Vanha taru kertoo, että itämaan viisaat miehet, jotka tulivat
Betlehemiin kumartamaan seimessä makaavaa lasta, olivat lähteneet
pitkälle matkalleen »Zoroasterin ennustuksen johdosta.»
Zoroaster on persialaisen Zarathustra nimen kreikkalaisperäinen muoto.
Tämän niminen oli eräs muinaisajan suurista totuudenetsijöistä, joka
kuuluu sellaisten suurten henkien piiriin kuin Buddha, Konfutse ja
Sokrates. Hänen esiintymisensä ajasta ovat asiantuntijat eri mieltä.
Muutamien mukaan se tapahtui noin kuusi sataa, toisten mielestä tuhat
vuotta e.Kr. Hänen elämästäänkin tiedämme hyvin vähän. Sen tapahtumat
ovat punoutuneet taruihin, jotka osaksi ovat hyvin myöhäisiä, ja
legendoihin, jotka esittävät todistuksia hänen pyhyydestään hänen
levätessään vielä äitinsä helmassa. Monista vaaroista, joilla
pahan vallat koettivat häntä tuhota, pienokainen pelastui ihmeen
avulla. Mieheksi vartuttuaan hän jätti kotinsa ja vetäytyi erilleen
maailmasta erämaan suureen yksinäisyyteen vain Jumala ja ajatuksensa
seuralaisinaan. Kolmenkymmenen vuoden ikäisenä hän eräänä yönä näki
ilmestyksen. Ormuzd,[2] hyvän jumala, tuotatti eräällä arkkienkelillään
hänet luoksensa ja käski hänen julistaa hänen oppiansa.
Zarathustran ajatukset olivat kauan risteilleet pahan probleemassa.
Kun hän tarkasteli elämää ja olemassaoloa täällä maailmassa, niin
kaikki näytti hänestä lakkaamattomalta hyvän ja pahan väliseltä
voimain mittelyltä. Minne hän kääntyikin, hän näki tämän taistelun
olevan käynnissä. Hyvä olennoitui hänen silmissään _Ormuzd_ jumalaksi,
viisauden herraksi, pahan personoituessa _Ahrimaniksi_[3], pahaksi
hengeksi, joka vastasi juutalaisten Saatanaa, Kaikkialle, minne
Ormuzd saapuu, hiipii hänen kintereillään hänen vastustajansa Ahriman
tuhotakseen kaiken hyvän, mitä Ormuzd tekee. Kun Ormuzd loi elämän,
sai Ahriman aikaan kuoleman. Hän lähettää meteoreja häiritsemään
tähtimaailman säännöllistä järjestelmää, hän saa aikaan välistä
vahingollisia tulvia, välistä veden puutetta, ja ihmisiä vaivaamaan hän
lähettää kymmeniä tuhansia tauteja ja sairauksia. Rakastajattarekseen
hän valitsee Djeh-nimisen naishaltijan, menstruaalisen[4] epäpuhtauden
personoituman.
Keskinäisessä kamppailussaan Ormuzdilla ja Ahrimanilla oli apunaan
muita hyviä ja pahoja henkiä, enkeleitä ja perkeleitä. Tähän hyvän ja
pahan väliseen taukoamattomaan taisteluun oli ihmistenkin otettava
osaa. Jos mieli ihmisen voida auttaa hyvää voittoon, hänen täytyy
ensiksi tehdä työtä omaksi _puhtaudekseen_. Jos hän on rikkonut
puhtaudensääntöjä vastaan, hänen on suoritettava katumus ja parannus:
hänen on itse rangaistava itseänsä »hevosruoskan, kuuliaisuuden
välikappaleen», läimäyksillä. Mutta ei siinä kyllin. Eivätkä uhrit ja
ylistyslaulutkaan riitä, vaan hyödyllisellä _työllä_ ihminen myöskin
edistää hyvää asiaa. Joka hyvin hoitaa karjaansa, raivaa erämaita
viljelykselle, kastelee maata ja tekee sen hedelmälliseksi, joka
hävittää vahingollisia eläimiä, rakentaa siltoja ja ravitsee nälkäisiä,
hän palvelee Ormuzdia. »Joka kylvää viljaa», niin sanotaan Ormuzdin
palvelijan pyhässä kirjassa, Avestassa, »hän kylvää pyhyyttä. Kun kylvö
orastaa, pelästyvät perkeleet; kun vilja kasvaa, pysähtyy perkeleiden
sydän kauhusta, ja kun viljaa jauhetaan, he vaikeroivat.» Viljelys
karkoittaa pahat henget, mutta hedelmättömissä ja epäterveellisissä
erämaissa he viihtyvät.
