Idän aurinko loistaa valkeihin kallioihin,
ja etelästä ma äänen kuulin, mi haastoi ja lausui:
Kirottu!
Kirottu ollos, sa Englanti,
niin liidun-valkea päältäpäin
kuin valkeeksi sivuttu hauta,
mut sisältä musta,
niin nokisen musta
kuin kivihiiliproomu,
mi ankkuroitu on Pohjanmeren
ja Atlantin väliin.
Kirottu ollos, sa tukkukauppiassaari,
sun vähittäismyynti-valtiotaitosi
Kirottu olkoon Lord Beaconsfield,
mi nimessä ihmisrakkauden
hoiti välitystointaan
välillä Aasian, Europan
kuin oikea kauppamatkustaja!
Kirottu olkoon kirkkosi pyhä,
tosi-naisesi kirotut olkoot,
sun sukkaa kutovat, teetä hörppivät
oikeat naises!
Kirotut olkoot Tauchnitz-romaanisi,
lähetystalosi, pelastusarmeijasi! --
Mutta ma pohjasta vastasin, lausuin.
Sa nokinen, valkea Albion!
Sun syntisi vaikka veriruskeat oisi
kuin paahtopihvisi,
vaikka sun sydämes ois musta kuin hiili,
niin minä, mahtava maanpakolainen,
tartun liituvarastoosi
ja vedän viivan
suurien velkojes yli
suurella mustalla taulullas;
en siksi, että mun pimittänyt
ois Pale-Alesi oiva
ja partaveitsesi mainiot;
ma sulle anteeksi annan
Itä-Intian syntisi,
Afrikan rikokset
ja Irlannin konnantyösi;
ma sulle, Englanti, anteeksi annan,
en itsesi vuoksi,
vaan Teidän vuoksenne
Dickens, Darwin, Spencer ja Mill!