Kesäkuussa v. 1852 lähti Livingstone Kap-kaupungista varsinaiselle
tutkimusmatkalle Sisä-Afrikaan. Tämä on ensimmäinen suurempi matkustus,
jonka hän teki, ja se kesti vuoteen 1856. Hänellä oli tällä matkalla
mukanansa ainoastaan muutamia seuraajia. Hän matkusti vaunuissa, joiden
eteen valjastettiin maan tavan mukaan härkiä. Kun moinen matkustustapa
ei juuri ole mukavinta eikä nopeatakaan laatuansa, niin kävi matka
hitaasti ja vaivaloisesti. Mutta kuitenkin saapui Livingstone ilman
erinäisiä suurempia vastuksia Kolobeng'iin, entiseen asuntoonsa.
Ennen tänne tuloansa oli hän tullut tarkemmin tuntemaan Grika-kansan
oloja. He asuvat Oranje-virran pohjoispuolella ja ovat syntyneet
hollantilaisten uudisasukasten ja hottentottien sekoittumalla.
Livingstonen matkustaessa tässä maassa oli siinä erittäin selvästi
nähtävänä mitä yhden miehen nero voipi aikaan saada. Grikojen valitsema
ruhtinas Waterboer, oli heitä hallinnut jo monta vuotta, ja jo heti
hallituksensa alussa oli hän julistanut kaikki ryöstöretket maassansa
kielletyiksi. Kap-maan hallituksen kanssa oli hän tehnyt liiton, jonka
nojalla hän vuosittain sai määrätyn rahasumman koulujen kustantamista
varten maassansa. Kun monet Kap-maan pohjoispuolella asuvat kansat
olivat usein hävitysretkillä hätyyttäneet rajoja, asettui nyt Waterboer
maan suojelijaksi tällä puolella ja piti omia alamaisiansakin niin
hyvin laillisessa kurissa, että kun muutamat heistä olivat lähteneet
ryöstöretkelle Oranje-virran eteläpuolelle, hän heti otti päämiehet
vangiksi ja tutkittuansa heidän asiansa oman neuvoskuntansa kanssa,
mestautti heidät muille varoitukseksi. Vähällä oli tämä työ kuitenkin
aikaansaattaa hänen oman perikatonsa, sillä muutamat hänen valtansa
alaiset alaruhtinaat nostivat häntä vastaan ankaran kapinan, mutta sen
hän kumminkin sai kukistetuksi. Sittemmin hallitsi hän kenenkään
vastustamatta ja kun hän huomasi sen turmion, joka väkevien juomain
kauppaamisesta rupesi yleensä leviämään hänen alamaisissaan, kielsi hän
kaiken viinan tuonnin maahan, ja tätä sääntöä noudatettiin niin
tarkoin, että jos joku keksittiin kuljettavan viinaa maakuntaan,
kaadettiin koko hänen varastonsa maahan. Näin lujat keinot olivat
viimein aikaan saaneet, että Grikat muuttuivat raittiiksi,
rehelliseksi kansaksi ja ovat nyt joltisellakin sivistyksen kannalla;
heidän pääkaupunkina Klaarwater on säännöllisesti rakennettu, siellä on
kirkko ja koulu ja sen asukkaita pidetään luotettavina ihmisinä. Heillä
on myöskin raamattu käännettynä omalla kielellänsä. Sen käänsi toht.
Moffat, Livingstonen appi. Omituinen seikka on, että Grikan kieli, kun
se on puhdasta, on niin runsasvaraista, että esim. Moffatin kääntämässä
viidessä Mooseksen kirjassa kaikki lauseet ovat täydellisesti
lausutut yhtä harvoilla sanoilla kuin Septuaginta-käännöksessäkin[3] ja
paljon lyhyemmästi kuin Englannin kielellä.
Grikojen maan läpi kuljettuansa tuli Livingstone Kolobeng'iin,
Betshuanien maassa, josta jo olemme edellisessä puhuneet. Sattumalta
olivat erityiset esteet viivyttäneet häntä pari viikkoa Kuruman'issa ja
siten hän ei joutunut näkemään sitä hyökkäystä, jonka boerit sillä
välin olivat tehneet Bakuaneja vastaan. Siitä tuli Livingstonelle tieto
kirjeessä, jonka ruhtinas Sitshelin vaimo Masebele toi mieheltänsä
toht. Moffatille. Kirjeessään lausuu ruhtinas Sitsheli seuraavasti:
"Sydämmestäni rakastettu ystäväni, jolla on koko sydämmeni luottamus,
minä olen Sitsheli; boerit ovat minut peräti kukistaneet, he
hyökkäsivät minua vastaan vaikka en ole heille mitään pahaa tehnyt,
He vaativat minua rupeamaan heidän alamaiseksensa ja minä sen
kielsin. He tahtoivat, että minä estäisin englantilaisia ja Grikoja
matkustamasta maani kautta (pohjoiseen). Minä vastasin: he ovat
ystäviäni, enkä voi heistä ketään estää. He tulivat lauantaina ja
minä pyysin, etteivät he sunnuntaina taistelisi, ja siihen he
suostuivat. Maanantaiaamuna he alkoivat taistelun päivän valetessa
ja ampuivat kaikin voimin, polttivat kaupungin ja hajoittivat
meidät. He tappoivat kuusikymmentä miestä minun väestäni, ja
ottivat vangiksi lapsia, vaimoja ja miehiä. He veivät pois kaiken
karjamme ja tavaramme; ja myöskin Livingstonen talon he ryöstivät
tyyten. Heillä oli 84 vaunua ja yksi kanuuna, ja ryöstettyään meidän
vaunumme oli heillä 88. Metsästäjäin (muutamain englantilaisten,
jotka metsästelivät ja tutkivat pohjoisempana olevia maita) kaikki
tavarat hävisivät kaupungin palossa ja boer'eja kuoli kahakassa 28.
Niin, rakastettu ystäväni, vaimoni lähtee nyt lapsia tervehtimään
ja Kobus Hae johdattaa häntä teidän luoksenne.
Minä olen Sitsheli
Machaaselin potka".
Tämä kertomus oli aivan todenperäinen eikä boeritkaan sitä valheeksi
väittäneet, kertoivat vaan Kap-kaupungissa ilmestyville sanomalehdille
syyn hyökkäykseensä olleen sen, että Sitsheli oli muka "yltynyt
liian röyhkeäksi". Bakuaneille seurasi tuosta ryöstöretkestä kova
nälänhätä. Sitsheli lähti Kap-kaupunkiin valittamaan ja apua anomaan
englantilaisilta; hän aikoi lähteä Englantiin saakka, mutta varojen
puutteessa hän ei sinne päässyt eikä Kap-maallakaan saanut apua. Tätä
seikkaa moitti Livingstone suuresti, että nimittäin Kap-maan
erikoishallitus jätti alku-asukkaat pahasti mahtavampain naapuriensa
sorron alaisiksi. Sitsheli kosti myöhemmin vihollisilleen ja valloitti
uusia maita, joten hänen valtansa ja mahtavuutensa kasvoi suuremmaksi
kuin ennen ja useat heimokunnat antausivat mielivaltaisesti hänen
hallituksensa alaisiksi.
