ORVOKKI (hyppää eteen). Ei, poika, nyt me juttelemme! Sinä et saa
uskoa, että minä sinusta luovun. En ole niinkään typerä kuin luulet.
Yhdessä viikossa olen tullut sinun koulussasi niin viisaaksi, ettet
sinäkään minua petä. Ahaa, poika, luulitko että minä olisin sellainen
viaton nakertaja, joka vilistää koloonsa piiloon, kun hätistetään?
Miksi sinä teet naamasi noin julmaksi? Ei se sinua ollenkaan auta. Kas
niin, ole kiltti ja juttele kauniisti kanssani. Sinä tulit tapaamaan
rouva Lumialaa. Niin, niin, minä tiedän sen.
ORAS. Mitä sinä tiedät ja mitä sinä minusta tahdot?
ORVOKKI. Kas, kas, emmekö olekkaan enää rakastavaisia?
ORAS. Sinä et ymmärrä tätä. Minä en enää voi, en tahdo enkä saa olla
tekemisissä sinun kanssasi.
ORVOKKI. Ahaa, sinun tautisi taitaa olla vakavaa laatua. Annappas, minä
koettelen suonta. (Ottaa puoliväkisin Oraan käden.) Katsos, me olemme
lastenkotolaisia ja hoitelemme toinen toisiamme, pysymme lujasti
yhdessä kaikessa pahassa. Autamme toisiamme, kun vaara uhkaa. Muista
se, Oras, me autamme toisiamme! (Katsoo häneen.)
ORAS. Sinun lörpötyksesi kiusaa minua. (Kääntää päänsä pois, mutta
Orvokki ei päästä hänen kättään.)
ORVOKKI. Eilen en sinua kiusannut. Meillä oli niin vietävän hauskaa.
Arvaa, mistä minä nyt tulen? (Kiihkeästi.) Olen tanssinut koko yön.
(Liikkuu valssin tahdissa.) Kas näin, kuulen vieläkin soittoa ja
keinuva tahti tuudittaa minua joka hetki, aivan kuin yhä vain
tanssisin. (Vetää Orasta lähemmäksi.) Minä olen juonut viiniä ja
suloisessa houreessa nauranut ja tanssinut. Tahtoisin elää sata vuotta
tässä ihanassa huumeessa sinun kanssasi -- sinun kanssasi, Oras!
ORAS (puoleksi mukaantuen, puoleksi vastustellen). Minä olen vaihdokas,
teen kaikki onnettomiksi. Me emme voi tulla onnellisiksi.
ORVOKKI. Sinulle on tapahtunut jotakin merkillistä. Lähdetään täältä
pois. Maailmaan kyllä mahtuu. Pois täältä, Oras! Etkö tunne kuinka
minun on hyvä olla tässä sinun sylissäsi? (Likistyy yhä lähemmäksi.)
Tahtoisin johtaa sinuun oman, suloisen huumaukseni. Tahtoisin, että nyt
olisi yö ja me olisimme kahden suuressa metsässä. Toissa yönä sinä olit
niin kuuma ja voimakas. Sinä veit minua tanssissa kuin siivillä ja
likistit syliisi tukehuttavan lujasti, painoit suusi suutani vastaan ja
kannoit pois tanssisalista. Sinä sytytit vereeni kuuman polton. Se ei
sammu, se polttaa, se vaatii sinua! (Syleilevät.)
ORAS (heittää hänet äkkiä). Anna olla, älä tule! (Huohottaa ja
taistelee huumaustaan vastaan.) Sinä olet niin pirullisen viekottava ja
poltat kuin nokkonen!
ORVOKKI. Kuin nokkonen, jonka juurelta sinä poimit meheviä mansikoita.
ORAS. Minä tahtoisin kiusata sinua, tahtoisin upottaa kynteni sinun
lihaasi, tahtoisin kiduttaa, tahtoisin tukehuttaa, tahtoisin
kuristaa... Silloin minä pääsisin sinusta irti!
(On ottanut kiinni Orvokin ja kutittaa kainaloista, niskasta, selästä.
Orvokki nauraa ensin hiljaa kuhertamalla ja väistyy pitkin lattiaa.
Oras seuraa häntä yhä ja leikki käy kiihkeäksi. Orvokki nauraa yhä
kipeämmästi kiitäessään pitkin lattiaa, kunnes hän tuskissaan ja
tukehtumaisillaan tupertuu sängylle. Nauru muuttuu valittavaksi
itkuksi. Silloin Oras äkkiä heittää, tarttuu päähänsä ja tuijottaa
eteensä kauhistuneena.) Minä olen kuin mieletön! (Istuu.)
ORVOKKI (tyyntyy vähitellen ja nousee istumaan katsellen Orasta
kummastellen). Sinä olet kauhea mies! (Peittää kasvonsa.) Kun ummistan
silmäni, näen uudestaan hirveät kasvosi. Sinä olet vaihdokas,
karvainen, kurttuotsainen, pistokatseinen vaihdokas. Sinä et voi
rakastaa niinkuin muut. Oo, minä rakastan sinua kuitenkin, rakastan
kuin omaa hulluuttani!
ORAS. Ole vaiti!
ORVOKKI. Sano vain, rakastatko minua, sano kerran vain, ja minä olen
vaiti!
ORAS. En, minä en rakasta sinua. Minä pelkään sinua. Sinussa on sama
vaihdokassisu kuin minussakin. (Ääniä kuuluu oikealta ja Orvokki
juoksee oven taakse.)
ORVOKKI. Minä en tahdo tavata heitä. Älä puhu mitään minusta. (Työntää
oven kiinni.)
ANNA (tulee oikealta Siljan kanssa. Ojentaa molemmat kätensä Oraalle),
Oras, Oras, Jumalan kiitos, että tulit! Missä sinä olet ollut? Sinä et
suinkaan ole nukkunut koko yönä. Olet väsynyt ja levoton, lapsi parka!
(Ojentaa toisen kätensä Siljalle ja katselee heitä kumpaakin ja vetää
Siljaa Oraan luo.) Me kolme kuulumme yhteen. Minun lapseni! (Nuoret
lähestyvät toisiaan ja kääntyvät jälleen pois, kuin kaksi vierasta,
joilla on syytä epäillä toisiaan.)