Niin innokas mies kuin Livingstone, ei malttanut kauan viivytellä
kotimaassansa, vaan lähti jo vuoden 1858 alussa Englannista Afrikaan
jatkamaan tutkimuksiansa. Häntä kehoitti tähän monta seikkaa.
Ensiksikin oli hän jättänyt seuralaisensa Teteen ja luvannut johdattaa
heidät takaisin heidän kotimaahansa, eikä tahtonut rikkoa heille
antamaansa lupausta. Mutta vielä oli Livingstonen tarkoitus vaikuttaa
voimiensa mukaan kristinuskon levittämistä ja vastustaa orjakauppaa
niin paljon kuin suinkin; sitäpaitse oli hän päättänyt tarkoin tutkia
Sambesi-virran kulkua Viktoria-kosken ja Teten välillä, joka matka
vielä oli tuntematon koska hän oli sen matkan kulkenut maata myöten,
eikä seurannut virran rantoja. Useat oppineet herrat, jotka eivät
olleet koko maassa käyneet, rupesivat näet epäilemään, että
Viktoria-kosken ja Sambesi-virran välillä olikaan mitään yhteyttä.
Täten alkoi siis Livingstonen _toinen_ tutkimusretki, joka kesti
vuodesta 1858 vuoteen 1864 saakka. Tilan vähyys tässä kirjassa estää
niin tarkoin kertomasta tätä ja hänen kolmatta retkeänsä Afrikassa kuin
hänen ensimmäistä retkeänsä, vaikka hän näillä jälkimmäisilläkin
retkillä on tehnyt yhtä tärkeitä ja suuria keksinnöitä.
Livingstonen toisella tutkimusmatkalla oli hänen mukanansa useita muita
Eurooppalaisia, niiden joukossa hänen veljensä Charles, tohtori Kirk ja
useita lähetyssaarnaajia. Heillä oli mukanansa pieni höyrylaiva, joka
oli mukavamman kuljetuksen vuoksi rakennettu siten, että sen voi
hajottaa kolmeen eri osaan. Tällä höyryvenheellä he toivoivat voivansa
tarkemmin ja helpommin tutkia Afrikan virtoja.
Tultuansa Portukalilaisten vähäiseen kaupunkiin Mosambik'iin Afrikan
itärannalla, laitettiin höyryvene kuntoon ja matkustajat tulivat
Sambesi-virran suulle, josta he virtaa myöten kulkivat Teteen; täältä
Livingstone teki monta retkeä marraskuussa 1858 ja tammikuulla 1859
virtaa ylöspäin Kebrabasa-nimisten koskien luo, mutta täällä huomattiin
mahdottomaksi päästä tuolla pienellä laivalla etemmäksi ja Livingstone
palasi Teteen, josta hän kirjoitti Englantiin ja tilasi toisen
mukavamman pikkulaivan itsellensä. Mutta ennenkun tuo uusi höyryvene
saapui perille, teki Livingstone vielä useita tutkimusretkiä entisellä.
Hän oli nähnyt, että Sambesi-virran suupuolella siihen laskeutuu
lisävirta pohjoisestapäin, vaan tämä lisävirta, nimeltä Shire, oli
vielä peräti tuntematon. Portukalilaiset eivät siitä tietäneet antaa
mitään tietoja; he sanoivat koettaneensa kulkea sitä ylöspäin, mutta
virrassa oli muka kasvanut niin tiheässä vesikasveja, että ne estivät
kulkua; pääsyy miksi Portukalilaiset eivät päässeet kulkemaan virtaa
ylöspäin, lienee kumminkin ollut se seikka, että asukkaat rannoilla
olivat ampuneet heitä myrkytetyillä nuolilla. Livingstone lähti
tammikuulla 1859 Shire'ä tutkimaan ja hänkin sai kokea vihollista
kohtelua. Vaimot pakenivat joka paikassa mihin hän miehineen tuli ja
miehet seurasivat rannoilla, valmiina käyttämään nuoliansa ja jousiansa
estääksensä häntä maalle nousemasta. Tingane nimisen kylän kohdalla
keräytyi heitä yli 500 estämään Livingstonea etemmäksi pääsemästä,
mutta kun hän oli saanut heille selvitetyksi, ettei hän miehineen
ollut heidän vihollisensa Portukalilainen eikä orjakauppiaskaan,
vaan toista kansaa, joka koki orjakauppaa vastustaa, niin he
tulivat hyviksi ystäviksi ja Livingstone taisi jatkaa matkaansa
esteettömästi, kunnes hän saapui erään kosken luo, jonka hän nimitti
_Murchison_-koskeksi Tämän kosken yläpuolelle ei Livingstone enää
voinut höyryvenheellä kulkea ja palasi sen vuoksi takaisin Teteen.
