Sitä mukaa kuin uudet elinkeinohaarat voittivat alaa ja kehittyivät,
täytyi hankkia kotiteollisuudelle enemmän raaka-aineita sekä
jalostetuille tuotteille uusia markkinoita. Tämä oli sitäkin
tarpeellisempaa, kun sekä itse Kreikan niemimaan että joonialaisten
siirtokuntien väestö alkoi lisääntyä niin runsaasti, että se ei
voinut enää elättää itseään, vaan sen täytyi koettaa saada viljaa
hedelmällisemmiltä seuduilta. Sellaisia oli etenkin Mustanmeren
rannikolla. Kunnolliselle ja yritteliäälle kansalle avautui näin
uusia mahdollisuuksia saavuttaa vieraassa maassa parempi toimeentulo
kuin liiaksi kansoitetussa kotimaassa, missä, kuten pian näemme,
intohimoiset puoluetaistelut myös katkeroittivat elämän ja pakottivat
monen jättämään kotinsa.
Maastamuutto on vielä kahdeksannella vuosisadalla verrattain vähäistä,
mutta se lisääntyy suuresti seitsemännellä sen johdosta, että kaupan
ja teollisuuden alalla silloin äkkiä tapahtui valtava nousu. Ja mistä
tämä taas vuorostaan johtui? Siitä, että kulta- ja hopea_rahat_
alkavat tulla käytäntöön maksuvälineinä ja vanha hankala _vaihtokauppa
muuttuu vähitellen rahasta myynniksi_. Kauppias on saanut käsiinsä
vähän tilaa vievän ja helposti käsiteltävän maksuvälineen, joka on
käypää kaikkialla, sillä valtion leima takaa, että valtio itse milloin
tahansa vastaanottaa rahaa maksuksi. Vanhin tunnettu arvonmitta oli
_nautakarja_. Homeroksen runoissa arvioidaan kaikki niin ja niin
monen härän arvoiseksi. Pronssikattila esimerkiksi oli yhden härän
veroinen, kelpo orjatar vastasi neljää, mutta Odysseuksen imettäjästä
oli sankarin isä tämän nuorena ollessa maksanut 20 härkää.[56] Rahan
lähimpiä edeltäjiä olivat kultaiset ja hopeiset harkot, tangot tai
ruuvikierteiset langat, joista kauppaa tehdessä hakattiin pois määrätyn
kokoinen pala. Mutta miten vaivalloista olikaan, kun jokaista pientäkin
kaupantekoa varten täytyi käyttää koetinkiveä ja vaakaa! Paitsi
sitä, että leimattu raha on helposti käsiteltävää, on sillä se etu
vaihtokaupan suhteen, että milloin ostajalle soveltuu, hän voi vaihtaa
sen niihin tavaroihin, joita hän juuri silloin haluaa.
Se nerokas keksintö, että rahaa ruvettiin leimaamaan, on vaikuttanut
mullistavasti koko ihmiskunnan talouteen, ja vielä tänä päivänä
elämme sen vaikutuksen alaisina. Keksintö tehtiin noin v. 700
e.Kr., Herodotoksen tietojen mukaan Lyydiassa. On kuitenkin
yhtä todennäköistä, että leimattua rahaa ensinnä käytettiin
kreikkalaisissa rannikkokaupungeissa, kenties Miletoksessa.[57] Joka
tapauksessa uusi keksintö levisi sekä joonialaisiin että Kreikan
emämaan kauppakaupunkeihin. Siellä koko talous pian muuttuikin
_rahataloudeksi_. Sitävastoin vanha _luontaistalous_ jatkui
sisämaanvaltioissa kuten Spartassa, missä maanviljelys oli vallitsevana
elinkeinona ja koko maa muodosti yhden ainoan suuren omavaraistalouden,
joka ei juuri kaivannut vienti- tai tuontiyhteyttä muiden valtioiden
kanssa.
Jos nyt luomme yleissilmäyksen historialliseen yhteyteen, niin
huomaamme yllä sanotusta, että _rahanleimaamisen keksiminen on muun
muassa todellakin ollut tärkeimpiä syitä suureen kansavirtaukseen,
joka seitsemännellä vuosisadalla kulki yli Välimeren ja Mustanmeren
ja sai aikaan sen, että nämä rannikot vahvasti kreikkalaistuivat_.
