Kambyses hallitsi vain seitsemän vuotta. Kun häneltä ei jäänyt
lapsia, siirtyi kruunu hänen kuoltuaan ylhäiselle _Dāreios_ nimiselle
persialaiselle, joka kuului Kyyroksen suvun nuorempaan haaraan.[11]
Hänestä sai Persian valtakunta hallitsijan, joka on maailmanhistorian
suurimpia valtiomiehiä.
Ensiksikin hän kukisti voimalla ne kapinayritykset, jotka olivat
alkaneet Kambyseen Aithiopian-retken aikana, ja joita yhä esiintyi
milloin siellä, milloin täällä valtakunnan eri osissa. Nämä
kilpailijoistansa saamansa voitot Dareios on ikuistuttanut Behistunin
kallioon[12], missä suurkuningasta vastaan kapinaan nousseista
käytetään nimitystä »yhdeksän valekuningasta». Dareios hallitsi nyt
valtakuntaa, joka ulottui toisesta Niilin putouksesta Mustaan mereen
ja Välimeren rannalta Indus ja Jaksartes jokien varsille. Mutta monet
kapinayritykset olivat opettaneet hänelle, että asevoimin luotu
valtakunta ei ilman muuta voinut säilyä. Oli ilmeistä, että siihen
vaadittiin perustuksen uutta järjestelyä.
Dareios on Persian valtakunnan suuri järjestäjä. Sekä Kyyros että
Kamhyses olivat liian yhtämittaisissa sodissa ehtiäkseen suorittaa
sitä suurta työtä, jota olisi vaatinut niiden suurten valtakuntien
sulattaminen kokonaisuudeksi, jotka niin lyhyessä ajassa oli liitetty
yhteen. Ei voida kieltää, että Assyrian kuninkaat julmuudellaan ja
kovuudellaan olivat tässä suhteessa tasoittaneet tietä niille, joiden
tehtäväksi tuli valtakunnan eheyden lujittamistyö, aivan niinkuin
Ruotsissa Kaarle IX ojentavine miekkoineen raivasi tietä lempeämmän
poikansa sovinnolliselle, kokoavalle politiikalle.
Ne keinot, joita Dareios käytti, olivat _inhimillisyys_ ja
_järjestelykyky_ toisiinsa yhtyneinä, kuten suurella Kyyroksellakin.
Hän osoitti suoranaista mestaruutta taivutellessaan persialaisten
alamaiskansoja puolelleen, osoittaen siinä aina kunnioitusta heidän
kansallisia ja uskonnollisia perintötapojansa kohtaan. Egyptiläisiä
kohtaan hän käyttäytyi kuin egyptiläinen, babylonialaisia kohtaan kuin
babylonialainen, kreikkalaisia kohtaan kuin kreikkalainen. Persian
hänen valtioviisaan johtonsa alaisena saavuttama aineellinen nousu on
vertaansa vailla.
Dareios lujitti mahtavaa valtakuntaansa luomalla sille vakavan
hallinnon. Tässä tarkoituksessa hän jakoi sen kahteenkymmeneen
maaherrakuntaan eli satrapiaan, joita kutakin hallitsi satraappi.
Etteivät nämä herrat paisuisi liian mahtaviksi ja kävisi valtakunnan
eheydelle vaarallisiksi, hän antoi heille vain siviilivallan ja asetti
heidän rinnalleen satrapian sotavoimille erityisen päällikön, joka sai
määräyksensä suoraan suurkuninkaalta. Varmemmaksi vakuudeksi hän piti
alati satraappeja tarkasti silmällä salaisten asiamiesten avulla, jotka
matkustivat ympäri, sukeltautuivat esiin milloin siellä, milloin täällä
ja joita vanhan egyptiläisen tavan mukaan sanottiin »kuninkaan silmiksi
ja korviksi». Heti kuin jotakin epäilyttävää ilmeni, he lähettivät
siitä tiedon suurkuninkaalle, joka voi mielensä mukaan menetellä, voi
erottaa ja mestauttaakin luottamusmiehensä tutkinnotta ja tuomiotta.
Satraappien tärkeimpiä tehtäviä oli verojen kantaminen ja, kun niin
tarvittiin, ottaminen. Verot suoritettiin osaksi rahana, osaksi
luonnossa. Koko valtakunnan puhtaana rahana suorittama veromäärä nousi
vuodessa noin 700 miljoonaan markkaan meidän rahassamme laskettuna,
mikä oli suunnaton summa siihen aikaan. Persialaiset itse eivät
Herodotoksen kertoman mukaan maksaneet veroa. Rahaverojen lisäksi
tulivat luonnonsuoritukset. Niinpä esimerkiksi meedialaiset antoivat
100 000 lammasta, 4 000 muulia ja 3 000 hevosta. Armenialaiset
hankkivat 30 000 varsaa. Aithiopialaiset suorittivat joka kolmas vuosi
40 kg kultaa, 200 eebenholtsipuuta, 20 norsun torahammasta ja viisi
aithiopialaista poikalasta. Mustan meren rannalla asuvat kolkhislaiset
lähettivät vuosittain 26 000 kg suitsutusaineita.