Näiden rauhattomuuksien aikana ei Livingstone tahtonut viivytellä
Bakuanein maassa, vaan kiiruhti pohjoista kohti Kalihari-erämaan
kautta. Erämaan asukkaat, jotka aikaisemmin olivat osoittainneet
vastahakoisiksi ja olivat rakentaneet kaikellaisia esteitä Livingstonen
edellisellä matkalla heidän maansa kautta, olivat nyt erittäin
avulijaat ja heidän hallitsijansa Sekomi auttoi Livingstonea kaikin
tavoin niin että hän saapui Tsuga-virran alavarsilla oleville
suolalakeuksille. Nämä lakeudet ovat aivan tasaiset kuin meren pinta ja
niin laajat, ettei silmä eroita reunoja. Maa on kalkkiperäinen ja
ainoastaan ohut multakerros on päälliimmäisenä. Ilman-ala on
terveydelle hyvin turmiollinen, ja monet Livingstonen seuralaisista
olisivat peräti nääntyneet, jollet hän olisi saanut oppaiksi maan
asukkaita, jotka heidät johdattivat terveydelle vähemmin turmiollisille
seuduille. Livingstone kertoo täällä tavanneensa suuria aarniometsiä,
joissa kasvoi erittäinkin runsaassa määrässä sitä puunlajia, jota
eurooppalaiset nimittävät baobab'iksi mutta Bakuanit movana'ksi. Tämä
puu on erittäin merkillinen monen ominaisuutensa vuoksi. Kun näet
muutamat puun lajit Afrikassa ovat hyvin arkoja jos niiden kuorta
vahingoitetaan, niin että voivat siitä kuollakin, jota vastoin ne
keskeltä voivat olla lahoja ja voipi kovertaa niiden keskuksen pois
ilman että puu siitä näyttää ollenkaan kärsivän, ovat toiset aivan
päinvastaiset ominaisuuksiensa puolesta, niin että esim. sen voi kuoria
aivan paljaaksi ilman että puu siitä kuolee, mutta jos sisusta
loukataan, kuolee se auttamattomasti, niin on movana-puulla molempain
edellämainittujen puunlaatujen sitkeähenkisyyden ominaisuudet. Sen voi
nimittää kuoria alastomaksi ja kovertaa onteloksi ilman että se lakkaa
kasvamasta. Movanan kuorista tekevät alkuasukkaat lujia köysiä. Sen
vuoksi nähdään tämä puu useimmiten aivan paljaaksi kuorittuna niin
ylhäälle kuin ihminen ylettää. Tavallinen puu siitä heti kuivuisi,
mutta movana kasvattaa vaan uuden kuoren. Tuli ei kuoleta tätä puuta ja
Livingstone kertoo nähneensä Angolassa poikki hakatun movanan, joka
vielä pitkänänsäkin kasvoi. Usein tavataan se mahdottoman suurena, jopa
niinkin suurena, että sen ympärys on 100 jalkaa; suurimpain näiden
puiden ikä arvataan pariksi tuhanneksi vuodeksi. -- Matkustettuaan
suurten tasamaiden halki, jossa tällaisia puita kasvoi varsin
runsaassa määrässä antaen metsiköissään suojaa erittäin suurille
metsäeläinjoukoille, joissa nähdään leijonia, nälkäkurkia, elefantteja,
sebroja ja monilukuisia antilooppilajeja, saapui Livingstone
Tshobe-virran rannalle, jonka yli hän suurten vaivojen perästä pääsi
suureksi hämmästykseksi toisella puolella asuville Makololo'ille, jotka
arvelivat Livingstonen pudonneen taivaasta heidän joukkoonsa, sillä he
eivät luulleet kenenkään voivan kulkea virran yli heidän tietämättänsä.
Makololot vastaan ottivat Livingstonen ystävällisesti saattaen hänet
pääkaupunkiinsa Linyantiin.
Kun Livingstone ensimmäisen kerran kävi Makololojen maassa, kuoli
heidän lempeä ja jalo hallitsijansa Sebituane, jättäen hallituksen
tyttärellensä perinnöksi. Mutta tyttären ei tehnyt mieli hallita ja sen
vuoksi hän jätti hallituksen veljellensä Sekeletu'lle, joka nyt siis
hallitsi heimokuntaa ja vastaanotti Livingstonen ystävällisesti.
Makololot olivat tehneet hänelle puutarhan, johon he kylvivät maissia,
että hänellä, kuten he sanoivat hänen lähtiessään Kap-kaupunkiin, olisi
palatessaan syötävää niinkuin muillakin. Vaimoväki survoi nyt maissin
puisissa huhmareissa hienoksi jauhoksi. Tämän jauhovaraston lisäksi
lahjoitti Sekeletu kymmenkunnan astiata mettä, joissa kussakin oli
kolmen kannun verta. Kerran viikossa tai joka toinen viikko sai
Livingstone häneltä härän teurastaaksensa ja kaksi lehmää lypsettiin
aina häntä varten aamuin illoin. -- Sekä heimokunnan hallitsija,
että alaruhtinaatkin ovat hyvin vierasvaraisia ja kestitsevät
aina tuttaviansa ystävällisesti. Tämä seikka on myös yksi syy
monivaimoisuuteen, sillä kun maanviljelys on vaimojen työ, niin ei
ylhäinen mies, jolla vaan on yksi vaimo, voi kylliksi arvokkaasti
vastaanottaa vieraitansa.
[Kuva: Maata kuokkivia naisia.]
Makololot ovat tottuneet hallitsemaan eivätkä mielellään ryhdy itse
maanviljelykseen, vaan teettävät sen alamaisillaan. Sitävastoin on
toinen heimokunta nimeltä Makalaka, jonka edelliset ovat laskeneet
valtansa alaiseksi, maata viljelevä heimo. Se viljelee durra-viljaa,
maissia, papuja, maapähkinöitä, vesimeloneja, kurkkuja, sokuriruohoa,
imeliä perunoita ja maniokkia. Muutamin paikoin, jossa kuivuus on liian
haitallinen, ovat Makalakat ruvenneet viljelyksiänsä kastelemaan
keinollisesti. Maanviljelyskaluna täällä on kuokka, johon rauta saadaan
malmista sulattamalla, Tämä teollisuus on niin suuri, että Linyantissa
käytettävät kuokat pää-asiallisesti ovat tuodut verona alamaisilta
heimokunnilta.
