Eräällä Boiotian kuninkaalla oli puoliso, joka oli jumalallista
syntyperää. Hänestä tuli _Friksos_-nimisen pojan ja _Hellé_-nimisen
tytön äiti. Mutta kun kuningas myöhemmin otti puolisokseen myöskin
erään maallisen naisen, niin hänen ensimmäinen vaimonsa lähti
vihastuneena kodistaan. Uusi vaimo synnytti ruhtinaalle myöskin kaksi
lasta, ja näitä heidän äitinsä suosi kaikin mahdollisin tavoin enemmän
kuin lapsipuoltaan. Punoipa hän juonen toisensa jälkeen raivatakseen
Friksoksen ja Hellen tieltään. Silloin äiti armahti pienokaisiaan ja
lähetti heille siivekkään kultaisen oinaan, joka otti molemmat lapset
selkäänsä ja lensi pois heidän kanssaan. Kun he tulivat ensimmäisen
kohdalle niistä kahdesta salmesta, jotka erottavat Euroopan ja Aasian
toisistaan, alkoi Hellen päätä pyörryttää ja hän syöksyi alas ja
hukkui. Hänen muistokseen salmi sai nimen Hellespontos, s.o. Hellen
meri. Mutta Friksos tuli onnellisesti perille _Kolkhis_-maahan
Mustanmeren perukkaan. Täällä kuningas _Aiētés_, auringonjumala
Helioksen poika, otti hänet ystävällisesti vastaan. Hän uhrasi oinaan
Zeukselle ja ripusti sen kultaisen taljan pyhään lehtoon, missä
kauhistava lohikäärme vartioi sitä.
Nyt oli Thessaliassa kuninkaanpoika nimeltä _Iāsōn_. Jo ennen Iasonin
syntymää oli hänen isänsä vallanhimoinen ja vilpillinen velipuoli
_Pelfās_ syössyt veljensä valtaistuimelta. Iasonista kasvoi kuitenkin
väkevä ja rohkea nuorukainen, ja täytettyään kaksikymmentä vuotta
hän astui vilpillisen setänsä eteen ja vaati isänsä valtaistuinta
itselleen. Pelfas, joka oli kavala mies, keksi silloin asettaa hänelle
ehdon, jonka piti olla mahdoton täyttää: setä luovuttaisi Iasonille
valtakuntansa, jos hän noutaisi kultaisen oinaantaljan Kolkhis-maasta.
Iason suostui tähän muitta mutkitta. Hän pyysi Kreikan uljaimpia
urhoja ja sankareita seuralaisikseen seikkailumatkalle. Mukaan tulivat
Theseus ja Herkules ja laulaja Orpheus ja monta muuta. Kun he olivat
kokoontuneet Iasonin kotiseudulle, oli siellä jo suuri laiva valmiina
viemään heidät meren yli, ensimmäinen helleenien rakentama suuri laiva.
Mutta Iasonin suojelijatar, Athene-jumalatar, olikin auttanut sen
rakentamisessa. Laivan nimi oli _Argó_.
Argonauttien[61] retki oli täynnä ihmeellisiä seikkailuja. Kauniit
naiset yrittivät houkutella heitä unohtamaan asiansa, jättiläiset
koettivat sulkea väylän suurilla kallionlohkareilla, ja hurjat
sotasankarit pyrkivät koettelemaan voimiaan matkamiesten kanssa.
Traakiassa heitä kohtasivat toisenlaiset elämykset. Siellä asui vanha
kuningas nimeltä Phineús, joka oli Apollonilta saanut tietäjänlahjan.
Mutta kun hän oli käyttänyt kykyänsä ilmaistakseen ihmisille liian
paljon Zeuksen salaisia päätöksiä, niin jumalat olivat rangaisseet
häntä. Aina kuin hänen piti syödä, lensi paikalle kaksi inhoittavaa
n.s. _harpyiaa_, petolintuja, joilla oli naisenkasvot, ja sen ruoan,
mitä ne eivät riistäneet itselleen, ne likasivat, niin ettei se
kelvannut, syötäväksi. Ukko raukka olikin pelkkää luuta ja nahkaa.