Erilaisten maanäärien koossapysymistä Dareios edisti myöskin
teettämällä erinomaisia maanteitä. Niiden varsilla oli määrätyissä
paikoissa pikalähettejä, jotka yötä päivää olivat valmiina nopeilla
juoksijoilla viemään sanomia kuninkaalle ja käskyjä kuninkaalta; ja
kuninkaan alamaisiltakin oli hyötyä nopeasta postinkulusta valtakunnan
eri osien välillä.
Näin Dareios selvästi tajuten valtiomiehen tehtävät muodosti
valtakunnastansa samalla kertaa suurimman ja lujimman
valtiomuodostuman, mitä maailma siihen saakka oli nähnyt. Ja tätä
valtakuntaa hän koetti vielä laajentaa valloituksilla. Hänen katseensa
oli suunnattu länteen, ja politiikallansa hän pani alulle sen
voimainmittelyn Idän ja Lännen välillä, joka kaikiksi ajoiksi oli oleva
ratkaiseva ihmiskunnan kehitykselle. Mutta tämän taistelun seuraamisen
ja sen merkityksen arvostelemisen edellytyksenä on Kreikan historia,
johon nyt siirrymme.
Kootkaamme sitä ennen kuitenkin vaikutelmamme siitä, mitkä ovat
persialaisten suurimmat panokset maailmankehitykseen toisten itämaisten
kansojen rinnalla! Parasta persialaisissa edustavat sellaiset
persoonallisuudet kuin Zarathustra, Kyyros ja Dareios I. Kyyros
ja Dareios edustavat molemmat _imperialismin_ aatetta, tietoista
maailmanvaltaan pyrkimystä. Itse aatteen he saivat perinnöksi
Babylonian ja Assyrian hallitsijoilta, mutta sen toteuttamisessa he
kulkivat vallan toisia ja onnellisempia teitä kuin verentahraamat
assyrialaiset hirmuhallitsijat. Persian suurkuninkaat ovat ensimmäistä
kertaa maailmanhistoriassa yhdistäneet maailmanherruuteen pyrkimyksen
kukistettujen kansojen _humaaniseen_, inhimilliseen kohteluun.
Siihen samalla kertaa viisaaseen ja jaloon politiikkaan, jonka Kyyros
aloitti, tulee toisena suurena persialaisen valtiotaidon panoksena
Dareioksen osoittama järjestelykyky, kun hänen onnistui — yhäkin
inhimillisin keinoin — yhtenäiseksi valtioksi sulattaa valtakuntansa
erilaiset maanääret.
Siten indoeurooppalaisten kansojen ensimmäiselle esiintymiselle
historian kilpatanterella on ollut ominaista se, että niiden
johtajat ovat osoittaneet _järjestelytaitoista valtiomiehen kykyä_
suuremmassa määrin kuin haamilaisten ja seemiläisten kansojen
hallitsijat. Mutta unohtaa ei pidä, että aikaisemmin Egyptin suuret
faaraot ja Eufratin maissa sellaiset hallitsijat kuin Hammurapi
patriarkallisella komennolla ovat pienemmässä piirissä herättäneet ja
lujittaneet voimakkaan yhteiskuntahengen. Molemmissa näissä jokimaissa
on kumminkin, kuten olemme nähneet, valtioyhteys ja valtiohenki
pohjimmaltaan itse _luonnon luomaa_, kun Kyyroksen ja Dareioksen
maailmanvaltakunnat sitävastoin ovat _korkeamman älyn ja persoonallisen
tahdon yksinomaista tuotetta._
Näiden molempien hallitsijain humaaninen elämänkatsomus pohjautuu
epäilemättä siihen korkeampaan _uskonnolliseen_ katsantokantaan,
johon Zarathustra johdatti persialaiset. Se suurkuningas, joka
kreikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyy ihannehahmona ja joka
juutalaisille oli melkein kuin Messias, ei varmaankaan olisi ollut
sellainen, jollei hän todellakin olisi ollut jalon ja ihmisystävällisen
elämänkatsomuksen elähdyttämä.
Mikä ääretön ero onkaan vertatihkuvan Assurin-palveluksen, joka teki
julmuuden toisia kansoja kohtaan uskonnolliseksi velvollisuudeksi,
ja sen julistuksen välillä, joka asettaa ihmisen päämääräksi hyvän
palveluksessa suoritetun rakentavan kulttuurityön! Tällä ovat Iraanin
kansat antaneet sivistyslisän, jota voi verrata israelilaisten
kulttuuriosuuteen, joskaan tässä yhteydessä ei saa unohtaa suuria
egyptiläisiä viisaudenopettajia eikä Ekhnatonin monoteistisiä
uudistuspyrkimyksiä.