Erotukseksi akhaialaisen ja doorilaisen kansainvaelluksen aikaisesta
siirtymisestä pois kreikkalaisesta emämaasta on näitä kahdeksannella,
seitsemännellä ja kuudennella vuosisadalla e.Kr. tapahtuneita
suuria väestönsiirtymisiä nimitetty _toiseksi kreikkalaiseksi
uudisasutukseksi_. Se eroaa ensimmäisestä uudisasutusliikkeestä —
mikäli näistä väestön siirtymisistä lainkaan voidaan sitä nimeä
käyttää — paitsi syittensä puolesta myöskin tapahtumain kulun suhteen.
N.s. ensimmäinen kreikkalainen uudisasutus ei ollut uudisasutusta
tavallisessa mielessä, vaan se oli _pakoa_ kodista, kansainvaelluksen
seurausta: kansa pakenee toisen kansan tieltä ja pelastautuu vieraalle
rannikolle. Mutta n.s. toinen uudisasutus ei ole mitään joukkopakoa,
vaan se on _yksityisten kansalaisten_ maastamuuttoa, jotka vieraassa
maassa toivovat pääsevänsä parempiin oloihin. Nyt eivät vihollislaumat
ole ahdistamassa, vaan muuton aiheuttajina ovat _sisäiset syyt_
— ja nekin pelkästään ilahduttavaa laatua — nimittäin _kaupan ja
teollisuuden voimakas nousu_. Niin syntyi tämä maastamuuttoliike, joka
on koko maailman asutushistorian loistavimpia lukuja.
Toinen kreikkalainen uudisasutus eroaa ensimmäisestä siinäkin
suhteessa, että uudet siirtokunnat olivat _yksityisten kaupunkien_
perustamia, kun taas vanhimpien joonialaisten kaupunkien perustajat
olivat toisiinsa sekoittuneita kansoja kaikista mahdollisista
emämaan osista. Uudet siirtolaiset olivat lujin sitein — etenkin
uskonnollisin — liittyneet kukin omaan »emäkaupunkiinsa». He olivat
tuoneet mukanaan tulen emäkaupungin pyhästä liedestä; he ottivat osaa
kotiseutunsa suuriin uskonnollisiin juhliin ja lähettivät uhrilahjoja
vanhan kotikaupungin suojelusjumalille. Sillä tavoin uudet ja vanhat
kaupungit olivat henkisessä sukulaisuussuhteessa toisiinsa. Muodostui
kokonaisia kaupunkien perhekuntia: emäkaupunkeja tytärkaupunkeineen;
ja siirtokuntia, joilla oli yhteinen emäkaupunki, sanottiin
sisarkaupungeiksi. Jos siirtokuntia uhkasi vaara, ne turvautuivat
emäkaupunkiinsa. Siirtokunnan ja emäkaupungin välistä sotaa pidettiin
yhtä jumalattomana, kuin että lapsi löi äitiään. Tämä ei kuitenkaan
estänyt siirtokuntaa muodostumasta emäkaupungilleen vaaralliseksi
kauppakilpailijaksi.
* * * * *
Helleenien ja heidän kilpailijainsa foinikialaisten siirtokuntien
välillä on suuri ero. Sen voi lyhyesti lausua siten, että kreikkalaiset
uudisasukkaat eivät uusilla asuinpaikoillaan tunteneet olevansa
hajaannustilassa eläviä siirtolaisia. Foinikialaiset siirtokunnat —
paitsi Karthago sisilialaisine tytärkaupunkeineen — olivat pelkkiä
_kauppapaikkoja_, jotka oli perustettu valvomaan Tyroksen, Sidonin
ja muiden Foinikian kaupunkien enimmäkseen tilapäisiä kauppaetuja.
Kreikkalaisista siirtokunnista sitävastoin kehittyi oikeita
_kaupunkeja_, asukkaittensa vakinaisia kotipaikkoja; ja kaupunkien
ulkopuolellakin asui aina kreikkalaisia maanviljelijöitä. Tämä
selittää myös sen, että kreikkalaisten siirtokuntien sivistysvaikutus
oli paljon perinpohjaisempi kuin foinikialaisten. Kreikkalaisista
siirtokunnista tuli Hellaan _sivistyksen_ todellisia _etuvartijoita,
kun taas foinikialaisten tarkoituksena oli_ vain tilapäisen
voiton saavuttaminen. Foinikialaisten ainoana harrastuksena oli
alkuasukkaitten _nylkeminen_; kreikkalaiset sitävastoin koettivat
myöskin _sivistää_ heitä.