Makololojen maassa viipyi Livingstone kuukauden ajan, jonka kuluttua
hän lähti hallitsijan Sekeletun kanssa Liambey-virtaa myöten ylöspäin
Sesheke nimiseen suureen kylään, joka on vähän matkaa ylempänä
Tshobe- ja Liambey virtojen yhdyntäpaikkaa. Täältä lähti Sekeletu,
Livingstone seurassaan ylöspäin virtaa myöten. Makololot ovat
tottumattomat kulkemaan vesillä, mutta sitä vastoin ovat heidän
veronalaisensa Barotset erittäin taitavat kulkemaan pienillä kapeilla
venheillään, jotka useimmiten ovat yhdestä puusta tehdyt ja
litteäpohjaiset, niin että niillä voidaan kulkea hyvinkin matalalla
vedellä. Barotse-heimon jäsenet nimittävät virtaa Liambeyksi, joka
merkitsee "suuri virta". Samalla virralla on alempana toiset nimet
Luambeji, Luambesi, Ojimbesi ja Tsambesi y.m. jotka merkitsevät samaa,
ja osoittavat, että asukkaat pitävät tätä mahtavaa virtaa kulkuväylänä
maassansa. Livingstone kertoo tästä virrasta suurella ihastuksella,
kuinka kauniit sen ympäristöt ovat ja kuinka sen leveys muutamin
paikoin on toista englannin peninkulmaa. Virrassa on kauniita saaria,
jotka enimmäkseen ovat metsäisiä. Metsän eläviä on summattomissa
laumoissa virran rantamailla ja vähän etempänä siitä olevilla
mäkirinteillä, varsinkin elefantteja ja muita suuria eläviä, niinkuin
virtahepoja, sarvikuonoja, puhveleja, antilooppeja y.m. Muutamat seudun
asukkaat, niinkuin Manyekit ovat erittäin taitavat valmistamaan
halkaistuista puun juurista somia vakkasia, toiset ovat eteviä
saviastioiden tekijöitä ja rautaseppiä. Luonteeltaan ovat he
rauhallisia, eikä sotia ollut koskaan ennenkun orjakauppa tuli
tunnetuksi, muutoin kuin karjalaumojen tähden, mutta senkin tiesivät he
välttää siten, etteivät pitäneet karjaa ollenkaan, etteivät nämä
houkuttelisi vihollisia ryöstöretkiin. Asukkaat ovat Sekeletun ja
Makololojen alamaisia ja kussakin kylässä asuu pari Makololo-heimoon
kuuluvaa miestä, jotka alaruhtinaina heitä hallitsevat. Heidän
hallituksensa on kuitenkin lempeä, sillä ankara hallitus vaikuttaisi,
että alamaiset pakenisivat jonkun mahtavamman heimokunnan turviin.
Livingstone oli tullut Sekeletun maahan kuivain aromaiden halki
Etelä-Afrikan suuren erämaan Kaliharin ympäri ja löysi kuumemman
kostean ilmanalan, jossa kasvullisuus ja eläinkunta olivat paljoa
rikkaammat, mutta seutu terveydelle vahingollinen, ja hän kärsi paljon
kuumetautia, joka näillä suomailla on hyvin tavallinen. Kun hän siis
huomasi, ettei nämä seudut olleet soveliaat uudis-asuntopaikaksi
eurooppalaisille, päätti hän etsiä toisen tien meren rantamaalle ja
lähteä kulkemaan länttä kohti Portukalilaisten pääkaupunkiin
länsirannikolla, S:t Paul de Loandaan. Tähän aikomukseen yhtyivät
Makololotkin mielellänsä, sillä heidän hartain toivonsa oli saada
avatuksi itselleen joku kauppatie valkoisten ihmisten luo. Sekeletu
valitsi sen vuoksi 27 miestä seuraamaan Livingstonea, ja tämän entiset
seuralaiset lähetettiin takaisin kotoseuduillensa Betshuanien maahan.
Marraskuun 11 p, 1853 lähti Livingstone niiden seuralaisten kanssa,
jotka Sekeletu oli hänelle antanut, kulkemaan länteen päin. Hän supisti
ruokavaransa ja muut matkatarpeensa niin vähäisiksi kuin suinkin,
voidakseen sitä vähemmällä vaivalla kulkea. Sitäpaitse luotti hän
siihen seikkaan, että hän tulisi kulkemaan seutujen kautta, joissa oli
viljavalta metsänriistaa ja toivoi siis voivansa olla huoleti ainakin
lihaeväästä. Makololoilla oli sitäpaitse mukanansa elefantin hampaita,
jotka heidän piti myymän rantamaalla valkoisille. Livingstonella oli
koneittensa joukossa myöskin laterna magica[4] eli taika-lyhty, josta
hänellä oli suuri hyöty oleskellessaan alku-asukkaiden seurassa.
Matkalle lähdettiin ensin Tshobe-virtaa myöten kunnes se laski
Liambey'hin ja sitte kuljettiin tätä virtaa ylöspäin ihanan
Barotselaakson kautta ja jokaisessa kylässä, jossa noustiin
maalle, annettiin matkamiehille Sekeletun käskyn mukaan runsaasti
ruokavaroja. Suureksi ikäväkseen kuuli Livingstone, kun hän oli tullut
Nariele-nimiseen kaupunkiin, että vähän aikaa sitä ennen oli tehty
ryöstöretki pohjoisempiin osiin ja sen vuoksi oli hänestä varsin ikävä
kulkea samoja matkoja kuin hänen edelläkävijänsä rosvot, ja kun
Sekeletu tahtoi noiden pohjoisempien heimojen kanssa säilyttää rauhaa,
niin pakoitettiin hänen käskyläisensä Mpololo antamaan takaisin kaikki
ryöstämänsä vangit ja sovittaa naapurien kanssa rauha entiselleen.
Makololojen seassa ollessaan kertoo Livingstone tapahtuneen tapauksen,
joka osoittaa, että heidän seassansa ei vielä ollut tunnettu tapa antaa
rikkojan työllänsä sovittaa pahan työnsä. Eräs muukalainen kauppias oli
kulkiessaan heidän maassaan joutunut rosvojen käsiin ja kadotti kaiken
tavaransa. Makololoja suututti suuresti, että tällainen kohtelu
muukalaista kohtaan oli loukannut heidän mainettansa. Rosvo saatiin
kiini, mutta hän oli jo ennättänyt antaa saaliinsa toiselle, joka sen
vei piiloon, ja heimokunta oli neuvotonna miten sen piti menetellä
asiassa, sillä jos tavallinen kuoleman rangaistus olisikin käytetty
varasta vastaan, niin ei olisi tavarat kuitenkaan tulleet takaisin.
