Jumalat ilmaisivat ihmisille tahtonsa enteillä, ennen kaikkea
oraakkelien kautta.[48] Kuuluisimmat näistä pyhäköistä olivat Zeuksen
oraakkeli Epeiroksen Dodonassa, missä tiedustelijat saivat vastauksen
ikivanhan pyhän tammen huminasta, ja Apollonin _Delphoissa_, joka
oraakkeli kauan oli etevin koko maailmassa. Itse paikka, jossa
Apollonin pyhäkkö muinoin sijaitsi, virittää mielen hartaaksi ja
haaveelliseksi. Pilvenkorkuisen Parnassoksen alarinteellä, yllänsä
äkkijyrkät kallionseinämät ja alla syvä kuilu, sijaitsi muinainen
Delphoi, eristettynä maailman hyörinästä, puserrettuna jylhien,
melkeinpä kauhistuttavien vuorten väliin. Täällä ollaan suuren
hiljaisuuden maailmassa, alkuvoimien parissa. Täällä muinaisajan
ihmiset elelivät jokapäiväistä elämäänsä paimenina, öljypuiden ja
viiniköynnösten kasvattajina, allaan pohjattomat syvyydet, taistellen
petoeläinten kanssa. Ihminen ei missään muussa paikassa tuntenut
itseään siinä määrin jumalvoimista riippuvaksi kuin täällä. Täällä
ollaan lähellä luonnon ja heräävän jumalanpalvonnan salaisuuksia,
lähellä sitä astetta ihmiskunnan elämässä, jolloin palveltiin kiviä ja
pyhiä puita, lähellä alkuaikaa, ennenkuin Apollon, valon jumala, oli
ottanut haltuunsa nämä jylhät seudut, missä maanjumalatarta aikaisemmin
palveltiin alkeellisin menoin; niin onkin helpompi käsittää Pythian,
Apollonin papittaren, pyhää haltioitumista.[49]
Mutta sen ikivanhan palvontapaikan yläpuolella, jonka Apollon teki
pyhäkökseen, Parnassoksen huipulla, bakkantit viettivät hurjia
orgioitaan Dionysoksen kunniaksi. Valtavan korkeutensa, metsiensä,
lirisevien vuoripurojensa, tippukivien verhostamien luoliensa tähden
kreikkalaiset pitivät tätä huipussaan hopealta hohtavaa vuorta
Dionysoksen ja bakkanttien, Panin ja nymfien arvon mukaisena asuntona.
Siihen vuoden aikaan, jolloin pimeys näytti olevan voittamaisillaan
valon, he kokoontuivat Delphoista, Boiotiasta ja Attikasta hurjiin
yöllisiin karkeloihin, heiluttaen soihtuja ja thyrsossauvoja, hajalla
hapsin, pyhät käärmeet käsissään, kimeäin ja kumisevien rumpujen
soidessa. Tässä »pyhässä hurmiotilassa» he luulivat sielunsa vapautuvan
ruumiista ja yhdistyvän jumalaan, niin että he saattoivat nähdä
tulevaisuuteen ja profetoida.[50]
Mutta alempana Parnassoksella oli valonjumalan palvojilla paikkansa.
Koko helleeniläismaailmasta, vielä kauempaakin he kokoontuivat hänen
temppeliinsä pyytämään jumalalta neuvoa ja apua suurissa ja pienissä
huolissa. He kysyvät häneltä, tuleeko hyvä vai huono viljavuosi,
tuleeko heidän ostaa orja, pitääkö heidän mennä naimisiin vai eikö.
Ja kun mies on ottanut tuon ratkaisevan askeleen, saattaa tapahtua,
että hän pyytää selvitystä huolestuttavaan kysymykseen, kantaako hänen
vaimonsa sydämensä alla hänen vai toisen miehen lasta. Toinen haluaa
tietää, uskaltaako hän lainata rahoja sille ja sille miehelle, ja
kolmas voi esittää sellaisia kysymyksiä kuin muuan mies teki Zeuksen
oraakkelille Dodonassa: »Kuka on varastanut patjani ja päänalukseni?»
Mutta kaupungeista ja valtioista saapuu kokonaisia lähetystöjä
tiedustelemaan oraakkelilta jumalien tahtoa, kun taivaanmerkkejä
ja muita ihmeellisiä enteitä on ilmestynyt, kun nälänhätä ja rutto
raivoaa, ja kun on ratkaistava tärkeitä valtiollisia kysymyksiä.
