»... mut tuskan pilvi jo tumma Akhilleun peitti,
mustaa tuhkaa hän käsin kaksin kouri ja syyti
kiireellensä ja kaunoiset ryvetytteli kasvot,
ylt' yli tarttuen tuhkaa jäi ihotakkihin sorjaan.
Itse hän maahan kasvoilleen, uros valtava, heittyi,
tukkaa tuskissaan käsin raastelevin repi päästään.»
Hän vannoi kauheasti kostavansa. Hän teki lupauksen, ettei hautaisi
kuollutta ystäväänsä, ennenkuin olisi ottanut Hektorin pään, ja
että uhraisi kaksitoista Troian jalointa nuorukaista Patrokloksen
polttoroviolla.
Akhilleuksen äänekkään itkun ja valituksen kuuli hänen äitinsä,
merenjumalatar Thetis, meren syvyydessä olevasta hopeanhohtoisesta
luolastaan. Huolestuneena tämä nousi rannalle, istuutui hänen
viereensä, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja koetti lohduttaa
häntä. Hän lupasi taivuttaa tulenjumalan Hephaistoksen yön aikana
takomaan hänelle uudet, loistavat varusteet.
Seuraavana aamuna uros saattoikin pukeutua tähän komeaan asepukuun ja
kaikuvalla äänellä hän kutsui maanmiehensä käräjiin. Väen riemuitessa
hän sopi Agamemnonin kanssa. Ja sitten taisteluun! Siitä tulikin
kauhea, ja itse jumalatkin, joiden ennen oli ollut tapana auttaa
suojattejaan tukalissa tilanteissa, ottivat nyt osaa käsikähmään.
»Ryskyen yhteen ryntäsivät, kumu ankara kuului,
kaikui ilmojen kansi, ja Zeus sen kuuli Olympon
harjall' istuissaan; hänen rinnassaan sydän nauraa
sai makeasti, kun katseli hän kahakoivia noita.»
Kostoa janoten ystävänsä kuolemasta Akhilleus riehui troialaisten
joukossa:
»Vaan jopa vastaan syöksi Akhilleus; kuin jalopeura
raatelias, jota seuraamaan kyläkuntien miehet
taajana parvena käy; ei piittaa heistä se ensin,
tietään astuvi vain, mut kons' uron uijahan, nuoren
keihäs kohti jo käy, sepä kyyristyy, kita aukee
hampain vaahtoavin, sydän rinnass' ähkyvi uljas,
kylkiä, lanteitaan kovin hännällään peto pieksee,
vimmaans' itse se yllyttää, jopa hurjana viimein
viskautuu ajoparvea päin säkenöitsevin silmin,
miehen kaataakseen tai heittääkseen oman hengen.»
Kauhuissaan troialaiset pakenivat kaupunkiin ja sulkivat jäljessään
portit. Hektor yksin pysähtyi muurien ulkopuolelle. Iäkäs Priamos näki
kauhistuen, miten Akhilleus loistavassa asepuvussaan lähestyi hänen
poikaansa.
»Vanhus vaikertain kädet nosti ja löi, repi päätään
ääneen tuskissaan valitellen huusi ja kutsui
armasta aaluvataan; mut portin eess' yhä seisoi
Hektor, jäykkänä mieli, Akhilleun kohdata aikoin.»
Mutta kun tuo hirmuinen oli käymäisillään Hektorin kimppuun, tämä
troialaisten suurin sankari kauhistui ja kääntyi pakoon.
»Hektorin kinterill’ yhä seurasi nopsa Akhilleus.
Kuin ajokoira, jok' ahdistaa aran kaurihin vohlaa,
sen levolt' yllättäin, läpi kaitain kalliorotkoin.»
Kolmeen kertaan Akhilleus ajoi Troian muurien ympäri häntä takaa.
Lopulta Hektor kuitenkin pysähtyi ja ryhtyi kaksintaisteluun. Ensin
singahutti kumpikin keihäänsä, mutta osumatta toiseen. Epätoivon
vimmassa Hektor paljasti silloin miekkansa ja syöksyi vihollistaan
vastaan, mutta Akhilleus heitti toistamiseen keihäänsä sellaisella
voimalla, että se lävisti Hektorin.
Riisuttuaan kuolleelta hänen sotisopansa Akhilleus kostonhimoansa
tyydyttääkseen sitoi hänet jaloista sotavaunujensa taakse. Sen tehtyään
Akhilleus nousi vaunuihin.
»Viuhui ruoska, ja vei hevot raisut vauhtia vinhaa.
Tuprusi tanner, kuss' uros laahasi, suortuvat tummat
huiskin haiskin hulmusi, kaikk' oli hiestynyt hietaan,
kaunis pää, jalo ennen, vaan jopa nyt vihamiesten
raiskata Zeus oman synnyinmaan kamaralla sit' antoi.»
