ANNA (epäröivänä ja hätäisenä). Hän tietää kaikki minusta ja pojastani,
tietää enemmän kuin minä. Minun täytyy, täytyy!
(Nousee ja poistuu ovea kohti. Hetken kuluttua
tulee Suska, ja Anna pysähtyy.)
SUSKA (mustiin puettu nainen, luiseva ja jäykkä, matala otsa,
välttelevä katse ja karhea ääni, ontuu hiukan, ijältään yli
viidenkymmenen. Pysähtyy ovelle, mutta lähestyy sitten hitaasti Annaa,
joka katselee häntä pelolla ja vastenmielisyydellä). Hyvää iltaa,
rouva!
ANNA (hiljaa). Hyvää iltaa!
SUSKA (lähenee ja ojentaa kättä Annalle, mutta Anna astuu hitaasti
ohitse häneen katsomatta). Kyllä te rouva voisitte ottaa minua kädestä.
Teille se ei ole verivelassa.
ANNA. Te ette ole ilmoittanut minulle mitään, ette mitään!
SUSKA (katsoo häneen pitkään ja tylysti). Mitä minun olisi pitänyt
ilmoittaa? Itse toitte poikanne minulle, ja se mikä tapahtui, sen piti
tapahtua!
ANNA. Onko se sittenkin totta? Onko minun poikani kuollut?
SUSKA. Olihan minulla sydän! Näinhän, että tahdoitte päästä pojasta.
Muistan vielä sen syysillan, kun tulitte mytty sylissänne, laskitte sen
sängylle, tuskin siihen katsoitte. Ettekö muista?
ANNA (puhuu hiljaa). Muistan pienen huoneen ja puisen kätkyen lattialla
ja siinä makasi pieni lapsi.
SUSKA. Silloin te otitte minua kädestä, pyysitte pitämään pojan mistä
hinnasta tahansa, kokonaan pitämään. Niin se pyyntö kuului.
ANNA. Minä olin silloin sairas ja murtunut!
SUSKA. Niinhän ne kaikki sitten jälkeenpäin sanovat. Tunnen kymmeniä
äitejä, jotka tahtovat päästä lapsestaan silloin kohta --
kunniallisella tavalla -- ymmärrättekös? Mutta onhan sitä
minunlaisellanikin sydän. Ja teitä tahdoin myös auttaa. Herrajesta,
nuori, kaunis ihminen olisi joutunut onnettomuuteen!
ANNA. Onnea en koskaan sen jälkeen ole tuntenut.
SUSKA. Voi, voi tätä ihmistä, kuinka se on osaansa tyytymätön. Ei
sitten kukaan ole onnellinen, jos tekin valitatte, rouva!
ANNA. Te herjaatte minua!
SUSKA (oikaistuu). Tiedättekö kuka minä olen ja millä oikeudella minä
puhun niinkuin totta tiedän? Minä olen se pimeys, joka peitän teidän
pahat työnne. Sen vuoksi te minua vihaatte! Omia syntejänne te minussa
inhootte!
ANNA. Te kidutatte minua. Minä en usko, että poikani on kuollut! Minä
olen nähnyt hänet. Minä olen melkein varma...