Yhä kiristyvässä ottelussa kreikkalaisten ja foinikialaisten välillä
oli kreikkalaisilla varma yliote vastustajistaan, sillä Kreikka
sijaitsi laajan Välimeren-kaupan keskuksessa, sillä oli erinomaisen
runsaasti satamapaikkoja, ja se oli valtiollisesti riippumaton.
Sitävastoin foinikialaisten asema kolmen mahtavan, keskenään
kilpailevan naapurikansan, egyptiläisten, assyrialais-habylonialaisten
ja heettiläisten välissä sai aikaan valtiollisen epävarmuudentilan,
joka tietysti haittasi liike-elämänkin kehitystä.
Ja jos vertaamme toisiinsa kreikkalaisten ja foinikialaisten
siirtokuntien lopullista tulosta, mikä ero! Miten monet kreikkalaisten
perustamista kaupungeista ovatkaan uhmanneet kaikkia hävittäviä voimia
aina tähän päivään saakka. Kuten Egyptin, Assyrian, Babylonian ja
Persian vanhat kaupungit ovat foinikialaisten siirtokunnat menettäneet
kaiken tai miltei kaiken merkityksensä, mutta muinainen _Bysantion_ on
vielä tänä päivänä Konstantinopolin nimisenä Levantin kaupan keskus, ja
Marseille — muinainen Massilia — nauttii yhä vielä Ranskan tärkeimmän
satamakaupungin arvoa, joka sillä oli jo kreikkalaisten aikana. Sen
ikivanhoja tytärkaupunkeja on Nizza. Massilian vaikutus ulottui
kautta koko Ranskan ja Espanjan Rivieran aina Ebron suulle asti, ja
Provence'in maalaisväestö kreikkalaistui. Nykyaikainen matkailija, joka
käy Arles'ssa ja näkee sen kauniiden naisten ikäänkuin leijailevan
eteenpäin vesiruukku pään päällä, luulee yhdellä iskulla siirtyneensä
muinaiseen Hellaaseen, kauniitten kreikatarten ja Aphroditen maahan; ja
kaupungin valtava amfiteatteri yhdessä muitten muinaismuistojen kanssa
on palanen Kreikkaa, joka on unohduksesta jäänyt Rhône'in laaksoon.
Massilia todistaa, miten suuressa määrin kreikkalaiset siirtolaiset
yhdistivät sivistystehtävän liiketoimintaansa. Kun foinikialaiset
vuosisatojen aikana olivat käyttäneet hyväkseen ympäröivää seutua
antamatta sille mitään mainittavaa vastalahjaa, opettivat kreikkalaiset
sekä Ranskan että Espanjan väestölle kirjainkirjoituksen. Ja Massilian
kreikkalaiset toivat öljypuun ja viiniköynnöksen ensinnä omalle
seudulleen, joka ei soveltunut maanviljelykseen, ja sitten koko
etelä-Ranskaan. Viini oli ennestään tuntematon juoma alkuasukkaille,
jotka siihen asti olivat aina juoneet olutta.
Massilian asukkaat harjoittivat laajaa kauppaa sekä Välimerellä että
pitkin joki verkkoa, jonka päähaarat ovat osaksi Rône—Saône—Seine,
osaksi Rhône—Saône—Mosel— Rein. Varmana todistuksena Massilian
kauppaverkon haarautumisesta ovat sille ominaiset rahat, joissa
toisella puolella on Artemiin pää ja toisella leijona. Niitä on
tavattu koko Ranskassa, Sveitsissä ja pohjois-Italiassa korkealla
alppilaaksoissa. Siitä siemenestä, jonka helleeniset merenkulkijat
kerran olivat peittäneet »barbaariseen» multaan kaukaisessa
Lännessä Rhône'in suulla, versoi sitten keskiajalla runsaasti uusia
toisenlaisia vesoja. Sillä Provence'ista on keskiajan ranskalaisen
kuvanveistotaiteen lisäksi lähtöisin myöskin runsas runous,
provence'ilaisten trubaduurien lemmenlaulut, jotka vaikuttivat
valtavasti melkein koko Euroopan kirjallisuuteen ritariaikana.