Parin kuukauden kuluttua lähti Livingstone uudestaan tutkimusretkille
näille seuduille ja tällä kertaa asukkaat vastaan ottivat hänet
suurella ystävyydellä. Livingstone jätti silloin pienen höyrylaivansa
Shibise nimisen kylän kohdalle ja jatkoi tutkimusretkeänsä maata
myöten, joten hän huhtikuussa tuli Shirva nimisen järven luo, muutaman
päivän matkan päähän Shire-virrasta koilliseen päin. Tämä järvi oli
ennestään Eurooppalaisille niin tuntematon, ettei sitä tiedetty
olevankaan. Livingstone huomasi sen hyvin rikkaaksi eläimistä, sillä
siinä oli summaton joukko kaloja, krokotiilejä, ja virtahepoja.
Sitäpaitse siinä oli hyvin runsaasti verimatoja. Järvi oli noin 60 tai
80 engl. peninkulman pituinen ja parikymmentä peninkulmaa leveä. Vesi
tässä järvessä on suolaisenpuoleista, josta Livingstone päätti, ettei
siitä lähde mitään virtaa, ja tätä arvelua eivät myöhemmät tutkimukset
olekkaan kumonneet. Järveä ympäröivät korkeat vuoret, joiden korkeimmat
huiput kohosivat 6-8,000 jalan korkeuteen. Maa oli hyvin hedelmällistä
ja matkustajat viipyivät siellä jonkun aikaa, mutta kun heillä ei
ollutkaan tarkoituksena täällä laveampiin toimiin ryhtyä, niin
palasivat he vieläkin Teteen.
Tetestä lähti Livingstone jo seuraavan elokuun ajalla uudelle retkelle,
tullaksensa suuren Niassa-järven luo, jota alkuasukkaat nimittivät
myöskin _Niinjesi_ eli Tähtijärveksi. Matkalla löysi Livingstone
lähteen, jossa vesi oli kiehuvan kuumaa. Lähteestä lähti puro, joka
alkupäässä oli niin kuuma, että siinä voi keittää munia ja vielä 50
kyynärän päässä lähteestä taisi sen vettä käyttää lämpimänä
kylpypaikkana. Puron kirkas vesi oli houkutellut hyönteisiä ja muita
pieniä eläviä laskeumaan puroon, mutta ne olivat siinä kaikki kuolleet.
[Kuva: Mangandshalainen kankuri.]
Siinä maassa, johon Livingstone tuli, lähdettyänsä Shire-virran
rannalta, asui Mangandsha-niminen kansa, joka harjoitti maanviljelystä
ja osaksi teollisuuttakin, sillä jokaisessa kylässä oli taitavia
seppiä, raudan sulatus-uuni ja hiilipolttimot. Asukkailla oli tietysti
vakinaiset asuinpaikat ja he viljelevät ohraa ja pumpulia. Pumpulista
naiset kehräävät lankaa, josta miehet kutovat vaatetta. Tämä työ käy
kuitenkin hyvin hitaasti heidän yksinkertaisten työkalujensa vuoksi.
Luonteeltaan he ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Heidän joukossaan
tavataan myös taitavia savi-astian tekijöitä ja kelpo korien
palmikoitsijoita. He tahtovat mielellään koreilla kaikellaisilla
koristuksilla, esim. helminauhoilla, messinkirenkailla, y.m. vaikka
heidän koristeensa eivät aina heitä tekisikään kauniimmaksi. Vaimot
esim. venyttävät ylähuulena niin pitkäksi, että se viimein on
inhottavan näköinen, mutta kun "muoti" niin vaatii, niin sitä hekin
noudattavat. Tämä huulen venyttäminen tapahtuu siten, että siihen
puhkaistaan reikä, johon pannaan puusta tai jostakin muusta aineesta
tehty koriste, jolla reikä vähitellen laajennetaan. Koristetta, jota
nimitetään pelele'ksi, kannetaan sittemmin aina huulessa. Toinen
yleinen tapa Mangandsha-kansan keskuudessa on oluen juonti. Olutta he
valmistavat hirssi-viljasta, jota he viljelevät, ja tavallisesti sai
Livingstone seuralaisineen vastaanottaa lahjaksi suuren astiallisen
olutta kun hän tuli johonkin kylään. Parin päivän vanhana tämä juoma on
virkistävää ja hyvän makuista, mutta vanhentuneena se muuttuu väkeväksi
ja pahaksi nauttia. Joskus tapasi Livingstone koko kyläkunnan
juovuksissa tästä juomasta.