Mutta kaksi urhoollista argonauttia vapautti vanhuksen
kiusanhengestään. Palkaksi tästä Phineus käytti tietäjänlahjaansa
neuvoakseen heille, miten he välttäisivät matkansa suurimman vaaran.
Heidän täytyi nimittäin kulkea kahden liikkuvan kallion välistä, jotka
määrättyinä aikoina jymisten iskivät yhteen ja murskasivat kaikki
merenkulkijat. Vanhus neuvoi argonautteja päästämään irti kyyhkysen,
ennenkuin he itse yrittäisivät kulkea siitä. Jos se musertuisi
kallioiden välissä, heidän olisi keskeytettävä matkansa; mutta jos se
onnellisesti pääsi lävitse, saattaisivat he yrittää. Heidän oli vain
soudettava kaikin voimin, niin he kyllä jumalien avulla onnistuisivat.
Kun Iason miehineen tuli vaaralliselle paikalle, niin he noudattivat
Phineuksen neuvoa, ja katso: kyyhkynen lensi vahingoittumattomana
kallioiden välitse; vain sen viimeiset pyrstösulat katkesivat!
Kallioiden alkaessa erota toisistaan argonautit ohjasivatkin rohkein
mielin purtensa vaaralliseen salmeen, ja Athenen avulla yritys
onnistui. Vain laivan äärimmäiset perälaudat murskaantuivat kallioiden
välissä.
Siitä saakka nämä vaaralliset kalliot ovat pysyneet paikoillaan; sillä
kohtalo oli säätänyt, että ne lakkaisivat iskemästä yhteen, heti kuin
jonkin laivan onnistuisi kulkea niiden välitse.
Vihdoin Iason ja hänen seuralaisensa tulivat Kolkhis-maahan ja
astuivat ihanaan palatsiin, jonka Hephaistos kerran oli rakentanut
kuningas Aieteelle. Esipihassa oli neljä suihkukaivoa. Yhdestä
virtasi maitoa, toisesta viiniä, kolmannesta öljyä ja neljännestä
vettä, joka talvella oli lämmintä, mutta kesällä jääkylmää. Mutta
kun argonautit olivat esittäneet asiansa kuningas Aieteelle, tämä
pahastui ja päätti viekkautta käyttämällä suoriutua muukalaisista.
»Yhdellä ehdolla», hän sanoi Iasonille, »annan sinulle kultaisen
taljan. Kuulehan! Sodanjumalalle pyhitetyllä kentällä käy laitumella
kaksi härkää, joilla on vaskiset sorkat ja joiden sieraimista suitsuaa
tulta. Näillä juhdilla sinun on kynnettävä pelto ja sitten kylvettävä
vakoihin lohikäärmeen hampaita. Ja sen jälkeen sinun tulee taistella
aseistettuja sotureita vastaan, joita kylvöstä kasvaa.»
Siitä koetuksesta ei edes Iasonkaan olisi suoriutunut, ellei hän
olisi saanut apua. Mutta nyt kävi niin, että jumalat antoivat Aieteen
oman tyttären Medeian rakastua rohkeaan nuorukaiseen. Hän osasi
loihtia ja lahjoitti lemmitylleen ihmeellistä voidetta, joka teki
hänet haavoittumattomaksi ja antoi hänelle voiman kesyttää villit
härät. Sitten hän antoi Iasonille seuraavan neuvon: »Kun näet soturien
kasvavan lohikäärmekylvöstä, niin heitä suuri kivilohkare heidän
keskelleen! He epäilevät silloin, että joku heistä on sen heittänyt, ja
lyövät toisensa kuoliaaksi.»
Iason lähti siis hyvin varustettuna noutamaan vaarallisia härkiä.
Luolasta, missä ne oleskelivat, ne ryntäsivät häntä vastaan päristellen
sieraimistaan tulta ja liekkejä. Mutta Iason tarttui molempia sarvista
ja paiskasi ne maahan. Muuan hänen ystävistään ojensi hänelle ikeen,
jonka hän pani niiden niskaan. Sitten hän valjasti ne auran eteen, ja
vinhaa vauhtia kävi nyt sekä kyntö että kylvö.