Telttansa ulkopuolelle Akhilleus pysähtyi ja jätti Hektorin ruumiin
sinne makaamaan hautaamatonna, koirien ja petolintujen saaliiksi.
Mutta Patrokloksen kunniaksi pantiin toimeen loistavat hautajaisjuhlat.
»Soi korahukset, kun monen sonnin välkkyväkyljen
sorteli veitsi ja myös monen lampaan, määkyvän vuohen;
valkeahampaiset monet rasvaatiukkuvat karjut
korvennuttivat kypsyttäin kypenillä Hephaiston;
vainajan ympäri ammeittain veri aaltosi maassa.»
Sen jälkeen pinottiin valtava rovio, jolla kuollut poltettiin
hevosineen ja lempikoirineen. Hänen luittensa päälle luotiin suuri
hautakumpu.
Lopulta jumalien tuli sääli Hektorin onnetonta kohtaloa ja hänen
omaisiansa. Zeus itse kutsui luokseen Thetiksen ja käski hänen
suostutella poikaansa lunnaita vastaan luovuttamaan Hektorin ruumiin
hänen surevalle isälleen. Kun siis Priamos eräänä päivänä astui
Akhilleuksen telttaan,
»... ja kietoi
polvet Akhilleun, suudellen kädet suullehen nosti
julmat, murhaiset, monen poian riistäjät hältä»,
niin uros heltyi vanhuksen valituksesta. Hän purskahti itse itkuun ja
sanoi sallivansa vanhuksen noutaa Hektorin ruumiin tämän lunnaiksi
mukanaan tuomia kallisarvoisia lahjoja vastaan.
Syvä oli suru troialaisten keskuudessa, kun uroon kuollut ruumis
tuotiin kaupunkiin, ja hänen hautajaisensa vietettiin suurin
juhlallisuuksin.
Tähän päättyy Ilias. Mutta tallella on toisia kreikkalaisia ja
roomalaisia runoja ja tarinoita, jotka kertovat, miten Akhilleus
viimein kuolettavasti haavoittui pelkurimaisen Pariksen jousen
lennättämästä nuolesta. Nuoli sattui hänen kantapäällänsä, joka oli
hänen ruumiinsa ainoa haavoittuva kohta. Hänen äitinsä oli näet
upottanut hänet lapsena manalan Styks-jokeen ja siten karkaissut hänet
kaikkia aseita vastaan. Ainoastaan kantapäitä, joista äiti oli pitänyt
häntä, ei virran vesi ollut voinut kostuttaa, ja sentähden ne olivat
jääneet haavoittuviksi. Kaikeksi onnettomuudeksi oli nuoli myrkytetty,
ja Akhilleus kuoli haavaansa.
Kuten Akhilleuksen, surmasi myrkytetty nuoli Pariksenkin, sodan
aiheuttajan.
* * * * *
Kun sotaa oli käyty kokonaista kymmenen vuotta, eikä Troiaa ollut voitu
asevoimin valloittaa, keksi neuvokas Odysseus viekkaan juonen. Hänen
neuvostaan kreikkalaiset rakensivat valtavan suuren hevosen, jonka
sisään hän itse ja muutamat heidän etevimmistä uroistaan piiloutuivat.
Muut kreikkalaiset olivat luopuvinaan piirityksestä ja purjehtivinaan
kotiin, mutta asettuivatkin väijyksiin lähellä olevan Tenedos-saaren
taakse.
Iloissaan siitä, että sota vihdoinkin oli loppunut, troialaiset
riensivät virtanaan kaupungistaan katselemaan valtavaa hevosta.
»Vetäkäämme se kaupungin muurien sisäpuolelle», sanoi joku, »ja
asettakaamme se urhoollisen puolustuksemme ja kreikkalaisten lähdön
muistomerkiksi!» Mutta pappi Laokoon epäili petosta ja kehoitti heitä
polttamaan hevosen.[36] »Kenpä tietää», hän huudahti, »mitä hirviön
vatsassa voi piillä! Katsokaapas tätä!» Näin sanoen hän iski keihäänsä
hevosen kylkeen, ja kajahtaen kumisivat miesten aseet sen sisustassa.
Mutta samassa silmänräpäyksessä kansan huomio kääntyi toisaanne. Kuului
huuto: »Kreikkalainen! On saatu kiinni kreikkalainen!»