Ennenkuin pyhiinvaeltajat astuvat sisään Apollonin temppeliin,
he puhdistautuvat lauluissa ylistetyn Kastalian lähteen
kristallikirkkaissa »hopea-aalloissa» ja uhraavat senjälkeen pyhäkön
edustalla olevalla alttarilla.
Temppelin eteisessä mieli virittyy hartauteen ja ajatteluun
kultakirjaimin kirjoitetuista mietelauseista, joita on luettavana
seinillä. Niitä pidetään Kreikan seitsemän viisaan sepittäminä, ja
niissä saarnataan maltillisuutta ja kohtuullisuutta. Ylimielisyyttä
helleenit pitävät suurimpana syntinä. Ei kukaan voi siihen määrin
suututtaa jumalia kuin ihminen, joka ei tahdo myöntää mitään rajoja
omalle tahdolleen. Oman rajoituksensa tajuaminen on sentähden
jokaisen kuolevaisen ensimmäinen velvollisuus, ja Apollonin pyhäkön
piirtokirjoitusten joukosta lukee ensimmäisenä kehoituksen: »Tunne
itsesi!»[51] Näiden viisaudensanojen rinnalla loistaa mietelmä:
»Kohtuus kaikessa!» ja samaa merkitsevät varoitussanat: »Ei missään
liioittelua!» Näihin mietelmiin sisältyy parasta, mitä helleeninen
henki on keksinyt. Kohtuullisuus, itsehillintä, itsensä voittaminen
olivat päähyveitä, jotka tarkoin erottivat helleenit »barbaareista».
Muiden Kreikan seitsemän viisaan lausumia mietelmiä, joista huokuu
syvästi tunnettua elämänkokemusta, ovat esim. nämä: »Onneton on
vain se, joka ei voi kestää onnettomuutta», ja »Varmuus on turmion
edelläkävijä».
Vastaukset kyselyihinsä pyhiinvaeltajat saivat temppelin kaikkein
pyhimmästä, jonne heitä itseään ei kuitenkaan koskaan laskettu. Siellä
_Pythia_, Apollonin papitar, istui kolmijalalla »maan kidan» päällä,
joka johti maanalaiseen luolaan. Pythian tuli olla vapaasukuinen
delphoilainen neitsyt ja vihkiä elämänsä siveydelle. Horrostilaan
vaipuneena, kuten nykyajan medio, hän lausui sekavia sanoja, jotka
Apollonin papit merkitsivät muistiin ja sommittelivat ajatuksia
sisältäviksi. Roomalaisajalla sanottiin, että hänen haltioissaolonsa
aiheutui vuoren halkeamista nousevista höyryistä, jotka sumensivat
hänen mielensä; mutta vanhemmat kreikkalaiset kirjailijat eivät
mainitse siitä mitään.
Oraakkelille antoivat arvoa ja valtaa ihmisiin _tulevaisuuden
ennustukset_, mutta varsinkin se, että omantunnontuskissa olevat
ihmiset saivat siltä _hyviä neuvoja_ ja apua saavuttamaan rauhan
jumalien kanssa. Tämä oli pyhäkön päätehtävä. Lukemattomille sieluille,
joita epätietoisuus oli vaivannut, oli siunauksellista, että oraakkeli
vihdoin saattoi heidät tekemään päätöksen, jonka he iloisin mielin
ja luottamuksin saattoivat panna toimeen, koskapa jumalat olivat
sille antaneet vahvistuksensa. Ja voimme olla varmat, että oraakkelin
neuvomat toimenpiteet yleensä olivat parhaat, koska sen papit olivat
viisaita miehiä, joilla oli paljon elämänkokemusta ja ihmistuntemusta.
Heillä oli neuvoja ja keinoja päästäkseen selville neuvon kysyjistä,
joiden kohtalon he ottivat käsiinsä. Koska he olivat likeisessä
yhteydessä koko helleenisen maailman kanssa, heillä oli myöskin tarkat
tiedot asiain tilasta, kun oli ryhdyttävä tärkeihin ratkaisuihin, ja he
voivat sentähden antaa parhaimpia neuvoja. Oraakkelilla oli nimittäin
osittain eräänlaisia vakinaisia edustajia tärkeimmissä kreikkalaisissa
kaupungeissa, osittain lähetettiin tuon tuostakin lähetystöjä eri
suuntiin, ja nämä oraakkelin diplomaatit antoivat papistolle tiedon
kaikesta, mikä oli tärkeätä valtiollisten ja muiden suuriarvoisten
kysymysten arvostelua varten.
