"Ja Kivekäs uljaat sissinsä vei
Jo metsiin partioteille:
Me vanhat -- nuorison malja, hei!
Me toivomme voittoa heille!
"'Ja voittoon, tai kuoloon!' -- hän huusi noin --
'Mut ei kuolohon hirsipuuhun!'
Taas kuulu päällikkö pelvotoin
Vie kauhua Laatokan suuhun!
"Niin, voittoon he läksi -- tietäkää!
Tai kuolohon isäin sotiin.
Ja Kivekkäillemme malja tää --
Ja tulkoot he terveinä kotiin!"
Niin hiljaa joukko äänetön
Jo saapuu metsän rantaa;
He havupaarilla päällikön
Vait kievarin tupaan kantaa.
Sinihaljakka sissin hurmeissa on,
Sideliinat ei verta salpaa,
Mut vielä on silmä murtumaton,
Ja käsi se kourii kalpaa.
"Ei miehet, ei naiset nyt itkeä saa,
Jo vainoojat saivat juoksun --
Mut ikkunat, ikkunat aukaiskaa,
Ett' tuntisin kevään tuoksun!
"Kun tuoksuu metsä ja huminoi,
Se on sissille mieluisinta:
Taas taistot entiset muistiin soi,
Ja vastaiset tajuu rinta;
Siks, miehet, haarikka täyttäkää,
Niin niistä nyt kiertää taari!
Mut, neidot, te nuorille näyttäkää,
Mik' on kaatuneen kunniapaari!"
Vait immet viehkeät ruusuja haan
Jo sissin paarille tuovat,
Mut haarikka miehissä kiertää vaan,
Ja he tuimina ääneti juovat.
"Ja isäini rinnalle uinailuun
Ma tahdon jo saloon sankkaan,
Miss' yhdestä juuresta aarniopuun
Nous neljä runkoa vankkaa.
"Niist' ammoin kaksi jo karsittiin,
Pian kirves kolmannen merkkii;
Mut vihreä puu jää jäljelle niin,
Mi nuoria oksia kerkkii!"
1901.