Kun helleenit onnellisesti olivat päässeet vaarallisen salmen läpi,
avautui heidän eteensä oikealle rehevänvihanta, auringonpaisteinen
ranta, ja tilava lahdenpoukama tarjosi laivoille hyvän sataman yöksi.
Odysseus tunsi kuvauksesta Trinakrian saaren ja tahtoi kernaimmin
laskea laivallaan ohi. Hänen miehensä olivat sitävastoin innokkaita
pääsemään maihin virkistymään viimeisten ponnistusten jälkeen, ja
hän taipui lopulta heidän jyrkkiin vaatimuksiinsa. Kuitenkin hän
ensin vannotti heillä kaikilla pyhän valan, ettei kukaan teurastaisi
ainoatakaan niistä raavaista, jotka kävivät laitumella saarella,
»sillä», hän sanoi, »ne kuuluvat auringonjumalalle, ja julmasti hän
kostaa kaiken karjalleen tehdyn vahingon.»
Mutta nyt kävi niin, että puhkesi kauhea myrsky, jota kesti kokonaisen
kuukauden. Kaikki elintarpeet loppuivat, ja miehet alkoivat kärsiä
nälän tuskia. Eräänä päivänä Odysseuksen poissa ollessa Eurylokhos
kokosi väen ympärilleen ja osoitti uhkeita raavaita, jotka söivät
rannalla. Hänen mielestään oli parempi syödä itsensä kylläiseksi ja
sitten hukkua merellä auringonjumalan kostosta kuin hitaasti nääntyä
nälkään.
Kaikki hyväksyivät hänen houkuttelevan puheensa. He teurastivat heti
pari lihavinta härkää ravinnokseen ja ryhtyivät juuri paistamaan
vartaisiin pistettyä lihaa, kun Odysseus tuli paikalle. Hän nuhteli
heitä ankarasti heidän osoittamastansa tottelemattomuudesta.
Tapahtunutta ei kuitenkaan voitu auttaa. Hän antoi heidän olla
oloillaan ja tehdä tulen, mutta kun heidän piti paistaa liha, oli
yhtäkkiä kuin olisivat raavaat eläneet.
»Taljat liikkuivat, liha vartaiss' ammua alkoi
Raaka ja kypsikin, kuin moni raavas mylvinyt oisi.»
Kauhu valtasi helleenit. Mutta kalvava nälkä voitti kaikki epäilykset.
Pianpa he eivät kauemmin ajatelleet oudon tapauksen kauheutta, vaan
herkuttelivat raavaiden lihalla. Odysseus yksin pidättäytyi maistamasta
sitä.
Viikon perästä myrsky vihdoin asettui. Silloin helleenit jättivät
Trinakrian. Mutta kun he olivat tulleet aavalle merelle, nousi uhkaava
sinimusta pilvi taivaanrannalle. Se läheni, suureni ja musteni yhä
ja pysähtyi vihdoin synkkänä ja pahaenteisenä juuri laivan kohdalle.
Pian puhkesi kauhea rajuilma raivoamaan ja särki maston. Kaatuessaan
se sattui perämieheen ja murskasi hänet. Samassa silmänräpäyksessä
salama iski hirmuisella ukkosenjyrähdyksellä laivaan. Säikähdyksissään
kaikki Odysseuksen miehet suistuivat mereen ja joutuivat valtavien
aaltojen saaliiksi. Itse laiva pysyi vielä hetken koossa, mutta pahasti
vahingoittunut kun oli, se viimein särkyi palasiksi. Odysseuksen
onnistui kuitenkin sitoa yhteen masto ja emäpuu ja niiden avulla
pysytellä aaltojen harjalla.