* * * * *
Egyptiläisten, assyrialaisten ja babylonialaisten sivistyssaavutuksista
kuuluu oleellinen osa aloille, missä _monet voimat_ ovat vaikuttaneet
yhdessä. Ennen kaikkeahan egyptiläiset ja babylonialaiset ovat
ihmiskunnan oppimestareita maanviljelyksessä, babylonialaiset myöskin
suurpiirteisessä liike-elämässä, jonka kanssa ovat yhteydessä tämän
kansan panokset lainopin alalla. Merenkulussa olivat foinikialaiset
itämaiden edelläkävijöitä. Taide ja taidekäsityö kohosi aikaisin
Egyptissä ihmeteltävän korkealle, ja myöskin kirjallisuuden eri
haarat kukoistivat siellä. Sieltä on meidän todennäköisesti etsittävä
aakkostomme alkukoti, ja siellä valmistettiin ensimmäinen paperi.
Tieteen alalla on meidän paljosta kiittäminen sekä egyptiläisiä
että babylonialaisia. He ovat laskeneet perustan tähtitieteelle,
matematiikalle ja lääketieteelle. Kalenterimmehan m.m. on peräisin
heiltä.
Ei mikään näistä aloista ole niitä, missä persialaiset ovat olleet
edelläkävijöitä. Heidän rakennus- ja koristetaiteensa — ne alat,
millä heidän taidettansa tunnemme — ovat saaneet paljon vaikutusta
assyrialais-babylonialaisesta ja myöhemmin, sitä mukaa kuin
persialaisten valloitukset ulottuvat länteen, egyptiläisestä ja
kreikkalaisesta taiteesta. Niin persialaiselle kuin kaikellekin
itämaiselle arkkitehtuurille on ominaista taipumus jättimäisyyteen.
_Kreikkalaiset_ taiteilijat vasta tekivät taiteilijan ihanteeksi
mittojen kohtuullisuuden ja sopusoinnun. Koristeissa on erikoista
värikkyys, kalliiden kivien käyttö kultaesineiden pinnalla.
Persialaiset eivät ole olleet uranuurtajia taiteen ja tieteen kentällä
eivätkä myöskään aineellisen kulttuurin alalla, mutta merkityksettömiä
inhimilliselle edistymiselle he eivät silti ole näilläkään aloilla
olleet. Heidän luomansa lujan ja samalla hieno-otteisesti koossa
pidetyn valtion ansiota on, että eri kansat ovat ikäänkuin tulleet
lähemmäksi toisiansa. Tähän vaikutti osaltansa suuressa määrin
erinomainen maantieverkko, minkä Persian kuninkaat järjestivät ja
pitivät kunnossa. Turvallisemmin ja nopeammin kuin koskaan ennen
kauppias voi kulkea maasta maahan, ja eri kulttuurien kesken syntyi
kehitystä edistävää vuorovaikutusta.
Kirjallisuutta tätä osaa varten:
Eduard Meyer, Geschichte des Altertums: osat II—V.
J.B. Bury y.m., The Cambridge ancient history: osat III—V.
Tätä jaksoa varten:
Ferdinand Justi, Geschichte des alten Persiens.
Ferdinand Justi. Geschichte Irans bis zum Ausgang der Sasaniden (Wilh.
Geiger und Ernst Kuhn, Grundriss der iranischen Philologie II).
Clément Huart, La Perse antique et la civilisation iranienne (laajoin
kirjallisuusluetteloin).
Georg Hüsing, Der Zagros und seine Völker (»Der alte Orient» 1908).
A.V. William Jackson, Persia past and present.
Marcelle Auguste Diculafoy, L'art antique de la Perse.
J. Darmesteter, Le Zend-Avesta.
Karl F. Geldner, Avesta.
A.V. William Jackson, Zoroaster, the prophet of ancient Iran (laajoin
kirjallisuusluetteloin).
A.V. William Jackson, Die iranische Religion (Geiger—Kuhn, Grundriss
II. Laajoin kirjallisuusluetteloin.)
Karl F. Geldner, Avestalitteratur (Geiger-Kuhn, Grundriss II).
Edv. Lehmann, Zarathustra.
James Hope Moulton, Early Zoroastrianism.
Dosabhaj Framji Karaka, History of the parsis.
Victor Henry, Le parsisme.
Justin V. Prášek, Kyros der Grosse (»Der alte Orient» 1912).
Adolf Bauer, Die Kyros-Sage und Verwandtes.
Victor Floigl, Cyrus und Herodot nach den neugefundenen Keilinschriften.
Rudolf Schubert. Herodots Darstellung der Cyrussage.
O.E. Hagen, Keilschriftsurkunden zur Geschichte des Königs Cyrus
(Friedrich Delitzsch und Paul Haupt, Beiträge zur Assyriologie II).
Herodotoksen historia, kääntänyt Edv. Rein.
Justin V. Prášek, Kambyses (»Der alte Orient»' 1913).
Justin V. Prášek, Dareios I (»Der alte Orient» 1914).
E.A. Wallis Budge, The sculptures and inscriptions of Darius the Great
on the rock of Behistun.