Itsensä kiduttamiseen ja maailmaa halveksivaan askeesiin[5]
tyytyminen, kuten teki suuri osa iraanilaisten läheisistä
sukulaisista, intialaisista, ei ollut Ormuzdin auttamista, vaan
Ahrimanin palvelemista. Asettamalla työn ja kulttuurin korkeaan arvoon
Zoroasterin oppi eroaa ratkaisevasti intialaisten ihanteesta vajota
maailmasta-irtautumiseen, kaikki aineelliset harrastukset tuhoavaan
nirvanaan.
Sen mukaan, valitseeko ihminen täällä maailmassa paikkansa Ormuzdin
vai Ahrimanin puolella, hän saa palkkansa kuoleman jälkeen. Vainaja
joutuu ensiksi kolmen enkelin tuomioistuimen eteen. Nämä istuvat
alkupäässä kapeata kohtalonsiltaa, joka on rakennettu yli helvetin
kuilun. Ainoastaan jumalaapelkääväiset saavat sitten kulkea yli sillan
ikuisen valon piiriin, jossa Ormuzd ja autuaat asustavat. Jumalattoman
sielu sitävastoin tuntee heti kuoleman jälkeen, mikä sitä odottaa.
Äänekkäästi vaikeroiden se levottomana surisee vainajan pään ympärillä,
kunnes sen on vaellettava kolmen enkelin tuomioistuimen eteen. Ja kun
sen on kuljettava yli kohtalonsillan, se syöksyy suin päin helvetin
pikimustaan, löyhkäävään syvyyteen.
Helvetin rangaistukset eivät kuitenkaan ole ikuisia. Zarathustralla
oli optimistinen usko hyvän lopulliseen voittoon pahasta. Mahtavalla
loppuromahduksella pahan voimat lopuksi tuhoutuvat. Meteori on kiitävä
halki avaruuden ja sulattava malmin kaikista vuorista. Hehkuva
metallivirta on valuva yli maan, ja siinä jumalattomat kärventyvät,
mutta hurskaat sitävastoin puhdistuvat. Sitten käydään viimeinen
taistelu Ormuzdin ja kaiken helvetin ryönän välillä. Tässä taistelussa
pahuuden vallat sortuvat. Ahriman itse karkoitetaan lopuksi alas
helvetinkuiluun ja poltetaan yhdessä kaiken sen löyhkäävän saastan
kanssa, mitä on kerääntynyt sen syvyyksiin. Sen jälkeen luodaan uusi
maailma, missä puhdistuneet ihmiset saavat asua ikuisessa valossa ja
autuudessa.
Zarathustran oppi on omaksunut useita piirteitä vanhemmista Iraanin
uskonnoista, kuten auringon ja muiden taivaankappalten palvonnan sekä
tulen uskonnollisen palvelemisen. Hän käskee myöskin äärimmäiseen
varovaisuuteen kaikkea kohtaan, mikä tahraa ruumiin tai sielun,
kehoittaen karttamaan varsinkin ruumiiden ja kuolleiden eläinten
saastuttavaa koskettamista. Persialaiset pelkäsivät siinä määrin niin
tulen kuin maankin saastuttamista, että he eivät polttaneet eivätkä
haudanneet kuolleitansa, vaan asettivat ne ulkosalle korppikotkien
syötäviksi.
* * * * *
Kymmenen vuotta Zarathustra sai vaeltaa ympäri ja saarnata
kuuroille korville. Kovin ahdistivat häntä myöskin pahat henget.
Mutta taistelussa pahuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan hän sai
vahvistusta uusista ilmestyksistä. Monta kertaa noiden kymmenen vuoden
aikana hän hurmiotilassa näki Ormuzdin ja hänen arkkienkelinsä.
Ormuzdin käskystä profeetta lopuksi läksi Vishtasp-nimisen iraanilaisen
kuninkaan luo ja teki kaksi vuotta työtä hänen käännyttämisekseen.[6]
Kun vanhan opin papit huomasivat, että kuningas näytti taipuvan
Zarathustran uskoon, he vehkeilivät häntä vastaan, syyttivät häntä
noituudesta ja velhoudesta ja onnistuivatkin saamaan hänet vankeuteen.
Mutta Zarathustra pelastui heidän pahoista vehkeistään. Hänen onnistui
näet kuin ihmeen avulla parantaa Vishtaspin musta lemmikkihevonen
täydellisestä halvautumisesta, ja se todisti sekä kuninkaalle että
kuningattarelle, että hän oli jumalan lähettämä. He omaksuivat molemmat
uuden opin. Koko hovi seurasi heidän esimerkkiänsä ja Zarathustran
parjaajat ja pilkkaajat rangaistiin kuolemalla. Sitten kääntyi kansaa
yhtä mittaa, ja uskonnollinen herätys levisi voittoisana yli koko
Iraanin.
