Täysin purjein Odysseus laski jälleen merelle. Mutta yhä oli Poseidon
hänelle epäsuosiollinen. Hän nostatti myrskyn niin hirveän, että
Odysseus toivoi, että hän ennemmin olisi kaatunut Troian luona, kuin
että hänen olisi sellaisia meren kauhuja kokeminen. Lopuksi hyökyi
suunnaton aalto hänen aluksensa yli ja löi sen pirstaleiksi. Kaksi
päivää ja kaksi yötä Odysseus ajelehti hyrskyisellä merellä, mutta
kun aurinko kolmannen kerran nousi, hän lähestyi saarta. Ponnistaen
viimeiset voimansa hänen onnistui päästä maihin, mereen laskevan joen
suuhun. Joen rannalla oli vihanta lehto. Siihen hän valmisti itselleen
vuoteen kuivista lehdistä ja, perin uupunut kun oli, vaipui samassa
sikeään uneen.
Odysseus oli nyt tullut Phaiaakkien[41] maahan. Siellä hallitsi
Alkinoos-niminen kuningas. Seuraavana päivänä sattui niin, että hänen
tyttärensä Nausikaa neitojensa keralla ajoi joelle pesemään vaatteita
ja uimaan. Kun he työnsä suoritettuaan huvittelivat pallonlyönnillä
ja siinä iloisesti huudahtelivat, Odysseus heräsi unestaan. Ensin hän
mietti itsekseen, rohkenisiko hän astua esille. »Mutta», hän sanoi, »on
parasta, että menen katsomaan, mihinkä maahan olen tullut.»
»Virkki ja lähti jo viidastaan jumalainen Odysseus,
kourallaan väkevällä hän oksan sankehikosta
tiuhean taitti ja sill' uros uumia kaihtaen astui
kohti jo, kuin väkevyydessään raju leijona vuorten,
tuuli kun tuivertaa, sade lyö, säkenöitsevin silmin:
suortuvasorjia noin kävi neitoja kohti Odysseus,
vaikk' ihan verhoja vaill', ei empinyt, näät hätä käski; —
hirveä katsoa, pinnassaan ruma, kuortunut kuotta.
Neitoset kaikkosivat mikä minnekin niemien kärkiin.»
Mutta Alkinooksen tytär on piikasiaan ymmärtäväisempi ja jää tyynenä
paikalleen. Hetken aikaa kuninkaantyttären kanssa puheltuaan Odysseus
on herättänyt hänen myötätuntonsa. Nausikaa antaa hänelle viitan ja
ihotakin; ja niin ihana hän on puvussaan, että nuori tyttö ihastuneena
liikuttavan välittömästi sanoo neitosilleen:
»Oisipa moinen mies aviokseni mainita suotu
Kerran tääll' asujoista, ja jospa hän jäisikin tänne!»
Sen jälkeen hän käskee neitosten kestitä häntä ruoalla ja juomalla ja
pyytää häntä lopuksi tulemaan isänsä linnaan. Siellä otetaan hänet
vieraanvaraisesti vastaan ja kestitään juhla-aterialla.
Mutta vielä ei kukaan tiennyt, ken muukalainen oli. Se ilmeni, vasta
kun runoilija kuninkaan hovissa alkoi laulaa siitä, miten kreikkalaiset
mainehikkaan kuningas Odysseuksen avulla valloittivat Troian. Silloin
herahtivat kyynelet muukalaisen silmiin. Alkinoos kysyi häneltä
myötätuntoisesti, mikä syvä suru hänen mieltään painoi ja kuka hän oli.
Odysseus ilmaisi silloin nimensä ja kertoi hämmästyneille miehille
monista kärsimistään vaivoista ja tappioista. Heltyneenä hänen
onnettomuuksistaan Alkinoos antoi hänelle kallisarvoisia lahjoja ja
kehoitti läsnä olevia ylimyksiä seuraamaan esimerkkiä. Sen he kernaasti
tekivätkin. Illalla vietiin lahjat laivaan, jonka Alkinoos oli antanut
varustaa viemään Odysseusta kotiin Ithakaan. Liikutetuin sydämin hän
erosi phaiaakkien vieraanvaraisesta kansasta ja aamun koittaessa
hän oli jo Ithakan maaperällä. Phaiaakit nousivat heti laivaansa ja
lähtivät paluumatkalle.