Kun lähettiläitä saapui jostakin valtiosta kysymään oraakkelilta
neuvoa, Apollonin papit olivat ennakolta saaneet tiedon tilanteesta. Ja
oraakkeli oli ottanut kultaiseksi säännöksi valtiollisissa riidoissa
koettaa olla hyvissä väleissä vahvimman kanssa. Varmuuden vuoksi papit
tekivät tarkkoja muistiinpanoja kysymyksistä ja vastauksista. Nämä
merkittiin puutauluihin, jotka ajan mittaan muodostivat kokonaisen
temppeliarkiston ja jotka otettiin esille tarpeen sattuessa, esim., kun
tiedustelija tuli uudelleen. Sillä tavoin oraakkelinvastausten anto
vakiintui tavaksi, jota tarkoin noudatettiin, ja varmaankaan ei mikään
voinut olla omiaan valtavammin vaikuttamaan, kuin milloin tiedustelija
monen vuoden kuluttua sai aivan saman oraakkelinlausunnon kuin
ensimmäisellä kerralla.
Täten oraakkeli arkistoineen oli verrattavissa suureen nykyaikaiseen
tiedustelutoimistoon. Ja joskin siellä toisinaan erehdyttiin, niin
maine oli yleensä sangen helposti pelastettavissa, koska vastaukset
useinkin olivat hämäriä ja monimielisiä. Olisi tosiaan ollut sangen
hämmästyttävää, ellei oraakkeli olisi keksinyt jotakin keinoa pulasta
selviytyäkseen. Suuren thebalaisen valtiomiehen ja sotapäällikön
Epaminondaan mieleen oraakkeli oli teroittanut, että hänen tuli varoa
»pelagosta». Ja pelagos merkitsee merta. Mutta Epaminondas kaatuikin
Arkadiassa, mahdollisimman kaukana merestä olevassa seudussa.
Tästä kiusallisesta tosiseikasta oraakkelin papit selviytyivät
huomauttamalla, että erään taistelutanteren lähellä olevan metsän nimi
oli Pelagos — tai se _sai siitä lähtien sen nimen_.
Parempi onni oraakkelilla oli ennustaessaan, että peloponnesolaissota
— josta puhumme tuonnempana — tulisi kestämään 27 vuotta. Todellakin
se todistaa pappien oikein arvostelleen asiantilan, että he ennakolta
arvasivat sodasta tulevan pitkällisen. Kolme kertaa yhdeksän oli
tosin vain pysyväinen kaava, jota käytettiin pitkiä ajanjaksoja
ennustettaessa, mutta tässä tapauksessa tuo mystillinen luku oli
tavattoman onnellisesti valittu. Oraakkelilla oli sillä kertaa onni
siinäkin, että se alusta loppuun asti piti sparttalaisten puolta,
jotka lopulta voittivatkin sodan. Sitävastoin Apollonin papit suuressa
kreikkalaisten ja persialaisten välisessä voimienmittelyssä olivat
iskeneet kiveen arvostellessaan persialaisten luvun liian suureksi ja
ollessaan sitä mieltä, että valtava hyökkäysarmeija tulisi musertamaan
helleenit. Kun nämä kuitenkin kaikesta huolimatta pääsivät voitolle,
oraakkeli antoi heidän tietää, että heidän oli kiittäminen voitosta
sen sekaantumista asiain menoon yliluonnollisten voimien avulla.
Sen jälkeen tuli Apollonin papisto entistään vielä varovaisemmaksi
ennustuksiaan sommitellessaan. Ja kun myöhemmin boiotialaiset
Epaminondaan etevällä johdolla aivan odottamatta esiintyivät Kreikan
johtavana kansana, niin heidän ja oraakkelin välit muuttuivat heti
varsin hyviksi, vaikka boiotialaiset monine omine oraakkeleineen
aikaisemmin olivat olleet Delphoin pahimpia kilpailijoita.
Oraakkelin historian kauneimpia lehtiä ovat ne, jotka kertovat, mitä se
on saanut aikaan yhteiskuntaelämän sivistämiseksi. Varmana lienee kai
pidettävä, että Delphoin Apollon on tehokkaasti vaikuttanut verikoston
lieventymiseen Kreikassa. Hän on tarjonnut heikoille ja sorretuille
apua perustamalla turvapaikkoja, joissa he voivat saada turvaa mahtavia
ahdistajia vastaan, elleivät itse olleet syypäitä veritekoon. Näin
Apollonin papit ovat harjoittaneet ihmisyyden palveluksessa siunausta
tuottavaa toimintaa, joka on verrattavissa keskiaikaisen kirkon
vaikutukseen tapojen sivistämiseksi raakojen germaanilaiskansojen
keskuudessa.