* * * * *
Zarathustra sai marttyyrin lopun. Kun häntä suojeleva kuningas ja
eräs demoneja palveleva kansa olivat sodassa keskenään, surmattiin
77-vuotias uskonnonperustaja pappeineen temppelissään. Mutta kun kaikki
jo näytti menetetyltä, tuli kuninkaan nuori sankarillinen poika kuin
pelastava enkeli ja musersi epäjumalanpalvelijain vallan. Tällä oli
uuden uskonnon olemassaolo turvattu.
Zarathustran oppi on, tai oikeammin sanoen, oli kerran kirjoitettuna
_Avestaan_, »persialaisten raamattuun», joka oli Traanin kansojen
vanhin kirja. Avesta on kerran ollut valtava teos, mutta nyt siitä on
jäljellä vain katkelmia, ja niitä ovat tietämättömät jäljentäjät ja
kääntäjät osittain niin vääristelleet, että vaaditaan vielä paljon
työtä sen palauttamiseksi alkuperäiseen asuunsa. Nykyinen Avesta on
luonteeltaan pikemmin rukouskirja kuin raamattu.
Zarathustran uskonto on kaikkia muita »pakanallisia» uskontoja
korkeammalla varsinkin selvässä ja suoraviivaisessa käsityksessään
hyvän ja pahan välisestä erosta sekä siinä, että se panee painoa
velvollisuudenkäskyn siveelliselle puolelle ja puhtaudenvaatimukselle.
Sillä on monta kosketuskohtaa juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa.
Kumpi uskonto — Zarathustran vai juutalaistenko — on ollut antavampi
puoli, sen suhteen mielipiteet eriävät. Muutamat väittävät, että
persialaiset — myöskin Zarathustra — ovat lainanneet seemiläisiltä,
jopa että kaikki hyvä Zarathustran opissa olisi seemiläistä alkuperää.
Mutta toiset ovat sitä mieltä, että päinvastoin juutalaisuus on
lainannut Zarathustralta. Toiset Raamatun ja Avestan tutkijoista
taasen kulkevat keskitietä ja pitävät todennäköisimpänä uskonnollisten
aatteiden molemminpuolista vaihtoa. Sellaista ajatustenvaihtoa voi
odottaakin, kun ottaa huomioon juutalaisten suoranaiseen kosketukseen
joutumisen persialaisten kanssa Babylonian vankeuden aikana ja heidän
ihailunsa Persian kuningasta, Kyyrosta kohtaan, »oikeamielistä»,
»Herran voideltua», joka vapautti heidät vankeudesta. Olihan Juudea
sitäpaitsi sen jälkeen Persian maakuntana aina siihen asti, jolloin
Aleksanteri Suuri tuon valtakunnan kukisti.
Mitä kristinuskoon tulee, niin sen ja Zarathustran opissa viimeisistä
tapahtumista on silmäänpistävää yhtäläisyyttä. Muuan vanhimpia ja
elinvoimaisimpia kristittyjä lahkoja olikin voimakkaasti Zarathustran
opin värittämä.
* * * * *
Zarathustran opin hävitti melkein tyystin 600-luvulla j.Kr. monessa
suhteessa alemmalla asteella oleva muhamettilaisuus. Ormuzd sai väistyä
Allahin tieltä, ja Avestan tilalle tuli Koraani. Mutta tänäkin päivänä
on satakuntatuhatta ihmistä, jotka ovat pysyneet Zarathustran opille
uskollisina. Kymmenes osa heistä elää hajallaan siellä täällä vanhassa
kotimaassansa. Mutta osa Zarathustran tunnustajista läksi kernaammin
maanpakoon kuin luopui uskostaan, ja he löysivät turvapaikan Intiassa.
Heistä ovat peräisin _parsilaiset_, jotka asuvat suurimmaksi osaksi
Bombayssa ja sen lähistöllä ja nauttivat yleistä kunnioitusta korkean
moraalinsa, ahkeruutensa ja lähimmäisenrakkautensa vuoksi. Heidän
anteliaisuutensa on tunnettu koko maailmassa. He elävät ankarassa
yksiavioisuudessa ja osoittavat samaa inhoa valhetta ja petosta kohtaan
kuin Zarathustran tunnustajat enemmän kuin tuhat vuotta takaperin.