Tämä oli viekkaan Odysseuksen laskelmaa. Hän oli neuvonut toista ovelaa
Sinon-nimistä helleeniä piiloutumaan lähistöön ja vangituttamaan
itsensä. Mies oli nyt olevinaan kauheasti peloissaan ja rukoili
troialaisia säästämään hänen henkeään. »Maanmieheni tahtoivat», hän
sanoi, »uhrata minut, siten taatakseen itselleen onnellisen paluumatkan
jumalilta. Mutta minun onnistui pelastua heidän käsistään, ja minä
piileskelin tuolla kaislikossa, kunnes he läksivät pois.» — »Mutta»,
Priamos kysyi, »mikäs tarkoitus on tuolla jättiläismäisellä hevosella?»
— »Sen ovat helleenit rakentaneet uhrilahjaksi Pallas Athenelle. Mutta
tehdäkseen teille mahdottomaksi viedä se sisään Troiaan ja siten
saadakseen jumalattaren teille epäsuopeaksi he ovat rakentaneet sen
niin suuren, ettei se mahdu sisään kaupunginportista. Mutta jos taas
jollakin tavoin vahingoitatte tätä jumalattaren uhrilahjaa, niin saatte
pelätä hänen vihaansa, ja turmionne on silloin varma.»
Hänen tätä puhuessaan kuului siltä taholta, missä Laokoon poikinensa
parhaillaan valmisteli uhria, valitushuuto, joka kävi kansan luihin
ja ytimiin. Kauhea näky kohtasi huutoa kohti rientäviä. Kaksi
jättiläiskäärmettä oli kiertynyt uhripapin molempain poikasten
ympäri ja myrkkyhampaillaan purrut heihin monta haavaa. Turhaan isä
oli koettanut vapauttaa lapsiaan. Pedot olivat kietoneet hänetkin
kiemuroihinsa ja kiukusta sähisten purreet häntä. Ennenkuin ehdittiin
rientää apuun, kaikki kolme vaipuivat kuolleina maahan. Silloin
hellittivät käärmeet kiemuransa ja matelivat mereen, jonka syvyyteen ne
pian sukelsivat.
Nyt Sinon huudahti: »Tuossapa jo tuli rangaistus hevosen
vahingoittamisesta. Laokoonhan iski peitsensä uhrieläimeen!»
Silloin uskoivat kaikki kaiken, minkä tuo teeskentelijä oli heille
syöttänyt. Ja nyt troialaiset valtasi raivokas kiihko koettaa voittaa
Pallas-jumalattaren suosio. Tätä varten oli puuhevonen välttämättömästi
vietävä kaupunkiin. Kun portti oli liian ahdas, he repivät koko
porttiholvin ja osan kaupunginmuuria sen kummaltakin puolelta. He
asettivat pyöriä hevosen alle, ja yhdistetyin voimin heidän onnistui
tällä tapaa kiskoa kolossi kaupunkiin sekä asettaa se torille. Siitä
syntyi sitten ääretön riemastus, juhla-aterioita ja juominkeja.
Yön tullen makasivat kaikki miehet kaupungissa vallan sammuneina,
kykenemättöminä ajattelemaan tai toimimaan.
Nyt oli vihollisen hetki tullut. Viekas Sinon kiiruhti rantaan ja
sytytti soihdun, tällä sovitulla tulimerkillä antaen tiedon Tenedoksen
luona ankkurissa oleville kreikkalaisille, että kaikki oli selvä.
Sitten hän hiipi torille, jonne troialaiset olivat pystyttäneet
puuhevosen, ja löi sauvallaan kolme kertaa sen vatsaan. Se oli sovittu
merkki. Odysseus työnsi syrjään puuluukun salvan ja astui ulos
toveriensa seuraamana. Avuttomassa tilassa olevat troialaiset eivät
kyenneet puolustautumaan. Kreikkalaiset sytyttivät talot tuleen, ja
pianpa mahtavasta Troiasta oli jäljellä vain soraläjä. Melkein koko
kaupungin miespuolinen väestö surmattiin. Vain ani harvain onnistui
pelastua Aineiaksen johdolla, joka pääsi pakenemaan äitinsä Aphroditen
avulla. Kantaen vanhaa isäänsä harteillaan ja taluttaen poikaansa
kädestä hän pääsi laivoihin, joilla purjehti pois syntymäkaupungistaan.
Troian naiset kreikkalaiset veivät voittosaaliinaan. Niiden joukossa
oli Helena, joka nyt vietiin takaisin kotiinsa Mykeneen. Häpeästä
punastuen ja katse maahan luotuna hän astui maanmiestensä seuraan.
Mutta kaikki kokoontuneet kreikkalaiset ihailivat hänen kauneuttaan. Ja
jokainen tunsi sisimmässään, että olisi menetellyt aivan samoin kuin
hänen puolisonsa Menelaos, joka oli antanut hänelle anteeksi.
Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
Claes Lindskog, Grekiska hjältar och ideal.
Claes Lindskog, Grekiska kvinnogestalter.
Tähän kappaleeseen:
Homeros, Ilias, suomentanut O. Manninen.