Kun vainio sitten alkoi täyttyä uhkaavista sotureista, joita kasvoi
lohikäärmekylvöstä, seurasi Iason Medeian neuvoa, ja päivän laskiessa
kaikki soturit makasivat kuolleina maassa. Mutta kuningas Aietes oli
synkkä ja uhkaava, ja Medeia käsitti, ettei hän koskaan vapaaehtoisesti
luovuttaisi kultaista taljaa. Hän päätti silloin itse auttaa
rakastettuaan sen noutamisessa.
Yön pimeydessä he yhdessä lähestyivät peloittavaa lohikäärmettä, joka
vartioi aarretta, ja Medeia pirskoitti pedon silmille nukuttavaa
nestettä, niin että Iason saattoi noutaa kultaisen taljan tammesta,
missä se riippui. Vaikka oli pilkkoisen pimeätä, se löytyi helposti,
sillä oinaantaljasta levisi kauas ympäristöön kirkas valo.
Heti Iasonin palattua saaliineen laivaan argonautit purjehtivat kotiin
välttääkseen Aieteen koston, ja Medeia seurasi rakasta Iasoniaan.
Monia vaaroja ja seikkailuja kestettyään he vihdoin saapuivat Iasonin
kotimaahan.
Pelias hämmästyi sanomattomasti, kun Iason ojensi hänelle kultaisen
oinaantaljan. Varmana siitä, ettei Iason ikinä hengissä palaisi
Kolkhiin-matkaltaan, hän oli nuorukaisen poissa ollessa surmannut tämän
vanhat vanhemmat; ja nyt hän kieltäytyi pitämästä heidän pojalleen
antamaansa lupausta. Mutta silloin Medeia taikakeinoillaan otti tuon
pahansuovan miehen hengiltä. Se tapahtui kuitenkin niin epäinhimillisen
julmalla tavalla, että maan asukkaat alkoivat inhota Iasonia ja Medeiaa
ja karkoittivat heidät Boiotiasta.
He saivat silloin turvapaikan Korinthoksessa. Mutta siellä Iason
muutaman vuoden kuluttua ihastui kuninkaan tyttäreen _Kréúsaan_.
Medeian sydämessä syttyi silloin hurja viha; mutta hän hillitsi itsensä
niin taitavasti, että sekä Iason että Kreusa luulivat hänen antaneen
heille anteeksi. Sen merkiksi Medeia lähetti kilpailijattarelleen
häälahjaksi komean vaipan ja kultaisen seppeleen. Morsian otti ne
kiitollisena vastaan; mutta heti hänen puettuaan ne ylleen, seppeleestä
leimahtaa tulenliekkejä, ja lumottu vaippakin on pian ilmitulessa.
Hänen isänsä kiiruhtaa sitä sammuttamaan, mutta joutuu saman kohtalon
uhriksi kuin tyttärensä, ja kun Iason tulee paikalle, makaavat Kreusa
ja hänen isänsä hiiltyneinä ruumiina.
Mutta Medeian kostonhalu ei ole vielä tyydytetty. Sillä aikaa hän on
suorittanut vielä hirveämmän teon: vihasta uskotonta puolisoa kohtaan
hän on surmannut pienet lapsensa, vaikka rakastaakin heitä äidin koko
hellyydellä. Kun nyt Iason syöksyy vaatimaan häntä tilille Kreusan ja
appensa murhasta, kohtaa häntä kaamea näky: hänen pienet viattomat
lapsensa kylpevät veressään. Jäätävän pilkallisesti Medeia hänelle
ilmoittaa, mitä hänelle on maksanut sen naisen hylkääminen, joka on
auttanut häntä niin monissa vaaroissa ja hänen tähtensä uhrannut
kaikkensa. Medeiaa itseään ei Iasonin kosto voi kohdata, sillä hän on
jo noussut kahden lohikäärmeen vetämiin vaunuihin ja häviää Iasonin
näkyvistä.