Surullisin mielin uros nyt harhaili miehineen jälleen merellä,
kunnes saapuivat erääseen saareen. Siellä päätettiin, että
viisaan Eurylokhoksen puolen miehistön kera piti lähteä maihin
tiedustelemaan ja Odysseuksen jäljellä olevien 22 miehen kanssa jäädä
paikoilleen. Mutta jo muutaman tunnin kuluttua palasi Eurylokhos
yksin epätoivon ilme kasvoissaan. Hän kertoi, kuinka hän miehineen
tunnin kuljettuaan oli tullut loistavan linnan edustalle. Mutta
kuinka he säikähtyivätkään, kun näkivät suuren lauman jalopeuroja
ja susia, jotka kuljeskelivat linnan ympärillä! »Pian osoittautui
kuitenkin», Eurylokhos sanoi, »etteivät ne olleet lainkaan villejä
eikä saaliinhimoisia, niinkuin sellaiset eläimet tavallisesti.
Ne päinvastoin tulivat ja hieroutuivat meihin ystävällisesti ja
tuttavallisesti ja heiluttelivat häntäänsä kuin koirat, jotka
tervehtivät lähestyvää herraansa. Linnassa näimme kauniskutrisen
naisen, joka lumoavin äänin laulaen helskytteli kangaspuita. Meidät
nähtyään hän ystävällisesti pyysi meitä käymään sisään. Ihastuneina
mieheni noudattivat kehoitusta, mutta itse jäin ulkopuolelle, sillä
pelkäsin petosta.
Lymypaikasta saatoin kuitenkin nähdä kaikki, mitä linnassa tapahtui.
Vähän aikaa ystävieni kanssa pakinoituaan tuo ihana nainen tarjosi
heille pikarin viiniä. Mutta kun kaikki olivat juoneet, kosketti hän
heitä taikasauvallaan, ja — voi kauheata! — paikalla he muuttuivat
röhkiväksi sikolaumaksi, jonka noita salpasi lättiinsä.»
Tuskin Eurylokhos oli lopettanut kertomuksensa, kun Odysseus vyötti
vyölleen miekkansa ja riensi noidan linnaan. Matkallaan sinne hän
kohtasi taivaallisen kauniin nuorukaisen, joka pysähdytti hänet ja
sanoi tulleensa häntä auttamaan. Nuorukainen oli jumalten sanansaattaja
Hermes. Hän kertoi, että saarta hallitsevan velhon nimi oli Kirke ja
että oli vain yksi keino, joka kykeni suojaamaan hänen taikajuomaltaan.
»Se keino», hän sanoi, »on tämä jalo yrtti, jonka nyt annan sinulle.»
Tällöin hän antoi Odysseukselle seuraavan neuvon:
»Kun sua koskettain hän sauvan nostavi pitkän,
niin vedä kiskaltain kupeheltasi viiltävä miekka,
karkaa päin, kuin ois sinun mielesi surmata Kirke.
Silloin peljästyin sua vuoteeseensa hän kutsuu.
Etkä sä torjua saa jumalattaren kutsua, jolta
hän kirot kirvoittais tovereiltasi, myös sua hoivais;
vaan häll' auvoisain vala vannota suur' ikivaltain,
turmaa muut' ett' ei sua vastaan tuumi ja mieti,
voimaas riistä ja miehuuttas, pukineesi kun riisut.»
Tämän sanottuaan Hermes katosi hänen näkyvistään, puoleksi käyden,
puoleksi kiitäen maan yli. Mutta rohkaistuna Odysseus asteli edelleen
ja seisoi pian Kirken linnan edustalla. Päättäväisesti hän astui
portille ja pyysi päästä sisään. Taikataitoinen nainen tuli paikalla
ulos, säteillen kauneutta ja suloutta, ja toivotti ystävällisesti hänet
tervetulleeksi. Hän vei hänet upeaan huoneeseen, pyysi häntä istumaan
ja ojensi hänelle viini pikarin virkistykseksi.
Empimättä Odysseus tyhjensi sen, ja vahingoniloisena katseli nainen
sitä. Eipä tiennyt hän, että Odysseuksella oli ihmeellinen yrtti
suojanaan. Sen jälkeen hän kosketti vierastaan taikasauvallaan sanoen:
»Mene nyt lättiin toveriesi luo!»
Mutta Odysseus oli samassa vetänyt tupesta miekkansa ja suunnannut sen
häntä kohden. Kun Kirke huomasi, ettei hänen taikavoimansa tepsinyt,
hän pelästyi, heittäytyi hänen jalkainsa juureen ja pyysi säästämään
henkeänsä. »Sinä et ole tavallinen ihminen», hän sanoi, »sillä sinä
olet ainoa, joka olet voinut vastustaa taikavoimaani.»
»Miekkasi huotraan pistä siis sekä kanssani käyös
vuoteeseen, ett' yhdistäis lepo meitä ja lempi
armahin liitoin, myös sopu meille ja luottamus syntyis.»
Sen Odysseus lupasikin tehdä, mutta vasta kun hän oli vannonut
kalliin valan, ettei mielessään milloinkaan enää hautoisi häntä
vastaan salajuonia. Sitten ihanakutrinen Kirke vei hänet loistavaan
ruokasaliinsa ja antoi kattaa hänelle mitä hienoimman aterian. Mutta
Odysseus istui siinä hiljaa ja ajatuksiinsa vaipuneena eikä koskenut
ruokaan eikä juomaan. Hän ajatteli poloisia kumppaneitaan, jotka Kirke
oli muuttanut järjettömiksi luontokappaleiksi, ja vakuutti, ettei
hän aikonut koskea ruokaan eikä juomaan, ennenkuin näkisi heidät
järjellisinä ihmisinä.
Sanaakaan vastaamatta Kirke riensi salista, avasi sikolätin oven
ja siveli eläimiä taikavoiteella, niin että ne muuttuivat jälleen
ihmisiksi. Siitäpä nousi yleinen ilo.
Odysseus palasi sen jälkeen rannalla olevien toveriensa luo ja otti
heidätkin mukaansa Kirken linnaan, ja pian kaikki mitä juhlallisimman
mielialan vallitessa istuivat runsaasti katetun pöydän ääressä. Siinä
kului aika nopeasti, eikä aikaakaan, niin saapui jo ilta. Kokonaisen
vuoden he viipyivät siellä, lepäsivät vaivoistansa ja viettivät mitä
suloisinta elämää vieraanvaraisen Kirken luona.
Lopulta kuitenkin helleenit valtasi koti-ikävä. Kun Odysseus puhui
tästä Kirkelle, tämä sanoi: »En estä teitä lähtemästä. Mutta jos
tahdot päästä kotimaahasi, tulee sinun ensin lähteä manalan majoille
kysymään sokealta Teiresias tietäjältä, miten olet välttävä vaarat,
joita Poseidon aikoo hankkia sinulle kostoksi siitä, että sokaisit
hänen poikansa Polyphemoksen.» Kirke antoi hänelle sitäpaitsi hyviä
neuvoja, kuinka hänen piti käyttäytyä manalassa, ja toivotti hänelle
onnea matkalle. Iloisina Odysseus ja hänen miehensä astuivat laivaan ja
purjehtivat kohtalaisen kovan tuulen puhaltaessa luoteeseen paikalle,
josta tie vei manalaan.