* * * * *
Etelä-Italiasta kehittyi toinen Kreikka. Helleenit itse nimittivät sitä
»_Suur-Kreikaksi_» vastakohtana köyhemmälle emämaalle ja sen pienille
oloille. Tämän maan ja Sisilian löytäminen oli tosin tapahtunut paljon
aikaisemmin — se kuvastuu tarinassa Odysseuksen harharetkistä —, mutta
nyt kasvoi näihin molempiin onnellisiin seutuihin tiheä kreikkalainen
siirtokunta-asutus. Italian ja Sisilian hedelmällisestä maasta
tuli kreikkalaisten vilja-aitta, ja myöskin karjanhoito oli varsin
tuottavaa. Kreikkalaiset ovat nähtävästi tuoneet mukanaan öljypuun sekä
Italiaan että Sisiliaan kuten etelä-Ranskaankin. Ainakaan ei siellä ole
esihelleeniseltä ajalta löydetty jälkeäkään tästä puusta.
Sisiliassa kreikkalaisten kuitenkin täytyi jakaa rannikkoalueitten
omistusoikeus karthagolaisten kanssa, jotka ottivat länsiosan ja
pohjoisrannikon haltuunsa. Kreikkalaiset taistelivat myös monta
kiivasta taistelua maan asukkaita, sikuleja vastaan, joita sotaiset
ylimykset johtivat, mutta etelä-Italia kreikkalaistui melkein kokonaan.
Erikoisen tavoiteltuja olivat Taranton-lahden rannat, jotka jo
aikaisemmin olivat houkutelleet foinikialaisia purppura-, simpukka- ja
kalarunsaudellaan. Lampaat, jotka kävivät laitumella näillä viljavilla
seuduilla, olivat tunnettuja hienosta villastaan, ja oivallinen savi
synnytti siellä kukoistavan maljakkoteollisuuden. Monet »Suur-Kreikan»
siirtokunnista tulivat kuuluisiksi rikkaudestaan ja ylellisyydestään,
etenkin Tarentum, Kroton ja ylväs Sybaris, joka aikoinaan oli rikkaampi
kuin mikään muu kreikkalainen kaupunki. Sybarislaiset lienevät pitäneet
suorastaan kunnia-asiana olla velttoja ja ruikuttaa pienimmästäkin
rasituksesta. He tulivat niin kuuluisiksi nautinnonhimostaan ja
velttoudestaan, että vielä tänä päivänä käytetään sanaa sybariitti
merkitsemään ylellisyyden veltostuttamaa henkilöä.
Helposti voidaan kuitenkin arvata, miten sellaisen yhteiskunnan
lopulta kävi, jonka puolustajina oli sybariitteja. Krotonista ja
Sybariksesta tuli vähitellen leppymättömät kilpailijat. Krotonissa
kasvanut heimo oli aivan toista ainesta. He olivat urheilijoita, jotka
kerrankin voittivat kaikki Olympian seitsemän kilpailua. Kun Krotonin
ja Sybariksen välinen vihamielisyys puhkesi ilmisodaksi ja ratkaiseva
taistelu oli tulossa, kerrotaan, että Sybariksen ratsuväen hevoset
alkoivat tanssia kuullessaan vihollisen torvien ja huilujen äänet.
Ne olivat tottuneet paraatiharjoituksiin enemmän kuin todelliseen
sotaan. Sota loppui Sybariksen häviöön noin v. 510 e.Kr. Voittajat
eivät tyytyneet vähempään, kuin että hävittivät kaupungin maan tasalle,
kertovatpa tarut heidän johtaneen joen uoman sen paikan yli, niissä
rikas Sybaris kerran sijaitsi, hävittääkseen vihatun kilpailijansa
jäljettömiin. Joka tapauksessa ei sen muinaisesta loistosta enää ole
pienintäkään jälkeä.[58]
Länteenpäin kreikkalaiset seurasivat kilpailijainsa foinikialaisten
jälkiä aina Guadalquivirin suulle asti toiselle puolen Herkuleen
patsaita ja veivät sieltä mukanaan kotimaahan haluttua kuparia.