Livingstone oli jättänyt pienen höyrylaivansa Shire-virrassa olevien
useiden koskien alapuolelle, joita yhteisellä nimellä nimitetään
Murchison-koskiksi, ja kulki jalkaisin seuraten Shiren juoksua.
Noustuansa ylämaahan löysi hän tovereineen erittäin miellyttävän ja
kauniin seudun, jolle luonto suurimmassa määrässä oli tuhlannut
lahjojansa. Maan laatu oli erinomaisen hedelmällinen ja ilmanala raitis
ja terveellinen. Asukkaita on täällä hyvin tiheässä ja he ovat paljon
etevämmällä sivistyskannalla kuin monet sisämaan kansat. Heillä on
tapana asua kyläkunnissa, joilla kullakin on päällikkönsä. Tämä taas
voi olla ylipäällikkö monen kyläkunnan yli ja hänelle maksetaan
veroa, joka velvoittaa hänet vaaran ja hädän uhatessa puolustamaan
alamaisiansa. Jos hän sen laiminlyö, laiminlyövät myöskin alamaiset
veron maksun, mutta tunnustavat siinä kuitenkin tekevänsä väärin
laillista päällikköänsä vastaan.
Huomiota ansaitseva vaikka inhottava tapa on Mangandsha-kansalla
myrkkyjuoman kautta todistaa jonkun syyttömyyttä tai syyllisyyttä
johonkin asiaan. Jos syytetty juotuansa myrkkyjuoman, jota sanotaan
muave, ei kuole, julistetaan hän viattomaksi, mutta päinvastaisessa
tapauksessa katsotaan häntä syylliseksi. Taikausko tekee, että jokainen
epäilemättä juo myrkkyä näyttääksensä viattomuuttansa. Tietysti
tällainen tapa on vaatinut summattoman monta ihmishenkeä ja vaatii
vieläkin, kunnes se saadaan lakkautetuksi. -- Livingstonen tullessa
erääsen kylään, oli sen päällikkö edellisenä päivänä kestänyt
onnellisesti tällaisen koetuksen ja hänen alamaisensa osoittivat sen
johdosta iloansa siten, että he joivat olutta, tanssivat ja löivät
rumpua kaksi vuorokautta yhtämittaa.
Uskonnolliset käsitteet Mangandsha-kansan keskuudessa ovat hyvin
yksinkertaiset. He uskovat korkeimman olennon olevaksi, jota he
nimittävät Mpambé eli Morungo, jo myöskin ihmissielun kuolemattomuuden.
Eräs vanha kylänpäällikkö selitti: "Täällä maailmassa elämme ainoastaan
muutamia päiviä, mutta kuoleman jälkeen me elämme vielä kerran; missä
ja minkälaisessa tilassa tahi seurassa, sitä emme tiedä, sillä kuolleet
eivät tosiaan palaja sitä meille sanomaan. Joskus palajavat kuolleet ja
näkyvät meille unessa, mutta he eivät koskaan puhu, eivätkä sano mihin
he ovat menneet tahi miten heille on käynyt".
Syyskuussa v. 1859 saapui Livingstone seuralaisineen Niassa-järven
eteläpäähän, josta Shire-virta alkaa. Shiren laakso on alkupäässä noin
12 engl. peninkulman levyinen ja sitä rajoittavat korkeat kukkulat.
Koska kulovalkea, joka poltti suuret kuivettuneet heinäiset maat,
levitti äärettömän paljon savua ympäri koko seutua, niin eivät
matkustajat voineet kauaksi nähdä. He eivät kauan viipyneet Niassan
rannoilla, vaan palasivat takaisin laivallansa rantamaalle,
virkistääksensä siellä voimiansa uusille retkille.