Asia lykättiin Livingstonen ratkaistavaksi ja hän maksoi itse kauppiaan
vahingon, mutta tuomitsi pahantekijän kuokkimaan maata puutarhassa
niin kauan kunnes hänen työnsä oli palkinnut sovitus-summan. Tämä
rangaistustapa otettiin heti seurattavaksi Makololojen seassa ja sen
jälkeen piti pahantekijöiden rikoksensa sovittamiseksi viljelevän
vissin määrän viljaa, siinä suhteessa kuin hänen rikoksensa oli
suurempi tai pienempi.
Makololojen joukossa ei vietetä mitään määrättyä lepopäivää paitse
ensimmäistä uuden kuun jälkeistä päivää, jolloin kansa ei mene työhön
puutarhoihinsa. Betshuanien pohjoispuolella olevien kansojen seassa on
tapana tarkoin pitää vaaria siitä milloin ensimmäinen reuna uudesta
kuusta rupeaa näkymään, ja kun he sen ensikerran huomaamat, tervehtivät
he sitä huutaen kohtikurkkua: "Kuä!" ja rukoilevat sitä suurella
äänellä. Niin huusivat esim. Livingstonen seuralaiset: "Anna matkamme
valkoisen miehen kanssa tulla onnelliseksi! Anna vihollistemme hukkua
ja tee Naken lapset rikkaiksi! Anna minun saada runsaasti lihaa tällä
matkalla!" j.n.e.
Matkustaessaan Liambey'tä ylöspäin tuli Livingstone tarkemmin tuntemaan
kasvi- ja eläinkuntaa tämän virran ympäristöllä ja kertoo siitä
suurella ihastuksella. Virta on niin rikas kaloista, että kun se tulvan
aikana paisuu kauas yli äyräittensä, hajoaa kauas niittymaille
summattomat kalaparvet, jotka jäävät asukkaiden saaliiksi kun vesi taas
laskee tasaisin ja kalansaalis on silloin niin runsas, etteivät
asukkaat voi kaikkea kuivaamallakaan saada talteen säästetyksi, vaan
suuret joukot jäävät mätänemään ja turmelevat ilmaa. Liambey eli
Sambesi on myös rikas suuremmista eläimistä, joista mainittavimmat ovat
virtahevot ja alligatorit. Virtahevot ovat venheellä kulkijoille
vaaralliset, sillä jos sellainen elävä nostaa ruumistansa vedestä,
kykenee se samalla nostamaan seljässänsä venheen, jossa kymmenkunta
miestä soutaa, kaataen sen kumoon; onpa usein niinkin äreä, että
hyökkää ihmisten kimppuun, varsinkin jos se on ärsytetty jollain
tavoin. Asukkaat tuntevat sen tavat jotenkin tarkoin ja välttävät sen
kanssa riitaan joutumista siten, että he keskipäivällä karttavat virran
keskikohtaa, jossa virtahepo silloin asuu, ja yöllä taas rantoja.
Suurimman osan aikaansa viettää virtahepo virrassa, jossa sitä ei
koskaan pyydetä. Yöllä se nousee virrasta maalle syömään rannoilla
kasvavaa mehukasta nurmea. Virtahepo ei ylipäänsä ole ihmiselle
vaarallinen eläin, paitse vanhat koirakset, jotka tavallisesti ovat
kiukkuisemmat muita, eivätkä mene pois tieltä vaan hyökkäävät
päinvastoin venettä vastaan ja ovat silloin hyvinkin vaarallisia.
Sellainen hävitti yhden Livingstonenkin venheistä. Sekeletun matkakunta
loppuu vähän matkaa Libonta-kaupungin yläpuolella ja Livingstone kulki
muutamia päiviä asumattomia seutuja kunnes hän tuli Balondain maahan.
Hän poikkesi pois pää-virrasta Liambey'stä sen lisävirtaa Libaa myöten
ja tuli tasaisille seuduille, jossa metsänriistaa oli varsin vähän,
niin että ruoka rupesi häneltä ja hänen seuralaisiltansa loppumaan. Sen
lisäksi oli metsän elävät täällä paljon arempia ja kun Livingstone
ampuessa tunsi vielä suurta haittaa kipeästä käsivarrestansa, johon
leijona oli purrut, niin alkoi hänen tilansa käydä jotenkin
tuskalliseksi. Livingstonea vaivasi myöskin suuresti kuumetauti, joka
täälläpäin on aivan tavallinen. Kun sadeaika myöskin sattui tähän
aikaan, niin oli hänen matkansa hyvin hankala. Häntä ilahutti kuitenkin
luonnon ihanuus, ja etenkin runsas kasvullisuus. Sade-ajalla
vallitsevat pilvet ja tiheät puut vaikuttavat metsissä hyvin synkän
varjon, joka on erittäin jyrkkä vastakohta Kaliharissa vallitsevaa
loistavaa auringonpaistetta vastaan. Ilma oli niin kostea, että pyssyt
ruostuivat yhä, vaikka niitä rasvattiin joka päivä.
Ulkopuolella Sekeletun maan rajoja tapasi Livingstone ensi kerran
naisen kansan hallitsijana, nimittäin Manenkon, jonka alueella hänen
täytyi jättää venheet jälkeensä ja jatkaa matkaansa maata myöten. Uljas
Manenko seurasi Livingstonea enonsa Shinten luokse, joka myös oli
hallitsija pohjoisempana asuvan kansakunnan keskuudessa. Tämä ruhtinas
vastaanotti Livingstonen hyvin ystävällisesti ja kestitsi häntä useita
päiviä, mutta täällä osoitti Portukalilaisten harjoittama orjakauppa jo
huonot seurauksensa, ja vierasvaraisuus oli tästälähin lopussa. Jo
Shinten tykönä oli Livingstone tavannut muutamia orjakauppiaita ja
missä nämä kerran ovat kulkeneet, siellä ovat myös neekerien
hallitsijat oppineet röyhkeiksi ja kiukkuisiksi, sillä orjakauppiaiden
on täytynyt nöyrtyä heidän tahtonsa mukaan kun he eivät voi luottaa
omaan väkeensä. Joka seudulla, mihin matkalaisemme tästä lähtien
tulivat, vaadittiin heiltä maksua sekä ruoka-aineista, että siitä, että
heidän sallittiin maan kautta kulkea. Usein täytyi Livingstonen panna
kaikki keinonsa liikkeelle voidakseen tyydyttää noiden ahnaiden
hallitsijoiden vaatimuksia, ja monta kertaa täytyi hänen ruoan
puutteessa teurastaa joku omista veto-juhdistansa.
Tammikuussa v. 1855 tuli Livingstone Shinten kaupunkiin, jolla myös on
toinen nimi Kabompo. Tämä sijaitsee erittäin ihanassa puolentoista
peninkulman levyisessä laaksossa, jonka keskitse vähäinen virta
mutkistellen juoksee. Tullessaan kaupunkiin löysi hän sen melkein
kokonaan bananien ja muiden leveälehtisten puiden peitteessä.