* * * * *
Kreikkalaisten toinen uudisasutus ulottui _Espanjasta itäänpäin aina
Krimille saakka_. Melkein kaikkien satamien läheisyyteen syntyy nyt
kauppapaikkoja, ja kaikkialla puhutaan kreikkaa. Myöskin Egyptin
kanssa alkaa vakinainen yhdysliikenne, ja miletoslaiset perustavat
erään Niilin suuhaaran varrelle Naukratis-nimisen uudisasutuksen,
joka aina Aleksandreian perustamiseen saakka pysyi maan suurimpana
kauppapaikkana. Kreikkalaisista oli tullut merikansa, ja he viihtyivät
vain merellä ja meren läheisyydessä. Vuoristojen metsäisillä rinteillä
kaikuvat kirveeniskut; honka kaatuu, laivastoja rakennetaan, ja leveä,
kantava kuormalaiva laskeutuu raskaasti mereen, kun taas kevyt,
kapea sotapursi ikäänkuin lentää aalloilla. Sen tehtävänä on kaupan
suojeleminen — tai merirosvous.
Uuteen siirtokuntaliikkeeseen eivät ota osaa vain emämaan asukkaat,
vaan ehkä yhtä paljon Vähän-Aasian vanhat joonialaiset siirtokunnat,
erikoisesti Miletos, joka yksinään perusti kokonaista yhdeksänkymmentä
uutta kaupunkia.
Miletoslaiset merimiehet tunkeutuivat rohkeasti Mustallemerelle,
»vieraanvarattomalle merelle», kuten kreikkalaiset ensi näkemältä
kauhuissaan nimittivät tätä autiota merta vailla saaristoa ja saaria.
Sen etelärannalla uhkaavat vuorijonot suistuivat jyrkkinä mereen, ja
pohjoisessa oli matalia, rämeisiä rantoja, missä sumut ja usvat tekivät
ilman painostavaksi ja raa'aksi. Oli kuin kotimaan lauhkeilta seuduilta
olisi täällä tullut uuteen maailmaan, missä tasangot olivat alttiina
jäätäville pohjoismyrskyille, jotka tupruttivat maahan valtavia
lumikasoja ja jäädyttivät veden. Täällä ei voinut viettää elämäänsä
ulkoilmassa ja päivänpaisteessa toreilla ja aukeilla paikoilla niinkuin
Kreikassa. Kaikki tuntui täällä aluksi kammottavalta ja peloittavalta
kansan mielestä, joka enemmän kuin puolen vuosituhannen aikana oli
tottunut Aigeianmeren kirkkaaseen taivaaseen ja leutoon ilmastoon ja
oli ehtinyt unohtaa, että aikaisemmat sukupolvet kerran olivat asuneet
kylmemmillä seuduilla.
Toiselta puolen löytöretkeilijät pian huomasivat, että täällä oli
paljon, melkeinpä kaikkea sitä, mitä heidän kotimaastaan puuttui.
Vuorten lomassa piilevien pienten peltotilkkujen asemesta täällä
aukenivat rajattomat tasangot, joiden multa oli mitä hedelmällisintä.
Täällä aaltoili vilja niin laajoilla vainioilla, ettei yhdenkään
kreikkalaisen silmä koskaan ollut nähnyt niiden vertaista. Toisilla
vainioilla viljeltiin hyvällä menestyksellä oivallista hamppua. Ja
mitä olivatkaan kotimaan karjalaumat niiden määrättömien hyödyllisten
eläinten rinnalla, jotka kävivät laitumella aroilla ja tuottivat
pohjattomia varastoja lihaa, vuotia ja talia!
Toisissa osissa maata kasvoi oikeita aarniometsiä, jotka tarjosivat
mitä parhaimpia tammia, saarnia ja jalavia laivojen rakennuspuiksi.
Rannikkosatamien ja suojelevan saariston puutteen korvasivat mahtavat,
kauas sisämaahan saakka purjehduskelpoiset joet, jotka olivat
helleeneille aivan uusi elämys. Mutta kaikkein ensinnä löytöretkeilijät
luultavasti kuitenkin huomasivat uskomattoman kalarunsauden.
