuotivat
myös verta. Kansalle, joka oli kokoontunut torille, hän kertoi, että
poliittiset viholliset olivat hyökänneet hänen kimppuunsa ja että hän
vain vaivoin oli pelastanut henkensä. Hänelle täytyi kaikella muotoa
antaa henkivartio! Kansankokous myönsikin hänelle viidenkymmenen
miehen suuruisen, ryhmysauvoilla asestetun suojajoukon. Sittemmin
tällä henkivartiostolla oli merkillinen kyky kasvaa, ja eräänä päivänä
se oli tullut niin voimakkaaksi, että Peisistratos sen avulla kykeni
valtaamaan Akropoliin.
Tämän tapahduttua alettiin uskoa, että Peisistratos itse oli piirrellyt
itseensä ja vetojuhtiinsa vertavuotavat haavat. Kunnon Peisistratos
näyttää osanneen »ottaa» yksinkertaisen ja arvostelukyvyttömän kansan
oikealla tavalla! Hän lienee siten ensimmäinen tunnettu parahultaisen
vaarallisten diktaattori-murhayritysten järjestäjä.
Olipa sen laita miten tahansa, niin kansan syvien rivien kannatukseen
perustuvana Peisistratoksen yksinvaltaan alistuttiin sekä maaseudulla
että kaupungissa vastustuksetta.
Solonin elämän lähetessä loppuaan, hänen Ateenansa oli siis tyrannin
käsissä. Kansanvallan luoja oli saanut havaita, »että hänen
ateenalaisensa olivat kaikki tyynni henkilökohtaisesti viekkaita
kettuja, mutta kansankokouksessa vain lammaslauma.» Solonin luoma
_poliittinen_ järjestelmä ei siis ollut pitkäikäinen, mutta se
sisälsi kuitenkin ne elinkelpoiset siemenet, joista myöhäisempi
kansanvalta kohosi. Hänen antamansa _yleiset lait_ pysyivät Ateenan
yhteiskunnallisen elämän pohjana.
Peisistratoksen hallituksesta on sanottava, ettei hän antanut vallan
makeuden huumata itseään, vaan esiintyi sangen maltillisesti ja
hallitsi Solonin lakien mukaan tekemättä niissä ylipäänsä mitään
muutoksia.
Hänen herruutensa ei muutoin ollut pitkäaikainen; jo viiden tai
kuuden vuoden kuluttua hänet karkoitettiin ja hänen omaisuutensa
takavarikoitiin.
Mutta nyt alkoi taas vanha poliittisten riitojen kurjuus; ja
kun muutamia eripuraisuuden vuosia oli mennyt, oli aika kypsä
Peisistratoksen palata kansan luo, joka hänet oli karkoittanut.[72]
Vuosi sen jälkeen karkoitettiin hänet taas, jolloin hänen oli pakko
viettää useita vuosia maanpaossa. Mutta vielä kerran onni kääntyi, ja
hän tuli jälleen Ateenan hallitsijaksi.[73]
Kokemuksista viisastuneena hän ryhtyi nyt tarmokkaampiin
toimenpiteisiin vallassa pysyäkseen. Muun muassa hän huolehti
turvallisuudestaan erittäin hienosti harkitulla tavalla. Hän otti
näet henkilöiltä, joiden uskollisuutta hänellä oli aihetta epäillä,
heidän lapsensa panttivangeiksi. Mutta maanpakoaika ei kuitenkaan ollut
herättänyt hänessä kiukkua vastustajiaan kohtaan. Hän hallitsi yhtä
viisaan maltillisesti kuin ensi kerrallakin voittaen ystävällisellä ja
kansanomaisella käytöksellään monien mielet puolelleen.
Peisistratoksen hallituskausi on Ateenan historian loistavimpia aikoja.
Pitämällä poliittiset riitapukarit kurissa hän antoi ateenalaisille
hyödyllisempää tehtävää kuin puoluekinastelut, ja kauppa ja teollisuus
kehittyivätkin rauhan turvin valtavasti.[74] Lisääntynyt hyvinvointi
kuvastui kaupungin ulkoasussakin. Peisistratos suoritti osaltaan
kaupungin kaunistuksessa suurenmoisen työn somistaessaan sitä
arvokkailla rakennustaiteen tuotteilla.
Samaan aikaan kuin Spartta voitti Peloponnesoksen hegemonian,
Peisistratos laski pohjan Ateenan merien herruudelle, joka myöhemmin
oli kehittyvä koko Hellaan merikaupunkien hegemoniaksi. Hän on
ensimmäisenä käsittänyt, että Ateenan tulevaisuus oli merellä. Oikein
oivaltaen Hellespontoksen suuren merkityksen liikenteelle hän koetti
saada lujan jalansijan sen rannikoilla ja valtasi alueen sen Aasian
puoleiselta rannikolta. Samaan aikaan Miltiades-niminen ylhäinen
ateenalainen johti joukon siirtolaisia Traakian Khersonnesokseen saakka.