Ensikerran nähtiin täällä Afrikalaisten rakentamia nelikulmaisia
huoneita, joiden katot olivat pyöristetyt. Kadut olivat erittäin suorat
ja samoin aituukset eri talojen ympärillä. Jokaisen talon pihamaalla
oli istutettuna tupakkaa, banania, viikunapuita ja muita tarpeellisia
kasvia. Asukkailla oli jotenkin hyvä kauneuden aisti ja heidän
asumuksensa olivat siistimmät kuin muut neekerien asumukset, joissa
Livingstone sitä ennen oli käynyt.
Omituisimpia laatuansa on marimba niminen soittokalu, jolla Balondat,
tämän seudun asukkaat, soittavat. Tämä on tehty sillä tavoin, että
kahden kaaren tapaisesti taivutetun kepin poikki on sovitettu useita
puu-lastoja, joiden kantin alle on asetettu vähäinen ontelo kumiseva
astia; lastojen ja niiden alla olevien pikku astioiden suuruus
vaihettelee sen mukaan mimmoinen ääni tahdotaan saada. Ääni herätetään
siten, että puiseen lastaan lyödään vähäisellä kapulalla. Sellaisia
soittokoneita kuuluvat Portukalilaisetkin Afrikassa käyttävän
tansseissansa, ja sitä, joka on saavuttanut suuren taidon tämmöisessä
soitossa, pidetään hyvinkin suuressa arvossa.
Livingstonea kummastutti suuresti se suuri kohtelijaisuus, jota
Balondat osoittavat käytöksessään. Kun joku alhaisempi henkilö kadulla
kohtaa esimiehensä, heittäytyy hän heti polvillensa ja hieroo tuhkaa
tai hiekkaa käsivarsiinsa ja rintaansa ja taputtaa käsiänsä kunnes tuo
ylhäisempi on mennyt ohitse. Näin on hän siis osoittanut
kunnioituksensa ylhäisempää kohtaan.
Sade-aika pakoitti Livingstonea viipymään useita päiviä Shinten
kaupungissa ja tällä ajalla hän saavutti ruhtinaan erinomaisen suosion,
niin että tämä viimein merkiksi ystävyydestänsä salaisesti antoi
hänelle simpukasta tehdyn kaulakoristeen, jonka antamista pidetään
siellä hyvin suurena kunniana ja itse koristetta niin kallis-arvoisena,
että kahdella semmoisella voi ostaa orjan, ja viisi sellaista
pidettäisiin erittäin runsaana palkkiona puolenkolmatta sataa markkaa
maksavasta elefantin hampaasta. Lopuksi antoi Shinte Livingstonelle
luotettavia miehiä oppaiksi ja toivotti hänelle suurinta menestystä
matkalle, varustettuansa hänelle runsaan määrän evästä. Livingstone oli
hänelle lahjoittanut härän, joka hänellä oli mukanansa Sekeletun
maasta, ja kehoitti Shinteä kaupan kautta sieltä hankkimaan itselleen
karjaa, jota neuvoa tämä seurasikin, ja jonkun aikaa sen jälkeen, kun
Livingstone palasi samaa tietä, näki hän raavaseläimiä, jotka olivat
niin hyvin menestyneet, että ne olivat kuin parhaimman palkinnon
saaneet suuressa eläin-näyttelyssä.
Lähdettyänsä Shinten maasta sai Livingstone kärsiä paljon hankaluuksia
ja vastuksia erittäinkin kuumetaudista. Dilolo-nimisen järven luona
huomasi hän veden jakautuvan kahdelle eri haaralle, nimittäin
Sambesi-virtaan ja Atlantin mereen päin. Veden jakajana ei siis
ollutkaan mikään vuoriselänne, vaan monta peninkulmaa laaja tasanko.
Toisesta päästä tasankoa nimittäin alkoi Liba, joka laskee Liambey'hin,
toisesta Kasai, joka taas on Kongo-virran lisävirta.
Kasai on sangen kaunis virta ja juoksee viehättävien seutujen läpi.
Sitä ympäröivät mäenrinteet ovat tuuheilla metsillä peitetyt ja
kohoavat noin tuhannen jalan verran virran yläpuolelle. Virta on noin
sata kyynärää leveä ja suikertelee monessa mutkassa viheriän kauniin
laakson halki koillista kohti. Sen rantamilla nähdään vuoroin
kauniita metsikköjä, vuoroin reheviä niittyjä, joissa kasvaa erittäin
runsas heinä. Asukkaat osoittivat virran suuntaa ja sanoivat
Livingstonen seuralaisille, että vaikka nämä kuukausmääriäkin
kulkisivat virtaa pitkin, niin eivät he sittenkään näkisi sen loppua.
Vaikka Kasai-virran ympäristöt ovatkin ihania ja varsin hedelmällisiä
seutuja, niin olivat ne vielä asumattomia, jota seikkaa Livingstonen
seuralaisetkin suuresti ihmettelivät.
Kauan kestettyänsä monenlaisia kiskomisia maan asukkaiden puolelta
saapui Livingstone seuralaisineen viimeinkin syvään Kvilos-laaksoon.
Hänen ilmestymisensä täällä vaikutti suurta kummastusta asukkaissa,
jotka parvittain tulivat häntä ja hänen seuralaisiansa ammossa suin
katselemaan. Kylät laaksossa olivat hyvin tiheässä ja väkiluku runsas.
Lapsiparvia vilisi kaikkialla ja missä kyläkunnan asukkaat olivat
ystävällisempiä, siellä seurasivat heidän lapsensakin matkustajia
pitkät matkat. Maanlaatu tässä laaksossa on niin hedelmällistä, ettei
sitä koskaan lannoiteta. Kun yhtä paikkaa on viljelty jo niin kauan,
ettei maissi enää kauemmin siinä anna runsasta satoa, niin muuttaa
maanviljelijä vähän matkaa etemmäksi metsään, hävittää suuremmat puut
siten, että virittää tulen palamaan niiden juurelle, ja pienemmät hän
hakkaamalla raivaa pois; raivattuun paikkaan jäävät suuret puut usein
seisomaan kuivettuneina ja kuorettomina. Niiden väliin kylvetään
maissi, ja kohta on mitä runsain sato korjattavana. Entinen viljelysmaa
kasvaa vielä kauan sen jälkeen maniokkia, jonka juuri kuivattuna ja
hienoksi jauhettuna on tärkeä elatusaine näillä seuduin. Asukkaat
täällä ovat siisteytensä puolesta monenlaiset. Muutamia kyliä kehuu
Livingstone niin siistiksi, että kelpaisivat malliksi siinä suhteessa,
toiset taas olivat niin rikkaruohon peitteessä, että härän selässä
ratsastaja taisi niistä nähdä ainoastaan katot, vaikka hän oli keskellä
kylää. Toisissa kylissä taas ei ole rikkaruohoa laisinkaan, pumpulia,
tupakkaa ja monellaisia höystekasvia on istutettu huoneiden ympäri;
häkkiä on kanoja täynnä ja puutarhoissa kohtaa silmää miellyttävä näky
kun useampaa lajia viljaa niissä rehoittaa eri lailla kukin
tuleentuneena.
