Oraalle annettu huone Lumialalla. Perällä matala akkuna, niin matalalla
että näkyy kosken ranta ja siellä penkki, jossa istuu ihmisiä.
Vasemmalla seinällä, taka-alalla ovi eteiseen, josta mennään ulos.
Etualalla kylpyhuoneeseen vievä, pieni ovi. Oikealla sisähuoneisiin
vievä ovi. Akkunan kohdalla kirjoituspöytä ja sen ympärillä tuoleja.
Vasemmalla rautasänky. Oikealla piironki ja muuri. Sisustus on
nykyaikaista, ei komeata. Seuraavan päivän aamu.
Palvelija pyyhkii pölyä.
ANNA (tulee oikealta). Onko herra Oras käynyt täällä sillä aikaa kuin
olin poissa?
PALVELIJA. Ei ole ketään käynyt.
ANNA (vetää auki piirongin laatikoita). Luulin hänen käyneen hakemassa
vaatteitansa. (Työntää laatikon kiinni.) Ne ovat vielä täällä.
(Palvelija työntää akkunan auki ja ravistaa pölyliinaa.
Hän palaa huoneeseen ja Maria tulee akkunaan ja katsoo sisään.)
MARIA. Hyvää huomenta!
ANNA. Hyvää huomenta, Maria, käy sisään! (Palvelija menee avaamaan ja
poistuu.)
MARIA. Sinä näytät niin huonolta, etten tahtoisi vaivata sinua omilla
asioillani, mutta minä olen ihan neuvoton. Eilen illalla vein Orvokin
kotiin ja telkesin lukkojen taakse. Menin aamulla varhain katsomaan.
Tyttö oli poissa ja vuode koskematon. Olen taas etsinyt häntä pitkin
kaupunkia. Minä en tiedä mitä tekisin. Sen varkauden vuoksi en voi
sekoittaa poliisiakaan Orvokin etsimiseen. Voisi tulla ilmi, että
lapset ovat syyllisiä. Sitä minä en voi...!
ANNA. Ei, ei, silloin he olisivat hukassa. Oras lähti eilen illalla
sellaisessa mielentilassa, että pelkään...
MARIA. Ei, ei, Anna!
ANNA. Hän on epätoivoinen. August esti minua lähtemästä hänen mukaansa.
Pääsin vasta päivän koittaessa häntä etsimään, vaan en tavannut
mistään.
MARIA. Joko miehesi tietää asian?
ANNA. Kaikki he sen tietävät. En voinut enää salata sitä. Mitä siinä
olisi salattavaa? Oras on minun poikani. Huutaisin sen tuolla kadulla,
jos se auttaisi minua löytämään poikaparkani.
MARIA. Mitä sanoivat miehesi ja Silja?
ANNA. Minulla ei ole selvää käsitystä mistään. Sydämeni on sairas.
Tuntuu siltä kuin en enää kauan jaksaisi. Kaikki on mennyt rikki. Minä
tunnen Augustin. Hän ei voi mitään unohtaa, en voi millään häntä
hyvittää. Ainoa toivoni on Oras, jos häntä voisin auttaa.
MARIA. Anteeksianto tulee ajan mukaan, luonnon lahjoittamana.
ANNA. Minä en sitä pyydä. Tahtoisin hyvittää rikokseni Oraalle.
MARIA. Oraalla on itsellään rikoksia sovitettavana. Minä olen nyt ihan
varma, että Oras ja Orvokki ovat vieneet rahat.
ANNA (kiljahtaa). Olet varma! Olet ehkä antanut ilmi, todistanut!
MARIA. Totuuden täytyy tulla ilmi. Minä en ole sanonut poliisille
lapsista mitään. He epäilevät Suskaa. Kerroin sinulle jo lippaasta.
Sinä iltana, kun sinä olit meillä ja me löysimme valokuvan, oli varkaus
tehty. Hanna sanoi kuulleensa Orvokin luota miehen äänen. Ja sinä itse
kerroit nähneesi Oraan meiltä mennessäsi. Orvokki on ihan suunniltaan,
välttelee minua, en saa häneltä kunnon sanaa. He ovat kulkeneet kahden
ravintoloissa.
ANNA (tuudittelee itseään tuskassa). Kaikki tämä on minun syyni, miksi
sinä syytätkin lapsia?
SILJA (tulee kiireesti oikealta). Täällä sinä olet, äiti. Olen etsinyt
ja ollut levoton koko aamun. (Tervehtii Mariaa.) Teette oikein täti,
kun tulitte rauhoittamaan äitiä.
ANNA. Etkö sinä nähnyt Orasta, kun olit kaupungilla?
SILJA. Äiti kyselee aina vain Orasta. Olet itse sairas ja minä pelkäsin
sinun jonnekin pyörtyneen, kun olit aamulla niin kauan poissa.
ANNA. Lapsi raukka, sinä et ole tottunut tällaiseen!
PALVELIJA (tulee oikealta). Hanna pyytää neiti Mariaa puhelimeen.