Peisistratos ulotti valtansa muuallekin Aigeian meren pohjoisosiin sekä
Kykladeille. Ja samaan aikaan hän alkoi rakentaa sotalaivastoa, josta
aikaa myöten tuli koko Kreikan verrattomasti voimakkain.
»Tyranni» sai nyt säilyttää vallan kuolemaansa saakka.
* * * * *
Peisistratos kuoli v. 527, ja hänen poikansa Hipparkhos astui ilman
muuta hänen paikalleen aivan kuin perinnöllisessä yksinvallassa.
Hipparkhos hallitsi isänsä kansanmielisessä hengessä ja tuli
erikoisesti tunnetuksi runouden ja taiteen lämpimänä ystävänä ja
suojelijana. Hänen suurin ilonsa oli koota ympärilleen ajan etevimmät
runoilijat ja taiteilijat.
Mutta hän erosi kuitenkin isästään siinä, että Peisistratos oli noussut
kansalaisesta yksinvaltiaaksi, kun taas hänen poikansa aina olivat
tunteneet olevansa ruhtinaan lapsia. He olivat perineet isänsä vallan,
mutta eivät hänen nerouttaan. Heiltä puuttui myös hänen notkeuttaan, he
esiintyivät ylpeästi ja toimivat hyvinkin usein mielivaltaisesti. Ja
vaikka Hipparkhos olisi ollut täydellisempikin, niin joka tapauksessa
hän oli yksinvaltias, ja se oli monen silmätikkuna, jolle kansan
»vapaus» oli enemmän kuin sen hyvinvointi. Ateenalaisien oli sitäpaitsi
mahdoton olla kauan yhden miehen tahdon alaisina. Neljäntoista täysin
onnellisen hallitusvuoden jälkeen Hipparkhos kaatui salaliiton
uhrina. Rakkaudella ja mustasukkaisuudella kerrotaan olleen sormensa
pelissä, mutta tiedot tästä ovat kuitenkin siinä määrin erilaisia ja
niin tarunomaisia, että on mahdotonta saada selvää käsitystä, kuinka
pitkälle poliittiset vaikuttimet ovat ulottuneet ja miten paljon
on laskettava yksityisen kostonhimon tilille. Hänen murhaajansa,
_Harmódios_ ja _Aristogeitōn_ saivat hengellään sovittaa tekonsa.
Harmodios kaatui murhapaikalle henkivartion surmaamana. Aristogeitonin
onnistui paeta yleisessä sekasorrossa, mutta hän joutui pian kiinni.
Sittenkuin hänet oli saatu ilmaisemaan kanssarikollistensa nimet,
vietiin hänet murhatun veljen, _Hippiaksen_, eteen, joka vihansa
vimmassa surmasi hänet miekallaan.
Myöhemmin, kun nimi »tyranni» oli tullut yleisesti vihatuksi,
palvottiin tyrannin murhaajia kansan keskuudessa sankareina ja
pystytettiin heille kunniapatsaita.
* * * * *
Saatuaan tiedon Hipparkhoksen murhasta Hippiaan kerrotaan kylmäverisen
päättävästi antaneen määräyksen, että kaikki kansalaiset oli riisuttava
aseista. Keiltä silloin tavattiin tai jotka muutoin näyttivät
epäiltäviltä, vangittiin heti.
Tyrannin murha ei »vapauttanut» Ateenaa tyranniudesta, päinvastoin.
Hippiakseen teki veljen onneton kohtalo lähtemättömän vaikutuksen.
Hän tuli epäluuloiseksi ja katkeraksi ja lopetti täydellisesti
kansanmielisen politiikan. Hän ei tyytynyt tuomitsemaan kuolemaan
ja karkoittamaan maasta vain kansalaisia, jotka olivat tai joiden
hän epäili olleen salaliittolaisten kanssarikollisia, vaan hänen
epäluuloisuutensa pieni niin pitkälle, ettei enää kukaan voinut olla
varma hengestään ja vapaudestaan. Tyrannin murhaajat olivat sanalla
sanoen hankkineet ateenalaisten vaivaksi todellisen tyrannin. Ja mitä
enemmän Hippias tunsi maan huojuvan jalkojensa alla, sitä julmempiin
tekoihin hän ryhtyi. Tuntien edeltäkäsin, mitä oli tuleva, hän solmi
suhteita Persian kuninkaan ystäviin taatakseen ulkomailta itselleen
pakopaikan. V. 510 hän tarvitsikin sitä. Ateenan sillä hetkellä
voimakkaimman puolueen onnistui Kleisthénēs-nimisen, lahjakkaan ja
kunnianhimoisen ylimyksen johdolla sekä Delphoin ja Spartan[75] avulla
päästä eroon tyrannista. Hippias suljettiin Akropoliille, jossa hän
muutamien päivien kuluttua antautui saatuaan luvan vapaasti lähteä
kaupungista. Hän lähti Hellespontoksen rannalla oleville alueilleen,
jotka hänen isänsä oli hankkinut, ja eli siellä Persian vasallina.