* * * * *
Kauan Delphoi oli koko Kreikan uskonnollisena ja siveellisenä
keskuksena. »Hellaksen liesi», joksi sitä nimitettiin, merkitsi
helleeneille samaa kuin Rooma keskiajan kristityille ja Mekka
muhamettilaisille. Oli jotakin vertauskuvallista siinä, että paikkaa
pidettiin maapallon keskipisteenä, ja tätä ajatusta symboloi temppelin
sisällä oleva pyhä, munan puolikkaan muotoinen kivi, jolla oli nimi
»omphalos», maan napa. Sen kiven kohdalla kerran kaksi Zeuksen lentoon
laskemaa kotkaa tullut oli vastakkain, toinen idästä, toinen lännestä.
Pyhän kiven jäljennös oli asetettu temppelin edustalle, ja tämä on
löydetty. — Läheltä ja kaukaa tulvaili lahjoja oraakkelille niin
runsaassa määrin, etteivät kaikki mahtuneet Apollonin temppeliin.
Varakkaammat Kreikan valtiot rakensivat tällöin aarreaittoja paikalle
ja säilyttivät niihin jumalalle antamansa lahjat.[52]
Kuuluisin kaikista jumalan kunnialahjoista oli Kroisoksen antama
kulta- ja hopealahja, jonka arvo nousi noin 100 miljoonaan markkaan,
joukossa aitokultainen jalopeurankuva.
Oraakkelin yleismaailmallista arvoa kuvaavaa on, että kun maanjäristys
lähes neljä vuosisataa e.Kr. hävitti Apollonin temppelin ja keräys
pantiin toimeen sen uudestaan rakentamiseksi, rahoja tulvaili aina
Krimistä saakka, ja faaraokin avusti melkoisella määrällä.
* * * * *
Mutta oli tuleva aika, jolloin Delphoin rikkaudet houkuttelivat
jumalattomia miehiä ja kansoja ryöstöön. Traakia- laiset joukkiot
hävittivät ja polttivat, roomalaiset sotilaat ja keisarit ryöstivät
suunnattomat määrät temppelin aarteita ja taideteoksia, ja yltiöpäiset
kristityt kävivät kiivaasti tämän pakanuuden tuen kimppuun. Varsinkin
kohdistui hävitystyö temppelin kaikkein pyhimpään, missä Pythia
ennusteli. Täällä on hävitetty aina perustuksia myöten. Saattaa
kuitenkin olla niinkin, että viimeiset pakanat tahtoivat viedä
täältä Apollonin palvonnan suuren salaisuuden mukanaan hautaan.
Maanjäristykset ja vesitulvat täydensivät sitten ihmiskätten
alullepanemaa hävitystä. Rooman viimeinen pakanallinen keisari,
Julianus luopio, joka eli neljännen vuosisadan keskivaiheille e.Kr.,
koetti valaa uutta eloa Delphoin-kulttiin, mutta Pythia ilmoitti
hänelle — muutoin oraakkelin viimeinen vastaus — että »temppeli on
maahan Rajoitettu, eikä siellä enää ole Phoibos Apollonilla asuntoa,
ennustuksen lähde on mykkä, sen veden kuiske on vaiennut.»
Vihdoin ihmiset rakensivat asuntojaan sille maaperälle, joka muinoin
oli ollut valonjumalalle pyhitetty. Siihen paikkaan syntyi kokonainen
kyläkunta. Ja kun vuonna 1892 pantiin toimeen suuria kaivaustöitä
Ranskan valtion kustannuksella, arkeologit ryhtyivät ensi töikseen
siirtämään kylän toiseen paikkaan.
Työstään muinaistutkijat ovat täällä saaneet runsaita satoja,
ennen kaikkea kivikirjoituksia, mutta myöskin taide- teoksia ja
muinaiskreikkalaisen rakennustaiteen jätteitä. Tuskinpa lienee
kaivausta, joka yhtä suuressa määrin kuin tämä on laajentanut
tietojamme Kreikan kulttuurista ja historiasta.
Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
Hans Larsson, Claes Lindskog och Martin P:n Nilsson, Athena, bilder ur
den hellenska kulturvärlden.
Emil Zilliacus, Pilgrimsfärder i Hellas.
Tähän kappaleeseen:
Emile Bourguet, Delphes.
August Mommsen, Delphica.
Frederik Poulsen, Den delfiska Apollon och hans helgedom.
O. Crusius, Die delphischen Hymnen.