Otaksuen siis, että näiden kahden merkin sopivaisuus myönnetään,
tahdomme palata Marsin vertauskuvaan. Tässä on risti ympyrän päällä:
aine eli muoto on koroitettu hengen tai elämän yli ja hallitsee
sitä, tämän (joka, se muistettakoon, on loppumaton) pyrkiessä aineen
läpi pannakseen sen valtansa alle. (Venus esittää tietysti toista
äärimmäisyyttä, henki aineen hallitsijana, esitettynä taiteen
kaikissa, Venukselle pyhitetyissä muodoissa.)
Selvää on, että tämän kehityksen kestäessä tulee monta muotoa
hävitettäväksi -- hävitettäväksi ainoastaan antaakseen sijaa
uudemmille ja korkeammille muodoille, sillä henki on aina luova,
hän hävittää ainoastaan uudistaakseen, tappaa ainoastaan tehdäkseen
enemmän eläväksi, musertaa ainoastaan vahvistaakseen.
Ja eikö tämä ole Marsin, sodan ja urotöiden jumalan, todellinen
luonto? Ei mitään rauhaa, jota ei ole taistelulla saavutettu, ei
lepoa, jota ei ole työllä hankittu. Toisenlainen rauha on pelkkää
orjuutta ja hitautta. Eivätkö vanhat siis ole valinneet oikeata
vertauskuvaa voiman ja taistelun jumalalle?
Onko Mars-planeetalla mitään tekemistä tämän hävittävän voiman
kanssa, sen saa tietää ainoastaan käytännöllisten kokemusten kautta.
-- Huomatkoon lukija luonteensävynsä niinä päivinä, jolloin kuu
ja mars ovat huonossa aspektissa [katso Raphaelin kuluvan vuoden
efemeriidejä] (0, 90, 180 asteen etäisyys) ja iloisen toimintansa,
milloin aspektit ovat hyvät (60 ja 120 etäisyys). Hän on pian tietävä.