Kauan oli Livingstone ilmanalan vaikutuksesta kärsinyt kuumetautia ja
samalla hänellä oli sanomattomat vastukset kärsittävänä varsinkin
seudun asukkaiden puolelta, jotka röyhkeästi vaativat lahjoja siitä,
että he sallivat hänen kulkea maansa kautta. Hän saapui maaliskuun 30
p. 1854 syvän laaksomaan reunalle, jossa matka muuttui niin luisuksi
alamäeksi, ettei hän enää voinut ratsastamalla kulkea, vaan hänen
täytyi lähteä astumaan, joka hänelle tuntui hyvin vaivaloiselta koska
hän oli niin voimaton, että hänen toverinsa täytyi pidättää häntä suin
päin jyrkkyyttä myöten alas syöksemästä. Nyt oli hän tullut suuren
Kvango-laakson partaalle. Maiseman ulkomuodosta kertoo hän seuraavasti:
"Joka istuu sillä paikalla, josta Skottlannin kuningatar Maria katseli
Langsiden tappelua, ja katselee Clyde-virran laaksoa, hän saapi
vähäisen kuvan siitä ihanasta maisemasta, joka monta vertaa
hedelmällisempänä ja laajempana aukeni silmiemme eteen. Se on noin
sadan (engl.) peninkulman laajuinen ja tumman metsän peitteessä, paitse
missä heleän vehreä heinä verhoo niityt Kvango-virran partailla, jotka
siellä täällä kimaltelevat auringon valossa kun se kulkee rataansa
pohjoisella taivaanpuoliskolla.[5] Laakson vastakkainen reuna näyttää
korkealta vuori- ja kukkula-jonolta, jonka rinne on noin peninkulman
pituinen, vaikk'ei vuori näytä olevan kuin noin 1,000 jalan korkuinen.
Tultuamme Londan synkistä metsistä, vaikutti tämä oivallinen näky
meihin aivan kuin paino olisi otettu pois silmäluomistamme. Pilvi
kulki laakson halki ja salamat leimahtelivat siitä, mutta meidän
yläpuolellamme loisti kaikki heleimmässä auringon valossa. Kun tulimme
alas sinne, missä ukkoispilvi oli kulkenut, huomasimme, että rankka
sade oli pudonnut pilvestä ja laakson pohjalla, joka ylhäältä näytti
meistä aivan tasaiselta, löysimme koko joukon virtoja, jotka juoksivat
syvissä uomissaan. Kun alhaalta katselimme takaisin ylöspäin, näytti
rinne ylätasangon reunalta, jossa on paljo rotkoja ja esiin pistäviä
kallioita, ja nämä antoivat sille sahalaitaisen vuorenharjanteen
muodon. Sekä vuorenharjanne, että sen rinteet ovat metsäiset, mutta
suuret paikat jyrkemmistä osista ovat paljaat ja näyttävät katsojalle
sen punasen maanlaadun, joka on yleinen sillä seudulla, johon nyt
olimme tulleet".
Tavallisuuden mukaan tuli täälläkin kylän hallitsija vaatimaan veroa ja
rupesipa väkivallalla estämäänkin Livingstonea virran yli kulkemasta,
mutta kun hän näki, että matkustajat olivat tuskastuneet hänen
hävyttömyyteensä ja aikoivat käyttää väkivaltaa häntä vastaan, niin
jätti hän heidät rauhaan. Kuljettuansa Kvango-virran poikki, joka on
noin 150 kyynärän levyinen ja hyvin syvä, matkusti Livingstone
rikkaiden heinämaiden kautta, jossa heinä oli noin kyynärän verran
korkeammalla kuin ratsastajan pää, ja saapui Kassandje-nimiseen kylään,
joka jo oli Portukalilaisten aluetta, ja tästä alkaen oli kiusat ja
vastukset matkalla viimeinkin loppuneet, sillä Portukalilaiset olivat
erittäin ystävälliset ja vierasvaraiset sekä Livingstonea, että hänen
seuralaisiansa Makololoja kohtaan. Heitä kestittiin kaikkialla ja
autettiin kaikin tavoin.
Asukkaat täällä ovat, kuten muissakin Portukalilaisten maissa,
katolisen uskon tunnustajia, mutta ovat niin peräti tietämättömiä
kristinuskon opinkappaleista, että ovat pakanuuden rajalla. He
käyttävät tinasta tehtyjä pyhimysten kuvia taikakaluinaan aivan kuin
pakanat.
Pääsiäisjuhlaa vietettiin Kassandjessa ilojuhlana, vaikka
Portukalilaisilla ei täällä olekkaan pappia. Kylän asukkaat tekivät
miehen kuvan, joka oli olevinaan Juudas Iskariot; ja tätä kuljetettiin
ratsastushärän selässä ympäri kyläkuntaa. Pilkkasanoja ja kirouksia
kaikui joka taholta tuota tuolla kuvalla edustettua pahantekijää
vastaan. Livingstone ihmetteli, että asukkaat täällä osaavat lukea ja
kirjoittaa. Tämä taito oli hyvin yleinen ja on jäänyt perinnöksi
jesuiitoilta, jotka viime vuosisadalla karkoitettiin samalla kuin itse
emämaasta Portukalista, myöskin kaikista sen siirtomaista. Sitten kun
jesuiitat eivät enää ole olleet opetusta jakamassa, ovat asukkaat
opettaneet toisiansa ja luku- ja kirjoitustaito on siten säilynyt,
mutta kuitenkin on kansa uskonnolliselta kannalta huonossa tilassa,
sillä raamatun lukeminen on heiltä kielletty.
Suurimmalla kiitollisuudella ja mielenliikutuksella kertoo Livingstone
sitä suurta ystävyyttä ja huolenpitoa, jota asukkaat Loandassa
osoittivat häntä ja hänen kumppaneitansa kohtaan. Kassandjessa tapasi
Livingstone ensimmäiset valkoiset kauppiaat ja täällä hänen
seuralaisensa Makololot möivät osan siitä elefantin luusta, jonka
Sekeletu oli heidän mukanansa lähettänyt kaupaksi, saadakseen tietää
eroitusta hintojen väliltä Kap-kaupungissa ja Loandassa. Yhdestä
elefantin hampaasta saivat he Loandassa kaksi kivääriä, kolme pientä
ruuti-tynnyriä sekä englantilaista vaatetta sen verran, että koko
seurue tuli sillä vaatetuksi ja vielä päätteeksi ison joukon
helminauhoja. Tämä oli erinomaisen edullinen kauppa Makololojen
mielestä, joiden sitä ennen oli täytynyt yhdestä pyssystä antaa kaksi
elefantin hammasta.
