1
Aamuhämyssä autio katu
ryömii, laajenee, kortteleiden
halki hiljaa hapuillen kulkee,
tontteja, kujia risteillen leikkaa...
Toisessa kaupunginosassa tuolla
kohoo, kaukana mäeksi nousee.
Pilvet kiitävät päällä leijaa:
taivas on alkanut, loppuu maa.
Taloja harmaita rinnatusten,
parvekkeita ja kaidepuita,
kylttejä, leipurin-rinkilöitä;
reunustoina käytävän kivet,
vieri-vieressä lyhtypatsaat
rauta-aitana ajotien.
Katu itse kuin kulunut matto,
puhdistuksessa viskattu syrjään.
Harmaiden seinien sisällä nukkuu
ihmiset outoja vaiheita uottain.
Nornat porttien ulkopuolia
vartovat, alkavat leikin julman
jälleen ihmisten kohtaloilla.
Mutta kiireellä kaukaisen mäen
nousee pää, mi ilmassa liikkuu,
kaksi kättä keppiä käyttää --
Kangastuksena kohoo näky,
mies, min otsa pilviä piirtää,
seisoo mäellä katua laasten;
pöly pilvinä ilmaan nousee -- --
Maa ja taivas pilvessä yhtyy.
2
Syksyiltana synkkä on kuja,
ikkunat puoleksi avatut ovat;
syksymietteet mieliä painaa,
kesä poistuva kaipuun jätti,
talvi saapuva rauhan riistää,
vaiheet vastaiset outoja ovat,
tuska ahtaaksi rinnan tekee...
Talot henkivät, kujassa ilma
usmainen on kuin kipuja kantain.
Mutta alhaalla kujan suussa
näkyy virta ja purret, jotka
sateen jälkeen purjeita kuivaa.
Toisella rannalla, kauempana,
kohoo pieni vihanta saari.
Puiden vihreitä latvoja kultaa
päivä laskeva parhaillansa,
mutta kaukana, korkeammalla,
siintää kaupungin ääriviivat;
siellä on aurinko, töllit loistaa,
tuuli käy mereltä, liehuvat liput,
mutta ylinnä kirkon on torni
maapallo kullattu kiireellänsä,
pallo, maa kuin aurinko loistaa,
säteet säihkyvät ilmaan heittää...
Mutta pallon päällä on risti.
3
Synkkä mäki, synkkä talo --
synkin sentään pohjakerros
alla maan ja akkunaton --
portaat ovena ja ikkunana --
synkimmässä sokkelossa
surisevi sähkökone,
säkeniä pyörät iskee;
kätkössänsä, kammottava,
koko seudun valonlähde.