Vertauskuvallisen esityksen käytöllisyys.
Sanottakoon heti, että astrologinen tiede, eli jos niin tahdotaan
luuloteltu tiede, on oikeastaan symbolisen järjestelmän
tutkimista, joka itseensä yhdistää suurimman syvyyden ja
äärimmäisen yksinkertaisuuden, niin ihmeteltävän laajaperäinen ja
mukautumismahdollinen järjestelmä, että se tuntuu tyhjentymättömältä
yhdistyksissään ja rajattomalta sovelluttamisessaan.
Jokainen tavallinen arvostelukykyinen henkilö myöntää tämän
ensimäisen lausunnon todenperäisyyden, jos hän viitsii edes
alkeellisesti tutkia ainetta; ja seuraava väite saavuttaa aivan
varmaan niiden hyväksymisen, joilla on ylevyyden tuntoa. Sillä
kuvittelemisvoimaan vetoaminen -- n.s. skaalan kummassakin päässä,
toiselta puolen suuremmoinen yksinkertaisuus ja toiselta alati
lisääntyvä monimutkaisuus -- on milt'ei vastustamaton.
Mutta helposti ei käsitetä symbologisen tutkimisen käytännöllistä
tulosta; niin jopa tuntuu vaikealta ajatella, että sitä olleenkaan
voidaan käytäntöön sovittaa. Vieläpä pelkkä nimitys "symbologia" tai
"symboliikka" riittää laimentamaan monen harrastusta, herättääpä
usein vastenmielisyyttä koko aineeseen. _Mitä symboliikka on,
ajattelevat he, muuta kuin joukko tavaksi tulleita merkkejä,
sattumalta kootut ja järjestetyt, kuten aakkosten kirjaimet?_
Ja he luopuvat aineesta, varsinkin ajattelevammat, hakeakseen
varmempaa tutkimusalaa, jättäen nämä harseat ei-oliot haaveksivalle
näkyjen-näkijälle ja yksinkertaiselle ihmeitten kaupustelijalle
mielenmukaiseksi huvin aineeksi. Sillä meidän aikamme on terveen
järjen aika; eikä mikään, joka ei kestä tutkimuksen säteenviskaajaa
ja järjen arvostelua saata toivoa pysyvänsä. -- Kuitenkin täytyy kai
löytyä jokin keino, millä koetella siihen määrin ilmamaista ei-oliota
kuin symboliikkaa. Ei suinkaan ole järkähtämättömästi sanottu, että
vertauskuvat ovat sattumalta valitut ja mielivaltaisesti sovelletut.
Tämä on päinvastoin perusteeton otaksuma, miten luonnolliselta se
tuntuneekin länsimaisesta luonteesta (joka juuri on taipuvainen
mielivaltaisiin metoodeihin yleensä), ja täytyy luonnollisesti
ensin tutkia asiaa, ennenkuin se voidaan hyväksyä. Tuntiviisari
kulkee kellon taulun ympäri, esittäen meille vertauskuvallisesti ja
selittäen ajan määrällisiä askeleita. Mutta ainoastaan pintapuolinen
ajattelija hylkäisi tuollaisen symboliikan, pitäen sitä sattumasta
riippuvana; sillä vähäisenkin ajatuksen täytyy osoittaa, että
on olemassa täydellinen vastaavaisuus maan oman liikunnon (joka
antaa ajanmitan) ja kellonviisarin liikkeen välillä, joka, vaikka
kahta vertaa nopeampi maan liikettä, on juuri siitä johdettu.
Sillä on vaikea ajatella, miten meidän nykyaikaiset koneelliset
ajanmittaajamme olisivat voineet syntyä, jos ei maa oman pyörimisensä
kautta olisi antanut vihiä sekä niiden välttämättömyydestä että
rakenteesta. Sentähden nähdään, että kiertävän viisarin vertauskuva,
joka näyttää ajan kulkua, näennäisesti tuntuu mielivaltaiselta, mutta
tarkemmin ajateltaessa huomataan sen suorastaan johtuvan todellisesta
luonnon tapahtumasta. Samaten on raha arvon vertauskuva, ja sen
hyöty (vielä enemmän, pelkkä sen olemassaolo) vertauskuvana riippuu
siitä sisällisestä voimasta, jolla se tuottaa tuon arvon. Sillä jos
sen arvo pienenisi, sen leima häviäisi, tai se hallitus, joka oli
sen takauksena, sortuisi, ei se enää olisi käypänä rahana, vaan
tulisi siitä pelkkä pelimarkka, kuollut muoto -- kaikkea elähyttävää
ajatusta vailla.
Ne planeettavertauskuvat, joita astrologiassa käytetään, ovat
niinikään varmojen valtojen ja voimien merkkiä -- niin sanoaksemme
ihmiskunnan aktiivisten ja passiivisten, varojen ja velkojen merkkiä,
ainakin yhtä todellisia ja yhtä peloittavia kuin ne Smk. p., joiden
alttarin edessä me joka päivä kumarramme. Ja niiden arvon voi myös
oppia, samaten kuin rahan helinän, käytännöllisen kokemuksen kautta
tekemällä jatkuvia kokeita. Siten edustaa esim. _aurinko_ henkeä
tai elämää, fyysillistä, mentaalista ja henkistä, jota vastoin _kuu_
kuvaa ainetta tai muotoa, samaten fyysillistä, mentaalista tai
henkistä. Nämä tekijät esittävät kuvannollisesti puhuen ihmiskunnan
kulta- ja hopeakulkua (yhdenmukaisuus on taas tarkempi kuin luulisi);
toiset planeetat ja niiden asemat eläinradassa osoittavat n.s.
metalliseoksen prosenttipitoisuuden jokaisessa rahassa, sellaisena
kuin ne lasketaan luonnon suuresta rahapajasta, sekä valtiota, jossa
se on käypänä rahana -- hengen, ajatuksen tai aineen valtakuntaa --
ja jonka merkit ovat siihen selvästi leimatut niiden nähtäviksi,
joilla silmät on.
_Minkälainen raha minä olen, ja missä näistä kolmesta valtakunnasta
olen oikeastaan käypä?_
Tähän kysymykseen voi vastata ainoastaan persoonallisen tutkimuksen
ja tarkastuksen avulla, sillä tässä eivät auta toisten ajatukset.
Kaikkien meidän täytyy itse opetella kävelemään ja uimaan; sama
on asian laita mitä tulee ajattelemiseen. Apua voidaan antaa,
mutta ainoastaan osoittamaan tutkimustapoja. Voidaan opettaa
ainoastaan astrologian aakkoset -- eläinrata merkkineen ja planeetat
liikkeineen. Ajatuksen, varsinaisen merkityksen täytyy jokaisen
löytää omasta sielustaan, juuri niinkuin maalari koettaa saada
selville jokaisen värivivahduksen merkityksen auringon laskiessa,
tai samaten kuin soittaja miettii sitä sävelmää, minkä hän on unessa
kuullut. Jos tämä totuus olisi uskonoppi ja me sen pappia, olisimme
nopeat "todisteluihin" ja liiaksi innokkaat "käännyttämään". Mutta
nyt se on tiede, ja sellaisena sen kanssa täytyy taistella; sillä
luonto piiloittaa saiturin tavoin kalleimmat aarteensa syvimmälle.