Peittyvi taivas; vaeltaa
pilvet vieminä tuulen hennon;
kaiken päivää ne kulkea saa,
illan tullen ne leimuaa
lähellä lännen purppuraa --
päivän laskuhun päättävät lennon.
Nyt ne nousevat leikkihin!
Aukee taivahan valhetarha;
pettää kulkijan huikaisevin
lainakullassa kiiltävä harha.
Pilvet ehtohon ruskossa
luovat linnoja, raunioita;
kiireellä vuoren ja alhaalla
laaksossa, jossa on notkelmoita,
viljavainiot aaltoaa,
kohoo kaupungit kaari-ylväät,
laulajat kannelta kaiuttaa,
nousee tornit ja sillat ja pylväät...
Pilvet muuttavat muotoaan,
aukee lohduton aavikon hiekka,
beduiini kiertävi ratsullaan
karavaanin suojana, kupeella miekka
Kosteikko tuolla ja palmupuu,
pyramiidit ja kamelikarjat
veden kalvohon kuvastuu...
Jälleen vaihtuvat kuvasarjat,
seuraa haihtuvaa jokin muu...
Hajoo hehkuvat pilvenharjat,
auringon suukko ne takaisin tuo,
taaskin uutta ne muovaa ja luo.
Maata, ah maata ma nään,
kun meren myrskyävän
aavalta lempeään
valkamaan kiirehdän.
Vehreiden rantojen varjossa rauha,
keinuvat kaislat lahtien kuissa,
kotoiset merkit metsien puissa,
täällä on maani ja laaksoni lauha!
Saareni kukkiva oi,
siintävä merten taa!
Nurmesi vihannoi,
ah, olet unteni maa.
Nään, miten vihreitä niittyjä kulkee
valkeissa vaatteissa siellä lapset,
laulaen, leikkien, hajalla hapset,
hellästi helmaan ne toisensa sulkee.
Armaita kasvoja nään;
viha jos eromme syy,
muista ei yksikään
silmä miks kyyneltyy.
Kotia kaipaan, jää elo mainen,
ahdistuksesta tahdon päästä,
tuskasta, kylmien sanojen jäästä -- -- --
Voi! Ne on pilviä, pilviä vainen!
Pilvet korkeuden,
ylhäällä leijailkaa!
Maan olen lapsonen,
lentää en koskaan saa!
Musta pilvi toisinaan heittää
kasteensa maahan ja lampena häilyy;
sade on puhdas, mut loassa säilyy,
taivas on suuri, mut liejussa päilyy --
Siniset peilit nyt kankahan peittää!