Rouvan vastaanottohuone Lumialalla, sisustettu nykyaikaiseen tapaan.
Perällä on ovet lasiparvekkeelle, josta portaat vievät koskenrantaan.
Kahden puolen ovea akkunat parvekkeelle. Oikealla kirjoituspöytä ja
tuoleja. Oikealla sivuseinällä, taka-alalla ovi, joka johtaa keittiöön
ja etualalla makuuhuoneeseen vievä ovi. Vasemmalla ovi Lumialan
työhuoneeseen, pöytä, sohva ja tuoleja. Kalusto ja huoneen sisustus
komea.
Anna ja Suska seisovat keskellä lattiaa.
ANNA. Te otitte Orvokin kiinni kadulta!
SUSKA. Tyttöhupakko olisi mennyt suoraa päätä poliisille ilmoittamaan.
Olivat riitaantuneet keskenään. Tyttö oli ihan villissä. Vanhat syyt,
vanhat syyt. Kyllä me ne ymmärrämme. Aijai, tällaisten asiain kanssa ei
ole leikkimistä. Nuori herra joutuisi heti lukkojen taakse.
ANNA. Vankilaan, tarkoitatte!
SUSKA. Ei nyt rouvan vielä tarvitse pelätä. On niitä keinoja, kun vaan
saisi Oraan taipumaan.
ANNA. Voisiko välttää, sanokaa!
SUSKA. Pitäisi saada ensin Oras suostumaan minun pyyntööni.
ANNA. Kutsunko Oraan tänne?
SUSKA. Se olisi hyvä.
ANNA (soittaa pöytätelefoonia). Sataviisi, olkaa hyvä -- Onko herra
Oras saapuvilla? -- Kiitos, odotan! -- Oras, äitisi! Voitko tulla nyt
heti luokseni? -- Isoista portaista. Olisi kiireellistä asiaa. Ei
mitään pahaa. Minä odotan, hyvästi! (Soitto.)
SUSKA. Hyvä rouva, minulla on sellainen tuskankouristus täällä rintani
alla. Se tietää pahaa. Minun ruumiini puhuu aina totta, ja se tietää
usein enemmän kuin sieluni.
ANNA. Niin, niin, mitä te aiotte tehdä?
SUSKA. Minua epäillään. Poliisi pitää minua silmällä. Olen eksyttänyt
heitä ja vaihtanut kultarahoja. Niitähän lippaassa oli.
ANNA. Entä sitten?
SUSKA. Orvokilta sain Oraan taittuneen veitsen. Veitsen päässä on Oraan
nimi, mutta toverini voivat laittaa uuden pään veitseen. Minä olisin
syypää, ymmärrättekös?
ANNA. Ottaisitteko te syyn itsellenne?
SUSKA. Ettekös te, rouva, ottaisi sen lapsen syytä itsellenne, jonka
kovaan kohtaloon olisitte osallinen?
ANNA. Ehkä oman lapseni.
SUSKA. Minulla ei ole enää omia. Minä olen ne hukannut. Heidän
muistonsa vaatii minulta uhria!
ANNA. Minä olen tuominnut teitä väärin.
SUSKA. Se on ihmisen tuomio. No, niin, minä tarvitsen rahaa, täytyy
ostaa todistajat. Sehän tässä onkin vaikeinta. Olen selittänyt heille
tuolla, (viittaa rannalle) mitä heidän pitää todistaa. Heille se on
mieleen, saavathan he rahaa.
ANNA. Mutta oikeus!
SUSKA. Oikeus, ihmisten oikeus! Pojassanne on elävä elämä. Sitä ei saa
hukata. (Antaa paperin Annalle.) Toverini vaativat minulta oikein
velkakirjaa ja osa on maksettava heti.
ANNA. Rahoista kyllä sovimme.
SILJA (tulee kiireesti ulkoa). Isä tulee pankista kotiin ja käski minun
sanomaan sinulle, että hän tahtoo puhua kanssasi heti.