Loanda on erittäin hedelmällistä maata, mutta Livingstonen
aikana siellä puuttui kelvollinen tie, jota myöten olisi päässyt
kulkemaan rattailla. Oli näet ennen ollut tapana, että kauppiaat
kaupparetkillänsä sisämaahan ostivat suuren joukon orjia, ja
kuljetuttivat näillä tavaransa kantamalla rantamaalle, jossa he
möivät sekä tavaransa, että orjansa; mutta kun v. 1845:stä alkaen
englantilaiset sotalaivat ovat alkaneet risteillä näillä vesillä estäen
orjakauppaa, niin on tullut mahdottomaksi viedä ulos orjia maasta ja
sen jälkeen ovat kauppiaat ruvenneet käyttämään sitä keinoa, että he
hallituksen välityksellä palkkaavat kantajia tavaroitansa kuljettamaan.
Kassandjen ja rantamaan välillä on kaunis ja erittäin hedelmällinen
vuorimaa nimellä Golungo Alto. Sen halki kulkee monta pienempää virtaa,
jotka muodostavat useita koskia ja putouksia, mutta vaikka näistä
toimelijaisuudella voitaisiin saada hyvinkin suuri hyöty, on niissä
juoksevan veden voima suurimmaksi osaksi käyttämättä. Suuret ja runsaat
metsät, joissa kasvaa jättiläis-suuria puita, on täällä äärettömänä
rikkautena, mutta melkein kokonaan käyttämättöminä niinkuin maahan
kaivettu leiviskä. Livingstone tapasi parven kirvesmiehiä, jotka
kokivat yhtä yksinkertaisella tavalla kuin ennen Robinpoika Kruuse
käyttää näitä luonnon rikkaita tuotteita hyväkseen. Neljä- tai
viisikymmentä jalkaa korkea puu, joka oli noin kolme tai neljä jalkaa
paksu läpimitaten, kaadettiin ja hakattiin lyhyiksi pölkyiksi, jotka
taas halaistiin paksuiksi lankuiksi, ja näistä miehet veistivät
suurella vaivalla tuuman paksuisia lautoja, joista valmistivat arkkuja
kaupaksi maan asujamille. Sellaiset olivatkin neekereille erittäin
mieluisia. Golungo Alton hedelmällisyyttä osoittaa se seikka, että
siellä varsin vähällä vaivalla viljellään maniokkia, kahvia,
pumpulipensaita, maapähkinöitä, bananeja, ananasta ja suuri paljous
muitakin hedelmälajia, joita lähetyssaarnaajat ovat tänne tuoneet
Etelä-Amerikasta. Korkeat kukkulat, joilla monenlaisia palmupuita
kasvaa, tekevät maan ulkomuodoltaankin ihanan näköiseksi. Palmuista on
huomattava erittäinkin eräs laatu, josta saadaan se öljy, josta
Euroopassa valmistetaan hienoa saipuaa, ja saman puun mehusta saadaan
myös väkeviä juomia.
Livingstonea ihastutti kaunis näky, kun hän tuli erään ala-päällikön
taloon, jonka tämä oli kauniilla tavalla koristanut istutetuilla puilla
ja kukkatarhalla. Molemmin puolin tietä oli talon läheisyydessä
istutettu puita pitkiin riveihin ja niiden väliin kukkia ja
ananas-kasvia. Kaikellaiset puut kasvavat täällä hyvin helposti kun
vaan pidetään huolta siitä, ettei rikkaruoho niitä tukehduta. Tämän
talon oli sen nykyinen omistaja hankkinut itselleen raivaamalla sen
paikan asumattomassa metsässä muutamia vuosia sitten; ja koko talo oli
hänelle tullut maksamaan noin 4 tai 500 markkaa. Hän oli maallensa
istuttanut noin 900 kahvipensasta ja kun tämä kasvi kolmivuotiaana
alkaa antaa hedelmää ja kuusivuotiaana on parhaimmallaan, niin
arveli Livingstone että talon omistaja oli saanut omansa ainakin
60-kertaisesti takaisin. Kaikellaiset hedelmäpuut ja viiniköynnökset
kantavat täällä hedelmän kahdesti vuodessa, ilman että niiden
viljelemiseen tarvitsee tehdä mitään työtä, eikä niitä tarvitse
kastellakaan. Samoin saadaan kaksi satoa kaikista vilja-lajeistakin kun
ne kerran ovat kylvetyt ja jos talvi-ajan[6] kosteita sumuja käytetään
hyväksensä, voipi vuodessa saada korjata eloa kolmestikin.
Toukokuun viimeisenä päivänä 1854 tuli Livingstone seuralaisineen
Portukalilaisten siirtomaan pääkaupunkiin S:t Paul de Loandaan.
Makololoille oli eräs toinen neekeriheimokunta koettanut vakuuttaa,
että valkoihoiset ihmiset oikeastaan asuvat meressä ja ryöväävät mustia
sinne heitä viedäksensä. Tätä juttua he levittivät sen vuoksi, ettei
heidän käsistänsä joutuisi pois se edullinen välikauppa, joka sitä
ennen oli jo kauan ollut sisämaiden asukkaiden ja rantamaalla asuvien
välillä. Jos Makololot alkaisivat itse käydä rantamaalla kauppaa
tekemässä, niin jäisi tietysti voitto noille välittäjöille tulematta.
Ensikerran nähdessään äärettömän meren pinnan hämmästyivät Livingstonen
seuralaiset sitä suuresti. Itse he jälestäpäin kertoivat
hämmästyksestään seuraavasti: "Me kuljimme isämme (Livingstonen)
seurassa siinä luulossa, jota vanhat ihmiset meille aina olivat
vakuuttaneet, ettei maailmalla olekkaan loppupäätä; mutta yhtäkkiä
maailma sanoi meille: minä olen lopussa; minua ei ole tämän enempää!"
He olivat aina ajatelleet maata loppumattomaksi tasangoksi.
S:t Paul de Loandassa ei asunut kuin yksi ainoa Englantilainen, hra
Gabriel, joka oli Englannin asiamies orjakaupan poistamista varten, ja
hän otti Livingstonen luoksensa kohdellen häntä ystävällisimmällä
tavalla. Livingstone oli kauan jo ollut sairas matkallansa ja saapui
Loandaan uupuneena, voimatonna. Hän kertoo suurimmalla kiitoksella
siitä avusta, joka hänelle osoitettiin ja vakuuttaa, ettei hän
koskaan unhota sitä nautintoa, jonka hän tunsi levätessään hyvällä
englantilaisella vuoteella kun hänen sitä ennen oli täytynyt ma'ata
paljaalla maanpinnalla.
