Kaikista kreikkalaisista, jotka Troian kukistuttua suuntasivat
laivainsa keulat kodin rantoja kohti, ei kukaan tuntenut itseään
onnellisemmaksi kuin Odysseus. Hän ikävöi kotiin Ithakan kalliosaarelle
puolisonsa Penelopen ja poikansa Telemakhoksen luo, jonka hän kymmenen
vuotta sitten oli jättänyt pienenä poikasena.
Mutta kauan oli kestävä, ennenkuin hän sai jälleen nähdä heidät.
Kymmenen vuotta vastatuulet ajelivat häntä rannikolta rannikolle. Hänen
uskollista puolisoansa Penelopea pidettiin kotona Ithakassa leskenä,
ja lukuisat olivat ne miehet, jotka kilvan halusivat häntä aviokseen.
Kokonainen kosijaparvi asettui asumaan Odysseuksen taloon ja elämöi
siellä humussa ja sumussa poissaolevan isännän kustannuksella. Mikäli
vuodet kuluivat, kävivät kosijat yhä kiihkeämmiksi. Mutta Penelope
yhä toivomistaan toivoi puolisonsa palaavan. Voittaakseen aikaa hän
kutoi taidekudosta ja selitti, ettei hän suostuisi menemään naimisiin
kenenkään kosijan kanssa, ennenkuin kangas valmistuisi. Mutta minkä hän
päivällä kutoi, sen hän yöllä purki, kaiken aikaa haikeasti ikävöiden
puolisoansa, joka harhaili Välimerellä ja sai sen rantamilla kokea jos
joitakin ihmeellisiä seikkailuja. Näistä kertoo runoteos Odysseia. Se
alkaa säkeillä, joissa runoilija pyytää runottarensa innoitusta:
»Retkiä miehen kekseliään, runoneito, sa kerro,
kauan harhailleen pyhän Troian kaatamatiellään.
Kansat, kaupungit monet nähdä sai, tavat oppi,
sai tuta tuskaa mont' ulapoilla, kun eest' oman hengen
taisteli, maalleen matkaamaan koki kumppanit auttaa».