Merenkulkijoita houkuttelivat Mustalle merelle todennäköisesti
etupäässä juuri valtavat tonnikalaparvet, jotka keväisin idästäpäin
tulvivat Bosporiin. Olihan mielenkiintoisia tutkia, mistä kaikki
tämä meren siunaus sai alkunsa; ja kun kreikkalaiset olivat saaneet
sen selville, he perustivat pyyntiasemia sopiville paikoille. Siellä
pyydystetty kala valmistettiin ja kuivattiin ja vietiin sitten
myytäväksi joonialaisiin rannikkokaupunkeihin, missä rahvas suureksi
osaksi eli tästä meren antimesta.
Tämän meren satamiin tuli myös Kaukasoksen sotaisia kansoja purjehtien
jokia pitkin mukanaan laivanlastittain vankeja, joita he halusivat
myydä. Parhaat orjat saatiin kuitenkin etelärannikolta.
Mustanmerenretket saivat vihdoin odottamattoman viehätysvoiman, kun
helleenit huomasivat alkuasukkailla kultakoristeita ja asiaa tarkemmin
tutkiessaan saivat tietää että kauempana sisämaassa oli vuoria, joissa
oli runsaat määrät tätä jaloa metallia.
Näin kreikkalaisten käsitys »epävieraanvaraisesta merestä» vähitellen
muuttui »vieraanvaraiseksi mereksi», eikä kestänyt kauan, ennenkuin
Miletos tytärkaupunkeineen oli ympäröinyt tämän meren kokonaisella
sarjalla siirtokuntia, joita oli varsinkin jokien, Dnjestrin, Bugin,
Dnjeprin ja Donin suissa ja Krimillä. Venäjän joet kuljettivat näihin
siirtokuntiin suurten tasankojen tuotteita, ja Krimillä kreikkalaiset
olivat saaneet haltuunsa tavattoman rikkaan vilja- ja puutarhamaan.
Kreikkalaiset vaihtotavarat kulkivat päinvastaiseen suuntaan kauas
Venäjän jokien varsille. Miletoksesta vietiin varsinkin kankaita ja
kudoksia. Mutta ennen kaikkea öljy ja viini tuottivat kreikkalaisille
hyvää ansiota Mustanmeren rannoilla. Tässä kosteassa ja kylmässä maassa
tervehdittiin rypäleen lämmittävää ja kiihdyttävää nestettä äärettömän
paljon suuremmalla ihastuksella kuin konsanaan itse Kreikassa; ja
kun »barbaarit» olivat sitä kerran maistaneet, eivät he koskaan
saaneet sitä tarpeekseen. Vielä tänä päivänä etelä-Venäjä on Kreikan
saariston viinien tärkeimpiä vientipaikkoja, ja niin oli laita jo 25
vuosisataa sitten. Lukemattomia kreikkalaisia saviastioita täynnä
tuota haluttua juomaa kuljetettiin siihen aikaan yli Mustanmeren
vesien, ja joonialaisia saviastioita on löydetty sisämaasta aina
Kievistä saakka.[59] Kubanin alueella Asovanmeren rannalla, Kaukasoksen
pohjoispuolella syntyi omalaatuinen kreikkalais-persialainen
sekasivistys, josta meidän päivinämme runsaat kultalöydöt todistavat.
Mustanmeren _etelä_rannalla sijaitsevien siirtokuntiensa kautta
kreikkalaiset joutuivat yhteyteen maailmankaupan ikivanhojen teitten
kanssa, jotka päättyivät täällä ja joiden toinen päätekohta oli
Babyloniassa ja sisä-Aasiassa.
Mustanmeren rannan koonti- ja vientisatamat ovat suuresti edistäneet
Kreikan varallisuutta. Mutta kreikkalaiseen _sivistys_maailmaan ei
Mustanmeren seutuja koskaan luettu. Kreikkalainen sivistys ei kyennyt
täällä kasvattamaan uusia vesoja. Se kuihtui pohjatuulten ja sumujen
maassa. Muutamia harvoja lukuunottamatta kreikkalaiset siirtokunnat
pysyivät täällä vain eristettyinä kohtina barbaaristen alkuasukkaitten
keskellä. Maan todellista kreikkalaistumista, kuten etelä-Italiassa,
etelä-Ranskassa ja osittain Sisiliassa, ei voinut tapahtua täällä.
Kreikkalainen ei koskaan oikein kotiutunut tähän kolkkoon ilmastoon.
Vain ankara puute tai runsaan liikevoiton mahdollisuudet voivat
pakottaa hänet luopumaan kotimaastaan sellaisen maan vuoksi.