Vaikka hän nyt oli päässyt lepoon ja nautti huolellista hoitoa, ei
Livingstone kuitenkaan tullut terveeksi ennenkuin parin kuukauden
kuluttua. Koska hänen tultuansa kaupunkiin tuli monta Portukalilaista
ylhäistä miestä häntä tervehtimään ja Angolan piispa, joka sillä kertaa
myös toimitti kuvernörin virkaa, lähetti sihterinsä Livingstonen luokse
tarjoamaan hallituksen palkkaaman lääkärin apua.
Muutamat englantilaiset sotalaivain päälliköt, jotka olivat tänne
saapuneet, tarjoutuivat viemään Livingstonen joko S:t Helenaan tai
Englantiin, mutta vaikka tämä tarjous olikin hänelle hyvin
houkutteleva, niin ei Livingstone tahtonut sitä hyväksensä käyttää,
sillä hän oli mukanansa tuonut Sekeletun alamaisia rantamaalle ja
tahtoi johdattaa heidät takaisin, sillä he eivät olisi omin neuvoin
kotiinsa päässeet. Tässäkin ilmautuu Livingstonen jalomielisyys ja
tarkkatuntoisuus kun hän ennen lähti vaivaloiselle matkalle takaisin,
kuin olisi oman terveytensä ja mukavuutensa vuoksi eronnut
kumppaneistaan. Hänen tarkoituksensa oli palata Sekeletun maahan ja
seuraten Liambeyta sieltä etsiä tie Afrikan itäpuoleiselle rantamaalle.
Jo kesäkuun 14 p:nä oli hän lääkärin avulla parantunut sen verran, että
hän taisi käydä seuralaistensa kanssa tervehtimässä piispaa. Herra
Gabriel oli Makololoille lahjoittanut vaatetta niin paljon, että he
jokainen olivat vaatetetut juovaisiin pumpulivaatteisiin ja punaiset
lasit päässä. Piispa vastaanotti heidät kuvernörinä, hallituksen
palatsissa. Kyseltyänsä Livingstonelta älykkäästi kaikellaisia seikkoja
Makololojen oloista, antoi hän näille rajattoman luvan käydä Loandassa
niin usein kuin he vaan tahtoivat. Makololot olivat tästä vastaanotosta
varsin hyvillänsä.
Yleisesti huomattiin Loandassa Makololojen käytös hiljaiseksi
ja siivoksi. He eivät voineet kylliksensä ihmetellä suuria
eurooppalaisten tapaan rakennettuja kaksinkertaisia kivirakennuksia ja
kirkkoja äärettömän valtameren rannikolla. Kaksinkertaisia
kivirakennuksia he eivät voineet käsittää huoneiksi, vaan selittivät
niiden olevan vuoria, joissa oli monta luolaa. Huoneeksi he käsittivät
samallaisen pyöreän oljista ja seipäistä rakennetun majan kuin heidän
omat asumuksensa ovat. Suuret laivatkin olivat heille jotakin ennen
aavistamatonta ja he arvelivat niistä, ettei ne mitään pursia olekkaan,
vaan kaupunkeja, ja kummoisia kaupunkeja, joihin piti kiipeämän köyttä
myöten!
Laivaväestön ystävällisyys, kun he Makololoille jakoivat ateriansa,
aivan samoin kuin nämäkin olisivat samallaisissa oloissa tehneet,
miellytti heitä suuresti, ja erittäinkin se seikka, että laivan väestön
päälliköt, upserit, jotka he saivat tietää Livingstonen kansalaisiksi
ja olevan täällä estämässä mustien ihmisten myymistä, osoittivat
Livingstonea kohtaan suurta kohtelijaisuutta ja ystävyyttä, vaikutti
heissä hyvin edullisen tunteen Livingstonea kohtaan. He olivat matkalla
Linyantista Loandaan osoittaneet Livingstonea kohtaan suurta
uskollisuutta ja nyt hän nousi heidän silmissään vielä suurempaan
arvoon, sillä he näkivät nyt sen, jota itse olivat aavistaneet, että
Livingstone kansalaistensa kesken nautti tavallista suurempaa
kunnioitusta ja arvoa, ja tämän jälkeen Makololot kohtelivat häntä
suurimmalla kunnioituksella.
Elokuun alussa uudistui Livingstonen tauti ja hän oli kauan sairaana
ennenkun hän toistamiseen parani. Sillä välin olivat hänen toverinsa
Makololot keksineet sen elatuskeinon, että rupesivat kaupunkilaisten
kanssa tekemään polttopuun kauppaa. Joka aamu lähtivät he varhain ulos
kaupungista ja keräsivät asumattomilta seuduilta polttopuita jotka he
kantamalla toivat kaupunkiin, jakoivat ne pienempiin kimppuihin ja
saivat ne helposti kaupaksi koska he antoivat suurempia kimppuja kuin
tavalliset puun kantajat. Kun satamaan tuli kivihiilillä lastattu laiva
Englannista tuoden varoja englantilaisille sotalaivoille, niin hra
Gabriel toimitti Makololoille työ-ansiota, että he saivat olla laivaa
tyhjentämässä. Kuukauden päivät he tekivät tätä työtä uutterasti
aamusta iltaan, eikä mikään heitä niin suuresti ihmetyttänyt kuin se
suuri tavaran paljous, joka yhteen laivaan mahtui. He kertoivat
sittemmin kuinka he puolitoista kuun kiertoa olivat niin ahkeraan kuin
taisivat aamusta iltaan purkaneet laivasta ulos "poltettavia kiviä"
mutta kuitenkin jäi pian saman verran jäljelle. Ansaitsemillansa
rahoilla he ostivat vaatteita, kaulahelmiä ja muita tavaroita
viedäksensä ne kotiansa.
Livingstone julkaisi muutamia kirjoituksia Angolan sanomalehdissä,
kertoen niissä matkoistansa ja tarkoituksestansa saada sisämaa avatuksi
kaupalle, ja nämä kirjoitukset saavuttivat Loandan hallituksen ja
kauppiaiden suosion siinä määrässä, että yleisten töiden toimisto
(Junta da Fazenda publica) hänen ylhäisyytensä piispan kehoituksesta
päätti antaa kauniin lahjan Sekeletulle. Lahjaksi määrättiin
täydellinen everstin puku ja hevonen, sekä useita pukuja jokaiselle
Livingstonen seuralaiselle. Kauppiaat puolestaan kokosivat yhteisellä
keräyksellä lahjoitukseksi koko joukon näytteitä kaikista heidän
tavaroistansa, sekä kaksi aasia, toivoen että tämä eläinrotu sikiäisi
Sekeletun maassa, sillä aasi ei kuole tsetse-kärpäsen puremisesta
niinkuin hevoset ja raavas-eläimet. Samalla antoivat piispa ja
kauppiaat Livingstonelle suosituskirjeitä Portukalilaisille
virkamiehille Itä-Afrikassa.