Livingstone lähti jälleen Sambesi-virtaa myöten Teteen, josta hän lähti
viemään Makololoja takaisin heidän omalle maallensa. Niistä, jotka hän
oli tuonut mukanansa sisämaasta, oli vaan 100:n paikoilla elossa, mutta
monet näistäkin olivat pitkällisen kotoa poissa-olon ajalla Tetessä
hankkineet itselleen vaimoja ja lapsia ja karkasivat Livingstonen
seurueesta takaisin, sillä he eivät voineet vaimojansa viedä
kotomaahansa koska useimmat heistä olivat orjia, eivätkä heidän
vaimonsa voineet lähteä isäntiensä luota, ja puolisoiden välinen side
oli niin luja, etteivät miehet sitä voineet katkaista. Jäljelle
jääneiden kanssa jatkoi Livingstone matkaansa sisämaahan pitkin virtaa.
Kebrabasa-koskien ohitse täytyi heidän kiertää maata myöten ja sitte
jatkettiin matkaa taas venheillä. Mainittujen koskien ympärillä olevaa
seutua kuvaa Livingstone erittäin kauniiksi. Summattoman suuret metsät,
joissa kasvaa kaikellaisia kallisarvoisia puita, peittävät ympärillä
olevat kukkulat. Suurin putous koko Kebrabasa-koskijaksossa on
Morumbva, jonka putous on noin 20 jalkaa. Mutta kuu nämä kosket
kulkevat syvässä rotkossa jyrkkäin kallioiden välissä, niin nousee vesi
niissä tulvan aikana noin 80 jalkaa korkeammalle ja silloin katoaa
vähäiset putoukset, kivet ovat syvälle veden alle haudatut ja väkevä
höyrylaiva voisi kenties nousta vastavirtaan Sambesin ylävarrelle.
Livingstone poikkesi viimein pois Sambesin varrelta Songve nimisen
lisävirran kohdalla ja jatkoi matkaansa maata myöten Viktoria-koskelle
saakka. Korkealta vuorelta kosken alapuolella oli matkustajilla kaunis
näkö-ala koko kosken yli monine mutkinensa. Se syöksee, kuten jo on
kerrottu, äkkitaitteisissa polvissa mutkittelevan kalliorotkon kautta.
Tarkempien mittauksien kautta sai Livingstone tutkituksi, että
Viktoria-koski syöksee kahta vertaa korkeammalla putouksella kuin
Niagara! Veden paljous on kuitenkin Niagarassa suurempi. Tohtori
Livingstonen veli, joka oli käynyt Amerikassa ja nähnyt tuon
mahdottoman vesiputouksen, arveli Viktoria-koskea kauniimmaksi, sillä
vesi siinä oli erinomaisen kirkasta ja hohti kuin kirkkaassa
auringonvalossa kiiluva lumi.
Putouksien yläpuolella jatkoivat matkustajat kulkuansa taas venheillä
ja tulivat viimein Seshekeen, jossa Makololojen päällikkö Sekeletu
vastaanotti heidät niinkuin vanhat ystävät ainakin. Sekeletu oli
Livingstonen poissa ollessa sairastunut spitalintapaiseen ihotautiin,
josta Livingstone paransi hänet helvetinkivellä.
