Siis vihdoinkin Havre de Gracessa
sinut saavutimme,
sa poistuva kesä,
ja mätäkuunlämpö,
ensiluokan höyrylaivalla,
vauhdilla kahdentoista solmun.
Terve, Havre,
Normandian Gosen
Jumalan armosta!
Terve, Ostende-osterit,
ja Chablis-viini.
Ja kymmenin kerroin terve teille,
meloonit keltaiset,
sinipunervat artisokat,
rypäleet ruskeat,
tulenkarvaiset tomaatti-heelmät!
Terve, Café Tortoni,
monopoolisikaris, terve,
terve, sun kahvisi musta!
Papukaijat, suukkonen teille,
mesilinnut, teillekin, jotka
Läns'-Intian kävijät
matruusit sivistymättömät
toivat Brasiliasta!
Akaasiat, käteni tässä,
myös teille, te plataanit leveälehdet,
jotka suuria aivojani
estätte päivän paahtamasta!
Kas tässä jalkani, kengänkiillottajat,
ja vihannes-eukot!
Sylinantini sulle, oi suvi,
mi pakenit häpeällisesti
vanhasta Ruotsista
aivankuin minä!
Et sietänyt varmaan ilmanalaa,
sa pohjan avioton lapsi,
sa suven ja auringon poika.
Mun kunnioitukseni,
min velkapää säätyläismiehenä olen,
mun ruotsalaisen-ryömivä kunnioituksein
sun keltaista moskaasi kohtaan,
kunnianarvoisa Seine,
katuojista, laskutorvista juosseen
kirjeenvaihtajain ihannoiman,
naisnäyttelijöitä palvelevaisen,
maanpiiriä parantavaisen
Parisin;
sinut nähnyt oon, Seine,
miten uomassas ryömit
kuin jättiläisankeriainen;
pois syntisi pestäkses,
Parisin kloakkisynnit
maailmanmeressä!
Sinut nähnyt oon, Seine!
Nyt Parisin nähdä ma tahdon --
ja elää!