Monet kreikkalaiset siirtokunnat Mustanmeren rannikolla säilyttivät
kaupallisen merkityksensä aina kauas keskiajalta saakka, jotkut
vieläkin kauemmin. Kansatulva toisensa jälkeen huuhteli näitä
yhteiskuntia, mutta ihmeellisen sitkeästi kreikkalainen väestö sai
kansallisuutensa säilymään jokseenkin sekoittumattomana.[60]
Kuten tarinat Odysseuksen harharetkistä sisältävät muistoja Sisilian
ja etelä-Italian löytämisestä, siten kreikkalaisten löytöretket
Mustallamerellä ovat pohjimmaisena aiheena tarinaan argonauttien
retkestä, johon pian palaamme.
* * * * *
Kreikkalaisten valtava maastamuutto Välimeren ja Mustanmeren
rannikoille, jota nyt otamme seuranneet, aiheutui taloudellisista
olosuhteista, mutta siirtolaisuuden seuraukset eivät ota yksinomaan
aineellista laatua. Sillä on ollut tärkeä maailmanhistoriallinen
merkitys varsinkin sen johdosta, että _kreikkalainen sivistys_ täten
levisi kaikkiin Välimerenmaihin. Mutta siirtolaisuus on myös vuorostaan
vaikuttanut tähän sivistykseen itseensä verrattomasti avartamalla
kreikkalaisten omaa henkistä näköpiiriä. Kotona laaksot olivat ahtaita
ja olot pieniä. Mutta kreikkalaisesta tuli merenkulkija ja kauppias,
ja meri antoi hänelle avaran taivaanrannan. Sellaisen kaupungin kuin
Miletoksen asukkaille, jotka merimiehinä ja kauppiaina risteilivät
Mustallamerellä ja melkein koko Välimerellä, täytyi keräytyä sille
ajalle ainoalaatuisen runsaat tiedot vieraista maista ja kansoista
herättäen vertailua ja ajattelua. Ei ole suinkaan sattuma, että Kreikan
filosofian kehto on keinunut siellä, ja että tästä kaupungista,
»Joonian ylpeydestä», näin tuli kaikkien tieteitten emäkaupunki.
Miletoslaisten kokoama tietoainehisto koko sen ajan sivistysmaailmasta
oli valmistanut maaperää, ja oli vain ajankysymys, milloin näitten
merenkulkijain »keksimishalu» kääntyisi uusilta ulapoille, filosofiaan
ja tieteellisiin ongelmiin. Niinkuin meidän päiviemme Iso-Britannia
Kreikka oli etupäässä siirtomaavalta, jonka kukoistus perustui emämaan
ja siirtokuntien väliseen vuorovaikutukseen.
Kreikkalaisten omalta kannalta katsottuna siirtokunnat myös vaikuttivat
rauhoittavasti sisäisiin levottomuuksiin. Kaikki, jotka kotona tunsivat
olevansa yhteiskunnan lapsipuolia, saattoivat vieraissa maissa hankkia
itselleen tyydyttävämmät olot.
* * * * *
Toisen kreikkalaisen uudisasutuksen taukoaminen 6:nnen vuosisadan
keskivaiheilla johtui siitä, että joonialaisista silloin, Kyyroksen
valloittaessa Lyydian mahtavan valtakunnan, tuli Persian suurkuninkaan
alamaiskansa. Vapautta rakastavia kreikkalaisia ei sitten enää
niinkään haluttanut siirtyä itäänpäin. Lännessä tapahtui samaan aikaan
samantapaisia muutoksia. Siellä karthagolaiset yhdessä etruskien kanssa
keskeyttivät kreikkalaisten vallan leviämisen.
Kirjallisuutta:
J.L. Heiberg, En graesk Forpost (»Studier fra Sprog- og
Oldtidsforskning» 1906).
Ernst von Stern, Die griechische Kolonisation am Nordgestade
des Schwarzen Meeres im Lichte arcbäologiscber Forschung (C. F.
Lehmann-Haupt und E. Kornemann, Klio: Bd. IX).
Prins Wilhelm, Sydfranskt. Skildringar från strövtåg i Provence.
Rhys Carpenter, The Greeks in Spain (Laaja kirjallisuusluettelo).