Seshekestä matkusti Livingstone Linyantiin, jossa hän löysi kaikki
tavaransa, jotka hän sinne oli jättänyt, säilytettyinä ja hyvässä
kunnossa. Vaikka Sekeletu hyvin mielellänsä olisi pitänyt Livingstonen
asumassa maassansa, palasi tämä kuitenkin takaisin Teteen ja sieltä
rantamaalle, tammikuussa v. 1861. Tähän aikaan tuli Englannista
höyrylaiva Pioneer tuoden mukanansa piispan ja lähetyssaarnaajia,
joiden piti asettua Niassa-järven seuduille. Laiva annettiin heidän ja
Livingstonen käytettäväksi ja sillä he tekivät retken Sambesin suusta
pitkin meren rannikkoa pohjoiseen Rovuma-nimisen virran suulle, jota
myöten koettiin kulkea laivalla ylöspäin; mutta kun virrassa alkoi
vesi nopeasti laskeutua vähemmäksi, täytyi Livingstonen palata
takaisin sillä Pioneer kulki 5 jalkaa syvässä ja olisi voinut
tarttua kiini virrassa, jossa tapauksessa sen olisi täytynyt odottaa
ensi tulvaa päästäksensä irti. Taas lähti hän lähetyssaarnaajain
kanssa Shire-virtaa myöten ylöspäin, mutta tällä kertaa oli
Mangandsha-heimokuntain kesken syttynyt sota, johon oli ollut syynä
orjakauppiasten väkivaltaisuudet ja hirmutyöt. Livingstonea kohtasi nyt
monet hankaluudet ennenkuin hän vihdoin pääsi Niassa-järvelle
syyskuussa 1861 ja purjehti venheillä sen länsirantaa myöten pohjoista
kohti saavuttamatta kuitenkaan järven toista päätä. Lokakuussa hän
lähti takaisin ja tuli Pioneer-laivalle. Sillävälin oli hänen
puolisonsa tullut Englannista tuoden mukanansa pienen höyrylaivan, jota
oli aiottu Niassa-järvellä käytettäväksi ja oli kokoon pantava 24:stä
eri kappaleesta. Kun tällä pienellä laivalla taas oli tehty yritys
Rovuma-virtaa myöten saapua Niassa-järvelle, huomasi Livingstone sen
mahdottomaksi sillä hän kohtasi koskia, jotka eivät sallineet hänen
kulkea etemmäksi. Muutoin olivat asukkaat Rovuman seuduilla erittäin
ystävällisiä, sitä enemmin kuta etemmäksi hän oli tullut rantamaalta.
Hän kääntyi takaisin taas jatkamaan yrityksiänsä Shire-virtaa myöten
päästä Niassa-järvelle. Laivaa hän ei saanut kuljetetuksi koskien
yläpuolelle, vaan kulki maata myöten tämän järven eteläpäähän, josta
hän lähti venheillä eteenpäin.
Niassa on yli 30 Suomen peninkulmaa pitkä ja keskimäärin noin 4
peninkulmaa leveä. Sitä ympäröi korkeat vuoret, varsinkin
pohjoispuolella ja useita pieniä virtoja laskee siihen monelta
haaralta. Usein raivoo tällä järvellä ankarat myrskyt ja Livingstonen
ensi kerran kulkiessa sitä myöten oli hän jo kerran kovassa hengen
vaarassa, silla venheellä hän ei voinut lähestyä rantaa, jota vastaan
aallot olisivat lyöneet venheen pirstoiksi ja laineet kasvoivat niin
hirveän suuriksi, että olivat vähällä peittää koko venheen. Järven
syvyys vaihettelee 15:n ja sadan sylen välillä, ja tulvan aikana nousee
siinä vesi tavallisesti puolitoista kyynärää. Sen rantamailla asuu
hyvin lukuisa väestö, taajempi kuin monessa muussa seudussa Afrikassa.
Livingstonen käydessä Niassa-järvellä oli orjakauppa siellä hyvin
suuressa voimassa ja hän arveli, että tälle järvelle rakennettu laiva
voisi tuota häpeällistä elinkeinoa estää suuremmassa määrässä kuin
kymmenen Afrikan itärannikolla vartijoina kuljeksivaa sotalaivaa. Tällä
toisella matkallansa Niassa-järvelle erosi Livingstone tovereistansa ja
kulki kauemmaksi länteenpäin järven rantaseuduilta, mutta hänen täytyi
viimein palata kun hän kohtasi varsin vihamielisiä asukkaita noilla
ylämailla.
Tultuansa takaisin Shire-virran varrelle, jossa Pioneer-laivan oli
kauan täytynyt olla yhdessä kohden, sillä vesi virrassa oli niin
matalaksi laskeutunut, ettei Pioneer voinut kulkea takaisin meren
rantaan, vaan täytyi odottaa tulvaveden aikaa, sai Livingstone Kap-maan
hallitukselta käskyn tulla takaisin, sillä Pioneer-laivaa ei enää
luvattu hänelle käytettäväksi muuta kuin korkeintaan sen vuoden
loppuun. Livingstone oli myöskin tuskastunut niihin lähetyssaarnaajiin,
jotka häntä seurasivat, sillä he olivat useasti valittaneet hänen
itsepäisyyttänsä eivätkä ymmärtäneet noudattaa tämän kokeneen miehen
neuvoja, vaikka hän parhaiten tunsi Afrikassa vallitsevat suhteet. Hän
päätti sen vuoksi palata Englantiin, ja tämän päätöksensä hän pani
toimeen helmikuussa 1864, jolloin hän Afrikasta purjehti ensin Intiaan
ja sieltä Suetsin kautta Englantiin, ja saapui kotimaahansa kesäkuussa
samana vuonna.
Livingstonen toinen suurempi tutkimusmatka oli nyt lopussa ja se, oli
kestänyt 6 vuotta. Tämän matkan seuraukset olivat myöskin hyvin
suuret. Sen kautta nimittäin tuli Euroopan asukkaille tunnetuksi
Sambesin suupuolella olevat maat, Shirva- ja Niassa-järvi sekä
niiden ympärillä olevat hedelmälliset ja terveelliset seudut, jotka
rikkauksinensa odottavat toimeliasten Eurooppalaisten työtä
tuottaaksensa runsasta hyötyä viljelijöillensä ja muillekin maille,
sekä erittäinkin vanhaa ja järjestetyn turvallisen elämän siunausta
sen nykyisille onnettomille asukkaille, joita raakuuden ja
orjakaupan tavottama turmellus rasittaa. Eurooppalaisten perustamat
uudis-asuntolat näillä seuduilla tekisivät suurinta hyötyä maan
asukkaille, jos samalla vaarinotettaisiin ihmisellisyyden ja omantunnon
vaatimukset sivistyksessä ja taidossa jälkeen jääneitä kanssaihmisiä
neekerejä kohtaan, jotka suuressa määrässä ovat osoittaneet kykenevänsä
oppimaan hyvää Eurooppalaisilta, jopa ystävyydellä ja alttiudella
ovat heitä melkoisesti auttaneetkin. Ilman Makololojen suurta
ystävällisyyttä Livingstonea kohtaan ja heidän hänelle antamaa,
voimallista apuansa olisi hänen ollut hyvin vaikea tehdä ensimmäistä
suurempaa matkaansa, joka juuri herätti tiedemiesten ja Englannin
hallituksen sekä koko sivistyneen Euroopan huomion näihin maihin, joita
tarkemmin tutkimaan Englannin kansa ja hallitus varusti tuon mainion
kansalaisensa.
Alituinen sota ja rauhattomuudet asukasten kesken tekee kuitenkin hyvin
vaikeaksi saada maata laveammalta asutuksi ja viljellyksi, ja
alkuasukkaiden hyviä ominaisuuksia ei sivistynyt ihminen aina niin
hyvin huomaa sen törkeän ulkokuoren alta, jonka raakuus, juoppous ja
muut paheet luovat heidän ympärillensä. Täällä voitti Livingstone
kuitenkin niinkuin muuallakin maan asukkaiden kunniotuksen ja
rakkauden, ja häntä nimitettiin yleisesti "hyväksi valkoiseksi
mieheksi", aivan toisin kuin Portukalilaisia, joiden kanssa neekerit
olivat alituisissa riidoissa. Orjakauppiaita hän kuitenkin aina
vastusti, sillä nämä menettelivät melkein aina hirveimmällä ja
julmimmalla tavalla, ja Mangandsha-kansan maassa pelasti Livingstone
kerran koko parven orjia, jotka nuo petomaiset ihmisrosvot olivat
saaneet matkaansa.
Ikävä on sekin seikka mainita, että Portukalilaiset ovat hänen suuria
ansioitansa koettaneet hyvin suuressa määrässä vähentää. He ovat näet
kokeneet väittää, että ne ennen tuntemattomat maat, jotka Livingstone
on avannut tieteelle ja saattanut ne tunnetuiksi, ovat muka olleet
heille melkein kaikki jo ennestään tutut, ja Livingstonen omista
matkakertomuksista ovat Portukalin hallituksessa olevat ylhäiset
virkamiehet teettäneet otteita ja kertomuksia, joita he jälestäpäin
ovat kunnottomalla tavalla väärennettyinä julkaisseet, lisäellen omia
arvelujansa ja arapialaisilta kauppiailta saatuja tarinoita. Näissä
kaikissa kirjoituksissa selvästi näkyy Portukalilaisten täydellinen
tietämättömyys niiden maiden suhteen, joiden keksimisestä ja
tutkimisesta on kunnia Livingstonelle tuleva.